lauantai 12. syyskuuta 2015

Uusia suunnitelmia

Mallorcan kodinvaihto ei siis loppujen lopuksikaan ollut kodinvaihto vaan olimme vaihtokumppanimme kustannuksella viikon hotellissa Palma de Mallorcassa. Hotellin suhteen kävi sellainen hauska juttu, että hotels.comin sivuilla oli huoneesta väärät kuvat. Luulimme varanneemme huoneen, jossa oli pieni oleskelualue, mutta meille annettiin tavallinen pieni huone. Kun kävin respassa asiaa ihmettelemässä, ensin levittelivät vain käsiään, ei voi tehdä mitään eivätkä yhtään ymmärtäneet mistä kuva oli sivuille tullut. Aloin siinä sitten saman tien kirjoittaa varaussivustolle ja kas kummaa, meille löytyikin yhtäkkiä parempi huone. Se olikin sitten kunnolla parempi, sviitti omalla kattoterassilla ja näköalalla satamaan.




Vaikka kovasti mielelläni olisin viettänyt viikon Pedron fincassa, ei tuossakaan mitään valittamista ollut. Eikä tarvinnut siivota.
Palmasta saatiin tarpeeksemme parissa päivässä. Vuokrasimme auton kolmeksi päiväksi ja kiersimme sillä saaren melkein kokonaan. Viikko siis riitti vallan mainiosti, lepoloma maaseudulla olisi viihdyttänyt varmaan pidempäänkin.

Nyt on sitten taas työt haitanneet harrastuksia ikävästi. Siitä huolimatta olemme saaneet sovittua eriaikaisen vaihdon huhtikuuksi lähelle San Franciscoa, Walnut Creek on kaupungin nimi. Vaihtokumppanimme on yli kahdeksankymppinen pariskunta, joka lähtee keväällä kolmen kuukauden Tyynenmeren risteilylle. Suomeen he toivovat tulevansa alkukesällä 2017. Tässä meidän lomakoti neljän viikon ajan ensi keväänä:


Vaihtoon sisältyy siivooja, puutarhuri, kaksi autoa ja takapihalla uima-allas ja tenniskenttä. (Kuulenko kateellisten voihkinaa?) Kun ei samanaikaista vaihtoa alkanut löytyä, päätimme hyväksyä tuon, vaikka on olemassa riski, että joudutaan osittain yöpymään hotellissa, jos vaihtarit Suomeen asti joskus tulevat.

Samalla neuvottelemme myös kodinvaihdosta Havaijille. Oikeastaan olemme jo sopineet neljän viikon vaihdon Havaijin isolle saarelle, mutta ajankohta on vielä päättämättä. Ja sitten pitäisi löytyä joku tänne meille huhtikuuksi. Ellei vaihtoa löydy, otamme varmaan talonvahdin sellaisiin keskittyneeltä sivustolta, ettei koti jää tyhjäksi neljäksi viikoksi.

Olemme päättäneet, että tänä talvena emme matkusta ainakaan kotia vaihtamalla. Vaihteen vuoksi ajattelimme pysyä kotona ja paistaa kinkkua ja pipareita. Keväällähän meitä odottaa aurinkoinen Kalifornia!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Helteisessä New Yorkissa

USA:n loman lopuksi vietin viisi helteistä, pitkää ja uuvuttavaa päivää New Yorkissa. Majoituin Manhattanilla Hotel 31:ssä. Huone oli olevinaan kahden hengen, mutta oli juuri sopiva yhdelle, kuten olin arvellutkin. Huoneessa oli pesuallas, vessa ja kylppäri käytävällä yhteisessä käytössä. Olin vähän epäluuloinen tuon suhteen, mutta hyvin se sujui. Kylppäriä siivottiin useita kertoja päivässä eikä sinne joutunut jonottamaan. Itse asiassa en edes nähnyt koko aikana ketään omalla käytävälläni. Sekin, vähän jännitti, että avainkorttini magneettijuova lakkasi toimimasta useita kertoja oleskeluni aikana. Siispä aina suihkuun mennessäni kuskasin koko vaatekerran mukanani siltä varalta, etten pääsekään takaisin huoneeseen vaan joudun lähtemään respaan avaintani korjauttamaan. Niin ei kuitenkaan onneksi käynyt. Aamupalaakaan ei ollut tarjolla, mutta aivan vieressä oli hyvä kahvila. Ja mikä tärkeintä, metroasema oli lähellä.

Päivien aikana näin paljon taidetta mm. Metropolitan Museum of Artissa:



ja Guggenheimissa:






Vietin myös useana päivänä aikaa Central Parkissa, mainiota helpotusta kuumuuteen ja uupumukseen.






Ostin Central Parkin neuvonnasta seinäkalenterin ensi vuodelle. Kun maksoin norppa-aiheisella Mastercardillani, virkailija ihasteli korttia ja kysyi, mistä se on. Kun kerroin, toinen virkailija rynnisti paikalle ja julisti rakastavansa Suomea: I love everything Suomi! Hän kiitteli kovasti maamme olemassaolosta. Oikein tuli ylpeä olo suomalaisuudesta (joka tosin on tänä viikonloppuna vähän karissut, kun olen taas ihmetellyt sitä, että tämä kansa on äänestänyt itseään edustamaan kaikenmaailman immosia).

Näin myös pari Broadway-musikaalia. Toiseen olin ostanut lipun jo kotona, toiseen jonotin puoleen hintaan myytävää saman päivän lippua. Hienoja olivat kumpikin!

Empire State Buildingiin jonotin kaksi kertaa samana päivänä, ensin aamulla ja sitten näytelmän jälkeen illalla. Yhdellä lipulla pääsi nimittäin sisälle kaksi kertaa samana päivänä. Jonotin siis yhteensä 2,5 tuntia... Ilman wifiä. Mutta kannatti se, nyt on Manhattan nähty ylhäältä sekä päivällä että yövalaistuksessa.






Brooklynin sillalla piti tietenkin päästä kävelemään.



Olen kerran käynyt Vapauden patsaan juurella ihmettelemässä. Silloin oli lähes 40C lämmintä ja ulkona kahden tunnin jono, joten menemättä jäi. Nyt päätin, että niin ei käy uudestaan. Olin ostanut City Passin, johon sisältyi kuljetus saarelle ja pääsy patsaalle. Aamun ensimmäinen paatti lähti 8.30, joten puhelimeni herätti 6.45. Väsytti, sillä olin juuri edellisenä iltana/yönä jonottanut Empire State Buildingiin ja yöunet jäivät lyhyiksi. Olin siis satamassa kahdeksalta ja mahduin ensimmäiseen lauttaan. Aika paljon keikutti matkalla, mutta perille päästiin ja kävelin aamun ensimmäisenä vierailijana turvatarkastukseen. Sellainen oli jo lautalle mentäessä, mutta patsaalla oli omansa. Täällä selvisi ikävä seikka lipustani: sillä pääsi nousemaan vain jalustan yläosaan, ei kruunuun. Olisin ostanut uuden lipun, mutta saarella ei myydä lippuja ollenkaan. Koska ensimmäisellä tasanteella ei kanssani ollut vielä muita, yritin vielä onneani ylempien portaiden lipuntarkistajan kanssa, mutta ei auttanut, siihen oli jäätävä. Ei sillä etteikö rappusia olisi tuohonkin jo ollut riittävästi, mutta vähän jäi kaivelemaan. Kerran on vielä tässä elämässä mentävä Liberty Islandille. Toivottavasti kohtuullisemmissa lämpötiloissa.



Paljon muutakin näin ja tein, puistoissa oli ilmaiskonsertteja ja ihan pelkästään katuvilinääkin saattoi ihmetellä muutaman hetken, tosin mieluiten ilmastoidun kahvilan ikkunan läpi.


Tämän kesän kohteista järkyttävyydessään melkein Auschwitzille veti vertoja 9/11 -museo. Hiljaiseksi veti ja monet itkivät. Paikalla oli jäljelle jääneitä rakennelmia, esineitä, videoita ja paljon muuta. Omasta mielestäni kamalin oli huone, jossa soitettiin puhelinvastaajaviestejä, joita ihmiset olivat soittaneet koneista ennen niiden tuhoutumista.




Lento kotiin lähti sunnuntai-iltana ennen yhdeksää, kolmen lennon jälkeen laskeuduin Turkuun viiden aikaan maanantai-iltapäivällä. Kaikki meni uskomattoman hyvin, koko matkalla ei ollut mitään mainittavia vastoinkäymisiä. Matkalaukku repeytyi menomatkalla ja melkoisen kirjeenvaihdon jälkeen Icelandair on luvannut maksaa korjauksen tai korvauksen.


Budget on veloittanut kortiltani jotain ylimääräistä Atlantic Cityn autonvuokrauksesta. Siitä olen lähettänyt selvityspyynnön. Mutta muuten siis kaikki sujui loistavast.

Tämä loisto ei sitten jatkunutkaan. Suomeen saavuttuani sain mallorcalaiselta Pedrolta viestin, että heidän fincansa lattia on romahtanut emmekä voikaan yöpyä siellä ensi viikolla. Hän lupasi maksaa meille vuokra-asunnon, mutta sellaistapa ei näin lyhyellä varoitusajalla löytynyt. Päädyimme siis hotelliin. Tylsää ja ahdasta, mutta toisaalta meillä on parveke merinäköalalla ja hotelliaamiainen joka aamu. Lisäksi vältymme vuokraamasta autoa (ainakaan koko viikoksi), sillä hotelli on Palmassa. Puolensa siis kaikella. Ja kiitollisia olemme tietenkin siitä, että Pedro on näin rehti tyyppi. Jos hän olisi jättänyt meidät oman onnemme nojaan, emme olisi voineet muuta kuin hankkia itse hotellihuone (olisimme taatusti päätyneet vaatimattomampaan) tai jättää ostetut lennot käyttämättä.

Mutta siis tiistaiaamuna matkaamme Mallorcalle. Yllättäen tämä ei kuitenkaan ole kodinvaihtoloma.

Atlantic City

Maanantaina otin saapuessani Atlantic Cityn lentokentältä vuokra-auton. Tämä pari päivää oli varattu nuoruusmuistoille. Ajelin naapurikaupungeissa katselemassa vanhoja paikkoja, ostoskeskuksia, leffateattereita ja rantoja. Siitä kaikesta ei ole paljon muille kerrottavaa. Tunsin itseni kyllä ensimmäistä kertaa aika vanhaksi, sillä niistä kahdesta ikimuistoisesta kesästä on jo neljännesvuosisata. Apua!

Tässä näkymää Ocean Cityn Boardwalkilta. Kaupunki on Atlantic Citya rauhallisempi ja siistimpi, oivallinen perhelomakohde, kasinojen puuttumisen takia (ansiosta).


Elefantti oli paikallaan Margatessa. Sisällä on museo, jossa en tosin ole koskaan käynyt eikä siihen aika riittänyt nytkään.


Tiistaiaamuna vein auton pois ja palasin kentältä kaupunkiin jitneyllä (pieni bussi). Päivä kului Boardwalkilla kävellen. Kasinollakin kävin ja ensimmäisellä 25-senttisellä sain 44-kertaisen voiton (11$). Olisipa panos ollut vähän suurempi! Muuten voitot jäivät mitättömiksi ja poistuin kokonaista viisi dollaria rikkaampana.




Atlantic City on ainoa paikka USA:n itärannikolla, missä uhkapeli on sallittu. Lama näytti iskeneen tännekin: monta kasinoa oli suljettu ja liikkeitä myös. Oma kesätyöpaikkani vuosilta 1989 ja 1991 oli kuitenkin voimissaan.



Liikkeessä oli nyt kesätyöntekijänä venäläinen tyttö, joka asuu tässä samassa talossa kuin mekin silloin. Voi hirvitys, tyttöhän ei ollut varmaan silloin edes vielä syntynyt!


Kaikki olimuutenkin aika ennallaan, ehkä vieläkin rähjäisempää kuin silloin aikoinaan.



Kävelin Boardwalkin päähän asti, näky oli vähän surullinen. Ei, tuonne asti ei tietenkään olisi saanut mennä. Minun lisäkseni kivillä istuskeli kalastajia, turisteista ei tietoakaan.


Illalla Boardwalkin penkillä istuessani tajusin yhtäkkiä, että vieressäni puhuttiin suomea. Oli ihan pakko kysyä, miksi suomalaispari oli eksynyt Atlantic Cityyn. He olivat usean viikon kiertomatkalla ja pysähtyneet pariksi päiväksi rantalomalle. Itse olisin kyllä rantalomailuun viihtyisämpiäkin kyliä löytänyt, mutta onhan kasinoissa tietysti oma viehätyksensä.

Keskiviikkona satoi aamulla ihan hirvittävästi. Jouduin menemään aamiaiselle ulkokautta ja jo siinä muutamassa metrissä sain kenkäni läpimäriksi. Bussiasemalle olisi ollut kävelymatka, mutta nyt oli pakko tilata taksi. Puolessa tunnissa vettä tuli niin paljon, että ihmiset kahlasivat kaduilla vettä puoleensääreen saakka.

Taksikuski ei suostunut tulemaan ulos autosta auttamaan laukun kanssa. Jouduin vääntämään sen itsekseni takapenkille viereeni. Ajoi myös kierroksen bussiaseman ympäri taksaa korottaakseen. Luuli varmaan, että tämä ulkomaanelävä ei tiennyt, missä oli. Summaksi tuli 9$. Maksoin kaksikymppisellä ja vaihtorahat tulivat vihjaavasti erikseen. Arvatkaa vaan, saiko ukkeli tippiä!

Greyhoundilla matkasin New Yorkiin. Ostin lipun automaatista ja maksoin palvelumaksua 2,50$. Siis mistä palvelusta?


torstai 16. heinäkuuta 2015

Viikonloppu Bostonissa

Bostonin visiitti jäi tällä matkalla ihan viime tippaan. Isäntäperhe oli ohjeistanut meitä parkkeeraamaan läheiselle Lawrencen rautatieasemalle ja menemään kaupunkiin junalla. Meilläkään ei ollut mitään halua lähteä kaupungille parkkipaikkojen metsästykseen, mutta junamatka pysäköinteineen oli kallis ja hidas. Aikamme karttoja tuijotettuamme päätimme ajaa metron päätepysäkille, missä näytti Google Mapsin mukaan olevan iso parkkipaikka ja mennä kaupungille sieltä. Osittain päiväksi valittiin lauantai siksi, ettei silloin olisi työmatkalaisia ja vapaita parkkipaikkoja olisi todennäköisemmin.

Kaikki sujui suunnitellusti ja eteni vauhdikkaasti. Ensin suuntasimme JFK Library and Museum - museolle vähän keskustan ulkopuolelle. Rakennus on massiivinen ja upealla paikalla rannassa. Aksentistani lipunmyyjä päätteli meidän olevan irlantilaisia - vähän pitää vielä tuota ääntämystä harjoitella. Herra oli muutenkin vitsikäs, kertoi meille, että koska rakennus on liittovaltion, määräysten mukaan vierailijoiden on liimattava lipputarra oikean kulmakarvan alapuolelle. Jäin varmaan tuijottamaan suu auki, kunnes hän totesi rauhallisesti, että toinen vaihtoehto on laittaa se paitaan kiinni. Heh heh.

Itse museo oli mielenkiintoinen. Vierailu alkoi 20 minuutin videolla presidentin nuoruudesta ja sen jälkeiset näyttelyhuoneet veivät meidät läpi Kennedyn kampanjan, presidenttiyden ja murhan. Aikaa olisi saanut kulumaan paljonkin, mutta meidän oli tarkoitus tehdä päivän aikana muutakin.




Kahvin ja muffinssin jälkeen matka jatkui Bostonin taidemuseolle, missä 26 vuotta sitten kävin menettämässä sydämeni impressionisteille. Museo on upea ja valtavan suuri, siellä voisi kyllä käydä vähän useamminkin. 




Päivä oli sietämättömän kuuma ja ne bostonilaiset, jotka eivät olleet päässeet rannalle lähtemään, kahlasivat puiston altaassa.


Juomaa kului. Tuorepuristettu limonadi on ihanaa kuumana päivänä!


Kävelimme vielä Freedom Trailia, jonka varrella on Bostonin merkittävimmät rakennukset, joista kaikki eivät suinkaan liity briteistä vapautumiseen.




Sitten meidän olikin aika hakeutua metrolla autollemme, joka kuljetti meidät viimeisen kerran turvallisesti North Andoveriin. Illan ohjelmassa oli pakkausta ja vaihtokotia ympäristöineen kuvattiin myös.




Me ei muuten tapettu tuota kukkaa, se oli noin kuollut jo kun tulimme!


Vaihto sujui loppuun asti moitteettomasti, emme edes rikkoneet mitään. Sunnuntaina siivoiltiin sen verran, että talo oli yhtä siisti kuin tullessamme. Taksi haki meidät puolen päivän aikaan ja vei Bostonin lentokentälle. Kumpaankin suuntaan tilasimme kimppataksin säästääksemme muutaman kympin, mutta olimme ainoat asiakkaat kyydissä.

Mirkka jäi lentokentälle odottelemaan Icelandairin lentoa Reykjavikin kautta Helsinkiin ja minä soitin hotellilleni ja pyysin kyytiä. Shuttle tuli aika nopeasti, sain huoneenkin heti ja sama shuttle vei minut vielä metroasemalle, että pääsin kaupunkiin. Hotelli on syrjässä, joten kuskaavat vieraita ilmaiseksi kentälle ja metrolle.

Päivä oli aika yhtä tyhjän kanssa. Metrolinja oli poikki pitkältä matkalta ja korvaavat kuljetukset oli bussilla, mihin kaikkeen meni ihan julmetusti aikaa. Pääsin kuitenkin perille ja takaisin taidemuseolle ihastelemaan lisää taidetta. Lähtiessä olin kysynyt hotellilta karttaa, jotta olisin osannut kävellä metrolta takaisin. Sellaista ei ollut ja tyttö sanoi, ettei sieltä tarvitse kävellä, kyllä he hakevat. Sanoin haluavani kävellä, mihin tyttö vain pyöritti silmiään ja totesi, että matkaa on melkein kolme mailia! Niinpä, kukapa nyt tuollaisia kävelisi. Päivä venyi ja oli kuuma, enkä kyllä olisi ehkä osannutkaan takaisin kävellä, joten soitin kyydin. Hotellissa nukuin yli viikon tauon jälkeen oikeassa sängyssä, pää hyvällä tyynyllä ja huoneessa oli hiljainen ilmastointi. Nukuin kuin tukki, kunnes kello soitti puoli kuudelta. Pikaisen aamupalan jälkeen sain taas kyydin ,nyt takaisin lentokentälle.

Olin ostanut amerikkalaisen halpalentoyhtiö Spiritin lennon Atlantic Cityyn, missä nuorena työskentelin kaksi kesää. Maksoin yhdestä laukusta, joten mukana oli sen verran tavaraa kuin varsinaisen matkalaukun sisällä olevaan käsimatkalaukkuun mahtui. Olin myös maksanut ylimääräisen kympin siitä, että saan tsekata sisälle lentokentällä, sillä sivusto sanoi, että boarding pass on printattava kotona, enkä tiennyt pääsenkö printtaamaan. Minua ei kuitenkaan päästetty tiskille vaan vietiin automaatille, jossa homman voi tehdä itse. Yritin protestoida, mutta virkailija oli vain ihmeissään siitä, että olin mennyt sen kympin maksamaan. Mutta sitten tapahtui jotain varsin merkillistä: toinen virkailija, jolle vein laukkuni PALAUTTI 10$ luottokortilleni! Ihan pyytämättä. Ei olisi tullut kyllä mieleenikään edes kysyä moista. Turvatarkastus oli vikkelä, lento ajallaan ja minä Atlantic Cityn lentokentällä autovuokraamossa jo aamukymmeneltä.