Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valmistautuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valmistautuminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. elokuuta 2013

Oppitunti kodinvaihdosta

Aika usein kysytään, miten nämä vaihdot oikein järjestetään. Tässä syysleskenä lauantai-iltaa viettäessäni (ja kodinvaihtosivuilla surffailtuani) ajattelin yrittää kirjoittaa, mitä ja miten me olemme viimeisen reilun kuukauden aikana sopineet kahdesta vaihdosta ja viritelleet uusia keskusteluja.

Ihan ensimmäiseksi täytyy tietysti liittyä jäseneksi jollekin kodinvaihtosivustolle. En halua ollenkaan ottaa kantaa siihen, onko jokin sivusto parempi kuin jokin toinen, kannattaa vähän tutkailla niitä sivustoja, googlettamalla löytyy, ja katsoa, mikä miellyttää eniten. Joku amerikkalainen guru on kirjoittanut, että kannattaa ensin päättää, minne haluaa vaihtaa ja sitten etsiä sivusto, jolla on kyseisessä paikassa eniten jäseniä. Niin varmaan kannattaa toimia, jos suunnittelee vaihtavansa vain kerran, mutta se ei liene monenkaan suunnitelmissa. Oikeastihan tässä käy niin, että ruokahalu vain kasvaa syödessä tai matkakuume lisääntyy reissatessa. Tällä hetkellä kumpikin sivusto, joissa me olemme jäseninä, on uudistanut koko saittinsa hirvittävän surkealla menestyksellä - kaikki on aivan sekaisin. Hakutoiminnot eivät toimi tai toimivat väärin, navigointi sivuilla on hankalaa ja monet toiminnot ovat hävinneet jonnekin bittiavaruuteen. Jäsenet purnaavat enemmän tai vähemmän kovaäänisesti sosiaalisessa mediassa, vaativat rahojaan takaisin, uhkaavat erota jne. Meillä ei ole mitään suurempaa hätää, kun ensi kesällekin on jo matka luvassa ja kummankin jäsenmaksu on maksettu kevääseen asti, joten olen ajatellut hieman vielä antaa aikaa korjata puutteet ja virheet. Mutta tunnustan kyllä käyneeni vilkuilemassa jo vähän muitakin sivustoja. Yksi niistä oli ainakin niin vanhanaikaisen näköinen, että sama sekamelska on varmasti odotettavissa sielläkin, jos aikovat kilpailussa mukana pysyä.

Olin keväällä kirjoittanut sivullemme, että haluamme jouluksi Floridaan tai eteläiseen Kaliforniaan. Florida olisi ollut ykkösvalintamme, mutta sieltä ei kukaan halua tulla talvella Suomeen eikä välttämättä kesälläkään. (Nina, Finland is way too cold for us Floridians any time of the year...) Heinäkuussa Montrealissa lomaillessamme saimme sitten viestin, jossa perhe Los Angelesin läheltä ehdotti meille vaihtoa. Heidän kotinsa on vapaana joulun aikoihin kaksi viikkoa ja he haluaisivat tulla meille ensi kesänä, jos meidän on mahdollista järjestää eriaikainen vaihto ja jos he voisivat viettää osan ajasta mökillämme Itä-Suomessa. Kanadan-lomalla oli aika vaikea alkaa keskittyä suunnittelemaan ensi kesää, joten ensin vastailimme vähän epäröiden, mutta sitten joulumatka alkoi houkuttaa ja viestitimme, että haluamme neuvotella. Joulumatkan ajankohta oli helppo, heidän joulumatkansa on juuri meidän joululomamme kohdalla ja mittainen, joten Westlake Villagen koti olisi meidän käytössämme. Sivuilla ei ollut kuvia heidän kylppäreistään eikä talosta ulkoapäin, joten pyysin niitä. He pyysivät meiltä mökin kuvia, joita meillä ei tietenkään ollut mukana Kanadassa. Sovimme siis olevamme yhteydessä, kunhan olemme Suomessa ja kunnolla heränneet.

Kuvia läheteltiin puolin ja toisin ja vaihtokodit hyväksyttiin. Kalifornialaisten kesäloman ajankohta aiheutti vähän päänvaivaa. Suomessa koulu alkaa melko aikaisin ja heidänkin täytyy lähteä kotiin jo elokuun puolessa välissä. Toisaalta toivomme, että perheen nuori mies olisi ensi kesänä alkukesän kesätöissä ja silloin meille ei oikein voi majoittua kukaan. Jonkinlaisella hyväntahtoisella tinkausmenetelmällä saimme päivät sopimaan. Vieraat tulevat ensin meille kotiin muutamaksi päiväksi heinäkuun lopussa, jolloin me menemme mökille laittamaan paikat kuntoon heitä varten. Muutaman päivän jälkeen vaihdamme paikkoja ja he ovat mökillä paluumatkaansa asti. Autonvaihtoakin he toivoivat, mutta meille se ei oikein sopinut, sillä on vaikea arvioida näin paljon etukäteen tilannetta ja todennäköisesti tarvitsemme itse kummatkin automme. Vaihto siis sovittiin siten, että kumpikin vuokraa itselleen auton.

Tässä on meidän joulukotimme tänä vuonna:


Kun tuo vaihto oli sovittu, laitoin sivuillemme tiedon, että kotimme olisi vapaana eriaikaiseen vaihtoon matkamme aikana. Samalla lähetin jo ajankohdasta ehdotuksen muutamalle perheelle, joiden toivekohteena on Suomi ja joilla on mahdollisuus eriaikaiseen vaihtoon. Myöhemmin samana päivänä sain jo ehdotuksen Isabellalta Hollannista, hän haluaisi miehensä kanssa tulla joulun viettoon meille, kun kummankin lapset ovat toisilla vanhemmillaan. Vastasin hänelle, että olen juuri itse lähetellyt kyselyjä ja odotan muutaman päivän, mutta ellei myöntäviä vastauksia tule, palaan asiaan viikon sisällä. Niin sitten teinkin ja nopeassa tahdissa sovittiin, että Isabella ja Paul tulevat meille jouluksi ja me menemme Paulin taloon ensi kesäkuussa sellaiseksi viikoksi, jolloin kummallakaan ei taaskaan ole lapsia ja he voivat majoittua Isabellan taloon. Sovimme autojen vaihdostakin ja nyt Isabella ja Paul saavat meidän auton Helsinki-Vantaalta muutama tunti meidän lähtömme jälkeen ja palauttavat sen sinne ennen paluutamme. Näppärää, eikö vain? Ja me teemme lyhyen Hollannin-loman kesäkuussa pikkukaupunkiin, johon emme muuten olisi ikinä eksyneet. Ja jos teini on kesätöissä, hän voi jäädä kotiin, sillä meille ei ole silloin tulossa ketään.

Nyt meillä on siis jäljellä suurin piirtein heinäkuun alkupuolisko kesävaihtoa varten. Lähettelin jo viikolla muutamia ehdotuksia ja sain kolme kiinnostunutta vastausta. Yhden kanssa ei löytynyt yhteisiä päiviä, sillä he olisivat tarvinneet eriaikaisen vaihdon ja meidän osalta se olisi mennyt vähän monimutkaiseksi. Harmi, sillä se koti oli ihana tirolilaistalo Innsbruckin lähellä. Kaksi perhettä laittoi asian mietintämyssyyn, lähetti lisäkysymyksiä, toinen kyseli mahdollisuuksista käyttää kesämökkiä ja kumpikin on luvannut palata asiaan viikon sisällä. Nyt emme siis tee mitään vaan odottelemme noita päätöksiä, toinen Sveitsin ja toinen Ranskan Alpeilta. Sillä minähän haluan päästä Alpeille patikoimaan ensi kesänä!!!

Näin se siis etenee, kysellään, pyydetään kuvia, neuvotellaan päivistä ja muista ehdoista ja jos yhteisymmärrys löytyy, tehdään sopimus. Vaivaa tästä kaikesta tietysti on, mutta useimmiten kuitenkin pääsee ihan tuntipalkoille, jos vertaa talon- ja autonvuokriin. Ja onhan se myös mielenkiintoista. Ja jos sopimukseen ei päästä, ja kysymys on vaikka vain päivien sopimattomuudesta, ainahan voidaan palata asiaan seuraavana vuonna.

Kun sopimukseen on päästy, kirjeenvaihto jatkuu vaihtelevalla tempolla. Asioista kysellään, tarkennetaan yksityiskohtia ja tutustutaan vaihtoperheeseen. Ja siinähän sen sitten viimeistään huomaa, että ihan normaali perhe on siellä toisessakin päässä, eivät he ole tulossa tänne hävittämään meidän kotia vaan haluavat olla vieraanvaraisia isäntiä ja kunnioittavia vieraita!

Tässä vielä yksi kuva Hollannin kodista:

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Syyslomaksi Costa Bravalle

Täällä on ollut täysi tohina päällä koko aamun. Olen käynyt läpi lähialueiden matkailuesitteitä espanjalaisia varten, pyykkiä on pesty monta koneellista, talo imuroitu ja pakkaustakin on jo aloitettu.

Lennämme huomenna illalla Ryanairilla Turusta Gironaan. Siinä onnettomassa ladossa, jota Turun lentokentällä kutsutaan kakkosterminaaliksi, ei ole mitään palveluja ennen turvatarkastusta, joten auton avaimen siirto osoittautui ongelmalliseksi, sillä espanjalaiset tulevat sillä samalla koneella, jolla me lähdemme. Sain onneksi Tuulan lahjottua tulemaan avainkuriiriksi kentälle. Kiitos!!

Pablo jättää myös meille auton Gironan kentälle. Olemme perillä puolen yön aikaan paikallista aikaa, mutta onneksi ajomatka kentältä ei pitäisi olla kuin puolisen tuntia. Hän lähetti myös ajo-ohjeet valokuvien kera, jotta varmasti osaamme kääntyä lukuisista liikenneympyröistä oikeaan suuntaan.

Toivottavasti täällä nyt olisi edes muutaman päivän satamatta, etteivät Pablo ja Maria Jesus ystävineen saisi aivan kammoa ensimmäisellä Suomen vierailullaan.


Suurempia suunnitelmia ei viikon ajalle ole. Jos yhteydet toimivat ja reportteri jaksaa, lisäkuulumisia tulee lähipäivinä.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Kodinvaihtoon valmistautuminen

Muistilistamme vaihtoon valmistautumiseksi:

- yksi vaatekaappi tyhjennetään
- keittiön kaappeihin raivataan pari tyhjää hyllyä
- naulakot mieluiten tyhjäksi
- pesukoneet ja kuivausrumpu siistitään
- patjat imuroidaan ja petarinsuojukset pestään
- oma kosmetiikka piiloon, esille jätetään sen verran, että vaihtareilla on jotain, mitä käyttää, jos ovat unohtaneet
- perussiivous
- puhtaat lakanat sänkyihin ja pyyhkeet esille

- piha siivotaan rojuista, nurmikko leikataan



- tarkistetaan seuraavien riittävyys:
*patterit
*varalamput
*pyykinpesuaine ja huuhteluaine
*astianpesuaineet
*wc- ja talouspaperit

- tarkistetaan päiväys elintarvikkeista, heitetään vanhat menemään ja varmistetaan, että perustarvikkeita kuten jauhoja, suolaa ja öljyä on ainakin alkutarpeiksi



- tarkistetaan laitteiden käyttöohjeet
- ylimääräiset laitteet (kuten vohvelirauta ja pelikonsoli) pois tieltä

- kaikki pyykit pestään niin, että pyykkikoriin ei jää likapyykkivuorta viikoiksi haisemaan
- roskikset tyhjennetään

- tervetulokirje ja herkkukori vaihtoperheelle; myös kukkia voi tuoda maljakkoon

Sitten lähdetään vaihtoon ja kovasti toivotaan, että partneriperhe on jaksanut tehdä nuo samat jutut...

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Lähtö Marseilleen

Marseilleen lähtö koitti maanantaina 11.7. Viikonloppu meni pakkaamisessa ja viime hetken järjestelyissä. Polkupyörien käyttökunto tarkistettiin, auto pestiin ja siivottiin. Hankin varalamppuja ja -paristoja. Kirjoitin myös tervetulokirjeen vieraille ja laitoin kirjoittamani ohjeet ja keräämäni esitteet ja kartat esille. Meidän ruohonleikkuri on hirvittävän vanha ja käynnistyy huonosti, joten olimme palkanneet naapurintytön huolehtimaan nurmikostamme. Ostin jääkaappiin maitoa, juustoa ja leikkeleitä alkutarpeisiin. On melko hankala tietää, mitä vieraat voisivat haluta, emmehän tienneet allergioista tai erikoisruokavalioista.

Maanantaina lähdimme hyvissä ajoin ajamaan Helsinki-Vantaalle ja meille tuli siivooja laittamaan paikat kuntoon. Tunnelma oli aika jännittynyt. Matkalla poikkesimme pikaisesti tervehtimässä tuttua, joka ihmetteli kovasti, aioimmeko todellakin antaa kentällä automme ja kotimme avaimet jollekin uppo-oudolle ihmiselle. Sitä aloin kyllä ihmetellä itsekin.

Odottelimme terminaali 1:n saapuvien ovella Agnesta ja Thierryä. Olimme viikonlopun aikana vaihtaneet valokuvia, joten osasimme etsiä heitä. Siinä sitä sitten seisottiin ja ihmeteltiin. Näytin heille pikaisesti Airpron toimiston, johon heidän paluumatkalla oli tarkoitus jättää auton avaimet. Sitten lähdimme parkkipaikalle luovuttamaan autoa. Kaikki oli ok, ja olimme jo lähdössä takaisin sisälle jättämään matkatavaroitamme, kun Thierry huusi perääni. Palasin autolle. "Se on automaatti. En ole koskaan ajanut automaattivaihteista. Miten se tapahtuu?" KÄÄK! Olin kysynyt tätä asiaa heti alussa, ja Agnes vakuutti, ettei se ole ongelma. Eivät ehkä olleet ymmärtäneet. Pidin sitten viiden minuutin pikakurssin vaihteista ja katselin kauhuissani, kun he lähtivät lentokentän parkkipaikalta kohti Turkua. Missäköhän kunnossa näkisin autoni seuraavan kerran? Lyhyen tapaamisemme aikana selvisi myös, ettei Agnes puhunut ollenkaan englantia, Thierry selvisi jotenkuten.

Meillä oli pitkä matkustuspäivä. Jouduimme vaihtamaan Frankfurtissa ja yhteys oli todella huono. Vietimme viisi tuntia Frankfurtin lentokentällä. Parempiakin yhteyksiä olisi löytynyt, mutta koska halusimme nähdä ranskalaiset Helsingissä, jouduimme valitsemaan nämä lennot. Saavuimme Marseilleen klo 23 aikoihin illalla. Matkatavarat tulivat nopeasti ja pääsimme ulos. Siellä meitä oli vastassa Michelle, joka lähtisi seuraavana aamuna vierailemaan meidän kodissamme. Kentällä oli Thierryn auto, Citroën C8. Michelle ajoi edellämme vaihtokotiimme, ajomatkaa oli puolisen tuntia. Oli todella hyvä, että hän oli meitä opastamassa, sillä pimeässä ja väsyneinä emme olisi varmaan koko yönä löytäneet perille. Saavuimme esikaupunkialueelle, ajoimme sisään vanhan muurin portista ja olimme perillä.

Michelle oli tuonut patonkia ja leiponut omenapiirakan. Hän näytti meille nopeasti talon ja lähti sitten muutamaksi tunniksi nukkumaan ennen Suomeen matkaamistaan. Me söimme iltapalaksi omenapiirakkaa, ihmettelimme taloa ja etsimme matkalaukuista iltatoimitarvikkeet. Nukkumaan pääsimme kolmen jälkeen aamuyöllä. Onneksi sängyt oli valmiiksi pedattu. Ensimmäinen pitkä kodinvaihtomme oli alkanut!

torstai 22. maaliskuuta 2012

Vaihtoihin valmistautumista

Kun kesäkuun alussa jäin lomalle, aloin tosissani miettiä, miten kotiamme pitäisi valmistella ottamaan vastaan vieraita siten, että emme itse olisi paikalla. Yhtäkkiä sitä alkaa katsella kotiaan hyvin kriittisesti ja välillä tuntui, että tarvittaisiin uudet verhot, matot, tapetit, huonekaluja ja kaikkien kaappien siivous. Onneksi moiseen ei ollut aikaa eikä rahaa ja suunnitelmat jäivät realistisemmiksi. Kaikilla näin ei ilmeisesti käy: luin juuri jostain blogista, että vaihdon valmisteluihin kuului mm. lakanoiden silittäminen. Itse lähdin miettimään asiaa siitä näkökulmasta, mitä itse haluaisin. En tarvitse silitettyjä lakanoita.

Pikkuhiljaa kävimme kaappeja läpi. Joitakin siivottiin, toisia ei, riippuen vähän siitä, oletimmeko vieraiden kyseistä kaappia tarvitsevan. Yksi vaatekaappi tyhjennettiin heidän vaatteitaan varten ja Karin vaatteet vietiin tieltä pois yläkerran vaatehuoneeseen. Se pino on siellä muuten vieläkin, 9 kk myöhemmin, joten saman tien sen olisi voinut kuskata Pelastusarmeijalle.

Myös keittiön kaappeihin raivattiin muutama tyhjä hylly, jotta vieraat saisivat niille omia ruokatarvikkeitaan. Täydensin myös varastoja, siten että jauhoja, hiutaleita, teetä ja mausteita riittäisi varmasti muutaman viikon käyttöön. Se tosin oli turhaa, sillä he olivat ostaneet mm. oman suolapaketin. Nyt meillä on sitten suolaa moneksi vuodeksi. Tästäkin asiasta yritin sopimukseen laittaa oman kohtansa, mutta ilmeisesti eivät olleet ymmärtäneet.

Mitään emme piilottaneet. Meillä ei oikeastaan ole kotona mitään kovin arvokasta. Kaapeissamme ei myöskään liene mitään, mitä muut eivät saisi nähdä. Enkä kyllä usko, että kukaan haluaa käyttää lomaansa penkomalla toisten kaappeja, ellei sieltä mitään tarvitse. Kun itse tarvitsin Ranskassa kirjekuoren, lähetin meilin ja kysyin, mistä sellaisen löytää, enkä suinkaan kääntänyt ylösalaisin kaikkia laatikoita ja kaappeja. Jos meillä kuitenkin olisi seinällä Schjerfbeck, olisin sen varmaan vienyt johonkin säilöön.

Mikään tuosta touhusta ei ollut turhaa. Oikeastaan on ihan hyväkin, että välillä on "pakko" tarkastaa, mitä on kaappeihinsa säilönyt. Viime kesänä siinä hoitui samalla kahden vaihdon valmistelut, koska olimme kotona välillä vain 10 päivää.

Sitten oli vuorossa ohjeiden kirjoittaminen. Jatkuvasti tuntui löytyvän asioita, joita vieraan ei voi olettaa automaattisesti ymmärtävän. Eikä varsinkaan vierasmaalaisen. Me lajittelemme suurimman osan jätteistämme. Jäteastiaan laittamamme pussit päätyvät polttolaitokselle eli sinne saa laittaa vain polttokelpoista jätettä. Kaikki muu pitää kierrättää tai itse viedä kaatopaikalle. Näin jälkeenpäin ajatellen olen melko varma, että ranskalaiset eivät ymmärtäneet yhtään mitään englanninkielisistä ohjeistani. Onneksi niitä ei tarvitse tehdä uudestaan tänä kesänä! Oli meilläkin vähän ihmeteltävää tämän asian suhteen Ranskassa: siellä on yksi ja sama laatikko kaikelle pakkausmateriaalille eli kartonki, muovi, lasi ja metalli laitetaan samaan!

Ohjeita tarvitaan lisäksi kaikenmaailman sähkölaitteiden käyttöä varten. Onneksi useimpiin riittää peruskäyttö eikä kaikkia hienouksia tarvitse selittää. Käytin pääasiassa kuvia ja kirjoittelin niiden päälle ohjeita.