Suuntasimme siis itään. Melko pian käännyimme moottoritieltä maaseudulle. Maisemat olivat kuin suoraan Pieni talo preerialla -sarjasta. El Doradossa on muuten kuvattukin useita tunnettuja leffoja, mm. Smokin' Aces, Geishan muistelmat, Indiana Jones ja Bodyguard. Ruoho on keltaiseksi palanutta kaikkialla, maasto kumpuilevaa ja puut antavat kuvaan hieman vihreyttä.
Ensimmäisen viinitilan lähestyessä tien laidassa oli varoitusmerkki:
Mietimme tuon tarkoitusta. "Varo humalaisia traktorikuskeja" taitaisi olla todennäköisin. Viinitiloja oli tien molemmin puolin, suurin osa kuitenkin vierailta suljettuja tiistaisin. Ensimmäisessä varsinaisessa kylässä poikkesimme tankkaamaan.
Chryslerissa on 5,7 litran moottori, joten tankkaamista harjoitamme usein. Miksi ihmeessä autossa täytyy olla tuon kokoinen moottori? Käskettiin kuunnella mahtavaa ääntä, mutta en oikein osaa sitä arvostaa.
Ensimmäinen viinitila, jossa poikkesimme, oli vuorella pitkän, kapean ja mutkaisen tien varrella.
Vierailijoita ei ollut muita. Maistattaja oli vähän sen oloinen, ettei tykännyt siitä, että tulimme hänen lepopäiväänsä häiritsemään. Maistoimme muutamaa viiniä, mutta ne eivät oikein olleet meidän makuumme. Matka siis jatkui läpi El Doradon.
Seuraaavaksi poikkesimme Perry Creekissä. Täällä saimme aivan erilaisen vastaanoton, vaikka olimmekin ainoat maistelijat. Maistelimme useita viinejä ja saimme jälleen kerran selittää ihmettelijälle, miten suomalainen perhe on eksynyt Perry Creekiin ja vaihtanut taloa kalifornialaisen perheen kanssa. Saimme vähän opastustakin viininmaistelussa. Näistä viineistä tykkäsimme kovasti ja mukaan lähti pullolinen Barberaa.
Perry Creekin jälkeen aloimme kaivata lounaspaikkaa, sillä mistään ei ollut löytynyt aamupäiväkahvia. Poikkesimme pieneen lounaskahvilaan yhtä pienessä kylässä.
Seuraavaksi saavuimme El Doradon keskukseen, Placervillen vanhaan kullanhuuhdontakylään, jossa joillekin on käynyt huonosti ennen vanhaan.
Placervillestä löytyi myös rekka, joka kuljetti Esan mielestä huomattavasti parempaa juomaa kuin viini (jota hän tosin ei päässyt maistelemaan).
Mitään merkillistä nähtävyyttä ei kylästä löytynyt eikä edes sitä saluunaa, josta Kari uskoi löytävänsä John Waynen. Sukupolvien välinen kuilu: poika ei tiennyt, kuka tämä kyseinen sankari on.
Kotimatkalla vielä poikkesimme Cielon viinitilalla, missä kuljettaja ei enää uskaltanut maistaa mitään, mutta minä maistoin pari valkoviiniä ja mukaan tarttui pullo Vermentinoa. Ja taas saimme selittää, miten suomalaiset ovat päätyneet El Doradoon.
Näin oli saatu päivä kulumaan, ajatukset pois surullisimmista asioista. Tässä vielä päivän saalis:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tulee minulle tarkistettavaksi ennen julkaisua. Älä siis ihmettele, vaikka tähän menisi muutama päivä. Laitathan kommenttiin (etu)nimesi, jotta tiedän, kuka kirjoitti.