lauantai 30. kesäkuuta 2012

Day 13, Friday, Santa Clara and San Jose

Perjantaiaamuna palautettiin taas vuokra-autoa. Uusi vaihtoautomme on Toyota Camry vm. 2000, seisonut tuossa pihassa kuukauden ja sisältäkin vähemmän siisti, joten kävimme "pikapesussa". Kahdeksan pientä aasialaismiestä hääräsi auton kimpussa vartin, auto pestiin, pyyhittiin sisältä ja imuroitiin ja lopuksi suihkaus raikastetta kruunuksi. Koko lysti maksoi 12€ ja nyt on Camry siedettävässä kunnossa. Ei siis Porschea autotallissa, mutta hyvä oli ajaa tuolla Toyotallakin.

Iltapäivällä ajelimme Santa Clarassa ja San Josessa. San Josessa katsastettiin jäähalli ja sitten mentiin markkinoille.


Kävimme syömässä saluunassa (ei John Waynea täälläkään), ruoka oli todella maukasta ja palvelu ystävällistä.



Saluunassa koimme yllätyksen, kun viereisessä pöydässä ruokaillut pariskunta kysyi suomeksi haluammeko meistä kuvan. Olivat maailman ympäri -matkalla, nyt San Franciscossa ja päiväretkellä San Josessa. Päivän opetus: et voi koskaan puhua suomeksi mitä lystäät, kuka tahansa saattaa olla suomalainen. Vaikka sanjoselaisessa saluunassa.

Ruokailun jälkeen vietettiin muutama tunti ostoskeskuksessa eikä ostettu muuta kuin Karille synttärikakku. Tämä vasta on todellista säästämistä!

Meidän siivoojalta Aijalta tuli viesti, että kotona kaikki on hyvin ja tosi siistiä, lakanoitakin oli pesty valmiiksi, Suihkunpidike oli mennyt rikki ja tilalle oli ostettu uusi. Pari päivää sitten tuli viesti Steveltä, näiltä jäkimmäisiltä vaihdokeilta, että he pelkäävät paleltuvansa meillä, kun Suomessa on niin kylmä. Pyysimme naapuria lisäämään lämpöä. Nyt tuli viesti, että meillä on liian lämmin, ovat ottaneet eteisen kaapissa hurisevan kaasupolttimen pois päältä viilentääkseen taloa. No siellä kaapissa ei ole mitään kaasupoltinta vaan ilmanvaihtokone. Pyysin Steveä anomaan apua naapurista, kun en oikein osaa opastaa pannuhuoneen vempaimia sähköpostilla. Nyt te kaikki säälitte meidän naapureita, jotka joutuvat kärsimään meidän vaihdoista. Mutta eikö tämä ole vain ystävällistä, pääsevät harjoittelemaan englantia ihan ilmaiseksi?

Day 12, Thursday, From Fair Oaks to Santa Clara

Torstaiaamuna oli aika pakata tavarat ja tehdä pikasiivous ensimmäisessä vaihtokodissa. Siivoojat tulisivat myöhemmin, joten mitään varsinaista siivousta ei onneksi tarvinnut tehdä. Aamupäivällä haimme Hertziltä vuokra-auton, jolla siirron tekisimme. Tällä kerralla saimme vähän urheilullisemman auton:


Matkalla kävimme myös ostamassa viinilasin edellisenä iltana rikkomamme tilalle. Karin puutarhanhoidon tuloksena ruusuissa oli yksi kukka!



Haikein mielin nostimme kassit Buickiin ja jätimme kauniin kotimme. Kävimme vielä suosikkikahvilassamme ja sitten kirjoitettiin navigaattoriin Santa Clara. Maisema Kalifornian keskilaaksossa on kyllä aika tylsää. Matkalla teini pääsi unelmalounaalleen.



Livermoressa ohitimme maailman suurimman tuulivoimapuiston ja muutaman mahtavan sonnin.





Kun saavuimme uuteen vaihtokotiimme, huomasin, että olin kyllä printannut mukaani kuvan sähkölukosta ja ohjeen, miten se toimii, mutta en koodia! Istuimme rappusilla ja yritimme päästä langattomaan verkkoon koneillamme. Verkko löytyi, mutta ei internet-yhteyttä. Onneksi on Starbucks! Hyppäsimme uudestaan autoon ja tietokoneen kanssa kahville. Siellä pääsin säköpostiini ja löysin lukon koodin.

Uusi kotimme on pienempi ja vaatimattomampi kuin edellinen. Meillä on kuitenkin kaksi makuuhuonetta ja erillinen työhuone, joten tilaa on kolmelle hengelle aivan riittävästi. Kohtalaisen siistiäkin on, mutta aloitin kyllä jo illalla pesemällä jääkaapin ja heittämällä roskiin huomattavan määrän kaksi vuotta sitten vanhentuneita elintarvikkeita, jotta saimme tilaa omille tavaroillemme. Täälläkään ei ollut tehty tilaa kaappeihin meidän vaatteillemme, joten ne ovat edelleen matkalaukuissa. Ruokakauppareissun ja kanasalaatin jälkeen uni tuli nopeasti.

torstai 28. kesäkuuta 2012

Day 11, Wednesday, Recycling and doing nothing

Aamulla olin taas lenkillä jokimaisemissa, mutta kuumuus uuvutti nopeasti ja palasin kotiin makaamaan takapihalla, kun miesväki taisteli tietokoneidensa kanssa ja töllötti jalkapalloa televisiosta.

Kun iltapäivän kuumuus (vaikka tänään oli vain vähän yli 30C) ajoi takaisin sisätiloihin, kävin vielä kaupassa ja palauttamassa pullot ja tölkit. Aika monimutkaiseksi on tehty tämä palautussysteemi ja pantti on niin pieni, että enpä ihmettele, että meidän isäntäväki ilmoitti laittavansa pullot ja tölkit omaan kierrätyslaatikkoonsa. Joidenkin kauppojen vieressä tai takapihalla on kontteja, joihin palautettavat viedään, metallit ja muovit erikseen. Hyvitys ei tule maksetun pantin vaan painon mukaan (ikävä kyllä ei oman vaan niiden pullojen ja tölkkien). Palautuspisteestä saa kuitin, jolla voi kaupan asiakaspalvelusta käydä hakemassa hyvityksensä.

Kerroin heti mennessäni etten ole paikallisia enkä tiedä miten toimia. Kun sitten jaettiin pullojani  ja tölkkejäni eri koreihin, kerroin olevani Suomesta ja että me olemme palautelleet pulloja ja vuosikymmeniä ja että niitä ottavat vastaan kaikki kaupat, jotka juomia myyvätkin. Vähän ajan kuluttua poika kysyi, mistä sanoin olevani. Sanoin hyvin selkeästi: Finland. Siihen hän totesi: Oh, Finland! Where is that? Did you guys drive from there? Eli siis ajettiinko me tänne Suomesta. Sanoin Suomen olevan Euroopassa, johon hän totesi, että se onkin aika kaukana. En ole ollenkaan varma, että hän tiesi, missä Eurooppa on. No tämä lienee aika tyypillistä ja selityshän on se, että USA on yhtä suuri  kuin Eurooppa ja omissa osavaltioissakin on riittävästi opiskeltavaa.



Illalla käytiin vielä kävelemässä jokivarren näköalapaikalla ja nyt on alettu henkisesti valmistautua huomiseen muuttoon. Aamulla haemme vuokra-auton ja sitten suunnistamme Santa Claraan.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Day 10, Tuesday, El Dorado

Alun perin olimme ajatelleet lähteä tiistaina Napan viinialueille viinitiloja katsastamaan, mutta koska aamut ovat vähän hitaita emmekä oikein ole täysissä sielunvoimissa, päätimme tehdä vähän helpomman viiniretken tähän lähelle. Kohteemme oli siis El Dorado, vanhaa kullanhuuhdonta-aluetta ja nykyisin täynnä viinitiloja.

Suuntasimme siis itään. Melko pian käännyimme moottoritieltä maaseudulle. Maisemat olivat kuin suoraan Pieni talo preerialla -sarjasta. El Doradossa on muuten kuvattukin useita tunnettuja leffoja, mm. Smokin' Aces, Geishan muistelmat, Indiana Jones ja Bodyguard. Ruoho on keltaiseksi palanutta kaikkialla, maasto kumpuilevaa ja puut antavat kuvaan hieman vihreyttä.

Ensimmäisen viinitilan lähestyessä tien laidassa oli varoitusmerkki:


Mietimme tuon tarkoitusta. "Varo humalaisia traktorikuskeja" taitaisi olla todennäköisin. Viinitiloja oli tien molemmin puolin, suurin osa kuitenkin vierailta suljettuja tiistaisin. Ensimmäisessä varsinaisessa kylässä poikkesimme tankkaamaan.



Chryslerissa on 5,7 litran moottori, joten tankkaamista harjoitamme usein. Miksi ihmeessä autossa täytyy olla tuon kokoinen moottori? Käskettiin kuunnella mahtavaa ääntä, mutta en oikein osaa sitä arvostaa.

Ensimmäinen viinitila, jossa poikkesimme, oli vuorella pitkän, kapean ja mutkaisen tien varrella.



Vierailijoita ei ollut muita. Maistattaja oli vähän sen oloinen, ettei tykännyt siitä, että tulimme hänen lepopäiväänsä häiritsemään. Maistoimme muutamaa viiniä, mutta ne eivät oikein olleet meidän makuumme. Matka siis jatkui läpi El Doradon.

Seuraaavaksi poikkesimme Perry Creekissä. Täällä saimme aivan erilaisen vastaanoton, vaikka olimmekin ainoat maistelijat. Maistelimme useita viinejä ja saimme jälleen kerran selittää ihmettelijälle, miten suomalainen perhe on eksynyt Perry Creekiin ja vaihtanut taloa kalifornialaisen perheen kanssa. Saimme vähän opastustakin viininmaistelussa. Näistä viineistä tykkäsimme kovasti ja mukaan lähti pullolinen Barberaa.



Perry Creekin jälkeen aloimme kaivata lounaspaikkaa, sillä mistään ei ollut löytynyt aamupäiväkahvia. Poikkesimme pieneen lounaskahvilaan yhtä pienessä kylässä.


Seuraavaksi saavuimme El Doradon keskukseen, Placervillen vanhaan kullanhuuhdontakylään, jossa joillekin on käynyt huonosti ennen vanhaan.



Placervillestä löytyi myös rekka, joka kuljetti Esan mielestä huomattavasti parempaa juomaa kuin viini (jota hän tosin ei päässyt maistelemaan).



Mitään merkillistä nähtävyyttä ei kylästä löytynyt eikä edes sitä saluunaa, josta Kari uskoi löytävänsä John Waynen. Sukupolvien välinen kuilu: poika ei tiennyt, kuka tämä kyseinen sankari on.

Kotimatkalla vielä poikkesimme Cielon viinitilalla, missä kuljettaja ei enää uskaltanut maistaa mitään, mutta minä maistoin pari valkoviiniä ja mukaan tarttui pullo Vermentinoa. Ja taas saimme selittää, miten suomalaiset ovat päätyneet El Doradoon.

Näin oli saatu päivä kulumaan, ajatukset pois surullisimmista asioista. Tässä vielä päivän saalis:

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Days 8 and 9, Sunday and Monday, Hiking, NASCAR and shopping

Sunnuntaina herättiin suru-uutiseen kotoa. Tämä on kai pahin painajainen, mitä lomalla voi tapahtua. Läheinen kuolee ja itse olet toisella puolella maapalloa. Pitäisikö lähteä kotiin? Toisaalta se on jo myöhäistä eikä meillä itse asiassa ole kolmeen viikkoon kotia, mihin palata. Toistaiseksi jatkamme siis lomaa ja käsittelemme suruamme täällä.



Sonomassa oli eilen NASCAR-kisa, Esa ja Kari suuntasivat sinne. Meillä on mukana vain yksi reppu, mutta onneksi Larryn kaapista löytyi reppu lainattavaksi.

Menomatka Sacramentosta Sonomaan oli hidas, sillä käytettävissä oli vain yksi reitti ja jono oli 10 mailin mittainen. Kisa oli mielenkiintoinen: ensin ajeleskeltiin 106 kierrosta ympyrää, sitten turva-auto keräsi autot kasaan ja kaksi viimeistä kierrosta ajettiin kilpaa. Kisan kärki oli tasainen:



Katsojien kisakäyttäytyminen kummastutti; suuren osan ajasta katsomo oli puolillaan, kun katsojat jonottivat pikaruokapaikkoihin. Ja sitten takaisin moottoritielle jonottamaan.

Minä lähdin patikoimaan jokivarteen nenäliinapaketin ja vesipullojen kanssa. Kun olin päässyt metsäpolulle ja vähän matkaa tallustellut, vastaan juoksi lenkkeilijä, joka pysähtyi. Hän kertoi, että pari mailia eteenpäin hänet oli pysäytetty ja käännytetty takaisin, sillä poliisi jahtaa alueella pahaa miestä. Joten hän kehoitti olemaan varovainen ja jos näen jotain epäilyttävää, kannattaa poistua paikalta. If you seem something that gives you the creeps, let it give you the gcreps and get out of there. No, jos poliisit sitä tyyppiä jahtasivat ja minä olisin häneen yksikseni törmännyt, olisin ehkä ollut aika heikoilla. Vaihdoin siis suuntaa.



Olin aika eksyksissä ja kesti pari tuntia ennen kuin löysin joelle. Polkuja tai pyöräilyreittiä ei ollut mitenkään merkitty eikä missään ollut suuntia tai etäisyyksiä. Lähdin siis loppujen lopuksi väärään suuntaan kierrettyäni luultavasti siksakkia tunnin verran. Puistoalue tällä puolella jokea on tosi leveä ja polkuja menee ristiin rastiin.



Päivästä tuli aika kuuma eikä minulla ollut huivia tai lippistä, joten aika raskasta oli. Aika hölmöä näinkin kokeneelta patikoijalta, etten tutkinut isäntiemme kaappeja tarkemmin. Kai sieltä jokin huivi olisi löytynyt. Kävelin ensin keskiviikon melontapaikalle, sitten toista puolta jokea Folsomiin ja takaisin kotiin päin. Polku oli kiva ja rauhallinen, olisin varmaan nauttinutkin siitä, ellen olisi itkenyt koko 8 tuntia, jotka tallustelin jokimaisemassa.



Maanantai kului ostoskeskuksissa hautajaisvaatteita hankkien.









sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Day 7, Saturday, By the Pool

Ensimmäinen viikko on mennyt todella nopeasti. Tänään emme tehneet oikeastaan yhtään mitään. Kävimme ruokakaupassa ja ostamassa Esalle ja Karille liput huomiseen NASCAR-kisaan. Lopun päivän vietimme takapihalla lukien, uiden ja nurmikkoa kastellen.


lauantai 23. kesäkuuta 2012

Day 6, Friday, Shopping

Perjantain aloitin aamulenkillä lähipuistossamme ja sen takana löytyvillä American Riverin poluilla. Puistosta ei ollut mitään opasteita joelle, joten lähdin kävelemään asutuksen keskelle. Yhteen pihaan ajoi juuri eräs nainen, joten menin häneltä kysymään tietä joelle. Hän ei ollut aivan varma, joten lähti kanssani varmistamaan, että hänen ohjeensa oli oikea. Nikki oli kovasti kiinnostunut Suomesta ja pyysi jo käymäänkin ohikävellessäni. Ihan hauskaa, vaikka ei ehkä ihan tosissaan ollutkaan. Kuka suomalainen esittäytyisi asuinalueellaan harhailevalle ulkomaalaiselle ja vielä pyytäisi käymäänkin, vaikka vain muodon vuoksi?


Joen varren poluilta oli kivat maisemat, sinne täytyy jonain päivänä mennä paremmalla ajalla. Täällä on edelleen sen verran lämmin, että vajaat pari tuntiakin ilman vesipulloa olivat vähän liikaa.

Kotiin tullessani koin järkytyksen: miesväki halusi shoppailemaan! Lähdimme siis Folsom Premium Outletiin kauppoja kiertelemään. Ihan hauskoja kauppoja, kaikki oli alennuksessa ja lisäalennuksia tuli koko ajan. Ostin housut 75% alennuksella. Kassatyttö kysyi haluaisinko kupongin, jolla saa lisäalennusta. Sanoin haluavani, joten otin kupongin ja annoin sen hänelle takaisin ja hinta laski vielä 15%. Lisäksi hän antoi alennuskuponkeja muihin kauppoihin. Kun kiitin, tyttö nauroi rakastavansa sitä, että saa säästää ihmisten rahoja:-)

Samsoniten kaupasta melkein käveltiin ulos kahden laukun kanssa, mutta sitten otimmekin aikalisän. Täytyy vähän laskea, mitä oikeasti tarvitaan. Lopuksi kävimme Tommy Hilfigerillä säästämässä 240$. Koko päivän säästimme niin paljon, että todennäköisesti meillä täytyi olla palatessamme enemmän rahaa kuin Folsomiin lähtiessämme. Kävimme myös katsastamassa Folsomin historiallisen keskustan, mutta se ei ollut kummoinenkaan.

Illalla kävimme syömässä Richin suosittelemassa lähiravintolassamme, Maranellossa. Niiden pizzojen ja pastojen hiilihydraatit takaavat varmasti sikeät yönet.





Day 5, Thursday, Lake Tahoe

Aamulla tuli Suomesta huonoja uutisia ja meidän liikkeellelähtö vähän kangerteli. Pääsimme kuitenkin matkaan ja suuntasimme Lake Tahoelle. Meillä oli kaksi reittiohjetta: emäntämme Sharon kehotti ajamaan valtatietä 50, koska maisemat ovat sen varrella kauniit. Hänen siskonsa Kathy kielsi ehdottomasti menemästä valtatietä 50, koska se on osittain vain kaksikaistainen ja todella pelottava. Kathyn mielestä ainoa oikea reitti on ajaa moottoritietä 80. Päätimme olla rohkeita suomalaisia ja valita maisemareitin.
Menomatka oli koko ajan hiljalleen nousevaa, loppujen lopuksi olimme yli 2000 metrin korkeudessa. Vuorilta laskeuduimme alas järvelle ja South Lake Tahoen kylään. Olin odottanut jotain hienoa, mutta kylä oli melkoinen hökkelikasa, jonka motellit ja pikaruokapaikat näyttivät vähintäänkin arveluttavilta.



 Heti kylän vieressä oli osavaltion raja ja Nevadan puolella kasino, koska siellä uhkapeli on sallittua. Söimme ylitukevat lounaat paikallisessa kuppilassa ja kävelimme rannan siisteimmällä kohdalla.



Järven eteläosasasta lähdimme kiertämään länsipuolta kohti pohjoista. Ensin käännyimme päätieltä Fallen Leaf Lakelle. Järven jälkeen pysäköimme auton ja lähdimme patikoimaan vesiputouksille. Niitä oli kahdet. Reitti olisi jatkunut pidempäänkin, mutta iltapäivä oli jo pitkällä eikä meillä ollut aikaa pidempään retkeen. Alemmat putoukset miespuolisten piti valloittaa ihan ylittämällä.




Matka ylemmille putouksille kulki jylhissä maisemissa. Suurin osa muusta väestä tosin ajoi maastureillaan polkua melkein perille saakka.


Ylemmätkin putoukset olivat ihan näkemisen arvoiset, vaikka kovin lähelle ei päässytkään ainakaan alapuolelta.



Paluumatka käveltiin reippaasti ja jatkettiin matkaa Emerald Bayn näköalapaikalle. Jossain väitettiin, että Emerald Bay on Niagaran putousten jälkeen USA:n kuvatuin luontokohde.


Täälläkin vähän käveltiin, mutta vesiputoukset olivat melko vaatimattomia. Lähellä oli myös Vikingsholm, ruotsalaisten linnojen mallin mukaan rakennettu. mutta siihen meidän aikataulumme ei venynyt. Ajoimme järven pohjoispäähän ja sieltä kahvin jälkeen moottoritietä kotiin Fair Oaksiin. Tämä kuva on levähdyspaikalta:


Uupuneina painuimme suoraan nukkumaan. Pitkä päivä upeissa maisemissa!

torstai 21. kesäkuuta 2012

Day 4, Wednesday, Kayaking and plumbing

Aamulla yritettiin saada koko väki ajoissa hereille, sillä meitä oltiin tulossa hakemaan melomaan klo 9 aamulla. Sitten ovikello soi noin klo 8.20, jolloin kaikki meistä eivät olleet päässeet edes sängystä ylös. Oven takana oli eilinen oppaamme Rich, joka oli tullut tutkimaan takapihan vuotoa. Raivokasta edestakaisin ravaamista ja puhelinsoittoja ja sitten koko talosta suljettiin vesi. Hän sanoi saaneensa myös tehtäväkseen viedä meidät melontapaikalle.

Hyppäsimme siis kyytiin ja Rich vei meidät Sacramento Aquatic Centeriin, jonne pian ilmestyi myös hänen vaimonsa Kathy lapsenlapsi Austin mukanaan. Vuokrasimme viisi yhden hengen kajakkia ja lähdimme liikkeelle. Kaikilla muilla se sujui mainiosti, vain minä siirryin kajakkiini kohtalaisen vaivalloisesti ja ensimmäiset minuutit lähinnä pyörin ympyrää lähtöaltaassa. Pääsimme kuitenkin matkaan.


Melontaretki oli hieno kokemus. Muutaman kerran täti-ihmiset ajoivat kolarin ja juuttuivat pohjasta kiinni, mutta hauskaa oli. Austin 13v oli oppaana ja ilmiselvästi nautti päästessään pätemään. Retken jälkeen he toivat meidät kotiin ja antoivat kovasti ohjeita lomanviettoon.

Sitten jäimmekin odottelemaan putkimiestä, joka ilmaantui melko pian. Vähän hurjalta tuntui antaa lupia tehdä reikiä kylpyhuoneen kaappeihin, kun eivät ihan omia kaappeja ole, mutta nyt ainakin näyttäisi siltä, että vuoto on saatu korjattua. Kastelulaitteet eivät tosin toimi vieläkään, joten kuljemme puutarhaletkujen kanssa kastelemassa ruusuja ja nurmikkoa. Aika epätoivoista näissä lämpötiloissa, tänäänkin oli lähempänä 40C astetta.

Toinen päivän haasteellinen tehtävämme oli jättää oikeat roskapytyt kadulle aamuista tyhjennystä varten. Vakoilimme naapureita ja nyt on tehtävä suoritettu. Pytyssä, jonka päällä lukee Recyclables, näyttää olevan sekä paperia, pahvia että muovia. Lisäksi saimme ohjeen laittaa samaan myös lasit ja tölkit. Mitenköhän ihmeessä tuo lajittelu oikein tapahtuu?

Tänään kauppareissulla pääsin myös maistamaan superherkkuani, frozen yoghurtia:-)


Iltapäivä ja ilta vietettiinkin sitten uima-altaassa ja sen vierellä.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Day 3, Tuesday, ART, CARS AND POLITICAL HISTORY

Tiistaina aamupäivä meni loikoillessa. Puolen päivän aikoihin ajoimme Sacramenton keskustaan Capitolin nurkille. Vaikka ulkopuolella ei mitään ohjeita näkynytkään, sisälle pääsi vierailemaan. Ensin oli turvatarkastus ja sitten etsimme infon, josta löytyi vaihtoemäntämme Sharonin lanko Rich. Rich on eläkeläinen ja työskentelee vapaaehtoisena oppaana tiistaisin Capitolissa.

Kierros oli kovasti mielenkiintoinen. Rakennus on upea ja henkilökohtaisen oppaan kanssa pääsimme niihinkin huoneisiin, joihin oli muuten pääsy kielletty. Rich oli erinomainen opas, eipä olisi uskonut, että hän on vain opastusta harrasteleva eläkeläinen.


Iltapäivällä oli vuorossa museoita: minä tutustuin vaikuttavaan kokoelmaan kalifornialaista taidetta Crocker Art Museumissa


ja miesväkeä kiinnosti enemmän Sacramento Automobile Museum.



Tämän antoisan päivän päätteeksi uuden suosikkikahvilan kautta kotiin.

Illalla aloimme todella huolestua märästä seinästä takapihalla. Jo ennen lähtöä saimme Sharonilta viestin, että puutarhan kastelupiste on rikki eikä automaatti toimi, joten meidän pitäisi käsin kastella nurmikko ja puutarha. Seinä on siitä kohdalta ollut märkä koko ajan, nyt maassa oli iso lätäkkö. Lähettelin siitä meiliä, sillä putkimiehen oli pitänyt jo käydä, mutta ei ollut näkynyt. Sain illalla jo vastauksenkin, että he ovat pyytäneet poikaansa Anthonya ja päivällä tapaamaamme Richiä hoitamaan asian.

Illalla grillailtiin hampurilaisia ja polskuteltiin uima-altaassa.



tiistai 19. kesäkuuta 2012

Day 2, Monday, Sacramento

Aikaero heratti meidat edelleen aika ajoissa, olimme kaikki aamupalalla seitseman aikoihin. Tosi epatyypillista kahdelle kolmesta perheenjasenesta!

Aamulla ajelimme Sacramenton keskustaan. Kaksi kilpailevaa navigaattoria ohjasivat eri suuntiin ja eksyksiin jouduttiin. Tienviittoja katsomalla asia olisi kylla ratkennut parhain pain, mutta miksipa katsella viittoja, jos voi kuunnella navigaattoria?

Ensin kiersimme Old Sacramenton, joka oli "ihan kiva", turistikamaa joka kukkarolle ja muutama baari.



Eilisen +40C jalkeen olimme todella tyytyvaisia pieneen tuulenvireeseen ja inhimilliseen lampotilaan. Kiertelimme kauppoja ja ihmettelimme rakennuksia. Vierailimme rautatiemuseossakin, joka on yksi Sacramenton harvoista turistikohteista. Museo olikin todella vaikuttava ja monet oppaat, jotka kohteista kertoivat, tuntuivat olevan innostuneita, kun ekan kerran tapasivat suomalaisia. Paljon mielenkiintoista nahtavaa ja luettavaa. Rautatien rakentaminen Sierra Nevadan vuoriston yli on ollut todella haastavaa.



Vanhasta kaupungista kavelimme ostoskeskuksen lapi uuden kaupungin puolelle ja osavaltion hallintorakennusta Capitolia ihastelemaan. Missaan ei nayttanyt olevan turistien sisaankayntia, joten kiersimme vain ulkopuolella ja ymparoivassa puistossa.


Puisto oli kaunis ruusuineen ja lukuisine muistomerkkeineen.Vaikuttavin oli ehka Vietnamin sodan muistomerkki, jossa oli lueteltu kalifornialaiset sodassa kaatuneet. Taivas sita 18-vuotiaiden maaraa!



Kahvilan ja ruokakaupan kautta kotiin, jossa meita odottikin yllatys. Vaihtoemantamme Sharonin sisko Kathy oli poikennut ja tuonut meille laatikollisen mansikoita ja aprikooseja ja jattanyt kirjeen, jossa oli ehdotuksia ohjelmaksemme ja soittopyynto. Soitinkin hanelle ja huomenna hanen aviomiehensa jarjestaa meille yksityisen opastuksen Capitolin sisalle. Treffit Richin kanssa on klo 12 Capitolin sisalla. Lisaksi Kathy lapsenlapsineen haluaa vieda Esan keskiviikkona melomaan American Riverille. Mina lupasin lahtea mukaan. Toivottavasti mitaan koskenlaskua ei sentaan ole luvassa.

Sitten kavi FedExin lahetti. Kerroin, etta Larry ei nyt ole kotona vastaanottamassa pakettiaan vaan Suomessa lomailemassa. Lahetti ei ollut tiennytkaan, etta on mahdollista vaihtaa kotia loman ajaksi. Han oli myos sita mielta, etta tassa tapauksessa mina varmaankin voin kuitata paketin vastaanotetuksi.Nimi siis alle vaan.

Sitten taas grillailtiin ja pelattiin koripalloa. Kari ja Esa ovat uima-altaassa, kun mina hoidan naita matkareportterin hommia. Lomamme on alkanut todella ihanasti!

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Day 1, Sunday, JETLAG

Vaihtokodin keittiossa meita odotti tervetuliaisia:




Neljan tunnin younen jalkeen herasin aamuseitsemalta tokkuraisena. Keitin teeta ja siirryin takapihalle lueskelemaan.



Aamupaivan makasin aurinkotuolissa hankkimassa alkurusketusta ja puolen paivan aikoihin kavin kiskomassa miesvaen ylos sangysta. Aamupala-lounaan jalkeen oli vuorossa paivan vaativin tehtava: vuokra-auton palautus lentokentalle. Muut Hertzin toimipisteet olivat sunnuntaina suljettuja, joten jouduimme ajamaan Sacramenton kansainvaliselle lentokentalle puolen tunnin ajomatkan paahan.



Tuo etummainen oli vuokra-automme, takana nakyy vaihdossa saamamme Chrysler. Kari ajeli vuokra-autolla edella ja me "omallamme" perassa. Ennen lentokenttaa menimme tankkaamaan vuokra-auton ja se olikin melko haasteellinen tapahtuma. Luottokortilla maksettaessa automaatti kysyy postinumeroa! Suomalainen postinumeromme ei yllattaen kelvannut. Ihmettelin asiaa vieressa tankkaavalle ja han kertoi, etta tarkoitus on varmistaa, etta luottokorttia kayttaa kortin haltija itse. Vinkkina siis, etta jos aiotte varastaa luottokortin USA:ssa, selvittakaa myos kortin omistajan postinumero. Kavimme siis etukateen hoylayttamassa kortin sisalla. Tassa sitten ei tarvittukaan minkaanlaista kuittausta, ei tunnuslukua eika allekirjoitusta. Toinen ja helpompi vaihtoehto on siis varastaa ulkomaalaisen visa.

Auto saatiin palautettua kunnialla ja talla kerralla palvelukin oli oikein ystavallista. Kotimatkalla oli myos ruokakaupan vuoro. Suositeltu lahisupermarketimme on nimeltaan Raley's ja espressoaddikti Nina sai paivan tupla-annoksensa oikein viihtyisasta kahvilasta. Hintataso oli yllattavan korkea, mutta palvelu pelasi. Ostoskarry vain lykattiin kassalle ja kassaneitiparka nosteli tavarat karrysta kassalle. Toisaalta isojen pakkausten ottaminen oli helppoa, kun niita ei tarvinnut nostaa hihnalle ollenkaan. Kassan toisessa paassa oli poika, joka pakkasi ostoksemme meidan seisoessa tumput suorina vieressa. Paperikasseja tuli varmaan 10, silla jokaiseen laitettiin vain pari tavaraa. Mietimme sita, kun vaihtarimme menevat Myllyn Prismaan ja joutuvat itse pakkaamaan tavaransa kasseihin, joista joutuvat maksamaan, ja sen oletetaan viela tapahtuvan melko vauhdikkaasti. Ja miten suomalaiset katsovat, kun he jokaista 10 tavaraa kohden ostavat nelja kassia:-)

Sitten miesvaki ei voinut enaa hillita itseaan ja Porsche vietiin ajelulle:



Illalla grillailtiin ja otettiin rauhallisesti. Meilta kotoa tuli viesti, etta ovat paasseet perille ja nauttineet aamukahvinsa ulkona auringonpaisteessa klo 4.30 ja ihmetelleet luonnon kauneutta. Myos toiselta vaihtoperheelta tuli viesti Ranskasta. Kyselivat mahdollisuutta menna Tallinnaan minun autollani ja taivastelivat, kuinka paljon kalliimpaa ruoka on Ranskassa kuin Espanjassa (olivat siella edelliset pari viikkoa). Oi voi, ovat matkalla Suomeen ensi viikon loppupuolella...

So far so good!

27 tunnin matka lomaan

Starttasimme kotoa lauantaina klo 8.45. Matkalla viela ajoimme pikapesun kautta ja tankkasimme. Helsinki-Vantaalla veimme auton avaimet, parkkilipun ja ohjeet auton etsimiseen oikeasta paikasta Airpron toimistoon ja sitten saikin matka alkaa.

On ikuisuus siita, kun viimeksi olimme USA:ssa, joten nykyiset matkustusmuodollisuudet olivat meille uusia. Ensin meita haastateltiin matkalaukkujemme pakkaamisesta ja matkamme tarkoituksesta seka tarkastettiin, etta meilla on matkustuslupa Yhdysvaltoihin (ESTA). Viela ennen portille menoa saimme selvitella, olemmeko sisaantsekkauksen jalkeen ottaneet muilta vastaan kuljetettavia tavaroita tai jattaneet laukkujamme vartioimatta jonnekin. Kaiken kaikkiaan homma sujui kuitenkin mutkattomasti. Ja se viikolla etsitty adapterikin loytyi kentalta.

American Airlinesin lento Helsingista Chicagoon kesti 9 tuntia ja perilla olimme mukavasti puoli tuntia etuajassa. Tulliviranomainen kysyi, mihin olimme matkalla ja kun kerroin, han ihmetteli syyta ja oli kovasti sita mielta, etta kylla lomailu Chicagossakin sujuisi hyvin.

Viisi tuntia Chicagossa lentokentalla alkoi jo puuduttaa, mutta neljan tunnin lento sieltaSan Franciscoon oli tappavaa. Nuokuttiin niskat kipeiksi epamukavilla penkeilla. Perilla olimme noin klo 22 paikallista aikaa. Matkatavaratkin tulivat nopeasti ja siirryimme lentokenttajunalla autovuokraamoon. Kylla oli niin tyohonsa kyllastynyt autonvuokraaja Hertzille joutunut, etta taas nousi verenpaine ja suunnittelimme antavamme palautetta johonkin. (Ajatus unohtuu kylla melko nopeasti, energia ja mielenkiinto vain eivat riita.) Kolmen tunnin ajelu valtateilla (kuljettaja kylla tarvitsi valilla kahvia) ja sitten olimme perilla rauhallisella omakotialueella. Kello oli 2 aamulla paikallista aikaa eli sunnuntain keskipaiva Suomessa. Matkaan oli mennyt 27 tuntia ja olo oli senmukainen. Hampaat pesuun ja nukkumaan!



Lomakotimme on tilava, siisti ja hyvinvarusteltu, siispa taman eteisesta loytyvan kyltin ohjeen mukaan olemme kovasti kiitollisia! "Be thankful always"

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Viime hetken paniikki!

Apua, lähtöön aikaa noin 11 tuntia ja täällä on päällä klassinen viime hetken paniikki. Pyykkikone jyrrää, tavarat hukassa, mitä otetaan ja mitä jätetään ja niin edelleen. Juuri äsken kun alettiin grillata iltaruokaa huomattiin, että kaasupullo on jäänyt auki ja tyhjentynyt. Siispä uutta ostamaan, helppo juttu näin yhdeksän jälkeen illalla...

Päivän saalis: viimeiset meilit vaihtoperheille, kirje tänne kotiin odottamaan, siivoojalle tulevan kuukauden siivouspäivien ohjeistukset, kaupasta pari saunavihtaa (naapurin partiolaiselta olisi saattanut saada tuoreempia halvemmalla) ja lakkahilloa, Alkosta lakkalikööriä, raparperipiirakka leivottu, kirjaston kirjat palautettu, pakkausta ja yleistä järjestelyä JA uudet ripset ja kynnet:-) Kyllä nyt kelpaa reissuun lähteä, siis jos vielä dokumentit ovat kunnossa ja tämä kaaos selviää ennen aamua.

Sacramentoon on sunnuntaille luvassa +42C. Siinä kun selvittelee päätään 10 tunnin aikaerosta voi olla, että kovin paljon aktiviteetteja ei päivälle keksitä. Toivotaan kuitenkin, että olemme silloin perillä eikä kovin moni asia ole tässä välillä mennyt mönkään.