San Francisco

Torstaina ja perjantaina ei tehty oikein mitään älyllistä (tai älytöntäkään). Lähinnä kierrettiin ja oltiin eri mieltä, siitä mitä ostetaan ja missä kaupoissa käydään. Onneksi neljän viikon reissussa voi muutaman päivän heittää ihan hukkaankin.

Lauantaina lähdettiin aamulla San Franciscoon. Ajoimme Walnut Creekin lähijuna-asemalle (BART) ja pysäköimme sinne. Saimme henkilökunnalta apua ja liput ostettua, junalla matkasimme suurkaupungin keskustaan. Kovin ihmeellisiä suunnitelmia ei päivälle onneksi ollut, sillä jonottamiseen ja siirtymisiin meni niin paljon aikaa, ettemme kovin kummoisia ehtineet.

Ensin ostimme päiväkortit julkisiin kulkuneuvoihin. Tämä kaikki taisi olla tuolle miespuoliselle perheenosalle aika eksoottista, kun ovat tottuneet siirtymään paikasta toiseen autolla. Ja mieluiten aina ihan viereen. Powell-asemalta lähtee kaksi linjaa San Franciscon kuuluisia vanhoja ratikoita, ja niihin mekin jäimme jonottamaan. Miehet tietenkin halusivat roikkua ulkorappusella, minä mieluummin ihan perinteisesti istuin penkillä. Kyyti ei ihan kovin hurja ollut, vaikka mäkeä alas laskettiinkin. Miksiköhän muistikuvat 25 vuoden takaa olivat paljon pelottavammat? Ehkä turvamääräykset ovat tiukentuneet tai sitten vanhalla vain muisti taas pettää.

Perille päästiin ehjinä. Seuraavaksi vuorossa oli bussin etsiminen Golden Gate -sillalle. Yhtä karttaa luettiin väärin ja toinen ei ollut ajan tasalla, joten aikaa meni taas melkoisesti. Onneksi apua löytyi runsaasti, ilmeisesti paikalliset eivät ole ihan kyllästyneitä turisteihin.

Suunnitelmissa oli kävellä sillan yli. Viimeksi kun sitä yritettiin, jäi minulta tekemättä, sillä silta keinui melkoisesti. Nyt ei tuntunut missään, vaikka vähän tuulikin. Väkeä oli ihan järjettömästi, mutta aurinko paistoi ja näkymät olivat hienot. Ihan hyvä lenkki siitä tuli, varsinkin kun emme toiselta puolelta löytäneet bussipysäkkiä ja kävelimme takaisinkin.

Loppupäivä kului kaupungilla kierrellen, ei tehty mitään ihmeellistä. Syötiin lounasta pubissa, käytiin Ben and Jerry's -jäätelöbaarissa ja ihmeteltiin maailman mutkaisinta katua. Se ei kyllä kävellen ole ihmeellinenkään nähtävyys, kun joutuu suoraan portaita kävelemään. Ihan kaikkien yrittäjien ei olisi kannattanut autollakaan toimeen ryhtyä. Onneksi meillä ei ollut Buickia kulkuvälineenä, se nyt ei ainakaan olisi mutkissa kääntynyt.

Sunnuntaina ja maanantaina ehkä mainitsemisen arvoisia aktiviteetteja olivat läheisellä Shell Ridge Open Space -alueella patikoiminen ja tenniksen pelaaminen, sekä omalla kentällä että omakotialueen yhteisellä, ilmaisella kentällä. Tuo takapihan kenttä on betonia eikä kovin jalkaystävällinen, lisäksi pallot ovat helposti joko uima-altaassa tai naapurissa. Patikoimassa nähtiin myös kalkkarokäärme!!

Tänään käytiin ajelemassa lähikaupungeissa, kahviteltiin ja ostettiin markkinoilta tuoreita kirsikoita. Iltapäivällä käytiin vielä Ruth Bancroft -puutarhassa ihastelemassa kukkivia kaktuksia.

Lähikaupassa nähtiin ahvenanmaalainen työntekijä, joka asuu täällä pysyvästi. Hän ei kuitenkaan puhua suomalaista. Illalla sitten vain kokattiin ja ollaan yritetty järjestellä loppupäivien ohjelmaa. Huomenna varmaankin kadotaan viimeistä kertaa ostoskeskukseen, sillä meille tulee sekä siivoojia että puutarhuri.

Hearst Castle ja Pacific Coast Highway

Keskiviikkona ensimmäinen pysähdyskohteemme rantatiellä oli Hearst Castle, mediamoguli William Randolph Hearstin perintömailleen San Simeoniin vuodesta 1919  alkaen rakennuttama linna. Hearst oli lapsesta asti telttaillut perheen mailla ja alkoi viisikymppisenä haluta vähän miellyttävämmät olosuhteet vierailuilleen. Suuruudenhulluus iski ja rakentaminen kesti melkein 30 vuotta.

Olin lukenut oppaastani, että opastettu kierros kestää 50 minuuttia ja sen verran ajattelimme pysähdykseen uhrata. Heh heh. Kolme tuntia meni. Ensinnäkin linnalle ei päässyt ajamaan, vaan parkkipaikat ja puiston informaatiopiste olivat tien varrella, melko kaukana itse rakennelmasta. Retket oli etukäteen myytyjä, joten jouduimme odottamaan seuraavaa vapaata. Meidän edellä lippujonossa oli mies, jolla oli pieni kissankokoinen koira sylissään. Eläimiä ei linnaan päästetä, mutta mies osasi asian. Kirjallisella sopimuksella hän vakuutti, että koira on hänelle välttämätön apuri ja lemmikki pääsi mukaan. Bussikuski jopa päästi heidät ensin autoon ja piti meille puheen siitä, että kyseessä on työskentelevä eläin, jota ei saa lähestyä. Mies oli kirjoittanut sopimukseen Emotional stability ja sanoi minulle, että tämä on peli, joka pitää osata. Ensin luulin, että setä ilmoitti koiran olevan epätasapainoinen, mutta jos koira oli töissä, se olikin varmaan herra itse joka oli epästabiili. Paniikkikohtaus ilman koiraa?

Opastettuja kierroksia oli neljä erilaista, me valitsimme sen ensikertalaisille suositellun eli grand tourin. Ensin meidät vietiin bussilla ylös linnaan, jossa mainio oppaamme odotti meitä. Noin tunnin kierroksen aikana saimme tietää paljon sekä Hearstista itsestään että linnan rakentamisesta. Kuuluisa iso uima-allas on valitettavasti remontissa. Tai hyvä niin, allas kuulemma vuosi vettä 5000 gallonaa päivässä! Syytäkin tyhjentää kuivuudesta kärsivässä Kaliforniassa.

Paikka on ihan uskomaton, onneksi pysähdyimme. 1920-luvulla Hearstilla oli jopa eläintarha, 130 eläinlajia, joista muistona maatilalla on vieläkin seeproja. Ne eivät kuitenkaan meille näyttäytyneet. Nykyään talon omistaa Kalifornian osavaltio, mutta ympäröivät tilukset ovat edelleen Hearstin suvun omistuksessa.

Linnareissun jälkeen pysähdyimme ihailemassa satoja hylkeitä Elephant Seal Vista Pointissa.

Muuten matka jatkui säännöllisesti maisemia ihailemaan pysähdellen. Arkipäivänä huhtikuussa tämäkin kuuluisa road trip eteni aika mallikkaasti. Aikaa kyllä olisi pitänyt olla enemmän, että oltaisiin voitu vähän pidemmälle kävelläkin.

Niitä maisemia on ihan turha yrittää tässä hehkuttaa tai näillä kuvausvälineillä tai -taidoilla esitellä. Huikeata oli, menkää itse katsomaan!

Etelän retken jälkeen tässä onkin mennyt pari päivää vähän rauhallisemmin, shoppailtu on hiukan ja telkkaria töllötetty. Sää ei ole eilen ja tänään suosinut, mutta ei se nyt ole oikein surettanutkaan. Tennisturnauskin järjestettiin ja muutama pallo lahjoitettiin naapurille.

Enää vähän yli viikkoa tätä tämänkertaista kodinvaihtoa jäljellä. Suunnittelen tarjoutuvani isäntäväelle aupairiksi ja jääväni tänne. Viikonloppuna yritetään taas vähän retkeillä, jos sää sallii.

Paso Robles

Tällä viikolla tiistaina ja keskiviikkona ajelimme etelässä päin. Tiistaina lähdettiin liikkeelle jo varhain (tämä tarkoittaa aamuyhdeksää tällä kokoonpanolla). Määränpäänä oli Paso Robles ja navigaattori kertoi matkaa olevan kolmisen tuntia. Koska emme olleet saaneet koti-Suomesta annettuja ostostehtäviä aiemmin suoritettua, poikkesimme "pikaisesti" Gilroyn Premium Outletissa shoppailemassa paitoja. Niin pikaisesti shoppailtiinkin, että yksi paita osoittautui myöhemmässä tarkastelussa väärän kokoiseksi, mutta onneksi sillekin löytyi ottaja. Säästettiin ihan vietävästi ja visaa vingutettiin ihan vastaavassa määrin. Yksi myrkkyläinen tuli kuitenkin onnelliseksi, kun ei itse päässyt tänne tällä kerralla omaa visaansa vinguttelemaan.

Matka jatkui moottoritietä etelään ja Paso Roblesiin saavuimme kahden aikoihin iltapäivällä. Takapenkin nuori mies vaati päästä lounaalle Jack in the Boxiin ja niin sitä vain jouduttiin hampurilaisaterialle koko perhe. Huh. Parhaiten siitä visiitistä jäi mieleen se, että meitä palvelleella nuorella naisella näytti yläleuassaan olevan tasan yksi hammas edessä. Hurraa Suomen julkinen hammashuolto!!

Olimme varanneet yöpymisen Black Oak Best Western -hotellissa. Muutaman mutkan jälkeen hotelli löytyi, huone oli siisti ja prikulleen samanlainen kuin kaikki muutkin tähän mennessä tässä maassa näkemämme Best Western -huoneet. Turvallista sinänsä. Positiivista oli ilmainen pullovesi huoneessa ja vähän keskimääräistä paremmat varusteet. Taisi olla ensimmäinen kerta yli kymmeneen vuoteen, kun huoneesta löytyi pieni neula+lanka-setti, sellainen, joita vielä 90-luvulla oli lähes kaikissa hotelleissa. Ei sitä tosin mihinkään tarvittu eikä kotiin kuskattu, mutta huomionarvoinen seikka kuitenkin.

Hotellin respasta saimme kaupungin kartan, johon oli merkitty kaikki noin 300 viinitilaa. Kello oli niin paljon, että ehdimme iltapäivän aikana vain kolmelle. Ajoimme vähän syrjäisempää tietä ja löysimmekin kivoja maisemia ja hienoja viinitiloja. Maistelu oli huomattavasti halvempaa kuin Napassa, ja kympin maistelumaksu hyvitettiin ostoksista, yhdessä paikassa rose-pullosta ja toisessa siitäkin, että ostimme kokonaiset lasilliset ja nautiskelimme ne takaterassilla. Viimeisen paikan omistaja on ruotsalainen! Baarimikko osasikin kysellä meiltä suomalaisten ja ruotsalaisten välisistä suhteista ja muutenkin oli jutteliaalla päällä.

Matkalla takaisin keskustaan ajelimme vielä läpi kauniiden viinitilakukkuloiden. Täällä ajaa saa 16-vuotias, mutta viiniä maistella vasta 21-vuotias, joten arvatkaa, kuka pääsi kuljettajaksi.

Hotellimme valitsimme arvostelujen perusteella ja niissä kerrottiin, että hotellilta on kävelyetäisyys ravintoloihin. Aina pitäisi muistaa, että täällä ravintoloiksi kutsutaan myös pikaruokapaikkoja. Valitsimme ainoan meidän mielestämme ravintolan, viereisen BBQ-baarin. Annokset olivat järkyttävän suuria, mutta ruoan maku ei suuremmin säväyttänyt. Jälkiruoalle ei kuitenkaan ollut tilaa yhdessäkään masussa.

Hotelli oli rauhallinen ja nukuimme hyvin. Täällä huoneessa on yleensä kaksi kapeaa parisänkyä, joten yhteen huoneeseen me kolme mahduimme ihan hyvin (yhdeksi yöksi). Hotellissa ei ole ravintolaa eikä siten myöskään aamupalaa, mutta saimme kupongit, jolla sai viereisestä Margien dinerista ilmaiset kahvit ja viiden euron alennuksen annoksesta. Vähän liiallinen oli tämäkin aamulla syötäväksi, mutta sillä sitten pärjäsimmekin melkein iltaan asti.

Tämä oli keskiviikon aamiaiserikoinen, jonka sai hedelmillä tai ranskalaisilla. Tuo epämääräinen kasa oli chilimunakas. Me hölmöt luulimme, että chili tarkoittaisi chilin palasia, mutta munakkaan päällä oli kökkö nyhtöpossuchiliä. Maukasta kylläkin, mutta vähän tujua aamulla nautittavaksi.

Paso Roblesista suuntasimme rannikolle, Highway 1:lle eli Pacific Coast Highwaylle. Matkalla alas maisemat olivat hienot!

Walnut Creek Open Space ja löhöilyä

Sunnuntaina ja tänään maanantaina oli kuuma, päivällä asteita 30C. Eri kokoonpanoilla tehtiin pari patikkaretkeä kotimme takana näkyvälle puistoalueelle ja varsinkin tänään tuntui siltä, että tuohon kuumuuteen ja yskään ei kannattaisi yhdistää kävelyretkiä kukkuloille. Mutta paikka on hieno.

 

Kotikadulla näkyi tällainenkin kaunotar:

Huomenna lähdemme aamuvarhaisella yönyliretkelle etelän suuntaan.

Marin County

Lauantaina teimme retken luoteeseen, Marin Countyn alueelle, joka on San Franciscon lahden pohjoispuolella. Päivä oli hieno ja ihmiset liikkeellä, joten ruuhkassa edettiin aamusta alkaen. Ensin teimme pikaiset visiitit kahteen rantakaupunkiin, Tiburoniin ja Sausalitoon.

Tiburonissa näkemisen arvoista on maalle vedettyihin asuntolaivoihin perustetut putiikit, alueen nimi on Ark Row.

Emme kuitenkaan innostuneet shoppailemaan vaan jatkoimme Sausalitoon, jonne pääsee lautalla San Franciscosta ja meno oli sen mukaista. Pieni kaupunki oli täynnä (japanilaisia) turisteja. Ihailimme paatteja ja ostimme elämämme suurimmat ja kalleimmat jätskitötteröt.

Matka jatkui kohti Golden Gate -siltaa, jota taas piti päästä kuvaamaan. Nyt löytyikin ihan kiva kuvauspaikka sillan alapuolelta. Selfiet tästä vie sensuuri, mutta tunnustettakoon, että niitäkin on olemassa.

Sillan toisella puolella on Marin Headlandsin alue, joka on osittain luonnonsuojelualuetta. Kolmena iltapäivänä viikossa kolmen tunnin ajan pääsee kävelemään Point Bonitan majakalle. Kerrankin kävi tuuri, sillä ihan sattumalta osuimme paikalle oikeaan aikaan. Tämä on mainiota aikaa lomailla tässä osassa Kalliforniaa, niin paljon kasveja kukkii juuri nyt. Niitä saatiin ihailla lyhyehköllä reitillä alas kalliota, tunnelin läpi majakalle.

Rantakivillä lepäili hylkeitä päivänpaisteessa.

Majakalle käveltiin huojuvaa siltaa pitkin (joitakin meistä hirvitti), mutta itse rakennukseen ei päässyt sisälle. Näkymät merelle ja San Franciscoon olivat kuitenkin hienot. Telkkarissa nykyään käytetään tässä kohdassa yksinomaan sanaa huikeat!

Huikea paikka ja jaksettiin kiivetä mäki takaisin ylös autolle.

Päivän viimeinen retkikohde oli Muir Woods. Helpommin sanottu kuin tehty. Oli ilmeisesti kevään ensimmäinen tosi lämmin viikonloppu ja lisäksi kansanpuistoissa ilmainen sisäänpääsy. Puistossa on vain vähän parkkipaikkoja, joten kiertämiseksi meni. Kun kääntymispaikkojakaan ei juurikaan ollut, oli luovuttaminen jo (ainakin kuljettajan) mielessä. Sitten kävi tuuri ja paikka löytyi ja me pääse ihailemaan jättimäisiä punapuita. Ainakin metsän alku oli poluiksi rakennettu eikä kovin luonnollinen, mutta koska tämä on lähin paikka, mihin San Franciscosta voi tulla punapuita tutkailemaan ja sieltä myös tehdään bussiretkiä, rakentaminen on kai ollut välttämätöntä ympäristön suojelemiseksi. Muistelin, että aika erilaista oli 25 vuotta sitten. Tai sitten vanhalla alkaa muisti pettää.

Pois pääsy oli melkein yhtä hankalaa, kuin pysäköiminenkin, kun jokaista paikkaa jonotettiin eikä ohi päässyt. Kotiin kuitenkin selvittiin, grillailemaan pihvejä ja nauttimaan lämpimästä illasta. HUIKEA retki oli tänäänkin!

Toinen viikko Walnut Creekissä

Olemme sairastaneet koko perheen voimin flunssaa ja se on nyt tällä viikolla hidastanut retkeilyä melkoisesti. Yksi päivä pysyttiin kotona kokonaan ja muutamana muunakin ollaan tehty vain lyhyitä reissuja lähiympäristöön. Walnut Creekin keskustassa ollaan käyty pari kertaa. Tästä on sinne muutama kilometri ja autolla on kuljettava, sillä bussipysäkille on melkoisesti matkaa eivätkä ne ihan kovin usein kulje.
Keskiviikkona meillä kävi sekä siivousporukka että puutarhuri, joten silloin karkasimme iltapäiväksi kylille ja onnistuimme olemaan reissussa juuri sen ajan, kun he olivat täällä laittamassa paikat kuntoon. Uima-altaan kanssa on nyt sellainen tilanne, että sen moottori on rikki, vesi ei kierrä, joten pohja on melkoisen törkyinen ja vaikka puutarhuri sen pinnan roskista putsaakin, emme uskalla sinne pulahtaa. Ihan tässä lähellä on tämän omakotialueen yhteinen yksityinen allas (community pool), mutta tautisena emme ole jaksaneet vielä sinne lähteä. Ehkä nyt viikonloppuna, sillä luvassa on hellettä.
Walnut Creekin keskusta on kiva, pieni ja helposti käveltävissä. Ylemmän hintaluokan tavarataloja ja putiikkeja on melkoisesti ja kivahan niissä on katsella. Yhtä matkalaukkua olemme etsineet, mutta kun matkalaukkukaupan hinnat lähtivät tuhannesta dollarista ylöspäin, päätimme, että ovat nuo outletit enemmän meidän köyhälistön paikkoja. Oikein maukkaat italialaiset lounaat söimme ja sitten jo kiirehdimme puunattuun kotiimme köhimään.

Tuossa pari yksityiskohtaa keskustasta. Kuten täällä meidän asuntoalueellakin, siellä on siistiä ja viihtyisää ja mukavan leppoisa ilmapiiri. Tämä on ehdottomasti minun suosikkini kaikista meidän kodinvaihdoista!

Eilen perjantaina kävimme puistossa nimeltään Gardens at Heather Farm. Ihana aurinkoinen sää ja nautiskelimme näyttävistä kukkaistutuksista, lammikoista ja eläimistä. Ihmisiä oli paljon lueskelemassa ja piknikillä, vaikka olikin arkipäivä.

Illalla sitten vain grillailtiin, pari tyyppiä tuijotti telkkarista NHL:ää ja jäljelle jäänyt tyyppi Ruudusta Voice of Finlandia, kun saimme ohjeet, miten se saadaan näkymään täällä.

Yhden päivän vietimme myös shoppailemassa, mutta ei löydetty oikein yhtään mitään vaikka koko päivä oltiin reissussa. Ehkä johtui flunssastakin, ettemme oikein jaksaneet innostua. Se matkalaukku on nyt kuitenkin valmiiksi katsottu ja uusi yritys tehdään vielä jonain päivänä ennen kotiinlähtöä.

Viime sunnuntaina oli vielä vähän pilvisempää ja vähän yritti sadellakin, joten päädyimme museoon. Oaklandissa (puolen tunnin ajomatka) on Kalifornian museo, iso ja hieno kompleksi, jossa on omat osastonsa Kalifornian historialle ja kulttuurille, luonnolle ja vielä taiteellekin. Siellä saimme kulumaan pitkän aikaa, vaikka pari tyyppiä ei oikein syttynytkään taideosastolla.

Museon pysäköintihallissa oli erikseen varattu paikat vähäpäästöisille autoille. Ympäristöystävällisyyttä yritetään siis suosia. Meidän veekasia emme siihen rohjenneet pysäköidä, sen sijaan volkkari paikoilta löytyi, mikä herätti hilpeyttä meidän joukkueessa.

Viikon ehdoton kohokohta oli kuitenkin tiistain visiitti Napan viinialueelle. Lähdimme liikkeelle jo aamulla ja poikkesimme Yountville turisti-infossa saamassa vinkkejä. Siellä olikin kovasti avulias täti, joka piirsi meille valmiiksi päivän reitin, suositteli viinitiloja ja antoi niihin kaksi yhden hinnalla -kuponkeja. Suhtauduimme kyllä vähän kriittisesti hänen suositteluperusteisiinsa, mutta toisaalta tiloja on niin paljon, että oikeastaan on ihan sama mihin päätyy. Kaksi yhden hinnalla on mainio juttu, sillä maisteltu viini on Napassa kallista.

Ensimmäinen tila oli Beaulieu eli BV. Siellä maistelimme pitkään ja hartaasti vanhemman herrasmiehen opastuksella, keskustelimme kodinvaihdosta, Suomesta, USA:sta, Baltian maista ja vaikka mistä. Viinistä myös. Niin tiiviisti keskustelimmekin, että unohdimme ottaa yhtään kuvaa. Viinit olivat hyviä ja mukaan tarttuikin yksi punaviini, jota täällä nyt säästellään hyvien pihvien seuraksi (jotka ehkä on haettava muualta kuin Safewaysta).

Toinen vierailu oli Raymondille. Sielläkin saimme perusteellisen opastuksen ja selvityksen tilan historiasta. Ilmi kävi myös, että iso osa viinitiloista on joidenkin jättien, esim. Nestlen omistuksessa.

Nuo kädet kuvastavat kaikkia niitä käsiä, joita tarvitaan siihen, että viini on valmis tarjoiltavaksi. Täällä voi myös esimerkiksi tuoksutella eri aromeja ja siten opetella niitä tunnistamaan. Tilan omistajalla on ranskanbulldogeja, mikä sekin näkyi sekä viinien nimissä että tilalla muutenkin.

Sitten olikin lounaan aika, sillä olimme kupongeillamme maistelleet tähän mennessä jo 10 viiniä. Lounas oli ylihintainen ja mitäänsanomaton, mutta saatiinpa lisää virtaa retken jatkumiseen. Napan laakson pohjoispäässä ´Calistogassa on geysir, jota viime kerralla emme päässeet katsomaan, olimme kai liian myöhään paikalla. Nyt onnisti. Tällä hetkellä geysir purkautuu viiden minuutin välein, mutta suihku on melko matala. Tämä johtuu juuri päättyneistä sateista. Loppukesää kohden suihkut harvenevat ja ovat korkeampia ja pidempikestoisia. Jos väli on yli puolitoista tuntia, siitä voidaan ennakoida maanjäristystä. Tämän kaiken opin lipunmyyjältä kysymällä.

Kävimme vielä paikassa nimeltä Petrified forest, jossa on läheisen tulivuoren purkauksen tuhkan ja mudan peittoon kolme miljoona vuotta sitten jääneitä puita. Puut ovat tämän takia "kivettyneet". Tuosta alemmasta on R.L. Stevenson kirjoittanut jossain kertomuksessaan.

 Tässä vielä syyllinen, sittemmin sammunut tulivuori Helena ja "tuhkaputous" maastossa.

Siinä tämän viikon kuulumisia. Aika paljon on kuitenkin ehditty, vaikka ei ole jaksettu oikein yhtään mitään. Ja vielä kerran: tuo maisema, joka näkyy keittiön isoista ikkunoista, on hieno! Jään tänne aupairiksi.