Lähtee tästä mihin suuntaan tahansa, alkumatka on aina moottoriteitä. Ne ovat tietysti tylsiä, mutta pienempiä teitä matkat kestäisivät aivan liian kauan, kun jatkuvasti pysähdyttäisiin liikennevaloissa. Olin jostain lukenut, että Napan keskustan jokivarsi on laitettu varsin hienoksi. No, joitain ravintoloita siinä oli ja rakennelmat remontoituja ja kiveykset uudehkoja, mutta aamukahvia emme sieltä saaneet. Kävimme siis vain turisti-infossa ja suuntasimme kylän varsinaiseen keskustaan, mistä löytyi kahvila. Kello oli noin 10 aamulla ja kahvila täynnä ihmisiä aamiaisella. Useimpien lautasella ranskalaisia ja makkaraa! Meillä oli kaksi tarjoilijaa, ensimmäinen otti juomatilaukset, mutta ei suostunut ottamaan muita tilauksia, koska se on toisen tarjoilijan työ! Siinä sitten ihmeteltiin, paljonko tippiä kuuluisi jättää, kun on kaksi eri tarjoilijaakin. Voisivat kyllä alkaa meidän mielestämme maksaa ihan kunnon palkkaa noille ihmisille, ettei heidän tarvitsisi tienestejään juomarahoina kerätä.
Napan laaksossa on satoja viinitiloja, isoista pieniin. Osa niistä on avoinna yleisölle päivittäin, osa vain etukäteen ajan sopimalla. Emme olleet kovasti vierailuamme valmistelleet tai tiloja valinneet. Olemme kokemattomia viininmaistelijoita, joten vähän jännittikin. Sunnuntaipäivänä liikkeellä oli paljon viinituristeja, joten jonossa ajettiin laaksoa läpi. Kukkulat viiniköynnöksineen ovat kauniita, maisemat ovat ehdottomasti yksi kohokohta tällä reissulla.
Ensimmäinen tila, johon pysähdyimme, oli nimeltään Signorello. Napan alueella maistamisesta joutuu maksamaan ja yleensä, jos ostaa tarpeeksi, hinta hyvitetään. Meille annettiin kolme eri listaa, joista saimme valita. Valitsimme keskimmäisen, koska siinä oli muutama parempikin viini. 30$, mutta saimme jakaa eli otimme vain yhden lasin. Se riitti kyllä mainiosti kahdelle maistamiseen. Saimme maistaa kuutta eri viiniä: kaksi valkoista, kolme punaista ja yksi jälkiruokaviini. Vieressä touhusi kokki, joka toi maistajille myös pieniä lihanpaloja viinien kanssa. Maistattajamme oli hyvä, puhui paljon ja kertoi viineistä monipuolisesti. Omat suosikit löytyivät ja lopuksi hän kysyi, mitä haluaisimme viedä kotiin. Pyysin hinnaston. Seta, josta itse pidin eniten, oli hinnaston halvin, 36$, Karin suosikki maksoi 135$. Saimme pysyä aika kovana, että pääsimme ulos vain yhden pullon kanssa, sillä maistattaja yritti kovasti hyvittää meille maistamisen hintaa. Kari olisi siis oikeasti saanut pullonsa vain 105 $:lla! Ihan niin paljon emme sitä Cabernet'ta arvostaneet, mutta minä sain omani.
Signorellon pihassa muuten meidän Camrymme oli vähän poikkeava ajopeli, muut parkkipaikan autot olivat pääasiassa ylellisiä avomalleja.
Seuraavaksi pysähdyimme pienemmällä ja vaatimattomammalla tilalla nimeltään Casa Nuestra. Maistajia ei ollut muita kuin me. Ihmisiä oli kyllä pihalla syömässä eväitään ja kävi vessassa sisällä, mutta maistamaan eivät ainakaan meidän aikana tulleet. Sisällä olleet kaksi herraa olivat suunnattoman hämmästyneitä siitä, että joku suomalainen oli heidät löytänyt ja olivat myös kovin kiinnostuneita kodinvaihdosta. Valitsimme taas keskihintaisen menun, joka täällä oli halvempi kuten viinitkin. Nyt Karikin tykästyi ensimmäisen kerran valkoviiniin, joten saaliimme kasvoi kahdella pullolla.
Päätimme vierailla myös isolla tilalla, jossa viiniturismista on tehty viihdykettä. Sterlingillä noustaan ensin parkkipaikalta kukkulalle vanhalla hiihtohissillä. Maisemat ovat satumaiset. Ylhäällä on kierros, jolla päästään näkemään vähän viininvalmistustiloista ja esitetään myös tarkempia videoita aiheesta. Ensimmäiset viinit maistellaan tämän kierroksen aikana ja lapsikin sai rypälemehua maistettavaksi, viinipullosta tietenkin.
Kierroksen keskivaiheilla oli upea näköalaterassi. Viimeiset viinit maisteltiin maistiaishuoneessa ja sieltä pääsi vielä tietenkin myymälään. Tässä vierailussa oli hyvin miellyttävää se, että maistattajat eivät myyneet mitään, kertoivat vain viineistä. Ei tullut sellainen olo, että on pakko ostaa jotain. Vaikka ei niissä aiemmissakaan pakko ollut, ihan itse haluttiin. Sterlingin halvimpia viinejä saa kaikista kaupoista, joten sieltä emme ostaneet mitään. Muistoksi saimme kaksi viinilasia.
Tässä vaiheessa kello oli niin paljon, että suuntasimme Healdsurgiin etsimään majapaikkaamme, joka löytyikin kerrankin aika helposti. Best Western -hotelli oli yritetty rakentaa kovasti toskanalaiseen tyyliin, mutta ketjuhotelli mikä ketjuhotelli. Siisti kuitenkin ja pihalta löytyi kaksi uima-allasta ja poreallas.
Päivällistä kävimme nauttimassa keskustan panimoravintolassa ja kymmeneen mennessä koko väki oli unten mailla. Päivä oli pitkä ja kuuma, mutta mielenkiintoinen!
Lueskelin juuri tänään viiimeksi salilla Gloriasta Kalifornian viinitiloista ja ajattelin teitä. Juttu oli tehty juuri Napasta, Montereystä, Salinasista ja San Fransiscosta ja vinkkejä oli noista viinitiloista. Tulee mieleen elokuva Sideways, jonka katsoimme taannoin, ihmeellistä ajatella, että olette juuri noilla seuduilla...
VastaaPoista