lauantai 23. kesäkuuta 2012

Day 6, Friday, Shopping

Perjantain aloitin aamulenkillä lähipuistossamme ja sen takana löytyvillä American Riverin poluilla. Puistosta ei ollut mitään opasteita joelle, joten lähdin kävelemään asutuksen keskelle. Yhteen pihaan ajoi juuri eräs nainen, joten menin häneltä kysymään tietä joelle. Hän ei ollut aivan varma, joten lähti kanssani varmistamaan, että hänen ohjeensa oli oikea. Nikki oli kovasti kiinnostunut Suomesta ja pyysi jo käymäänkin ohikävellessäni. Ihan hauskaa, vaikka ei ehkä ihan tosissaan ollutkaan. Kuka suomalainen esittäytyisi asuinalueellaan harhailevalle ulkomaalaiselle ja vielä pyytäisi käymäänkin, vaikka vain muodon vuoksi?


Joen varren poluilta oli kivat maisemat, sinne täytyy jonain päivänä mennä paremmalla ajalla. Täällä on edelleen sen verran lämmin, että vajaat pari tuntiakin ilman vesipulloa olivat vähän liikaa.

Kotiin tullessani koin järkytyksen: miesväki halusi shoppailemaan! Lähdimme siis Folsom Premium Outletiin kauppoja kiertelemään. Ihan hauskoja kauppoja, kaikki oli alennuksessa ja lisäalennuksia tuli koko ajan. Ostin housut 75% alennuksella. Kassatyttö kysyi haluaisinko kupongin, jolla saa lisäalennusta. Sanoin haluavani, joten otin kupongin ja annoin sen hänelle takaisin ja hinta laski vielä 15%. Lisäksi hän antoi alennuskuponkeja muihin kauppoihin. Kun kiitin, tyttö nauroi rakastavansa sitä, että saa säästää ihmisten rahoja:-)

Samsoniten kaupasta melkein käveltiin ulos kahden laukun kanssa, mutta sitten otimmekin aikalisän. Täytyy vähän laskea, mitä oikeasti tarvitaan. Lopuksi kävimme Tommy Hilfigerillä säästämässä 240$. Koko päivän säästimme niin paljon, että todennäköisesti meillä täytyi olla palatessamme enemmän rahaa kuin Folsomiin lähtiessämme. Kävimme myös katsastamassa Folsomin historiallisen keskustan, mutta se ei ollut kummoinenkaan.

Illalla kävimme syömässä Richin suosittelemassa lähiravintolassamme, Maranellossa. Niiden pizzojen ja pastojen hiilihydraatit takaavat varmasti sikeät yönet.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee minulle tarkistettavaksi ennen julkaisua. Älä siis ihmettele, vaikka tähän menisi muutama päivä. Laitathan kommenttiin (etu)nimesi, jotta tiedän, kuka kirjoitti.