lauantai 17. maaliskuuta 2012

Opettelua

Sen jälkeen kun talvella liityimme, saimme nopeasti vaihtotarjouksia kesälle. Alkuun ei kuitenkaan sopivaa tuntunut löytyvän, joko paikka ei kiinnostanut meitä tai perheissä oli kissa (Esa on allerginen). Lähetimme myös itse kyselyitä, mutta useimmat vastasivat, että Suomi kovasti kiinnostaisi, mutta täksi kesäksi on jo vaihto sovittu. Noin puolet ei vastannut ollenkaan.

Monet päivittävät vaihtosivujaan aika heikosti. Turhista kyselyistä viisastuneena olenkin alkanut laittaa omalle sivullemme tiedot päivistä, jolloin meille sopisi vaihtaa, ja myös tiedon, jos jollekin ajalle on jo vaihto sovittu. Samoin lisäsin heti aluksi tiedon Esan allergiasta. Kaikki eivät kuitenkaan lue tekstejä kovin huolellisesti, joten edelleenkin tulee kyselyjä ensi kesäksi ja kissaperheiltä.

Muutenkin sivuja kannattaa päivittää aina välillä. Koska liityimme talvella, kaikki ulkokuvat olivat aluksi talvikuvia, hämäriä ja lumisia. Kesällä sitten lisäsin vihreämpiä kuvia näyttämään ympäristöä vähän houkuttelevampana. Myös uudet kodinkoneet näyttävät keittiössä paremmilta kuin ne 13 vuotta vanhat. Autokin tuli vahingossa mukaan yhteen kuvaan.

Aika paljon vaivaa vaati tehdä koneiden ja laitteiden käyttöohjeet englanniksi. Kesällä ostamiimme keittiön koneisiin ei tullut ohjeita englanniksi! Myös ohjeita täytyy muistaa päivittää, jos vaihtaa laitteita. Marseillessa ihmettelimme pihan kastelu -ohjetta aikamme, kunnes tajusimme, että ohje oli vanha ja laite uusi ja täysin automaattinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee minulle tarkistettavaksi ennen julkaisua. Älä siis ihmettele, vaikka tähän menisi muutama päivä. Laitathan kommenttiin (etu)nimesi, jotta tiedän, kuka kirjoitti.