Day 17, Tuesday, Sequoia

Tiistaina kello soitti aamukuudelta. Pikaiset aamutoimet ja aamiaiset ja sitten lähdimme ajamaan kohti etelää. Ajomatkaa oli yli neljä tuntia ja matkassa oli vielä muutama mutkakin. Ensimmäisen tunnin jälkeen Karin puhelin pimeni. Klassinen nykyajan ongelma: kaikki tarvittavat tiedot yhdellä elektronisella laitteella! Meiltä meni siis navigaattori eikä karttamme ollut kovin hyvä. Poikkesimme muutamaan paikkaan ostamaan erilaisia latausjohtoja kokeillaksemme josko vika olisi niissä, mutta eipä ollut apua. Kartan avulla kuitenkin löysimme perille, sillä maaseudulla teitä onneksi on melko vähän ja opasteet kansallispuistoihin ovat hyvät.

Kävimme opastuspisteessä, josta saimme suosituksia, mitä kannattaa nähdä, jos aikaa on vain yksi iltapäivä. Kansallispuistoon ajettaessa täytyy maksaa sisäänpääsymaksu. Hinnoittelu oli vähän merkillinen: auto ja sen lastillinen ihmisiä 20$, kävellen 10$/nenä. Jos siis olisimme menneet kävellen, olisimme maksaneet kympin enemmän! Muutenkin rahastussysteemi olisi kaivannut vähän organisointia: äijiä oli neljä, mutta jonoja vain yksi. Nekin, joilla oli valmiiksi ostettu passi, joutuivat jonottamaan, koska ohi ei päässyt. Yksi kulki jakamassa jonossa odottaville esitteitä, joista annettiin toiset kappaleet lippuluukulla. Aivan hirvittävää sähellystä ja homma eteni todella hitaasti.

Ensin ajoimme King's Canyonin suositellulle näköalapaikalle. Tie oli sen verran mutkainen ja pudotus huikea, että minäkin vanhana alppimatkailijana puristin osan aikaa rystyset valkoisina oven kahvaa. Mutta näköala oli sen arvoinen! Valitettavasti kuvissa ne aina latistuvat.

Näköalapaikalta ajelimme hiljalleen takaisinpäin. Seuraavassa pysähdyspaikassamme patikoimme puulle nimeltä Boole's Tree, joka on kaiketi kuudenneksi suurin puu maailmassa. Ja kyllä, puu on suuri ja patikkareitillä muutenkin kivat maisemat. (Klikkaamalla kuvia näet ne suurempina.)

Tästä saisi takkaan muutaman polttopuun, jos tuosta kohtaa katkaisisi.

Pysähtelimme puistossa muuallakin katsomassa jättisuuria punapuita. Ylimmillään olimme noin 2200 m korkeudessa, joten tiet olivat mutkikkaita ja hitaita ajaa. Lisäksi oli tietöitä, joten jouduimme vähän jonottamaankin. Kun puut ovat suuria, niin ovat niistä jäävät kannotkin. Jonkin verran ihmettelimme, miten 1800-luvulla tapahtunut massiivinen puunkaato-operaatio on saatu järjestettyä.

Kun punapuita oli ihmetelty riittävästi, suuntasimme Fresnoon etsimään hotellia, josta meillä oli varaus. Pienoinen ongelma oli se, että navigaattorin lisäksi hajonneessa puhelimessa oli hotellin nimi ja osoite. Meillä ei myöskään ollut Fresnon kaupunkikarttaa. Ensin harhailimme vähän aikaa siellä, missä luulimme hotellin olevan. Sitten marssin yhden supermarketin asiakaspalveluun kysymään, tietäisivätkö tällaista hotellia (jonka nimestä en siis ollut varma). Poika sanoi: Ramada University, tottakai, ajatte tästä moottoritietä takaisinpäin ja siinä se näkyy muutaman mailin päässä oikealla ja on niin suuri että ette voi olla sitä huomaamatta. Helpottuneina hyppäsimme autoon ja palasimme moottoritielle. Muutaman mailin päässä oikealla olikin suuri hotelli, mutta ei suinkaan Ramada vaan Radisson. Marssin siis vuorostani Radisson-hotelliin kysymään, osaisivatko opastaa hotelliin, josta luulen meidän varanneen huoneen. Nyt tuli hyvät ohjeet ja hotelli löytyi, aika läheltä sitä supermarketia, jossa olin käynyt neuvoa kysymässä... Kello oli jo yli yhdeksän illalla, joten suureksi harmiksemme emme päässeet hotellin uima-altaaseen.

Kävimme oikein mainiossa panimoravintolassa syömässä periamerikkalaisen päivällisen ja sitten lopenuupuneina nukkumaan.