Ensimmäinen talonvahtimispesti onnellisesti ohi!

Niin meni nopeasti yhdeksän päivää koiranvahtina Eastbournessa ja olen jo junassa matkalla Lontooseen. Ensimmäisen kerran ikinä olen 1. luokan vaunussa, mutta en suinkaan ole yllättäeb rikastunut vaan tässä junassa ei ole ollenkaan mitään karvalakkiluokkaa. Ei tämä kyllä mitenkään eroa kakkosluokasta, edes wifiä ei ole. Ehkä vähän siistimpi vaunu ja on matkalaukuille säilytystilaa. Lento on vasta illalla, mutta aion mennä Lontoossa vähän kaupungille pyörimään. Sää on tosin surkea, ensimmäisen kerran tällä matkalla.

Loppuaikakin velvollisuuksien hoidossa meni hyvin. Rutiinit olivat samat päivästä toiseen eikä mitään ongelmia ilmaantunut. Toivottavasti niitä ei ole ilmaantunut myöskään koiran emännän mielestä. Tämä aika oli myöskin ihan riittävän pitkä. Koska asunto ei ollut kaupungilla ja bussiyhteydet heikot, ehdin nyt tehdä kaiken sen, mikä käytännössä oli mahdollista koiranhoidon ohessa. Seuraavaksi olisi pitänyt päästä pidemmille retkille.

Perjantaina kävin Hastingsissä, missä myös olen ollut kielikurssia vetämässä 90-luvulla. Hastings on melko samantapainen kaupunki kuin Eastbourne, ehkä vähän vähemmän sliipattu kuitenkin. Paikka on merkittävä vuoden 1066 taistelun tapahtumapaikkana. Muistat kai Vilhelm Valloittajan? Kukkulalla on linnan rauniot, joita toki olisi ollut miellyttävämpi tutkia ilman muutamaa kymmentä saksalaista teiniä.

Kukkulalle pääsee vaunulla, mikä tuntui juuri silloin hyvältä vaihtoehdolta.

Samaisella kukkulalla olen muuten pitänyt englannin tunteja vuonna 1994 ja asunut takana näkyvissä taloissa, joten nostalgiapäivä oli tämäkin. Taidan olla tulossa vanhaksi :-)

Kalasatamassa oli paljon pieniä fish and chips -ravintoloita, hyvännäköisiä sellaisia, ja aika paljon harmitti, että aikataulu ei sallinnut ravintolassa istuskelua.

Päivään kuului myös taidetta sekä kaupungilla

Että modernin taiteen galleriassa. Tässä kuvassa on Beachy Head, missä edellisenä päivänä olin kävellyt.

Iltapäiväteen jälkeen oli palattava kotiin ja illalla jaksoin vielä elokuviin.

Eastbournessa oli viikonloppuna olut- ja siiderifestivaali. Voitin sinne kaksi lippua paikallisenturistitoimiston FB-kilpailussa, joten olihan siellä käytävä. Elävää musiikkia oli tarjolla juomien lisäksi ja puolen päivän jälkeen alkoi jo ilmapiiri rentoutua.

 

Tylsähän siellä kuitenkin oli yksin istuskella, mutta velvollisuudetkin kutsuivat taas iltapäivällä. Bussia odotellessa aloin ihmetellä pankin aukioloaikoja.

Oli sentään lauantai ja ihmisiä kulki sisään ja ulos. Piti oikein käydä tarkastamassa ja kyllä, sieltä sai ihan palvelua tiskillä! Vähän toista kuin Danske Bankissa (jos nyt edes sattuu konttorin löytämään).

Illalla olin teatterissa, näytlmä oli nimeltään White Feather Boxer, todella vaikuttava ja hyvät näyttelijät.

Sunnuntaina pyörin vain kaupungilla ja kävin modernin taiteen museossa, Towner Galleryssa. Tässä muutama kuva koululaisten museon kanssa yhteistyönä järjestämästä näyttelystä.

Britannia on siitä kiva paikka, että lukemista ei tarvi raahata mukana. Eri hyväntekeväisyysjärjestöjen kirppareilta sitä saa hyvin halvalla. Siis ne vanhanaikaiset tyypit, jotka tykkäävät lukea paperilta. Päivän hyvä työ oli lahjoittaa lukemani kirja tänne.

Maanantaina kävin vielä ihastelemassa South Downsin maisemia melkoisen tuulisessa kelissä.

Ja sitten vielä ne fish and chipsit. Hämmentävää oli, että tilasin savustettua kalaa. Ihmettelin tätä tarjoilijallekin, mutta kyllä vaan, savukalakin leivitetään ja uppopaistetaan.

Illalla imuroin ja pakkasin. Huonosti nukutun yön jälkeen ulkoilutin ja ruokin Kian, sanoin heippa ja rynnistin bussipysäkille. Bussissa tajusin, että taas jäi yksi adapteri matkan varrelle. Uusi on siis ostettava parin viikon sisällä. On se ihme laite, kun on niin vaikea muistaa laittaa laukkuun. Lohduttauduin Caffe Neron cappuccinolla ja puurolla ja nyt on siis enää edes sateiset muutama tuntia Lontoossa ja yöllä olen kotona.

Tämä oli kiva ja uudenlainen kokemus. Onneksi ei tullut mitään ongelmia, joten voisin kuvitella vahtivani jotain taloa tulevaisuudessakin. Niitä kauhukokemuksia voi lueskella FB-ryhmistä.

Matka jatkuu kahden viikon päästä Skotlantiin kodinvaihtoon, mutta nyt siis kotiin huilaamaan!

Kävelyillä koiran kanssa ja ilman

Talonvahtius jatkuu ongelmitta. Päiväohjelma on seuraavanlainen: aamulenkki Kian kanssa 15-20 minuuttia, purkkiruokaa ja vettä aamupalaksi (siis koiralle). Sitten olen vapaa ja olen nyt parina aamuna ehtinyt klo 8.53 bussiin. Iltapäivällä takaisin viemään Kia 30-45 minuutin kierrokselle, sitten taas ruokaa. Illalla hän saa käydä pikaisesti takapihalla. Ei nuo työt juuri rasita, mutta päivää rajaa ikävästi huonot bussiyhteydet. Asun tämännäköisessä paikassa.

Tiistaina kiersin Eastbournen keskustaa ja yritin kovasti muistaa jotain 24 vuoden takaa. En kyllä muistanut muuta kuin laiturin ( vai mitenköhän tuo pier kuuluisi suomentaa?).

Siellä kävin myös viktoriaanisessa teehuoneessa iltapäiväteellä, sillä oli melko kylmä. Tee on kyllä tässä maassa halpaa ja yleensä hyvääkin (mutta harvapa onnistuu mustaa teetä pilaamaan).

Eastbourne on kaupunki, johon tullaan lomailemaan. On ranta, huvituksia ja matkamuistomyymälöitä. Rantakatu on täynnä ylväitä hotelleja. Julkisivun takana ei aina ihan niin ylvästä ole.

Tyypillinen asuinkatu näyttää tällaiselta.

Kävin matkailuneuvonnassa ihmettelemässä bussiyhteyksiäni ja sain ihan väärää informaatiota. Sen kuitenkin huomasin myöhemmin kahvilla, joten nyt tiedän eri mahdollisuudet. Illalla olin teatterissa. Näytelmä oli lyhyt, bussi oli juuri mennyt ja seuraavaa olisi pitänyt odotella toista tuntia, joten tulin taksilla kotiin. Siinäkin meni info pieleen: arvelivat taksin marinaan maksavan 16£, mutta summa olikin 7,60£. Ei todellakaan olisi kannattanut ulkona värjötellä tuntia tuon säästämiseksi ja pubissa se olisi kulunutkin (siis raha).

Keskiviikkona kävelin rantaa pitkin kaupungille.

Matkalla oli Sovereign Park, jonkinlainen luonnonsuojelualue. Siltä ei kuitenkaan ihan koko aikaa näyttänyt.

Princes Park on perinteisempi puisto lampineen, lintuineen ja leikkikenttineen. Vähän harmi on, että kevätkukat ovat jo lakastuneet ja kesäkukat eivät vielä kuki.

Lähempänä kaupunkia oli kalasatama kauppoineen. Kyllä sieltä ihmisiä tuli ostoskassiensa kanssa.

Illalla vain katsoin telkkaria, luin ja olin väsynyt.

Aamulla menin bussilla taas kaupungille ja kävelin sieltä South Downs Way -nimistä reittiä noin 12 km länteen. Ensimmäinen nähtävyys matkalla oli Beachy Head, josta monet lentäjät sodan aikana näkivät Englannin viimeisen kerran. Alueella on mahtavat kalkkikivikalliot, joista tosin näkyy aika vähän, kun niiden päällä kävelee.

Kallioilta pudonneiden tai hypänneiden muistoille on ristejä. Kovasti ei tehnyt mieli mennä reunoilta kurkkimaan. 

Toinen tällä matkalla tunnettu paikka on Seven Sisters -muodostelma.

Rannallekin olisi päässyt ja infotauluissa oli selkeästi kerrottu nousuveden ajat ja kuinka kauan kestää kävellä eri rannoille. Vaikka se ei tuosta kuvasta oikein hyvin näy, jokaiselle sisarelle kiivettiin ensin ylös ja sitten alas. Tämä on myös maatilan aluetta ja paikoitellen oli lampaita näkyvissä. Nämä oli joku sotkenut!

Aikaa meni enemmän kuin olin arvioinut ja Kian iltapäivälenkille tuli kiire. Mutta päivä oli aurinkoinen ja maisemat upeita!

Talonvahtina Englannissa

Terveisiä Eastbournesta! Matka alkoi kotoa aivan liian varhain sunnuntaiaamuna, sillä olin ostanut lipun Finnairin aamuvuorolle Turusta Helsinkiin klo 6.15. Tämä tarkoitti sitä, että kello herätti 4.10. Olisi Lontooseen toki miellyttävämpiäkin - ja halvempia - yhteyksiä löytynyt, mutta olin luvannut olla perillä ennen kolmea, joten tuo oli ainoa mahdollisuus.

Turun lentokentällä ei tietenkään ole yhtään ketään sunnuntaina aamuviiden jälkeen, joten olisi voinut olettaa, että kaikki sujuu sutjakkaasti. Edessäni turvatarkastuksessa vain sattui olemaan joukko slaavilaista kieltä puhuvaa nuorisoa ilmeisesti opettajansa kanssa eikä kyseinen joukkio ollut tainnut kuulla nestemäisten käsimatkatavaroiden rajoituksista. Mitään ei heitetty menemään: siinä he vetelivät muovilusikoilla Nutellaa purkin tyhjäksi. Turvatarkastusjonossa, ollessaan itse vuorossa. Ohi ei myöskään päässyt, sillä hihna oli aivan täynnä hidän tavaroitaan. Mukana oli myös useita pusseja valmiiksi viipaloitua leipää, jota jostain syystä uudelleenorganisoitiin lentokentän jakamiin minigrip-pusseihin. Onneksi ei ollut kiire minnekään, sitä touhua oli ihan hauska seurata. Tarkastajat taisivat vähän hämmentyä, sillä omasta käsilaukustani löysin Lontoossa huulirasvan, johon ei tarkastuksessa reagoitu mitenkään.

Budjettimatkalaisena otin kotoa mukaan vesipullon Helsinki-Vantaalla täytettäväksi. Ne kun nyt ovat mainostaneet, että vessoista löytyy taas hanoja, joista saa kylmää vettä. Ensimmäisessä vessassa meitä oli neljä kyseistä hanaa ihmettelemässä, vettä tuntui tulevan aika sattumanvaraisesti. Yksi sai yhtäkkiä pullonsa täyteen, me muut emme mitään. Siinä joku kertoi saaneensa toisesta paikasta pulloonsa vettä. Sinne siis. Sama juttu! Onneksi siihen sattui osumaan henkilökuntaan kuuluva, joka kertoi vesihanojen salaisuuden: niissä on liiketunnistin. Oltiin kyllä huidottu eestaas, mutta väärästä paikasta. Tunnistin on altaiden etuosassa, siinä pitää seisoa riittävän lähellä, jotta vettä tulee. Sellainen tavallinen hanassa oleva tunnistin kuulemma jättäisi vedet valumaan. Miten? No pullo tuli täyteen kirkasta ja matka jatkui passintarkastuksen kautta lähtöportille. Lontooseen lennettiin oikein isolla koneella ja kerrankin oli oikein mukavaa töllöttää koneessa hömppäelokuvaa. Kuulokkeetkin jaettiin ihan ilmaiseksi!

Ison koneen ansiosta lento oli etuajassa, tavarat tulivat nopeasti ja siirtyminen keskustasn miellyttävästi. Yllättäen olin Victorian rautatieasemalla reilusti aiemmin kuin olin kuvitellut. Jouduin odottamaan puolitoista tuntia, sillä olin ostanut lipun etukäteen (on todella paljon halvempi, mutta ei voi vaihtaa). Aikaa oli siis cappucinolle.

Tähän asti kaikki oli mennyt erinomaisesti. Junayhteys oli suora, 1 h 22 min. Viivästykset alkoivatkin vasta Eastbournessa. Emäntäni oli käskenyt matkata bussilla nro 51 keskustasta Sovereign Harbour Northiin. Edellinen oli juuri mennyt, kulkee vain kerran tunnissa ja vain joka toinen ajaa sataman pohjoispuolelle eli odotusta olisi ollut melkein kaksi tuntia. Päätin hakea turisti-infosta kartan ja kysyä neuvoa, mutta se oli suljettu juuri klo 13. Yritin kysyä pysäkillä olevalta nuorisolta apua, mutta heillä ei ollut aavistustakaan. Ei myöskään bussikuskilla, joka oli vasta harjoittelija. Hyppäsin kuitenkin eteläpuolen bussiin ja tulin niin pitkälle kuin pääsin. Sainkin sitten apua Beirutista kotoisin olevalta herralta, joka näytti kävelyreitin, kun oli itse tulossa samaan suuntaan.

Olin kyllä aika puhki päästessäni laukkuni kanssa perille. Avain oli oven pielessä kukkapurkin alla kuten oli sovittu. Täällä odottelikin jo Kia-neiti innokkaasti ulos pääsyä. Siinä oli hyvä opas, eipä tarvinnut itse reittiä miettiä.

Ilta sujui puolipökerryksissä suuremmitta kommelluksitta. Asunto on pieni kaksio. Soveregn Harbour on uusi asuntoalue, marinan ympärille rakennettu. Sitä ympäri kävelin tänäänkin, sekä koiran kanssa että ilman. Vuorovesi-ilmiötä oli mielenkiintoista seurata, vesi nousi ihan silmissä.

Aika leppoisaa siis toistaiseksi. Ohjeet ovat selkeät: aamulla 20 min kävely ja ruoka iltapäivällä 45 min kävely ja ruoka, illalla päästetään Kia takapihalla käymään ja annetaan muutama keksi. Ei työt juuri paina. Se tässä on haittapuolena, etten ollut ymmärtänyt, kuinka huonot bussiyhteydet täältä on kaupungille. Illan viimeinen tulee kahdeksalta. Jos siis haluan teatteriin, kotiin on tultava taksilla. Leffateatteri tuossa on vieressä, siellä jo tänään olinkin. Huomenna aion kuitenkin kaupungille tekemään vähän suunnitelmia viikon varalle.

Sunnuntaina Englantiin

Nyt alkaa olla Eastbourneen lähtö lähellä, lento on sunnuntaina kukonlaulun aikaan. Varhainen lähtö on ihan välttämätön, emäntäni Claire lähtee reissuunsa jo aamulla ja minun on oltava Kia-koiraa pissattamassa kolmen aikaan iltapäivällä. Ihan hyvin siinä on aikaa, sillä lentoni pitäisi laskeutua Heathrow'lle jo aamuyhdeksältä. Sieltä suoraan kaupungille ja junalla Eastbourneen. Rautatieasemalta pääsen paikallisbussilla melkein ovelle.

Olen myös saanut koiranhoito-ohjeita, aika yksinkertaisilta vaikuttivat, joten ehkä jopa minä selviydyn niistä 10 päivästä. Aamulla ruokaa ja illalla ruokaa ja kolme kertaa päivässä ulos. Se ei suunnattomasti ilahduttanut, että koiruli nukkuu makuuhuoneessa, mutta onneksi ilmeisesti kuitenkin omalla pedillään etten minä heikkouninen joudu sohvalle.

Opintovapaa sujuu siis mainiosti, opinnot tosin ovat vähän vaiheessa. Ellen saa niitä lauantaihin mennessä valmiiksi, on raahattava läppäri  mukana Englantiin. Onneksi siinä asunnossa on wifi! Muuten kyllä pärjäilen padilla kun ei ole mitään merkillistä tehtävänä.

Asunto Eastbournessa on kaupunginosassa nimeltään Sovereign Harbour, tässä yksi wiki-kuva sieltä:

Ihan kivannäköistä uutta aluetta, mutta kaupungille sieltä on kyllä kuljettava bussilla.

Skotlannin isäntäväki pyysi autonkuljettajien tietoja, kortin ikää ja mahdollisia liikennerikkomuksia. Britanniassa meidät täytyy lisätä heidän vakuutukseensa ihan nimillä, muuten ei ole auton vakuutus voimassa. Yhdellä onnettomalla on ylinopeussakko viime vuodelta, saas nähdä kelpuutetaanko hänet kuljettajaksi.

Mutta nyt takaisin esseen kirjoitukseen, jotta tulisi tämä vapaakin ansaittua!

Kotimatka ja uusia suunnitelmia

Sunnuntai oli viimeinen kokonainen päivämme Walnut Creekin kodissa. Iski paniikki, jotenkin tuntui, ettemme olleet ehtineet tehdä paljoakaan neljän viikon aikana. Osasyyllinen on tietysti ensimmäiset kaksi viikkoa vaivannut flunssa, toinen upea kotimme, jonka takapihalla viihdyttiin aika kivasti. Ensimmäisen kerran olin neljän viikon matkalla, jolta en ollut valmis palaamaan kotiin.

Sunnuntaina muu perhe lepäsi, minä kävin aamulla vielä patikoimassa näissä upeissa maisemissa. Yhtään käärmettä en nähnyt ja lenkki oli kolme tuntia leppoisaa tallustelua. Huipulta näkyi myös San Franciscon lahti ja vähän kaupunkiakin. Ihmisiä oli aamulla jo ennen yhdeksää paljon, luvassa oli kuuma päivä ja siksi varmaan liikkeelle oli lähdetty aikaisin.

Kotiin ajaessani pysähdyin myös donitsikauppaan. Jäi ne vappumunkit edellisenä päivänä saamatta, mutta tämä uusi yritys tuotti tulosta. Tässä siis meidän kerran elämässä riittää -lounas.

Sunnuntai kuluikin sitten muuten pakkaillessa ja kotia järjestellessä. Ei meidän siivota tarvinnut, Jack ja Claire palasivat vasta seuraavana perjantaina ja sitä ennen siivoojat kävivät hoitamassa homman. Tässä vielä pari kuvaa meidän olohuoneesta.

Haimme myös vuokra-auton Oaklandin lentokentältä. Vuorokauden vuokra oli huomattavasti halvempi kuin olisi ollut taksikyyti kentälle kolmelta hengeltä. Stella tarjoutui kuskaamaan meidät BART-asemalle, mutta viiden matkalaukun kanssa ei ihan kiinnostanut lähteä junalla seikkailemaan, varsinkin kun matkalla olisi ollut kaksi vaihtoa. Ajomatkaa kentälle oli kotoa vain puolisen tuntia.

Maanantaina poikkesimme vielä syömään suosikkipikaruokaamme ennen kentälle saapumista.

Kentällä kaikki sujui kohtuullisesti. Matkatavaroiden painossa vain oltiin hurjan tarkkoja. Norwegianille olimme maksaneet kolme laukkua, á 20 kg. Ne punnittiin yhdessä ja kokonaispaino oli 63 kg. Vaihtoehdot oli joko maksaa lisää tai organisoida uudelleen. Otimme laukuista pois pari kirjaa ja siinä se sitten olikin. Käsimatkatavaroihin meille mahtui hyvin lisää, vaikka nekin punnittiin. Tuo tarkoitti vain sitä, että jouduimme raahaamaan niitä kiloja mukanamme koko matkan.

Lennot olivat ajallaan ja niin miellyttäviä kuin mahdollista. Ruoka oli taas ihan onnetonta ja pahaa, mutta onneksi olimme olleet ajoissa liikkeellä ja paluumatkallekin saaneet varattua käytäväpaikat.

Yö jäi siis väliin ja viikko on mennyt aikaerosta toipumiseen. Kyllä voi ihmisen elimistö olla sekaisin, onneksi on melatoniini olemassa!

Täällä kotona oli kaikki mennyt hyvin, skotit olivat tyytyväisiä oleskeluunsa ja säihinkin. Meidän Skotlannin matkan kanssa on nyt käynyt niin, että minä lähden sinne muutaman naisen kanssa ja perheen miesväki jää kotiin tekemään töitä. Matka on siis kesäkuun jälkimmäisellä puoliskolla, olemme vain kaksi viikkoa.

Lieneekö johtunut aikaerorasituksesta ja sekavuudesta, mutta viime viikolla hankin itselleni seuraavan matkan, Englantiin ensi viikon sunnuntaista alkaen. Tämä ei ole mikään kodinvaihto vaan talonvahtimispesti. Olen liittynyt sellaiseenkin sivustoon ja olen nyt siis menossa Englannin etelärannikolle Eastbourneen kymmeneksi päiväksi vahtimaan asuntoa ja kääpiösnautseri Kiaa. Kirjoittelen lisää siitä reissusta myöhemmin. Emäntäni ei ole kovin tekninen ja luulen, ettei asunnosta löydy wifiä. Talonvahtius eroaa oikeastaan kodinvaihdosta vain siinä, että meille ei tule kukaan ja yleensä kodin lisukkeena tulee lemmikki tai useampikin. Jos sellainen vaihtoehto kiinnostaa, joko vahtina tai kodinomistajana, tuosta linkistä saat 20% alennusta vuosimaksusta (ja minä kaksi ilmaista kuukautta jäsenhankinnasta). Vuosimaksu talonvahdeille on normaalisti 92,40€.

https://www.trustedhousesitters.com/su/oVFlgeNl

Olisin myös päässyt lähelle Lontoota, mutta valitsin tuon, koska olen ollut vuosikymmeniä sitten Eastbournessa ja halusin päästä verestelemään vanhoja muistoja. Kolmas paikka oli Israelissa, mutta siitä kieltäydyin hirvittävän tiukkojen sääntöjen takia. Siinä kämpässä ei olisi uskaltanut rentoutua ollenkaan. Kesäksi on vielä vapaana paljon pestejä ja lisää tulee koko ajan.

Tässä vielä Kia:

Alcatraz, jääkiekkoa ja patikointia

Loppuviikon merkittävin ohjelma oli torstain vierailu Alcatrazin vankilasaarelle, jonne matkataan San Franciscosta lautalla. Liput myydään usein pitkälle etukäteen ja meillä oli täällä pieni hässäkkä, kun emme meinanneet saada virtaa printteriin. Muutaman kerran käytiin pähkäilemässä Jackin työhuoneen kymmenien johtojen viritelmiä eikä ongelmaa tuntunut löytyvän. Kunnes yhtäkkiä käännettiin valokatkaisijasta ja kas kummaa, kaikkiin laitteisiin tulikin virta ja pöytälamppuihin valo. Kattovaloa ei huoneessa ole ollenkaan, kuten ei monessa muussakaan huoneessa. Mutta virta siis löytyi ja liput saatiin printattua. Tästä oli hyötyä myös, kun San Jose Sharks pääsi playoffeihin ja meidän piti tietenkin ostaa lisää lippuja.

Torstaina siis lähdimme ennen yhdeksää kohti San Franciscoa ja tällä kerralla ihan autolla. Sen päätöksen viisaudesta voi olla ainakin kahta eri mieltä. Ruuhkaa oli ja Bay Bridgelle jonotettiin, matka kesti melkein puolitoista tuntia vaikka kilometrejä ei ihan kovin paljoa olekaan. Olimme kuitenkin hyvissä ajoin perillä ja ehdimme kahvitella ennen kuin lauttamme lähti klo 12. Alcatrazissa ei myydä eikä saa syödä tai juoda mitään muuta kuin vettä, kansanpuisto kun on.

Lautalta oli tosi kivat näkymät sekä kaupunkiin että silloille, sama juttu pätee tietysti myös saareenkin. Laiturilla meille annettiin ensin käyttäytymisohjeet ja muuta informaatiota, sen jälkeen saarella sai käveleskellä omaan tahtiinsa.

Alcatraz on alun perin ollut armeijan vankilana, 1930-1960-luvuilla pahamaineisimpien vankien (mm. Al Capone) sijoituspaikkana. Vankila suljettiin vuonna 1963. Varsinaisessa vankilarakennuksessa kuljettiin kuulokkeista kuunneltavan opastuksen avustuksella. Olen nyt ollut niin kauan ulkomailla, etten tiedä mitä audio guide on suomeksi, auttakaa, jos osaatte! Nauhoitteella sekä entiset vangit että vartijat kertoivat tarinoitaan. Opastus oli huolellisesti ja mielenkiintoisesti toteutettu, kerrankin niiden kuulokkeiden käyttäminen oikeasti kannatti.

Alcatrazista paenneista vangeista viisi jäi teille tietymättömille, lienevät hukkuneet tai päätyneet Etelä-Amerikkaan. Yksi entisistä vangeista on juuri julkaissut kirjan ja hän oli torstaina Alcatrazin yhdessä kirjakaupassa signeeraamassa kirjojaan. Jono oli pitkä sekä kirjailijalle että kassoille, me emme kuitenkaan ihan niin kiinnostuneita olleet. Tässä tuo pankkiryöstäjä itse:

Vankila-ajan jälkeen joukko intiaaneja valtasi saaren mielenilmauksena intiaanien kohtelua vastaan, tästäkin oli saarella vielä näkyvissä jälkiä. Nyt pääasiallisina asukkaina on suuri määrä erilaisia lintuja. Puutarhakin on ihan näkemisen arvoinen.

Pääsimme pakenemaan Alcatrazista ja loppupäivää vietettiin satama-alueella ruokaillen ja katutaitelijoita ihmetellen. Laiturilla 39 asustelee tällainen hyljeyhdyskunta.

Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä pikaisesti Golden Gate -puistossa, joka on valtava kaupunkilaisten ulkoilualue. Kasvitieteellinen puutarha ja museot olivat jo kiinni. (Kuuluikohan takapenkiltä helpotuksen huokaus?)

Perjantaina minä suuntasin taas patikoimaan, tällä kerralla Las Trampasin luonnonpuistoon.

Jeeppi tärisi ja kolisi, mutta perille pääsin. Tästä on parkkipaikalle noin puolen tunnin matka. Melkein viiden tunnin lenkkiin mahtui monenlaista maastoa ja maisemaa, kerran eksyinkin. Noin yleisesti voisi sanoa, että luulisi tähän ikään mennessä oppineen, että vaelluskengät jalkaan mieluummin liian usein kuin harvoin, aurinkovoide ja päähine ovat kova sana helteessä, yksin ei kannata lähteä, varsinkaan jos ei oikein tiedä mihin on menossa ja paikan nimessä on sana wilderness. Välillä pelkäsin putoamista ja välillä käärmeitä, mutta kyllä siitä niin voittajaolo tulee, kun perille pääsee. Eikä ole pudonnut rotkoon eikä nyrjäyttänyt nilkkaansa ja joutunut kutsumaan helikopteria. Luin muuten jossain, että täällä East Bayssa (eli San Fransiscon lahden itäpuolella) on koko USA:n isoin keskittymä luonnonpuistoja. Olen siis ihan oikeassa paikassa, mutta valitettavasti enää vajaat kaksi vuorokautta ja alku meni flunssan kourissa.

Illalla olin vielä elokuvissakin odotellessani San Josen matkalaisia. Kotijoukkue voitti pelin ja perheen penkkiurheilijat olivat onnellisia. Peleissä jaetaan katsojille kaikenlaista rihkamaa, tässä nyt pari esimerkkiä niistä, joita me joudumme kotiin raahaamaan.

Tänään kävimme pesettämässä auton. Asiakkaita oli paljon ja työntekijöitäkin pyöri autojen kimpussa melkoinen määrä. Sisä- ja ulkopuunaus, yhteensä noin 23€. Ilmeisesti kuivuuden takia autoja ei oikein saa itse pestäkään. Taaskaan ei tiedetty, pitääkö tipata, joten kysyin vieressä odottavalta naiselta. Kyllä "pitää", mutta 1-2 dollaria riittää.

Tämän jälkeen päätimme hakea jostain vappumunkit. Ei onnistunut, kaikki donitsikaupat olivat menneet kiinni jo puolenpäivän jälkeen. Donitsithan ovat aamiaisruokaa. Sen verran jäi kaivelemaan, että jos muuhun aikatauluun sopii, meillä on huomenaamulla donitseja.

Stella, joka haki meidät lentokentältä, kyseli, tarvitsemmeko maanantaina kyydin BART-asemalle. Emme kuitenkaan aio lähijunilla lähteä reissaamaan matkalaukkujen kanssa. Vuokrasimme juuri huomisillasta auton lentokentältä, sillä sitten pääsemme luontevasti kentälle. Maksoi puolet vähemmän kuin taksi, mutta onhan siitä hakemisen vaiva.

Meillä on siis enää huominen päivä aikaa täällä ihanassa vaihtokodissa. Tässä vielä pari kuvaa.

Arki koittaa aivan liian pian!