Aina ei voi onnistua

Olen nyt ehtinyt olla viikon verran kotona ja paljon on tapahtunut tällä matkustusrintamalla sen jälkeen. Ketutuskäyrä oli kohtuullisen korkealla alkuviikolla ja tuntui, että nyt saa luvan riittää talonvahtiminen ja kodinvaihtokin tökki.

Alkuviikolla lähetin Katjalle Sveitsiin suosituspyynnön Trusted Housesitters -sivulta. Siellä on sellainen automaattitoiminto, jolla pyynnön voi lähettää. Ne suositukset ovat kullanarvoisia, jos vielä joskus haluan pestin saada. En ollenkaan ajatellut, että siinä voi jotain ongelmaa olla, sillä hän kovasti kiitteli loppuviikolla kotiin palattuaan.

Sain Katjalta sähköpostin, jossa hän kertoi, että hän ei aio antaa suosituksia, sillä hän on kovasti järkyttynyt siitä, että olen käyttänyt hänen kasvovoidettaan ja ilmeisesti vielä vartalovoiteena, sillä purkki on nyt yllättäen ihan tyhjä! En oikein ensin edes ymmärtänyt koko viestiä, mutta sitten alkoi adrenaliinia kertyä. Vastasin, etten todellakaan ole koskenut hänen voiteisiinsa. Suosituksia en niinkään murehdi, mutta olen puolestani järkyttynyt siitä, että hän kehtaa esittää tuollaisia tyhjänpäiväisiä syytöksiä. Myönnettäköön, että viesti ei varmaankaan ollut kaikilta osin ihan poliittisesti tai muutenkaan korrekti, mutta kun suututti. Suututti siis ihan vietävästi.

Vähän ajan kuluttua tuli vastaus, että asiaan on ehkä olemassa jokin muukin selitys. Sitten meni vielä tunti ja tuli uusi viesti, että nyt onkin selvinnyt, että voiteen käytti joku muu ja hän on pahoillaan ja voi kuitenkin antaa sen suosituksen. Jaa-a, se oli sitten varmaankin se koira, joka kauneuttaan hoiti hurjan arvokkailla La Mer -voiteilla, sillä muita ei talossa sen kahden viikon aikana näkynyt. No suositukset on nyt saatu, täysillä viidellä tähdellä. Vastata en siihen kuitenkaan aio. Ja nyt tuntuu siltä, että tästä lähtien on vältettävä Sveitsissä asuvia saksalaisia, sen verran ikäviä kokemuksia on heistä. Katsopa vaikka joulun 2012 kodinvaihto Kleingurmelsissa.

Sunnuntaina saimme vaihtopyynnön Etelä-Afrikasta. Ennen siihen vastaamista päätin vielä varmistella havaijilaisilta, että onhan meidän sopimus vielä voimassa. No ei ollut. Ovat parhaillaan Sloveniassa, omasta mielestään liian kaukana Ljubljanasta, ja tulleet siihen tulokseen, että haluavat Suomessa Helsinkiin. No se siitä. Koomista on, että he olivat se osapuoli, joka halusi jo ennen joulua sopia päivistä puolentoista vuoden päähän.

Lähettelin alkuviikolla muutaman viestin. Nyt meillä on uusi, ihan allekirjoitettu sopimus oregonilaisen pariskunnan kanssa ensi kesäkuuksi noin kahdeksi viikoksi. Viininmaistelua siis luvassa taas! Viestintä on sujunut hienosti ja tätä jo odotellaan ja suunnitellaan innokkaasti. Talo on vähän syrjässä, mutta niinpä on tämä meidän talokin. Nämä ovat aina valintoja: jos haluaa kaupunkiin, voi saada pienen ja ehkä rähjäisen kämpän, jos vähän tinkii sijainnista, voi saada upeita lukaaleja. Me nyt joka tapauksessa tykätään tuosta viinialueesta ja tarkoitus on ajella rannikkoa, missä maisemat pitäisi olla hienot (ehkä jopa huikeat :-) Oregon on valittu USA:n parhaaksi road trip -osavaltioksi, joten eiköhän sieltä meille näkemistä löydy. Ennen tai jälkeen vaihdon mennään varmaankin ihan muutamaksi päiväksi Seattleen kaupunkilomalle. Ensi kesän lomakoti ja sen keittiö näyttävät tältä:

Meitä on lähdössä kaksi, joten eiköhän me tuonne mahduta. Ennen sopimista varmistelin vielä, että heillä on siivooja, ettei meidän tarvi alkaa noita neliöitä loman lopuksi puunaamaan. USA:n länsirannikko on siitä ihanaa kodinvaihtoaluetta että siellä kaikilla tuntuu olevan kotiapulainen tai siivooja. Siitä on kaksikin etua: paitsi ettei tarvi itse siivota lomalla voi myös luottaa, että pääsee puhtaaseen kotiin lomailemaan.

Ennen tuota ei nyt ole mitään suunnitelmia vahtia tai vaihtaa taloa, mutta joskus sellaisia voi tulla aika nopeastikin.

Viimeiset päivät Rifferswilissä

Sunnuntaina olin viimeisellä patikkaretkelläni Rigi-Kulmin huipulle. Luvassa oli nousua melkein 800 metriä, joten lähdin liikkeille varhain ja olin jo kahdeksan jälkeen Seebodenalin hissiasemalla.

Hissillä nousin ylös noin 600 metriä todetakseni, että yläasemalle olisi päässyt autollakin, huomattavasti halvemmalla. No siinä olisi sitten jäänyt tuo hissimatka kokematta, joten ei se oikeastaan harmittanut. Sitä paitsi tie luultavasti ei olisi ollut mitenkään nautinnollinen ajettava.

Reitti kulki onneksi alkumatkan pääasiassa metsässä, sillä päivä oli kuuma ja talonvahti uupui nopeassa tahdissa. Yllättävän nopeasti ja helposti pääsin kuitenkin ylös. Nuorin matkalla näkemäni patikoija oli kolmevuotias ja äiti totesi, että kyllä poika ihan itse kävelee sekä ylös että alas. En siis ole ainoa, joka ajattelee, että alle kouluikäinenkin voi vaeltaa!

Rigi-Kulmille pääsee junallakin ja asemia on matkan varrella useita. Näkymät ylhäältä ja kiertetietä pitkin laskeutumalla olivat järisyttävät. Kännykkäkuvat eivät tietenkään ole kovin merkillisiä, mutta tässä vähän yritystä:

Alemmissa kuvissa näkyvä järvi on Vierwaldstättersee, minkä rannalla Luzernkin on.

Illemmalla lähinnä katsoin tennistä televisiosta ja olin väsähtänyt. Maanantaina oli aamulla järkyttävän kuuma ja iltapäivällä tuli ukkosmyrsky. Tiistaina satoi lähes koko päivän. Ohjelmassa oli siis vain kaupassakäynti, Fritzin lenkittämistä ja television katsomista. Sveitsissä kun kaikki ohjelmat ovat dubattuja, olin kiitollinen padistani, jolla voin katsoa Suomen ohjelmia.

Tiistaina siivosin. Katja oli kovasti ollut kiireinen ennen lomaansa, joten talo oli päällisin puolin siisti, mutta huonekalujen takana ja tavararöykkiöiden alla melkoisia villakoiria. Siinä sitten arvoin, paljonko pitäisi siivota, mutta päädyin siihen lopputulokseen, että riittäköön sama siisteystaso kuin tullessani.

Keskiviikkona ajelinkin lentokentälle, jätin auton Katjalle lentokentän parkkihalliin ja avaimen infopisteeseen säilytykseen. Kotimatka sujui suuremmitta ongelmitta, yli viiden tunnin vaihtoaika Riiassa oli pitkästyttävä, mutta onneksi oli se iPad (tämä ei ole mainos, varmaan olisi saman asian ajanut mikä tahansa laite).

Torstaina tuli Katjalta kiitokset hyvin hoidetusta talonvahdinnasta. Ihan harmi, että töihin meno häämöttää, näitä seikkailuja saisi olla enemmänkin!

Risteily Zugerseellä

Lauantaina oli taas luvassa kuuma päivä ja talonvahtia laiskotti. Fritzin aamulenkin jälkeen ajelin Zugiin. Useimmilla järvillä täällä järjestetään risteilyjä, niin Zugerseelläkin. Olin saanut Katjalta hyviä alennuskuponkeja ja sellaiselle oli nyt käyttöä.

Laiva lähtee Zugista useita kertoja päivässä ja poikkeaa vaihtelevasti järven eri kylissä.

Olin kysynyt matkailuneuvonnasta, mikä kylistä olisi sellainen, jossa kannattaisi pysähtyä. Vastaus oli Immensee. Noin tunnin matkaamisen jälkeen jäin siis pois kyydistä.

Immenseessä oli tasan yksi aukio, jonka varrella oli pari hotellia ja kyläkauppa. Onneksi seuraava paatti poikkesi siellä jo kolmen vartin päästä, jollpon olin jo melkoisen pitkästynyt.

Tuossa kuvassa etummaisena näkyy myös Rigi-vuori, jolle kiipeäminen oli helteisen sunnuntain ohjelmassa.

Zugissa vielä vähän kävelin kaupungilla, kävin syömässä soppaa ja ruokakaupassa.

Auringonpaistetta

Perjantaina nautin (ja myönnettäköön, että välillä kärsinkin auringosta ja lämmöstä Ägeritalin maisemareitillä. Kuusi tuntia kävelyä helteessä, ajoittain uskomattomia maisemia ja ylä-sekä alamäkeä yhteensä noin 600 metriä kumpaakin.

Sattel -Hochstuckli

Torstaina oli viimein aika päästä patikoimaan hieman korkeammalle. Aamurutiinien jälkeen ajoin täältä Rifferswilistä noin kolmen vartin matkan Sattelin kylään. Matkallakin oli ihan kivat näkymät Zugerseelle. Sattelista löytyi helposti gondolihissin ala-asema, mistä pääsee kylän 800 metristä 400 metriä ylöspäin pyörivällä gondolilla. Ihan kiva idea, mutta ei se yksi kierros matkan aikana kokemusta ihan järisyttävästi elävöittänyt.

 Yläasemalta lähdin ensin tällaista kivaa Skywalk-siltaa pitkin rotkon yli. En suosittele korkeanpaikankammoisille. Ihan hiukan saattaa alkaa pyörryttää, jos uskaltaa alaspäin vilkaista. En ollut ainoa, joka piti kaiteista kiinni. Niin kuin niistä nyt olisi apua ollut.

Tässä sama vielä kauempaa kuvattuna. Tuo harmaa viiva kuvan keskellä on siis se samainen silta.

Ennen varsinaista koitosta kävin vielä Herrenboden-majatalossa aamukahvilla. Kello oli siis tässä vaiheessa puoli kymmenen.

Kun reittimerkit muuttuvat keltaisista punavalkoisiksi, on luvassa haasteita. Niin tälläkin kerralla. Seuraavan metsikön läpi noustiin melkein pystysuoraa ylämäkeä luultavasti ainakin 200 metriä. Valitettavasti nämä haasteet kuvissa näyttävät aina kovin vaatimattomilta.

Täällä on reittien varrella tällaisia juomakaukaloita. Noista putkista tulee hyvää, juomakelpoista vettä. Vielä joskus kun uskaltaisi luottaa sellaisen tarvittaessa löytävänsä, niin ei aina tarvitsisi kantaa litratolkulla juotavaa repussa.

Matka jatkui ylös. Ja ylös. Yksivälietapeista näytti tällaiselta.

 

 

Vielä noin 1500 metrissä on näin vihreätä.

Sieltä myös löytyi toinen kohta, jota en suosittele, jos vertigosta kärsii. Tiedän, ei tuokaan kuvassa näytä miltään ja on varmaan koko kuvakin vinossa, kun yritin nojautua rinnettä kohti.

Hochstucklin hissiasema on 1600 metrissä ja huippu vielä pieni jyrkkä kiipeäminen siitä ylöspäin. Ihan käsittämättömän upeat näkymät! Kännykkäkuvissa eivät saa oikeutta, mutta tässä nyt niitä kuitenkin.

Tuossa alemmassa on kaksi järveäkin, vaiika eivät kunnolla näy.

Vuoriston maatiloille on aina bälillä perustettu ravintoloita. Hauskan (ei kuitenkaan ehkä kovin houkuttelevan) näköistä, kun navetan takaa luodaan lantaa ja edessä tarjoillaan leivonnaisia.

Matka alas sujui melko rivakasti ja ilman suurempia kompasteluita. Uudelleen Herrenbodenin ohi.

Tässä vielä kerran se kammottava silta.

Alas taas pyörivällä gondolilla. Retkeen meni nelisen tuntia ja auto- ja hissimatkat päälle.

Ilta sujui kuten muutkin illat. Fritzille ja itselleni ruokaa ja pari kävelylenkkiä, kunhan ilma viileni sen verran, että vanhaherra suostui ulos.

Zug

Tänäänkin Fritz jäi kotiin ja varmaan ihan mielellään, sillä päivä oli lämmin. Ajelin aamulla Zugiin noin 20 minuutin matkan. Lonely Planet -oppaani mukaan Zug on Sveitsin rikkain kaupunki. Sekä oppaan että minun mielestäni tämä ei kuitenkaan juurikaan näy katukuvassa. Paitsi että ensimmäinen näkemäni autokauppa oli Ferrari. Zugin vanhimmat osat ovat peräisin keskiajalta.

Ensin kävin saamassa tietoa ja vinkkejä matkailuneuvonnasta. Koska luvassa oli pilvinen päivä, päätin jättää järviristeilyn väliin ja pysyä kaupungilla. Se lupaus ei sitten pitänytkään paikkansa, mutta suunnitelmien muuttaminen oli jo myöhäistä. Kymmeneltä yritin päästä taidemuseoon, mutta se avautuikin vasta klo 12. Viisi yli kymmenen yritin päästä linnamuseoon, mutta se avautuikin vasta klo 14. Muita kiinnostavia museoita ei sitten ollutkaan, joten päädyin vain harhailemaan kaupungilla.

Paikallinen erikoisuus on kirsikkakakku ja sellaisen päätin ajankulukseni nauttia. Kirsikoista ei ollut tietoakaan, ilmeisesti tekemiseen käytetään kirsikkalikööriä. En ihastunut.

Lisää kaupunkikuvia:

Yhdeltä olin uudelleen taidemuseolla, jossa ei ollut ainuttakaan taulua esillä. Päänäyttely oli vanhoista paikallisista matkailumainoksista.

Puoli kahdelta olin ulkona taiteen maailmasta ja vielä piti siis kuluttaa puoli tuntia ennen linnamuseoon pääsyä. Onneksi aina voi käydä kirkossa. Tai niin kuin minä tänään, kahdessa.

Tuossa kuvassa näkyy kirkon lisäksi linna, joka ei siis ihan vastaa mielikuvaa linnasta. Siellä on ihan tavallinen historianäyttely, mukana mm. suutarin paja.

Kotiin ehdin puoli neljäksi ja arvatkaapa vain, suostuiko Fritz ulos. Kuudelta oli ilma vähän viilentynyt ja lenkille päästiin. Nyt hän on ihan kypsä, kun hänen kanssaan ei seurustella vaan talon uusi ihminen vain näpyttää padiaa.

Zugissa ei ole mitään merkittävää ehdottomasti näkemisen arvoista, mutta se on viehättävä pikkukaupunki vanhoine kujineen ja rakennuksineen. Kannatti käydä, kun näin lähellä olen.

Zugerberg

Tiistaina aamulenkin jälkeen Fritz sai jäädä kotiin ja minä ajoin Schöneggin ala-asemalle. Olin perillä jo yhdeksältä ja tarkoitus oli vuorella patikoida neljän tunnin lenkki. Ala-aseman parkkipaikalla maksimipysäköinti oli kuusi tuntia, mikä kyllä mietitytti. Jos väsyttää ja huilatuttaa, voi neljän tunnin lenkkiin mennä kuusi tuntia ja siirtymiset päälle. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä, joten auto jäi siihen ja minä ostin junalipun. Asemalla ei ollut yhtään työntekijää. Lippu oli ostettava automaatista ja ilmoitustaulu kertoi, milloin oli aika siirtyä junaan. Junassakaan ei ollut kuljettajaa! Aika pitkälle on automatisoitu Zugerbergille kulkeminen.

Itse lenkki oli vähän pettymys. Polku (tai pikemminkin metsätie) kulki enimmäkseen metsässä eikä näköalapaikkoja ollut ensimmäiseen kahteen tuntiin yläaseman jälkeen. Sitten onneksi vähän parani, ei ole huonompi eväspaikka tämä, vai mitä?

Zugerbergilla on myös patsasreitti, jota osittain seurailin. Kivoja eläinhahmoja löytyi monenlaisia.

Tämä heppu seisoi ravintolan pihalla, jos oikein ymmärsin, 25-vuotisjuhlan kunniaksi.

Kappelikin löytyi, näitä olen ennenkin Sveitsissä nähnyt. Kaipa vuoret ovat hyviä paikkoja hljentymiselle.

Koska olin vain noin kilometrin korkeudessa, kasvillisuus vastasi aika paljon suomalaista ja sitä metsää oli siis ihan huipullakin. Ihan loppumatkasta löytyi sentään näkymiä Zugerseellekin.

Ja Sveitsissä kun ollaan, näköalapaikalta suoraan alas näytti tältä:

Ilta kului Fritzin ulkoilutuksessa, meidän molempien ruokailussa ja lopulta romaanin kanssa supermukavassa sängyssäni.