Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2014. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2014. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. joulukuuta 2014

Kaksi yötä joululomaan on:-)

Nyt alkaa hiljalleen matkajännitys kohota. Yksi työpäivä jäljellä ja torstaina startataan aamuyöllä kohti Kaliforniaa, jos siihen mennessä päästään yhteisymmärrykseen siitä, kuinka paljon Helsinki-Vantaalle ajamiseen pitää varata aikaa ja mitä siellä kentällä ennen lähtöä pitää tehdä.

Aika vähän olemme olleet tällä kerralla yhteydessä amerikkalaiseen isäntäämme. Nyt on kuitenkin sovittu, että hän on kotona meitä odottamassa torstai-iltana kahdeksalta paikallista aikaa. Ja tuo tarkoittaa siis perjantain aamukuutta Suomessa. Hätätapausten varalle meillä on avainkoodeja ja tietoa eri vara-avainten piilopaikoista, joten sisälle pääsemme itsekin, jos matka venähtää (pelottava ajatuskin). Lennämme Ontarion lentokentälle, mistä on vain puolen tunnin ajomatka vaihtokotiin, joten jahka laskeutumaan päästään on suurin koettelemus takana. Toivottavasti. Se tässä vähän huolestuttaa, miten jaksamme Kenin kanssa jutustella melkein 30 tunnin matkustamisen jälkeen. Ollaan varmaan tosi virkeitä ja freeshejä ja annetaan hyvä kuva itsestämme. Tosi asiassa vain toivotaan, että hän mahdollisimman pian ymmärtää jättää meidät rauhaan ja päästään pehkuihin. Tämän päivän viestissä paras uutinen oli se, että hän ei oleta meidän siivoavan ollenkaan, hänen siivoojansa tulee hoitamaan homman sen jälkeen, kun me olemme lähteneet kotimatkalle. Jees!

Me vietämme Redlandsissa kaksi ja puoli viikkoa, Ken tulee tyttöystävänsä kanssa meille ensi syyskuussa viideksi päiväksi tai ei ollenkaan. Tässä diilissä olemme joka tapauksessa saavana osapuolena ja siksikin kovasti kiitollisia. Nyt on kuulemma vähän sadellut ja vuorilla on lunta. Saattaa olla, että jätämme tällä kerralla vuoristot väliin, sillä kovasti ei innosta alkaa lumiketjujen kanssa touhuamaan. Eikä sinne nyt kyllä olla menossa valkeata joulua etsimään. Ensi viikonlopun sääennuste lupaa kuitenkin +20C ja aurinkoa. Tähän pimeyteen tuo on tervetullutta vaihtelua. Jaahas, taas kuului muutama kateudenvihreä huokaisu:-) Se on kuulkaa palkkiota siitä, että on niin suunnattoman rohkea, että menee asumaan uppo-oudon vaarin taloon ja päästää yhtä oudon fransmanniperheen omaan kotiinsa! Sitä rohkeutta olen taas tällä viikolla kuullut ihmeteltävän.

Niitä fransmanneja tässä sääliksi käy. Säänjumalalle on kyllä nyt lähtenyt jokin rukouksentapainen, että edes pikkupakkanen ja vähäinen kuura kirkastaisi tämän maiseman. Meidän ruoho on pidempää ja vihreämpää kuin juhannuksena... Mutta näin on nyt sovittu ja kerroin kyllä silloin syksyllä, että tähän osaan Suomea ei voi taata valkoista joulua. Toivottavasti osaavat nauttia tästä pimeyden eksotiikasta kuitenkin.

Pientä jännitystä oli viime viikonloppuna ilmassa muutenkin, kun uskollinen Hondani alkoi temppuilla. Valitettavasti se on meillä se ainoa menopeli, jolla voi kolme ihmistä siirtyä kentälle ja joka voidaan jättää vaihtoperheen käyttöön. Jarrut oli jumissa ja remonttia tehtiin (siis perheen miesväki, minä luin hallilla Ilkka Remeksen uusinta) ja nyt on auto taas kunnossa. Hyvä puoli tässä on kyllä se, että teki tuon tempun nyt eikä silloin kun ranskalaiset sillä ajelevat. Meillä on taas Kaliforniassa vuokra-auto. Auton vuokraaminen on kyllä sen luokan salatiedettä, että siinäkin jotain tukipalveluja kaivattaisiin. Autovuokraamoiden bisneskulttuuri on se, että kaiken maailman pikkuteksteillä ja vippaskonsteilla yritetään saada asiakasparka maksamaan hurjia summia ylimääräisiä. 30 tunnin matkustamisen jälkeen lukulasit hukassa on joskus olemassa vaara, että raapustaa nimensä väärään paikkaan tosi hintavin seurauksin.


Ranskalaisten kanssa on käyty aika vilkasta kirjeenvaihtoa. Yritin esittää, että jätämme tänne ateria-aineksia, koska he saapuvat aika myöhään. Ei ole kuulemma tarpeellista, HE TUOVAT RUOKAA MUKANAAN KAHDEKSI ENSIMMÄISEKSI PÄIVÄKSI! Kerroin myös, että meillä on täällä pesuaineita, saippuoita ja muuta sellaista, niitä saa käyttää vapaasti eikä tarvitse miettiä ostavansa mitään tilalle. Tuovat kuulemma mukanaan sen merkkistä pyykinpesuainetta kuin ovat tottuneet käyttämään. No mikäs siinä. Kaiken huippu oli mielestäni se, että he kysyivät sänkyjen mittoja, sillä tuovat omat lakanat mukanaan. Vähän alkoi kuulostaa siltä, että luulevat tulevansa johonkin kehitysmaahan. Oikeasti luultavasti on kysymys vain (tarpeettomasta) kohteliaisuudesta, ettei heistä olisi meille vaivaa ja/tai kustannuksia. En kuitenkaan alkanut sen enempää tuosta keskustella, tehkööt niin kuin itse haluavat. Me taas täällä mietimme, kuinka vähällä tavaramäärällä voimme lähteä liikkeelle. Periltä ostetaan se, mitä tarvitaan (ja luultavasti jotain sellaistakin, mitä ei tarvita :-).

Matkasuunnitelmissa on tällä hetkellä pari NHL-ottelua (Los Angeles ja Anaheim) kahdelle hengelle ja pari teatteria yhdelle hengelle. Saa arvailla, miten tuo jakautuu. Lisäksi olemme varanneet hotellin yhdeksi yöksi Palm Springsistä. Muuten tehdään sitä mitä jaksetaan silloin kun jaksetaan. Postauksia tulee seuraavan parin viikon ajan aina, kun jaksan tietokoneen ääreen istua.

Niin ja se, mistä lähdön suhteen kiistellään on, pitääkö auto tankata vasta kentällä, jotta ranskalaisia odottaa täysi tankki, ja pitääkö kentällä käydä pikapesussa, jotta heillä olisi muutaman minuutin ajan putipuhdas auto lentokentältä Maskua kohti lähtiessään. Minä tekisin nuo jo keskiviikkona, mutta tuo miehinen logiikka ei moista ymmärrä.

Kaupassa oli muuten tänään hauskaa seurata, kun ihmiset ostivat ihan hurjia määriä tavaraa ja itse mietin vain, mitä on vielä ihan pakko ostaa, ettei jää ruokaa pilaantumaan eikä täyttämään jääkaappia. Eikä tarvinnut ostaa mitään jouluturhakkeita. Mutta nyt olen vältellyt riittävän kauan kyseisen jääkaapin siivoamista, joten palailen asiaan muutaman päivän kuluttua näistä maisemista:


Lisäyksenä vielä: voin lahjoittaa yhden vuoden ilmaisen homeexchange.com -jäsenyyden siitä kiinnostuneelle. Ensimmäinen yhteyttä ottanut saa lahjakortin.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Helmikuun kuulumisia

Viikon päästä alkaa hiihtoloma ja meilläkin on pähkäilty lomanviettotapoja viime viikkojen aikana. Dublinista tuli kodinvaihtopyyntökin juuri samoille päiville kuin mekin olisimme voineet matkustaa. Koti oli kiva ja ihan keskustassa, joten tätä ehdotusta mietittiin täällä ihan tosissaan. Loppujen lopuksi kuitenkin kiitin kauniisti ei. Miksi?

Vaihdon suunnittelemisessa on aina aika paljon vaivaa, aikataulujen sopimista, oman ohjelman miettimistä, vaihtokumppaneille tiedon etsimistä sekä kodin kuntoon laittamista. Kun kyse on vain viikosta, kannattaa tarkkaan miettiä onko saatava hyöty kaiken vaivan väärtti. Tässä tapauksessa totesin, että ei ole. Irlannin sää helmikuussa ei juuri houkuttele, sitä samaa saa tänä talvena yllin kyllin täällä Etelä-Suomessa. Jos sitten Dubliniin olisinkin halunnut, keskustassa en viikon aikana olisi autoa tarvinnut eikä vasemmanpuoleinen liikenne ainakaan lisää ajeluintoa. Hotellihuoneen saa Dublinista viikoksi muutamalla satasella ja sen verran sitä jaksaa hotellihuoneessa asustellakin. Jos siis olisimme päättäneet jossain vakavassa mielenhäiriössä helmikuussa matkustaa Irlantiin, emme olisi vaihtaneet kotia vaan päätyneet hotelliin. Paljon kyllä harrastetaan ihan viikonloppuvaihtojakin, mutta sen vaihtoehdon olen kyllä sulkenut omistani pois.

Käväisen hiihtolomalla Tukholmassa ja sieltä olisi saattanut jopa vaihtokin löytyä, jos olisin jaksanut alkaa etsiä, onhan tuo Muumimaailmakin auki hiihtolomalla. Mutta maksan siis mieluummin pari yötä hotellissa kuin alan organisoida monen ihmisen liikkumista kahteen suuntaan.


Näin pari viikkoa sitten siivoojamme ja kyselin kodin kunnosta jouluvaihtojen jälkeen. Meillähän ei ollut mitään siivousta sovittuna vaan tarkoitus oli jokaisen itse siivota jälkensä. Ihan viimeisinä päivinä sovimme kuitenkin, että hän käy täällä vilkaisemassa paikat ja pesemässä lakanoita. Siivoukseen olikin sitten mennyt tuplasti se aika kuin meillä normaalisti menee. Ilmeisesti täällä ei oltu edes imuroitu koko aikana, lattialla oli kahvitahroja ja muuta sen sellaista. En voi edes palautetta antaa, sillä täällähän oli kaksi väkeä, emmekä voi tietää, kumpi vai molemmatko olivat jättäneet hommansa hoitamatta. No, mitään katastrofia ei ole tapahtunut, mitään ei ole pilalla, mutta tämä oli kyllä ensimmäinen kerta kun näin kävi. Yleensä täällä on ollut niin siistiä, ettei siivoojilla ole ollut oikein mitään tekemistä vaikka siitä olisi sovittukin.

Opetus? Ei enää perättäisiä vaihtoja, joihin ei ole sovittu siivouspalvelun käytöstä välillä. Eikä sellaisia onneksi nyt ole tiedossakaan.

Sveitsiläiset eivät vieläkään ole onnistuneet selvittämään lentojensa kohtaloa. Heille lennot myynyt saksalainen sivusto ei tiedä mitään Turun lentokentän kesätauosta eikä siis ota mitään kantaa asiaan. Kaipa tuokin asia tässä lähiaikoina selviää. Sitä odotellessa tarkkaillaan lentojen hintoja myös Sydneyyn.

torstai 9. tammikuuta 2014

Kotona taas ja uusia lomia suunnittelemassa

Nyt ollaan oltu muutama päivä kotona, vuorokausirytmit ihan sekaisin eikä mistään meinaa tulla yhtään mitään. Kodinvaihtoloma Kaliforniassa on onnellisesti ohi ja olemme siis päässeet palaamaan kuumasta ja kuivasta auringonpaisteesta tähän Suomen armeliaan pimeään ja kosteaan talveen. On se kyllä niin, että ei tämä kansa olisi tällaista juoppohullua väkeä, jos se saisi saman verran aurinkoa kuin vaikka kalifornialaiset. Huomattavasti helpompaa on olla virkeä ja pirteä ja hyväntuulinen tuollaisessa ilmastossa.

Kotimatka sujui, ei hyvin, mutta sujui kuitenkin. Lauantaina aamukahdeksalta hypättiin vuokra-Hyundain kyytiin ja hyvästeltiin kaunis ja viihtyisä Kalifornian kotimme yllätysgeckoineen. Olimme varanneet autovuokraamon ohjeiden mukaan runsaasti aikaa siirtymiseen ja kuinkas sitten kävikään: ei ollut ruuhkia teillä, ei autovuokraamossa eikä lentokentällä, joten olimme valmiina odottamassa lentoamme ainakin kaksi tuntia etuajassa. Mutta parempi niin päin kuin viisi minuuttia myöhässä.

Lentomme Los Angelesista Dallasiin lähti vähän myöhässä, mutta kapteeni lupasi, että suotuisien tuulien ansiosta saavumme kuitenkin perille ajoissa. Saavuimmekin, mutta emme päässeet portille, kun siinä oleva edellinen kone ei jostain syystä päässyt lähtemään. Istuimme siis kolme varttia koneessa Dallasin kentällä, mikä ei ollut ollenkaan hyvä juttu, sillä vaihtoaikamme oli 55 minuuttia. Kiire oli muillakin, eräskin setä yritti ylipuhua lentoemäntää päästämään hänet ulos, kun oli jatkolento lähdössä. Jostain kumman syystä lentoemo ei ollut yhteistyöhaluinen eikä setä päässyt ulos.

Meidän onneksemme lähtöporttimme oli lähellä tuloporttia. Rynnistimme uudelle portille ja sieltä jo huudettiin, että juoskaa ihmiset, kone lähtee ja aioimme juuri antaa teidän liput jonottaville. Hmm. Ehdimme siis koneeseen ja asettauduimme kiireen vilkkaa istumaan ja vyöt kiinni. Saimme kivat, vähän tilavammat istuinpaikat, mutta olimme kaikki kolme eri riveillä. Koneessa kuulutettiin, että ovet on suljettu ja olemme valmiit lähtemään. Siinä sitten istuimme kaksi tuntia koneessa lähtöportilla ja odottelimme sitä pikaista lähtöä. Matkatavaroita lastatessa konetta oli kolhittu, sitä jouduttiin korjaamaan eikä meitä tietenkään päästetty ulos koneesta. Olimme siis Dallasissa kaiken kaikkiaan yli kolme tuntia, joista kentällä kävelyyn kului noin viisi minuuttia ja loput istuttiin koneessa.

Yö meni niin kuin yö lentokoneessa menee: epämukavasti ja hitaasti. Jalat turpoavat ja niskaan sattuu, päätä särkee ja vatsasta nipistää. Lento kesti 8,5 tuntia ja Lontooseen saavuttiin reilu tunti myöhässä. Vaihtoaikaa oli 1 h 45 min, mutta meidän ei edes annettu yrittää British Airwaysin Helsingin lennolle, heti koneesta poistuttuamme meitä oli vastassa henkilökuntaa, joka kertoi, että varauksemme on muutettu seuraavaan Helsingin lentoon, joka oli Finnairin lähtö kolme tuntia myöhemmin. Särystä ja ketutuksesta korvauksena American Airlines tarjosi meille 10£ ruokakupongit ihan jokaiselle! Sillä sitten laitettiin elämä risaiseksi Heathrow'lla italialaisessa ravintolassa (ja maksettiin itse loput, sillä eihän tuo risaisuus riittänyt pastalautasellisiin...)

Jotta oleskelu Heathrow'lla ei olisi ollut liian tylsää, uusiin varauksiimme ei oltu laitettu istumapaikkoja. Ne meidän käskettiin hakea Finnairin palvelupisteestä, joka ei tietenkään ollut auki. Ilmoitettuna avaamisaikana menimme tiskille (seuranamme runsas joukko Amerikan lennoilta tulleita mattimyöhäisiä). Virkailijasta ei tietoakaan. Väsynyt väki oli aika turhautunutta. Vartin myöhässä paikalle saapuessaan Finnairin edustaja ei edes pyytänyt ärtyneeltä väeltä anteeksi, mikä olisi ehkä hieman helpottanut hänen tehtäväänsä. Hän ei myöskään osannut vastata ihmisten kysymyksiin eikä vaivautunut ottamaan selvää mistään. Jotkut eivät tienneet miten ja missä ruokakuponkeja voi käyttää, mutta sehän ei tälle henkilölle kuulunut millään tavalla. Jonkin toisen hän ohjasi Air Canadan palvelupisteeseen, vaikka miesparka yritti sanoa, että hänen nimenomaan käskettiin tulla Finnairille. Kun turhautunut asiakas tokaisi jotain nasevaa, FINNAIRIN VIRKAILIJA KÄSKI HÄNEN PITÄÄ PIENEMPÄÄ SUUTA!! Sellaista palvelua. Meillä kaikki sujui kuitenkin hyvin, kun ei ollut mitään kysyttävää. Hyviä asiakkaita siis.

Finnairin koneessa istuttiin kyynärpäät toistemme syleissä, onneksi emme joutuneet vieraiden viereen istumaan. Se on kyllä ihme juttu, miten noista lapsille mitoitetuista istuinpaikoista voidaan veloittaa aikuisten hinta!! Mutta saatiin ruisleipää, päästiin Suomeen (pimeään ja vesisateeseen) ja kaikki matkatavaratkin olivat löytäneet kanssamme samaan paikkaan. Sitten vain hakemaan Airpro:lta auton avaimet ja matkaan.

Kun lähtiessämme jätin avaimet kentälle, maksoin viiden euron säilytysmaksun. Näin on aina toimittu näissä vaihdoissa, se, joka on jättänyt, on maksanut. Hollantilaiset olivat kuitenkin jättäneet maksun minun maksettavakseni. Ei ihmeen iso juttu, mutta vähän ihmetytti. Kaksi kertaa olin varmistanut, että jättäisivät auton parkkipaikalle 3A tai 3B. Avainten mukana oli lappu, jossa kerrottiin, että auto on parkkitalossa 5, kerroksessa 2. Meni vähän harhailuksi, kun emme heti löytäneet kyseistä taloa. Kerroksesta kaksi ei autoa kuitenkaan löytynyt. Tarkemmin kirjettä tutkiessamme huomasimme, että kakkosen edessä oli erivärisellä kynällä laitettu piste, jonka päättelimme esittävän miinusta ja näin olikin. Auto löytyi siis muutaman kerroksen alempaa. Mutta kuinkas sitten kävikään: kulkuneuvo ei inahtanutkaan. Hollantilaiset olivat jättäneet sisävalon palamaan ja yhdeksässä vuorokaudessa akku oli tyhjentynyt! Tässä vaiheessa olimme olleet matkalla 26 tuntia eikä naurattanut yhtään. Siis ei yhtään. Kentältä löytyi onneksi tilanteeseen apua sunnuntai-iltana klo 19 ja pääsimme vihdoin kotimatkalle. Kuljettaja pysyi hereillä, etten olisi häntä alkanut virkistää lauluesityksellä.

Kotona kaikki oli ok, keittiö täynnä puolalaista ruokaa ja meille runsaasti puolalaisia lahjoja. Minä sain pöytäliinan, Kari korkkiruuvin ja Esa karkkia ja pelikortit. Lisäksi meille oli vielä puolalainen suklaakakku! Ymmärrän kyllä tuon ruoka-asian, Suomen hintataso on puolalaisille aika hurja. Vieraskirjassa molemmat vieraat kiittelivät kovasti ja vakuuttivat olevansa tyytyväisiä oleskeluunsa. Hyvä niin, kivampi mennä sitten joskus myöhemmin vastavierailulle. Itse olemme menestyksekkäästi valvoneet öitä tällä viikolla ja yrittäneet siinä sivussa jollain tavalla käydä töissä ja koulua. Onneksi alkaa viikonloppu, toivottavasti uuteen viikkoon päästään selväpäisempinä.

Eilen tuli uusi viesti Stellalta Brisbanesta. Hän kyseli, joko olisimme valmiita tekemään päätöksiä ensi joulusta. Myös Pariisin läheltä tuli kysely ensi kesästä, iso hieno arkkitehdin talo ja iso uima-allas pihalla, mutta meidän kesähän on jo ihan täyteen buukattu. Tuo on muuten aika hauskaa miten keskieurooppalaiset mainostavat SUURIA pihojaan: näilläkin oli ihan mainittu, että tontin koko on 650 neliötä. Pitäisiköhän ilmoittaa meidän sivulla, että tuota takapihaa on tuossa 6500 neliötä?

Uusia lomia pitäisi siis miettiä, vaikka edellisestäkään ei ole ihan vielä selvitty. Aika paljon on elämä muuttunut sen kolmen vuoden aikana, kun olemme kodinvaihtoa harrastaneet. Muuttunut siis mielenkiintoisemmaksi!

tiistai 19. marraskuuta 2013

Marraskuun kuulumisia

Joulu lähestyy! Paitsi Myllyn joulukuusista ja paketointipalveluista sen huomaa siitä, että meidän jouluvaihdot (kaikki kolme, huhhuh) lähestyvät ja viestejä on alkanut lennellä puolin ja toisin, kun käytännön asioista sovitaan. Tässä kohdassa pitää miettiä avainten vaihdot ja niihin liittyvät suunnitelma B:t.

Me jätämme auton hollantilaisia varten Helsinki-Vantaalle ja sinne Airpron säilytykseen avaimet (niin auton kuin kodinkin) ja parkkilipukkeen. Joulun aikaan täytyy miettiä myös kauppojen aukioloja ja valmistautua mahdollisiin viivästymisiin. Tai todennäköisiin. Vaikka kai lentoja joskus ihan ajallaankin perille saapuu. Isabella ja Paul haluavat viiniä ja sehän saattaa olla ongelma Suomessa lauantaina, jos saapuu perille iltakuuden jälkeen.

Vuokra-autokin on varattu meille Los Angelesin lentokentältä. Vähän siinä taisi suuruudenhulluus iskeä ja saattaa olla, että tulossa on sellainen laiva, etten minä saa sitä mihinkään parkkiruutuun mahtumaan. Toisaalta kyllä vuokra-auto on ihanan huoleton, ei tarvi murehtia sotkuista tai siivouksista tai mahdollisista kolhimisistakaan. Huono puoli on tietysti hinta, vaihtoauto kun olisi ilmainen. Pikkusisko tilaili vaateparsia outlet-myymälöistä ja kävin tarkastamassa meidän lähikeskuksen aukioloajat. Mitenköhän sitä selviää, jos kauppakeskus menee kiinni jouluaattona klo 21 ja avautuu vasta Tapaninpäivänä klo 7? Silloin muuten alkaa ale, joten sinnekö jonottamaan? No ei, älä Mirkka edes kuvittele!

Kesästäkin on taas sveitsiläisten kanssa juteltu ja Angelika lähetti hienoja kuvia kotimaisemista ja hyvistä retkikohteista. Tässä pari:




Viikonloppuna saimme myös viestin australialaiselta Stellalta, jonka kanssa jo viime kesänä kirjoittelin. He ovat lähdössä jouluksi Montrealiin ja hän kyseli, joko me olisimme valmiita suunnittelemaan joulua 2014 ja matkaa Brisbaneen. Kyllä niin taas menottaisi, löytyisiköhän sieltä lukijoista rahoittajaa? Muistinvirkistykseksi kerrottakoon, että Brisbanen lähimaastoista löytyy hiekkarantoja, vuoristoa ja viinitiloja. Brisbane on nyt siis jälleen mietintämyssyssä. Täytynee hankkia kesätyö. Ja viikonlopputyö.

Tänään surffailin Home Exchangen sivuilla ja huomasin listauksen Turusta. Uteliaisuuttani kävin vilkaisemassa ja arvatkaa mitä! Ne pölkkypäät ovat kopioineet tekstiosuuksia suoraan meidän ilmoituksesta linkkeineen päivineen! Aika typerää, jos nyt joku sattuu Turun seutua hakuehtona käyttämään, katsoo varmaan useammankin vaihtokodin tiedot ja onpas hauskaa että useammalle on tullut mieleen ihan samanlaiset lauseet. Kyllä nyt on niin (vai onko?) että jos oma kielitaito ei riitä kuvailemaan omaa kotikaupunkia ympäristöineen, ei sitten ehkä kannata ryhtyä kodinvaihtajaksi. Siinä nimittäin joutuu ihan tosi paljon tuottamaan tekstiä englanniksi. Hmm. Ajattelin lähettää laskun tuosta kirjallisesta tuotoksestani.

Aiemmin syksyllä mainitsemani kodinvaihdosta bloggaava amerikkalainen eläkeläisrouva muuten kirjoitti Twitterissä, että jos joskus haluamme Washington DC:hen, voisimme ottaa yhteyttä häneen. No haluamme tietysti, mutta rouva on niin ahkerasti haukkunut monet vaihtokumppaninsa, että enpä taida haluta päästä hänen sivuilleen arvioitavaksi. Ja saattoipa olla niinkin, että Lauren haki vain omalle blogilleen julkisuutta minun kauttani. Niin on merkillinen tämä sosiaalisen median maailma.

Nyt pitää jaksaa vielä muutama viikko tehdä töitä, mutta matkakuumetta kehitellen:-)

torstai 12. syyskuuta 2013

Vielä yksi kodinvaihto lisää luvassa

Kirjoitin tuossa pari postausta aiemmin, että kun olemme sopineet kolme vaihtoa vajaan vuoden sisälle, alkaa olla kiintiö täynnä. Mutta kuinkas sitten kävikään... ainahan joukkoon neljäs mahtuu.

Olemme reilut kaksi viikkoa joululomalla Kaliforniassa. Siitä ajasta ensimmäiseksi viikoksi on jo aiemmin sovittu hollantilaisen parin lomailu meillä. Se toisen viikon talo olisi kuitenkin ollut vapaana, mutta ei ole enää. Uutta vuotta Maskussa ottaa vastaan puolalainen nelikko, kaksi aikuista paria Pohjois-Puolasta. Vähän tässä on mennyt sormi suuhun, kun olen miettinyt, milloin me menisimme vastavierailulle Puolaan.

Vaihtokoti Puolassa ei ole perheen varsinainen koti vaan loma-asunto Etelä-Puolassa noin tunnin matkan päässä Krakovasta. Se on jonkinlaista lomailualuetta, terveyskylpylöitä ja hiihtokeskuksia, mutta ei kuitenkaan Tatra-vuoriston korkeuksissa. Nyt on sovittu, että saamme mennä käytännössä milloin vain meille sopii, sillä asunto on vapaana oikeastaan koko ajan. Paitsi että... kesäkuun lopulla sinne majoittuu Lauren Washington DC:stä, kyllä vaan, se sama bloggaava mummo, josta viime viikolla kirjoitin! Näin taitaa olla pieni kotiavaihtava maailma (vaikka kymmeniätuhansia jäseniä sivustoilla onkin).

Tänään tuli kaksi tiedustelua Espanjasta, pohjoisespanjalaiset halusivat meille jouluksi ja teneriffalaiset ensi kesänä. Kiitin (toivottavasti) kohteliaasti ei. Olin yrittänyt jo pari päivää kirjoittaa listaukseemme, että nyt emme suunnittele lisävaihtoja, mutta kas kummaa kun tuo HomeExchange.com ei toiminut ollenkaan vähään aikaan, mitään päivityksiä ei pystynyt tekemään. No nyt se homma on hoidettu.

Me keskitymme nyt keräämään henkisiä voimia kanafarmarin pestiimme. Tässä ne meidän ensi kesän lemmikit, kuva on vähän muotopuoli kun leikkasin siitä tytön pois:

perjantai 6. syyskuuta 2013

Sveitsiin kanoja hoitamaan?

Olemme laatineet sveitsiläisten kanssa sopimuksen vaihdosta. Muutamia yllätyksiä putkahti esille alkuneuvottelujen jälkeen. Perheellä on loma-asunto ylhäällä vuoristossa, ihanien vaellusreittien varrella. Ihanaa, tämän parempia yllätyksiä ei oikein voisi tulla!


Perheellä on lisäksi kolme kanaa, joista saamme huolehtia ja jotka kiitokseksi antavat meille tuoreita munia! Aih ja voih, mutta oletan, että kanat eivät ala kiukutella vieraille ihmisille vaan hyväksyvät ruokansa ja vetensä vieraaltakin ihmiseltä. Kunhan vaan muistamme laittaa luukun kiinni illalla, ettei kettu vie heitä! Hätäapukin on olemassa: naapureillakin on kanoja, voivat auttaa ja huolehtia niistä, jos me haluamme mennä johonkin pidemmälle. Myönnettäköön, että uutta uraa harkitessani en milloinkaan ole harkinnut ryhtyväni kanafarmariksi Sveitsiin.

Mutta siis kanoja tai ei, katsokaa tuota maisemaa...

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kolme kodinvaihtoa seuraavan 11 kk:n aikana!

Yes! Eilen illalla sain viestin Angelikalta Sveitsistä, että he ovat päättäneet vaihtaa kotia meidän kanssamme ensi kesänä. Vielä vähän hiotaan yksityiskohtia, mutta päälinjat on sovittu eli vaihtopäivät ja auton käyttö. Vaihtoperheellä on kolme lasta, joten yksi heistä joutuu nukkumaan joko lattialla patjalla tai sohvalla, mutta sekin asia on sovittu yhteisymmärryksessä.

Vaihtokoti on ihan tavallinen kohtuukokoinen omakotitalo, mutta ne näköalat... Eihän siellä oikeastaan tarvisi lomalla muuta tehdäkään kuin istua parvekkeella ja huokailla:


Tämä perhe halusi, että me tulemme päivää ennen heidän matkaansa, he hakevat meidät lentokentältä ja opastavat kaikki asiat. Suostuin siihen, vaikka emme kovin helposti uusille tuttavuuksille lämpeneviä olekaan. Ilmeisesti joillekin lisää vaihdossa turvallisuuden tunnetta se, että ovat tavanneet vaihtokumppaninsa ihan henkilökohtaisesti. Vähän se kyllä hirvittää, jos me kaikki kahdeksan nukumme sen yön saman katon alla, mutta talo on aika suuri, joten kai se onnistuu. Salaisesti toivon kyllä, että majoittuvat sukulaisiin.

Perheellä on myös vaatimaton loma-asunto ihan oikeasti vuoristossa eikä vain sen juurella, sitä saamme halutesamme käyttää. Kaikennäköistä vapaa-ajanvempainta tuntuu myös olevan riittämiin, mm. kolme kanoottia. Luvassa on siis melontaakin, jos tuolta parvekkeelta saamme hilattua itsemme jonnekin.

Koti on tämännäköinen:


Jouduin nyt sitten kirjoittamaan kahdelle perheelle Ranskan Alpeille, että valitettavasti emme vaihda heidän kanssaan ensi kesänä, mutta toivottavasti joskus tulevaisuudessa. Voih ja nyyh, mutta ihan joka paikkaan ei ehdi, kun tuo työssäkäynti haittaa tätä muuta elämää niin suunnattomasti.

Mutta hups! Nyt on kolme sopimusta seuraavan 11 kuukauden ajalle, joten taitaa olla kiintiö täynnä. On ollut tosi mielenkiintoista nyt muutama viikko aktiivisesti tutkiskella noita listauksia ja yrittää löytää itseä miellyttäviä. Toisaalta on kyllä hurjan ihanaa, että ne kohteet ovat nyt selvillä ja voi vain etsiä tietoa ja kuvia netistä.

lauantai 31. elokuuta 2013

Oppitunti kodinvaihdosta

Aika usein kysytään, miten nämä vaihdot oikein järjestetään. Tässä syysleskenä lauantai-iltaa viettäessäni (ja kodinvaihtosivuilla surffailtuani) ajattelin yrittää kirjoittaa, mitä ja miten me olemme viimeisen reilun kuukauden aikana sopineet kahdesta vaihdosta ja viritelleet uusia keskusteluja.

Ihan ensimmäiseksi täytyy tietysti liittyä jäseneksi jollekin kodinvaihtosivustolle. En halua ollenkaan ottaa kantaa siihen, onko jokin sivusto parempi kuin jokin toinen, kannattaa vähän tutkailla niitä sivustoja, googlettamalla löytyy, ja katsoa, mikä miellyttää eniten. Joku amerikkalainen guru on kirjoittanut, että kannattaa ensin päättää, minne haluaa vaihtaa ja sitten etsiä sivusto, jolla on kyseisessä paikassa eniten jäseniä. Niin varmaan kannattaa toimia, jos suunnittelee vaihtavansa vain kerran, mutta se ei liene monenkaan suunnitelmissa. Oikeastihan tässä käy niin, että ruokahalu vain kasvaa syödessä tai matkakuume lisääntyy reissatessa. Tällä hetkellä kumpikin sivusto, joissa me olemme jäseninä, on uudistanut koko saittinsa hirvittävän surkealla menestyksellä - kaikki on aivan sekaisin. Hakutoiminnot eivät toimi tai toimivat väärin, navigointi sivuilla on hankalaa ja monet toiminnot ovat hävinneet jonnekin bittiavaruuteen. Jäsenet purnaavat enemmän tai vähemmän kovaäänisesti sosiaalisessa mediassa, vaativat rahojaan takaisin, uhkaavat erota jne. Meillä ei ole mitään suurempaa hätää, kun ensi kesällekin on jo matka luvassa ja kummankin jäsenmaksu on maksettu kevääseen asti, joten olen ajatellut hieman vielä antaa aikaa korjata puutteet ja virheet. Mutta tunnustan kyllä käyneeni vilkuilemassa jo vähän muitakin sivustoja. Yksi niistä oli ainakin niin vanhanaikaisen näköinen, että sama sekamelska on varmasti odotettavissa sielläkin, jos aikovat kilpailussa mukana pysyä.

Olin keväällä kirjoittanut sivullemme, että haluamme jouluksi Floridaan tai eteläiseen Kaliforniaan. Florida olisi ollut ykkösvalintamme, mutta sieltä ei kukaan halua tulla talvella Suomeen eikä välttämättä kesälläkään. (Nina, Finland is way too cold for us Floridians any time of the year...) Heinäkuussa Montrealissa lomaillessamme saimme sitten viestin, jossa perhe Los Angelesin läheltä ehdotti meille vaihtoa. Heidän kotinsa on vapaana joulun aikoihin kaksi viikkoa ja he haluaisivat tulla meille ensi kesänä, jos meidän on mahdollista järjestää eriaikainen vaihto ja jos he voisivat viettää osan ajasta mökillämme Itä-Suomessa. Kanadan-lomalla oli aika vaikea alkaa keskittyä suunnittelemaan ensi kesää, joten ensin vastailimme vähän epäröiden, mutta sitten joulumatka alkoi houkuttaa ja viestitimme, että haluamme neuvotella. Joulumatkan ajankohta oli helppo, heidän joulumatkansa on juuri meidän joululomamme kohdalla ja mittainen, joten Westlake Villagen koti olisi meidän käytössämme. Sivuilla ei ollut kuvia heidän kylppäreistään eikä talosta ulkoapäin, joten pyysin niitä. He pyysivät meiltä mökin kuvia, joita meillä ei tietenkään ollut mukana Kanadassa. Sovimme siis olevamme yhteydessä, kunhan olemme Suomessa ja kunnolla heränneet.

Kuvia läheteltiin puolin ja toisin ja vaihtokodit hyväksyttiin. Kalifornialaisten kesäloman ajankohta aiheutti vähän päänvaivaa. Suomessa koulu alkaa melko aikaisin ja heidänkin täytyy lähteä kotiin jo elokuun puolessa välissä. Toisaalta toivomme, että perheen nuori mies olisi ensi kesänä alkukesän kesätöissä ja silloin meille ei oikein voi majoittua kukaan. Jonkinlaisella hyväntahtoisella tinkausmenetelmällä saimme päivät sopimaan. Vieraat tulevat ensin meille kotiin muutamaksi päiväksi heinäkuun lopussa, jolloin me menemme mökille laittamaan paikat kuntoon heitä varten. Muutaman päivän jälkeen vaihdamme paikkoja ja he ovat mökillä paluumatkaansa asti. Autonvaihtoakin he toivoivat, mutta meille se ei oikein sopinut, sillä on vaikea arvioida näin paljon etukäteen tilannetta ja todennäköisesti tarvitsemme itse kummatkin automme. Vaihto siis sovittiin siten, että kumpikin vuokraa itselleen auton.

Tässä on meidän joulukotimme tänä vuonna:


Kun tuo vaihto oli sovittu, laitoin sivuillemme tiedon, että kotimme olisi vapaana eriaikaiseen vaihtoon matkamme aikana. Samalla lähetin jo ajankohdasta ehdotuksen muutamalle perheelle, joiden toivekohteena on Suomi ja joilla on mahdollisuus eriaikaiseen vaihtoon. Myöhemmin samana päivänä sain jo ehdotuksen Isabellalta Hollannista, hän haluaisi miehensä kanssa tulla joulun viettoon meille, kun kummankin lapset ovat toisilla vanhemmillaan. Vastasin hänelle, että olen juuri itse lähetellyt kyselyjä ja odotan muutaman päivän, mutta ellei myöntäviä vastauksia tule, palaan asiaan viikon sisällä. Niin sitten teinkin ja nopeassa tahdissa sovittiin, että Isabella ja Paul tulevat meille jouluksi ja me menemme Paulin taloon ensi kesäkuussa sellaiseksi viikoksi, jolloin kummallakaan ei taaskaan ole lapsia ja he voivat majoittua Isabellan taloon. Sovimme autojen vaihdostakin ja nyt Isabella ja Paul saavat meidän auton Helsinki-Vantaalta muutama tunti meidän lähtömme jälkeen ja palauttavat sen sinne ennen paluutamme. Näppärää, eikö vain? Ja me teemme lyhyen Hollannin-loman kesäkuussa pikkukaupunkiin, johon emme muuten olisi ikinä eksyneet. Ja jos teini on kesätöissä, hän voi jäädä kotiin, sillä meille ei ole silloin tulossa ketään.

Nyt meillä on siis jäljellä suurin piirtein heinäkuun alkupuolisko kesävaihtoa varten. Lähettelin jo viikolla muutamia ehdotuksia ja sain kolme kiinnostunutta vastausta. Yhden kanssa ei löytynyt yhteisiä päiviä, sillä he olisivat tarvinneet eriaikaisen vaihdon ja meidän osalta se olisi mennyt vähän monimutkaiseksi. Harmi, sillä se koti oli ihana tirolilaistalo Innsbruckin lähellä. Kaksi perhettä laittoi asian mietintämyssyyn, lähetti lisäkysymyksiä, toinen kyseli mahdollisuuksista käyttää kesämökkiä ja kumpikin on luvannut palata asiaan viikon sisällä. Nyt emme siis tee mitään vaan odottelemme noita päätöksiä, toinen Sveitsin ja toinen Ranskan Alpeilta. Sillä minähän haluan päästä Alpeille patikoimaan ensi kesänä!!!

Näin se siis etenee, kysellään, pyydetään kuvia, neuvotellaan päivistä ja muista ehdoista ja jos yhteisymmärrys löytyy, tehdään sopimus. Vaivaa tästä kaikesta tietysti on, mutta useimmiten kuitenkin pääsee ihan tuntipalkoille, jos vertaa talon- ja autonvuokriin. Ja onhan se myös mielenkiintoista. Ja jos sopimukseen ei päästä, ja kysymys on vaikka vain päivien sopimattomuudesta, ainahan voidaan palata asiaan seuraavana vuonna.

Kun sopimukseen on päästy, kirjeenvaihto jatkuu vaihtelevalla tempolla. Asioista kysellään, tarkennetaan yksityiskohtia ja tutustutaan vaihtoperheeseen. Ja siinähän sen sitten viimeistään huomaa, että ihan normaali perhe on siellä toisessakin päässä, eivät he ole tulossa tänne hävittämään meidän kotia vaan haluavat olla vieraanvaraisia isäntiä ja kunnioittavia vieraita!

Tässä vielä yksi kuva Hollannin kodista:

maanantai 26. elokuuta 2013

Uusia sopimuksia ja suunnitelmia

Kyllä tuo työnteko huomattavasti haittaa tulevien matkojen suunnittelua. Lisäksi sitä haittaa melkein vieläkin enemmän se, että se Home Exchange että Intervac ovat uusineet nettisivunsa eikä kumpikaan toimi kunnolla. Home Exchange ei vastaa viesteihin, paitsi jos manaa julkisesti niiden FB-sivulla. Sitten keskustelu pyydetään siirtämään yksityisesti ja lopputulos on se, että nämä toiminnot eivät ole käytettävissä. Pari kertaa olen ollut chatissakin asioita kyselemässä, mutta lopputulos on aina sama. Intervacin toimii vähän paremmin, mutta kaikenlaisia käyttökelpoisia työkaluja on sielläkin kateissa.

Joka tapauksessa kalifornialaisten kanssa sopimus on voimassa. Lisäksi löysimme uuden vaihdon: hollantilaispariskunta Isabella ja Paul haluavat tulla meille joulunviettoon meidän ollessa Kaliforniassa. Me menemme sitten Paulin taloon kesäkuussa. Hauskaa! Kaupungin nimi on 's-Hertogenbosch, yksinkertaisemmin tunnettu nimellä Den Bosch. Ei ihan mikään yleisin turistikaupunki, joten kuvia löytyy niukanlaisesti, muutama kiva kuitenkin:




Aikataulutkin saatiin tosi näpsäkästi sovittua: kun me lähdemme Los Angelesiin, Paul ja Isabella saapuvat muutama tunti myöhemmin, saavat auton Helsinki-Vantaalta ja palauttavat samaan paikkaan ennen meidän kotiinpaluuta. Den Bosch on noin tunnin matkan päässä Amsterdamista, missä minä en ole ikinä ollut (paitsi lentokentällä tietysti), joten uusia maisemia on taas luvassa. Nyt vain toivotaan hollantilaisille runsaslumista valkoista joulua ja meille aurinkoista ja vähäsateista sellaista!

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Australiaan ja/tai Floridaan?

Lumimyrskyissä ja pakkasissa on pakko uskoa, että kesä lähestyy ja neljän kuukauden päästä me polskuttelemme "omassa" uima-altaassamme Montrealissa. Paljon ei ole sen asian suhteen viime aikoina tapahtunut. Töissä on ollut kiireitä molemmilla perheillä ja nyt on käytännössä sovittu, että aloitamme tarkemman asioista sopimisen pääsiäisen jälkeen. Olennaisimmat asiat on jo kuitenkin sovittu jo syksyllä, kun keskusteluja käytiin.






Tulevaisuutta on sen sijaan suunniteltu innokkaasti. Jälleen kerran olisimme kovasti mielellämme menossa Floridaan jouluksi. Aloitin rauhallisesti, lähetin parisenkymmentä kyselyä. Noin puolet ei vastannut mitään, muutama ilmoitti, että sorry, nyt ei kiinnosta, yksi olisi kovasti vaihtamassa kesällä ja kaksi vastasi harkitsevansa asiaa ja lupasi ottaa yhteyttä lähipäivinä. Ensimmäisen yhteydenottoa on nyt odotettu kaksi viikkoa ja jälkimmäinen lupasi nimenomaan meilailla viime keskiviikkoon mennessä. Niin että ohi taisivat mennä nuokin. Merkillistä on mielestäni se, että luvataan palata asiaan, mutta ei sitten ikinä tehdäkään niin. Voisihan sitä esimerkiksi lyhyesti vain todeta, ettei tämä nyt sopinutkaan meille.

Viime viikonloppuna saimme viestin Sydneystä Australiasta. Sieltä nelihenkinen perhe haluaisi mielellään vaihtaa meidän kanssamme kotia kesällä 2014, jolloin siellä on tietenkin talvi. Viikon mittaan on nyt lähetelty muutama viesti ja Brendan haluaa ehdottomasti puhua kanssani puhelimessa viikonlopun aikana. Tämä etenee hurjaa vauhtia, emmekä ole vielä edes päättäneet haluammeko lähteä Suomen kesästä viettämään Australian talvea. Kovin kylmä siellä ei olisi, päivälämpötilat saattavat hyvinkin olla +15:n nurkilla. Mutta, mutta... haluammeko sitoutua tekemään jotain yli vuoden päästä lomallamme? Kirjoittelen lisää, jos näistä jutuista jotain kehkeytyy.