Menomatka oli koko ajan hiljalleen nousevaa, loppujen lopuksi olimme yli 2000 metrin korkeudessa. Vuorilta laskeuduimme alas järvelle ja South Lake Tahoen kylään. Olin odottanut jotain hienoa, mutta kylä oli melkoinen hökkelikasa, jonka motellit ja pikaruokapaikat näyttivät vähintäänkin arveluttavilta.
Heti kylän vieressä oli osavaltion raja ja Nevadan puolella kasino, koska siellä uhkapeli on sallittua. Söimme ylitukevat lounaat paikallisessa kuppilassa ja kävelimme rannan siisteimmällä kohdalla.
Järven eteläosasasta lähdimme kiertämään länsipuolta kohti pohjoista. Ensin käännyimme päätieltä Fallen Leaf Lakelle. Järven jälkeen pysäköimme auton ja lähdimme patikoimaan vesiputouksille. Niitä oli kahdet. Reitti olisi jatkunut pidempäänkin, mutta iltapäivä oli jo pitkällä eikä meillä ollut aikaa pidempään retkeen. Alemmat putoukset miespuolisten piti valloittaa ihan ylittämällä.
Matka ylemmille putouksille kulki jylhissä maisemissa. Suurin osa muusta väestä tosin ajoi maastureillaan polkua melkein perille saakka.
Ylemmätkin putoukset olivat ihan näkemisen arvoiset, vaikka kovin lähelle ei päässytkään ainakaan alapuolelta.
Paluumatka käveltiin reippaasti ja jatkettiin matkaa Emerald Bayn näköalapaikalle. Jossain väitettiin, että Emerald Bay on Niagaran putousten jälkeen USA:n kuvatuin luontokohde.
Täälläkin vähän käveltiin, mutta vesiputoukset olivat melko vaatimattomia. Lähellä oli myös Vikingsholm, ruotsalaisten linnojen mallin mukaan rakennettu. mutta siihen meidän aikataulumme ei venynyt. Ajoimme järven pohjoispäähän ja sieltä kahvin jälkeen moottoritietä kotiin Fair Oaksiin. Tämä kuva on levähdyspaikalta:
Uupuneina painuimme suoraan nukkumaan. Pitkä päivä upeissa maisemissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tulee minulle tarkistettavaksi ennen julkaisua. Älä siis ihmettele, vaikka tähän menisi muutama päivä. Laitathan kommenttiin (etu)nimesi, jotta tiedän, kuka kirjoitti.