lauantai 18. helmikuuta 2017

Vuoden ensimmäiset päivät Lontoossa

Olen ollut sen verran työkiireinen Lontoosta palattuani, että jäi tuo loppureissu kokonaan kertomatta. Mitään suurempia mutkia matkassa ei ollut, pesti tuli hoidettua loppuun asti kunnialla.

Yhden päivän vietin kuninkaallisessa Hampton Courtissa palauttelemassa mieleen Englannin historiaa. Palatsi on valtava ja hyvinkin päiväretken arvoinen ihan Lontoosta asti.






Muina päivinä reissasin Lontoon keskustaan, teatteriin ja ihan vain oleilemaan. Royal Academy of Artsissa on aina hienoja taidenäyttelyitä.




Kierrätys tapahtuu Richmondissa siten, että kerran viikossa kaikki nostavat tällaiset vaikuttavannäköiset kierrätysastiansa ovesta ulos ja sieltä niiden sisältö katoaa päivän aikana.


Poikkesin myös Kingstonissa toteamassa, että eipä olisi kannattanut.


Tuo taideteos oli ainoa näkemisen arvoinen juttu, loppuaika kuluikin kahvilla ja ostoskeskuksessa. Ja kun shoppailu ei ole lempilaji, tylsää oli.

Pollyn ulkoilutukset siirsin jokipoluilta katujen varsille, sillä juoksuajan takia pääsin helpommalla, kun emme kohdanneet muita koiria. Viimeisenä aamuna tilanne näytti sen verran paremmalta, että pääsimme taas vähän miellyttävämpiin maisemiin.




Christine saapui Australiasta ajallaan ja minä lähdin kotimatkalle samalla onenavauksella. Kiitokset tulivat jälkikäteen ja teatterikuume jäi vaivaamaan sen verran, että hiihtolomaksi lähden taas Lontooseen, mutta nyt ihan ilman minkäänlaisia velvoitteita.

Kodinvaihtolomia on luvassa seuraavan kerran kesällä: pari viikkoa Oregonissa, 10 päivää Chatelissa Ranskan Alpeilla ja viisi päivää Genevessä. Siinä välissä opiskelen ranskaa apurahan turvin kaksi viikkoa Annacyssä, mistä sain oikein hienon asunnon Airbnb:n kautta.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Kew Gardensin joulu (vähän myöhässä)

Asun täällä Richmondissa aivan kuninkaallisen kasvitieteellisen puutarhan, Kew Gardensin, vieressä. Puutarhassa on joulun aikoihin iltaisin eräänlainen joulushowpolku, lähinnä valoilla toteutettu. Kun katsoin sivuja kotona, kaikki illat uuteen vuoteen asti oli loppuunmyytyjä, mutta uudenvuodenpäivänä oli tilaa. Ostin siis siihen lipun ja saman tien alennettuun hintaan pääsylipun puutarhaan samalle päivälle. Luvassa oli siis kaksi puutarhavierailua samalle päivälle. Ja kuinkas ollakaan, se oli se yksi ja ainoa sadepäivä tämän viikon aikana! Puhelimeni kertoi, että sateen mahdollisuus on 100%. Aika korkea siis.

Ihan aamulla ei satanut, joten melkoisen lenkin ehdin tehdä kuivana. Iltapäivällä lounastin ja kiersin kasvihuoneita. Paikka on hieno näin talvellakin, mutta varmaan aivan loistokas keväällä ja kesällä.










Heathrow on niin lähellä, että yläpuolella jylisivät lentokoneet koko ajan.



Iloisessa vesisateessa ulkoilutin koiran ja kahdeksaksi suuntasin takaisin puutarhaan. Aika turha reissu. Olisi ollut varmasti hienoa kuivalla kelillä, mutta nyt lähinnä sateenvarjot törmäilivät toisiinsa. Pieniä musiikkiesityksiä ja näytlmiäkin oli ja ihailin kyllä kovasti esiintyjien tsemppausta. Hyytävän kylmässä kaatosteessa siellä lauloivat, että Everybody's having fun... 

Suosittelen siis Kew Gardensia aina kuivalla säällä ja joulushowtakin. Se tosin taitaa olla niin loppuunmyyty aina, että sääriski on otettava.

Täällä kotona kaikki on hyvin. Mutta voisiko joku LVI-asiantuntija tulla opastamaan brittejä putki- ja lämmitysasioissa?

Vuosi on vaihtunut Richmondissakin

Lauantaina matkasin siis illansuussa keskikaupungille. Ennen illan näytelmää söin Jamie Oliverin italialaisessa maukasta pastaa ja rucolasalaattia. Jo kuuden aikoihin tungos oli melkoista, mutta ruokaa sain onneksi ihan jonottamatta.
Väittävät, että Agatha Christien Hiirenloukku on maailman pisimpään yhtäjaksoisesti esitetty näytelmä, vuosia on täynnä jo 65. Ja onhan se mukiinmenevä perinteinen näytelmä vaikkei ehkä suurta taidetta olekaan. Hiirenloukkuun ei koskaan myydä alennettuja lippuja, joten tämän olin ostanut jo etukäteen kotona.


Näytlmä loppui klo 21.45 ja olin laskeskellut olevani kotona ennen yhtätoista. Matkassa oli kuitenkin par mutkaa. Teatterin lähin, Leicester Squaren metroasema laitettiin kiinni juuri kun ehdin sinne. Sieltä olisinkin joutunut vaihtamaan junaa, joten päätin sitten saman tien kävellä Embankmentille, mistä pääsisi suoraan Richmondiin. Olisi tieyenkin pitänyt tajuta, että ei sinne pääse lähellekään, koska alueella on viralliset ilotulitukset, joihin ihan lippujakin myydään. Siispä kysymään apua poliiselta. Ystävällinen poliisitäti kertoi, että kaikki lähistön metroasemat suljetaan niillä minuuteilla ja paras veikkaus olisi Holbornin asema. Poliisi kertoi suunnan ja minä lähdin marssimaan. Jonkin aikaa kuljettuani halusin varmistaa suunnan uudelleen. Tällä kerralla minulle kerrottiin, että ainoa avoin lähellä oleva metroasema on Charing Cross. Yritin selittää, että sieltä nurkilta minut juuri ohjattiin pois, mutta ei, niin se vain oli, että jos halusin metrolla jonnekin matkata, pitäisi suunnata Charing Crossiin. Takaisin, mutta toista tietä. Metron sisäänkäynti oli tietenkin sielläkin suljettu, mutta ei hätää. Sain opastuksen miten kiertämällä toiselle puolelle pääsisin asemalle. Toisella puolella pudisteltiin päätä ja ohjattiin kiertämään se sama lenkki, mitä olin jo edelliset 15 minuuttia kiertänyt Charing Crossin ensimmäiselle sisäänkäynnille. Kyllästyin ja lähdin vain kävelemään poispäin. Vähän aikas kuljettuani kysyin taas poliisilta neuvoa. Hän ohjasi Covent Gardenin metroasemalle, se nimittäin pidettäissiin auki. Vaan ei pidetty. Lappu luukulla ja ohjeet Holbornin metroasemalle, 7 minuutin kävelymatka. Siinä kun sitten kimmastuneena käännyin taas kohti Holbornia, vähän äkäiseen ja huolimattomasti, ajoi jonkin sortin vossikka vasemman jalkapöytäni yli. Oli kuuma ja väsy ja ketutuskäyrä korkealla ja nyt vielä jalkakin (tavallistakin enemmän) kipeä.
Kerran siinä matkalla vielä eksyin, mutta Holborn löytyi ja hurraa, oli auki. Yllätys yllätys, siellä oli muutama muukin ja juniin jonotettiin alas rappusissa. Lopulta kuitenkin pääsin laiturille, mutta sitten ei kuulunut eikä näkynyt junaa. Näyttöihin ilmestyi teksti, että junat myöhässä ja lisätietoa tulossa. Lisätieto tuli sitten nuoren miehen muodossa. Linjalla ei enää kulkisi junia, kaikkien tulisi poistua laiturilta ja käyttää toista linjaa. Ihmismassa alkoi hitaasti valua ulos. Pian samainen nuori mies huusi tiukasti, että kaikkien on poistuttava laiturilta mahdollisimman nopeasti. Tuo särähti korvaan jotenkin pelottavalta. Toinen linja löytyi, muutamalla vaihdolla pääsin Richmondiin ja sieltä bussilla kotiin melkoisessa ilotulituksessa eli vähän yli puolenyön.
Polly oli aivan suunniltaan eikä tällainen kolmen päivän tuttavuus ollut ihan paras rauhoittelija. Tunnin verran katsottiin televisiota aika kovalla äänellä, jotta pauke vähän jäi taka-alalle. Nukkumaan päästiin puoli kahden aikaan. Melkoinen koettelemus oli tuo kotimatka eikä juuri ensimmäisen vartin jälkeen hymyilyttänyt. Nyt täytyy lopettaa vähäksi aikaa, sillä tässä yksi huomionkipeä koira yrittää kirjoittaa blogia.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Uusi vuosi koiranvahtina Richmondissa

Hyvää uutta vuotta Lontoosta! Tulin torstaina aamulennoilla Turusta Helsingin kautta Heathrow'lle vahtimaan Christinen taloa ja Polly-koiraa viikoksi. Christine on Australiassa joulunvietossa tyttärensä perheen luona neljättä viikkoa. Alun perin hänen piti kotiutua jo viime torstaina, mihin asti hän oli sopinut talonvahtiensa, uusiseelantilaisen pariskunnan Steven ja Christinen kanssa pestistä. Kun hän sitten päättikin jäädä vielä yhdeksi viikoksi, tarvittiin apua, sillä Steve ja Christine olivat jo lupautuneet muualle. Se apu olen nyt sitten minä.
Koti on Suur-Lontoon alueella Richmondissa, aivan Kew Gardensin vieressä. Mökit on alunperin rakennettu 1880-luvulla puutarhan työntekijöille. Niissä on alhaalla keittiö ja olohuone, yläkerrassa kaksi makuuhuonetta ja kylpyhuone. Näissä on parhaimmillaan asunut kymmenenkin ihmistä, tilaa on sopivasti minulle ja Pollylle.


Polly on oikein suloinen kultainen noutaja, rauhallinen kuin lammas. Valitettavasti hänellä on parhaillaan juoksuaika eikä hän saa olla ulkoillessa irrallaan, mihin on tottunut. Tämä on meille vähän aiheuttanut kitkaa, samoin sulhasten pois hätisteleminen. Koirat juoksevat Thamesin rantapolulla enimmäkseen vapaina, joten tarkkana pitää olla, kun omistajat voivat olla kaukanakin.


Eilen oli niin sumuista, että vieressä virtaavaa jokea tuskin näkyi.


Uusiseelantilaiset odottivat minua torstaina ja ohjeistivat talon tavoille. Kävimme vielä yhdessä lenkilläkin, mikä oli oikein mukavaa. He ovat olleet keväästä asti Englannissa, kiertäneet eri paikoissa talonvahtina ja aikovat viipyä lokakuulle asti. Hauska tapa viettää eläkepäiviä!

Richmond on oikein mukava ja siisti, yksi Lontoon äveriäimmistä alueista kuulemma. Vihreää on, lämpötila vähän plussan puolella, mutta ihmiset istuskelevat terasseilla.




Eilen olin päivän Lontoossa ja iltapäivällä teatterissa katsomassa Leijapoikaa ((The Kite Runner). Joulu on vielä paljon esillä katukuvassa ja näytelmä oli hieno. Eturiviin sai halvan lipun eikä siinä yhtään tarvinnut istua niska takakenossa.





Tänään kiertelen päivän Richmondissa ja menen illalla taas West Endiin katsomaan Agatha Christien Hiirenloukkua ((The Mousetrap), jonka olen viimeksi nähnyt luultavasti vuonna 1994.

Ottakaahan illalla rauhallisesti!

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Syysloma kissavahtina Englannissa

Lokakuussa vietin hurjan pitkän nelipäiväisen syyslomani Coco-kissan vahtina Hertfordissa Englannissa, noin 45 minuutin junamatkan päässä Lontoosta. Vahtimani talo (tai meikäläisittäin ehkä pikemminkin asunto) oli vanhaan sotasairaalaan rakennettu moderni nelikerroksinen kaupunkiasunto.



Etsin ja sain pestin aika viime hetkellä, mutta kaikki meni mainiosti. Lensin Heathrow'lle ja siirryin metrolla ja junalla Lontoon kautta Hertfordiin, missä perheen bulgarialainen siivooja Alina tuli minua rautatieasemalle vastaan, vei talolle ja esitteli paikat. Hän oli myös ollut aiemmin päivällä siivoamassa asunnolla, joten paikat olivat siistit. Coco oli aluksi vähän epäluuloinen, mutta tulimme hyvin toimeen. Työtä oli oikeasti tosi vähän, ruoka ja vesi aamulla ja illalla sekä kerran päivässä kissanhiekan puhdistus.


Kolme kokonaista päivääni sujuivat Hertfordissa ja ympäristössä kävelyretkillä, kahviloissa kirjan kanssa ja tällä kerralla tuli ihan shoppailtuakin. Brexitin ansiosta tuntui Englannissa olevan aika edullista. Mitään kommelluksia tai merkillisyyksiä ei tällä kerralla sattunut ja kotiin lähtiessä oli ihan levännyt olo, mitä tuossa vaiheessa monestakin syystä kaipasin.










Minilomasta tuli hyvä mieli ja hyvät suositukset:

Thanks to Nina we were able to leave our beloved Coco in safe hands.Nina was very responsible and caring. We were provided with updates on Coco and found a very happy pet in our return. I would not doubt in recommending Nina to others.

Jos itsekin haluaisit olla talonvahti lomallasi, tässä 20%:n alennuskuponki Trusted Housesitters -sivuston jäsenyydestä. Omani uusin tänään, sillä aion kyllä jatkaa näistä seikkailuja tulevaisuudessakin.

https://www.trustedhousesitters.com/su/YlkiLrtA

Jouluksi on ihan hurja määrä pestejä, joten sellainen löytynee helposti. Cocokin tarvitsisi seuraa joulunpyhiksi! Sain itse juuri heiltä viestin, jossa pyysivät minua tulemaan, mutta me vietämme tänä vuonna joulun kotona, joten en valitettavasti pääse avuksi.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Aina ei voi onnistua

Olen nyt ehtinyt olla viikon verran kotona ja paljon on tapahtunut tällä matkustusrintamalla sen jälkeen. Ketutuskäyrä oli kohtuullisen korkealla alkuviikolla ja tuntui, että nyt saa luvan riittää talonvahtiminen ja kodinvaihtokin tökki.

Alkuviikolla lähetin Katjalle Sveitsiin suosituspyynnön Trusted Housesitters -sivulta. Siellä on sellainen automaattitoiminto, jolla pyynnön voi lähettää. Ne suositukset ovat kullanarvoisia, jos vielä joskus haluan pestin saada. En ollenkaan ajatellut, että siinä voi jotain ongelmaa olla, sillä hän kovasti kiitteli loppuviikolla kotiin palattuaan.

Sain Katjalta sähköpostin, jossa hän kertoi, että hän ei aio antaa suosituksia, sillä hän on kovasti järkyttynyt siitä, että olen käyttänyt hänen kasvovoidettaan ja ilmeisesti vielä vartalovoiteena, sillä purkki on nyt yllättäen ihan tyhjä! En oikein ensin edes ymmärtänyt koko viestiä, mutta sitten alkoi adrenaliinia kertyä. Vastasin, etten todellakaan ole koskenut hänen voiteisiinsa. Suosituksia en niinkään murehdi, mutta olen puolestani järkyttynyt siitä, että hän kehtaa esittää tuollaisia tyhjänpäiväisiä syytöksiä. Myönnettäköön, että viesti ei varmaankaan ollut kaikilta osin ihan poliittisesti tai muutenkaan korrekti, mutta kun suututti. Suututti siis ihan vietävästi.

Vähän ajan kuluttua tuli vastaus, että asiaan on ehkä olemassa jokin muukin selitys. Sitten meni vielä tunti ja tuli uusi viesti, että nyt onkin selvinnyt, että voiteen käytti joku muu ja hän on pahoillaan ja voi kuitenkin antaa sen suosituksen. Jaa-a, se oli sitten varmaankin se koira, joka kauneuttaan hoiti hurjan arvokkailla La Mer -voiteilla, sillä muita ei talossa sen kahden viikon aikana näkynyt. No suositukset on nyt saatu, täysillä viidellä tähdellä. Vastata en siihen kuitenkaan aio. Ja nyt tuntuu siltä, että tästä lähtien on vältettävä Sveitsissä asuvia saksalaisia, sen verran ikäviä kokemuksia on heistä. Katsopa vaikka joulun 2012 kodinvaihto Kleingurmelsissa.

Sunnuntaina saimme vaihtopyynnön Etelä-Afrikasta. Ennen siihen vastaamista päätin vielä varmistella havaijilaisilta, että onhan meidän sopimus vielä voimassa. No ei ollut. Ovat parhaillaan Sloveniassa, omasta mielestään liian kaukana Ljubljanasta, ja tulleet siihen tulokseen, että haluavat Suomessa Helsinkiin. No se siitä. Koomista on, että he olivat se osapuoli, joka halusi jo ennen joulua sopia päivistä puolentoista vuoden päähän.

Lähettelin alkuviikolla muutaman viestin. Nyt meillä on uusi, ihan allekirjoitettu sopimus oregonilaisen pariskunnan kanssa ensi kesäkuuksi noin kahdeksi viikoksi. Viininmaistelua siis luvassa taas! Viestintä on sujunut hienosti ja tätä jo odotellaan ja suunnitellaan innokkaasti. Talo on vähän syrjässä, mutta niinpä on tämä meidän talokin. Nämä ovat aina valintoja: jos haluaa kaupunkiin, voi saada pienen ja ehkä rähjäisen kämpän, jos vähän tinkii sijainnista, voi saada upeita lukaaleja. Me nyt joka tapauksessa tykätään tuosta viinialueesta ja tarkoitus on ajella rannikkoa, missä maisemat pitäisi olla hienot (ehkä jopa huikeat :-) Oregon on valittu USA:n parhaaksi road trip -osavaltioksi, joten eiköhän sieltä meille näkemistä löydy. Ennen tai jälkeen vaihdon mennään varmaankin ihan muutamaksi päiväksi Seattleen kaupunkilomalle. Ensi kesän lomakoti ja sen keittiö näyttävät tältä:



Meitä on lähdössä kaksi, joten eiköhän me tuonne mahduta. Ennen sopimista varmistelin vielä, että heillä on siivooja, ettei meidän tarvi alkaa noita neliöitä loman lopuksi puunaamaan. USA:n länsirannikko on siitä ihanaa kodinvaihtoaluetta että siellä kaikilla tuntuu olevan kotiapulainen tai siivooja. Siitä on kaksikin etua: paitsi ettei tarvi itse siivota lomalla voi myös luottaa, että pääsee puhtaaseen kotiin lomailemaan.

Ennen tuota ei nyt ole mitään suunnitelmia vahtia tai vaihtaa taloa, mutta joskus sellaisia voi tulla aika nopeastikin.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Viimeiset päivät Rifferswilissä

Sunnuntaina olin viimeisellä patikkaretkelläni Rigi-Kulmin huipulle. Luvassa oli nousua melkein 800 metriä, joten lähdin liikkeille varhain ja olin jo kahdeksan jälkeen Seebodenalin hissiasemalla.


Hissillä nousin ylös noin 600 metriä todetakseni, että yläasemalle olisi päässyt autollakin, huomattavasti halvemmalla. No siinä olisi sitten jäänyt tuo hissimatka kokematta, joten ei se oikeastaan harmittanut. Sitä paitsi tie luultavasti ei olisi ollut mitenkään nautinnollinen ajettava.

Reitti kulki onneksi alkumatkan pääasiassa metsässä, sillä päivä oli kuuma ja talonvahti uupui nopeassa tahdissa. Yllättävän nopeasti ja helposti pääsin kuitenkin ylös. Nuorin matkalla näkemäni patikoija oli kolmevuotias ja äiti totesi, että kyllä poika ihan itse kävelee sekä ylös että alas. En siis ole ainoa, joka ajattelee, että alle kouluikäinenkin voi vaeltaa!

Rigi-Kulmille pääsee junallakin ja asemia on matkan varrella useita. Näkymät ylhäältä ja kiertetietä pitkin laskeutumalla olivat järisyttävät. Kännykkäkuvat eivät tietenkään ole kovin merkillisiä, mutta tässä vähän yritystä:








Alemmissa kuvissa näkyvä järvi on Vierwaldstättersee, minkä rannalla Luzernkin on.

Illemmalla lähinnä katsoin tennistä televisiosta ja olin väsähtänyt. Maanantaina oli aamulla järkyttävän kuuma ja iltapäivällä tuli ukkosmyrsky. Tiistaina satoi lähes koko päivän. Ohjelmassa oli siis vain kaupassakäynti, Fritzin lenkittämistä ja television katsomista. Sveitsissä kun kaikki ohjelmat ovat dubattuja, olin kiitollinen padistani, jolla voin katsoa Suomen ohjelmia.

Tiistaina siivosin. Katja oli kovasti ollut kiireinen ennen lomaansa, joten talo oli päällisin puolin siisti, mutta huonekalujen takana ja tavararöykkiöiden alla melkoisia villakoiria. Siinä sitten arvoin, paljonko pitäisi siivota, mutta päädyin siihen lopputulokseen, että riittäköön sama siisteystaso kuin tullessani.

Keskiviikkona ajelinkin lentokentälle, jätin auton Katjalle lentokentän parkkihalliin ja avaimen infopisteeseen säilytykseen. Kotimatka sujui suuremmitta ongelmitta, yli viiden tunnin vaihtoaika Riiassa oli pitkästyttävä, mutta onneksi oli se iPad (tämä ei ole mainos, varmaan olisi saman asian ajanut mikä tahansa laite).

Torstaina tuli Katjalta kiitokset hyvin hoidetusta talonvahdinnasta. Ihan harmi, että töihin meno häämöttää, näitä seikkailuja saisi olla enemmänkin!