Syysloma kissavahtina Englannissa

Lokakuussa vietin hurjan pitkän nelipäiväisen syyslomani Coco-kissan vahtina Hertfordissa Englannissa, noin 45 minuutin junamatkan päässä Lontoosta. Vahtimani talo (tai meikäläisittäin ehkä pikemminkin asunto) oli vanhaan sotasairaalaan rakennettu moderni nelikerroksinen kaupunkiasunto.

Etsin ja sain pestin aika viime hetkellä, mutta kaikki meni mainiosti. Lensin Heathrow'lle ja siirryin metrolla ja junalla Lontoon kautta Hertfordiin, missä perheen bulgarialainen siivooja Alina tuli minua rautatieasemalle vastaan, vei talolle ja esitteli paikat. Hän oli myös ollut aiemmin päivällä siivoamassa asunnolla, joten paikat olivat siistit. Coco oli aluksi vähän epäluuloinen, mutta tulimme hyvin toimeen. Työtä oli oikeasti tosi vähän, ruoka ja vesi aamulla ja illalla sekä kerran päivässä kissanhiekan puhdistus.

Kolme kokonaista päivääni sujuivat Hertfordissa ja ympäristössä kävelyretkillä, kahviloissa kirjan kanssa ja tällä kerralla tuli ihan shoppailtuakin. Brexitin ansiosta tuntui Englannissa olevan aika edullista. Mitään kommelluksia tai merkillisyyksiä ei tällä kerralla sattunut ja kotiin lähtiessä oli ihan levännyt olo, mitä tuossa vaiheessa monestakin syystä kaipasin.

Minilomasta tuli hyvä mieli ja hyvät suositukset:

Thanks to Nina we were able to leave our beloved Coco in safe hands.Nina was very responsible and caring. We were provided with updates on Coco and found a very happy pet in our return. I would not doubt in recommending Nina to others.

Jos itsekin haluaisit olla talonvahti lomallasi, tässä 20%:n alennuskuponki Trusted Housesitters -sivuston jäsenyydestä. Omani uusin tänään, sillä aion kyllä jatkaa näistä seikkailuja tulevaisuudessakin.

https://www.trustedhousesitters.com/su/YlkiLrtA

Jouluksi on ihan hurja määrä pestejä, joten sellainen löytynee helposti. Cocokin tarvitsisi seuraa joulunpyhiksi! Sain itse juuri heiltä viestin, jossa pyysivät minua tulemaan, mutta me vietämme tänä vuonna joulun kotona, joten en valitettavasti pääse avuksi.

Viimeiset päivät Rifferswilissä

Sunnuntaina olin viimeisellä patikkaretkelläni Rigi-Kulmin huipulle. Luvassa oli nousua melkein 800 metriä, joten lähdin liikkeille varhain ja olin jo kahdeksan jälkeen Seebodenalin hissiasemalla.

Hissillä nousin ylös noin 600 metriä todetakseni, että yläasemalle olisi päässyt autollakin, huomattavasti halvemmalla. No siinä olisi sitten jäänyt tuo hissimatka kokematta, joten ei se oikeastaan harmittanut. Sitä paitsi tie luultavasti ei olisi ollut mitenkään nautinnollinen ajettava.

Reitti kulki onneksi alkumatkan pääasiassa metsässä, sillä päivä oli kuuma ja talonvahti uupui nopeassa tahdissa. Yllättävän nopeasti ja helposti pääsin kuitenkin ylös. Nuorin matkalla näkemäni patikoija oli kolmevuotias ja äiti totesi, että kyllä poika ihan itse kävelee sekä ylös että alas. En siis ole ainoa, joka ajattelee, että alle kouluikäinenkin voi vaeltaa!

Rigi-Kulmille pääsee junallakin ja asemia on matkan varrella useita. Näkymät ylhäältä ja kiertetietä pitkin laskeutumalla olivat järisyttävät. Kännykkäkuvat eivät tietenkään ole kovin merkillisiä, mutta tässä vähän yritystä:

Alemmissa kuvissa näkyvä järvi on Vierwaldstättersee, minkä rannalla Luzernkin on.

Illemmalla lähinnä katsoin tennistä televisiosta ja olin väsähtänyt. Maanantaina oli aamulla järkyttävän kuuma ja iltapäivällä tuli ukkosmyrsky. Tiistaina satoi lähes koko päivän. Ohjelmassa oli siis vain kaupassakäynti, Fritzin lenkittämistä ja television katsomista. Sveitsissä kun kaikki ohjelmat ovat dubattuja, olin kiitollinen padistani, jolla voin katsoa Suomen ohjelmia.

Tiistaina siivosin. Katja oli kovasti ollut kiireinen ennen lomaansa, joten talo oli päällisin puolin siisti, mutta huonekalujen takana ja tavararöykkiöiden alla melkoisia villakoiria. Siinä sitten arvoin, paljonko pitäisi siivota, mutta päädyin siihen lopputulokseen, että riittäköön sama siisteystaso kuin tullessani.

Keskiviikkona ajelinkin lentokentälle, jätin auton Katjalle lentokentän parkkihalliin ja avaimen infopisteeseen säilytykseen. Kotimatka sujui suuremmitta ongelmitta, yli viiden tunnin vaihtoaika Riiassa oli pitkästyttävä, mutta onneksi oli se iPad (tämä ei ole mainos, varmaan olisi saman asian ajanut mikä tahansa laite).

Torstaina tuli Katjalta kiitokset hyvin hoidetusta talonvahdinnasta. Ihan harmi, että töihin meno häämöttää, näitä seikkailuja saisi olla enemmänkin!

Risteily Zugerseellä

Lauantaina oli taas luvassa kuuma päivä ja talonvahtia laiskotti. Fritzin aamulenkin jälkeen ajelin Zugiin. Useimmilla järvillä täällä järjestetään risteilyjä, niin Zugerseelläkin. Olin saanut Katjalta hyviä alennuskuponkeja ja sellaiselle oli nyt käyttöä.

Laiva lähtee Zugista useita kertoja päivässä ja poikkeaa vaihtelevasti järven eri kylissä.

Olin kysynyt matkailuneuvonnasta, mikä kylistä olisi sellainen, jossa kannattaisi pysähtyä. Vastaus oli Immensee. Noin tunnin matkaamisen jälkeen jäin siis pois kyydistä.

Immenseessä oli tasan yksi aukio, jonka varrella oli pari hotellia ja kyläkauppa. Onneksi seuraava paatti poikkesi siellä jo kolmen vartin päästä, jollpon olin jo melkoisen pitkästynyt.

Tuossa kuvassa etummaisena näkyy myös Rigi-vuori, jolle kiipeäminen oli helteisen sunnuntain ohjelmassa.

Zugissa vielä vähän kävelin kaupungilla, kävin syömässä soppaa ja ruokakaupassa.

Auringonpaistetta

Perjantaina nautin (ja myönnettäköön, että välillä kärsinkin auringosta ja lämmöstä Ägeritalin maisemareitillä. Kuusi tuntia kävelyä helteessä, ajoittain uskomattomia maisemia ja ylä-sekä alamäkeä yhteensä noin 600 metriä kumpaakin.

Sattel -Hochstuckli

Torstaina oli viimein aika päästä patikoimaan hieman korkeammalle. Aamurutiinien jälkeen ajoin täältä Rifferswilistä noin kolmen vartin matkan Sattelin kylään. Matkallakin oli ihan kivat näkymät Zugerseelle. Sattelista löytyi helposti gondolihissin ala-asema, mistä pääsee kylän 800 metristä 400 metriä ylöspäin pyörivällä gondolilla. Ihan kiva idea, mutta ei se yksi kierros matkan aikana kokemusta ihan järisyttävästi elävöittänyt.

 Yläasemalta lähdin ensin tällaista kivaa Skywalk-siltaa pitkin rotkon yli. En suosittele korkeanpaikankammoisille. Ihan hiukan saattaa alkaa pyörryttää, jos uskaltaa alaspäin vilkaista. En ollut ainoa, joka piti kaiteista kiinni. Niin kuin niistä nyt olisi apua ollut.

Tässä sama vielä kauempaa kuvattuna. Tuo harmaa viiva kuvan keskellä on siis se samainen silta.

Ennen varsinaista koitosta kävin vielä Herrenboden-majatalossa aamukahvilla. Kello oli siis tässä vaiheessa puoli kymmenen.

Kun reittimerkit muuttuvat keltaisista punavalkoisiksi, on luvassa haasteita. Niin tälläkin kerralla. Seuraavan metsikön läpi noustiin melkein pystysuoraa ylämäkeä luultavasti ainakin 200 metriä. Valitettavasti nämä haasteet kuvissa näyttävät aina kovin vaatimattomilta.

Täällä on reittien varrella tällaisia juomakaukaloita. Noista putkista tulee hyvää, juomakelpoista vettä. Vielä joskus kun uskaltaisi luottaa sellaisen tarvittaessa löytävänsä, niin ei aina tarvitsisi kantaa litratolkulla juotavaa repussa.

Matka jatkui ylös. Ja ylös. Yksivälietapeista näytti tällaiselta.

 

 

Vielä noin 1500 metrissä on näin vihreätä.

Sieltä myös löytyi toinen kohta, jota en suosittele, jos vertigosta kärsii. Tiedän, ei tuokaan kuvassa näytä miltään ja on varmaan koko kuvakin vinossa, kun yritin nojautua rinnettä kohti.

Hochstucklin hissiasema on 1600 metrissä ja huippu vielä pieni jyrkkä kiipeäminen siitä ylöspäin. Ihan käsittämättömän upeat näkymät! Kännykkäkuvissa eivät saa oikeutta, mutta tässä nyt niitä kuitenkin.

Tuossa alemmassa on kaksi järveäkin, vaiika eivät kunnolla näy.

Vuoriston maatiloille on aina bälillä perustettu ravintoloita. Hauskan (ei kuitenkaan ehkä kovin houkuttelevan) näköistä, kun navetan takaa luodaan lantaa ja edessä tarjoillaan leivonnaisia.

Matka alas sujui melko rivakasti ja ilman suurempia kompasteluita. Uudelleen Herrenbodenin ohi.

Tässä vielä kerran se kammottava silta.

Alas taas pyörivällä gondolilla. Retkeen meni nelisen tuntia ja auto- ja hissimatkat päälle.

Ilta sujui kuten muutkin illat. Fritzille ja itselleni ruokaa ja pari kävelylenkkiä, kunhan ilma viileni sen verran, että vanhaherra suostui ulos.

Zug

Tänäänkin Fritz jäi kotiin ja varmaan ihan mielellään, sillä päivä oli lämmin. Ajelin aamulla Zugiin noin 20 minuutin matkan. Lonely Planet -oppaani mukaan Zug on Sveitsin rikkain kaupunki. Sekä oppaan että minun mielestäni tämä ei kuitenkaan juurikaan näy katukuvassa. Paitsi että ensimmäinen näkemäni autokauppa oli Ferrari. Zugin vanhimmat osat ovat peräisin keskiajalta.

Ensin kävin saamassa tietoa ja vinkkejä matkailuneuvonnasta. Koska luvassa oli pilvinen päivä, päätin jättää järviristeilyn väliin ja pysyä kaupungilla. Se lupaus ei sitten pitänytkään paikkansa, mutta suunnitelmien muuttaminen oli jo myöhäistä. Kymmeneltä yritin päästä taidemuseoon, mutta se avautuikin vasta klo 12. Viisi yli kymmenen yritin päästä linnamuseoon, mutta se avautuikin vasta klo 14. Muita kiinnostavia museoita ei sitten ollutkaan, joten päädyin vain harhailemaan kaupungilla.

Paikallinen erikoisuus on kirsikkakakku ja sellaisen päätin ajankulukseni nauttia. Kirsikoista ei ollut tietoakaan, ilmeisesti tekemiseen käytetään kirsikkalikööriä. En ihastunut.

Lisää kaupunkikuvia:

Yhdeltä olin uudelleen taidemuseolla, jossa ei ollut ainuttakaan taulua esillä. Päänäyttely oli vanhoista paikallisista matkailumainoksista.

Puoli kahdelta olin ulkona taiteen maailmasta ja vielä piti siis kuluttaa puoli tuntia ennen linnamuseoon pääsyä. Onneksi aina voi käydä kirkossa. Tai niin kuin minä tänään, kahdessa.

Tuossa kuvassa näkyy kirkon lisäksi linna, joka ei siis ihan vastaa mielikuvaa linnasta. Siellä on ihan tavallinen historianäyttely, mukana mm. suutarin paja.

Kotiin ehdin puoli neljäksi ja arvatkaapa vain, suostuiko Fritz ulos. Kuudelta oli ilma vähän viilentynyt ja lenkille päästiin. Nyt hän on ihan kypsä, kun hänen kanssaan ei seurustella vaan talon uusi ihminen vain näpyttää padiaa.

Zugissa ei ole mitään merkittävää ehdottomasti näkemisen arvoista, mutta se on viehättävä pikkukaupunki vanhoine kujineen ja rakennuksineen. Kannatti käydä, kun näin lähellä olen.