Maskusta Redlandsiin 27,5 tunnissa

Torstaina kello herätti klo 2.45, lakanat pyykkiin, hammaspesu, viimeiset tavarat matkalaukkuihin ja sitten menoksi. Jotta ei hommat viime tippaan jäisi, vaihdettiin siinä vielä palovaroittimen paristo ja siivottiin yksi hyllykkö.

Matka lentokentälle alkoi puoli neljältä. Pitkälle ei päästy, kun auto aloitti saman temppuilun kuin viime viikolla: jarru jäi päälle ja auto tärisi hurjasti. Perille kuitenkin päästiin, kun vältettiin jarruttamista. Eikä siinä niin kovin paljon ylimääräistä jarrutteluaikaa ollutkaan. Asiat nyt mutkistuivat, sillä ranskalaistenhan pitäisi ottaa auto lentokentältä meille lähtiessään. Nyt avaimia ei sitten jätettykään Airpron toimistoon heidän nimellään vaan tutun autokorjaamonpitäjän. Onneksi tässä on muutama päivä aikaa, joten toivon, että Honda on ajoissa takaisin lentokentällä paremmassa kunnossa. Ellei, sitten täyttyy miettiä suunnitelmaa B. Jollaista ei oikein ole.

Helsinki-Vantaalla asiat sujuivat muuten mutkattomasti. Lento Lontooseen lähti ajallaan. Olin jo kotona tehnyt chech-inin ja syöttänyt tietomme USA:n viranomaisia varten. Hesassa saimme boarding cardit koko matkalle ja meille kerrottiin vain, että Dallasissa meidän pitää kuljettaa laukut tullin läpi ja sen jälkeen jättää kotimaanlentoa varten.

Lontoon lento lähti ajallaan, mutta koska Heathrow'lla oli ruuhkaa, emme päässeet laskeutumaan vaan pyörimme ilmassa ympyrää puoli tuntia ja olimme luonnollisesti saman verran aikataulusta jäljessä. Koska Britannia ei kuulu Schengen-sopimukseen, jouduimme tietenkin myös passin- ja turvatarkastukseen. Sen jälkeen pääsimme jonottamaan American Airlinesin turvatarkastukseen, joka oli kaksiosainen: ensin meiltä kyseltiin, miksi matkustamme maahan, missä asumme ja kaikkea muuta pikkutietoa, sen jälkeen jonotimme lisää ja vastasimme samoihin kysymyksiin (joihin olin myös jo etukäteen vastannut netissä). Lisäksi Helsingissä printatut boarding cardit revittiin ja printattiin uudestaan. Samat tiedot eriväriselle paperille. Tässä kohdassa olikin jo kiire, lähtöportille oli jo kehotettu menemään. Sinne siis. Portin ovella taas katsottiin passit ja boarding passit, minkä jälkeen saimme jonottaa tarkastukseen, jossa yllättäen taas kysyttiin samoja asioita. Kun vihdoin pääsimme portille, minut otettiin vielä tarkastukseen, kengät piti riisua, iPad laittaa päälle ja kaikki tutkittiin perusteellisesti.

Lento Lontoosta Dallasiin kesti 10 tuntia, tuntui sadalta, mutta sujui kuitenkin suuremmitta kommelluksitta. Lentokoneessa jaettiin tullikaavakkeet valmiiksi täytettäviksi. Maahantulotarkastus sujuikin Dallasissa koneellisesti, joten siinä saatiin vastailla uudestaan samoihin kysymyksiin. Kone ei kuitenkaan antanut Esalle maahantulolupaa, joten jouduimme jonottamaan virkailijalle. Syy oli ilmeisesti se, että pojalla on uusi passi eikä sormenjäljistä siten ollut valmista mallia. Vastattiin kolmannen kerran samoihin kysymyksiin. Tämän jälkeen jouduimme hakemaan matkatavaramme, viemään ne tullin läpi ja jättämään jatkokuljetukseen. Sitten olikin jo melkoinen kiire. Terminaalista toiseen siirryimme junalla. Onneksemme lento oli myöhässä, muuten emme olisi ehtineet.

Viimeinen lento oli jo melkoista tuskaa. Perille kuitenkin päästiin ja vuokra-autokin löytyi nopeasti. Navigaattoriin vaihtokodin osoite ja puolen tunnin ajomatkan jälkeen olimme pihassa. Kenneth oli hankkinut meille yllätyksen:

Suomen lipun lisäksi koimme toisenkin yllätyksen. Kenneth on täällä meidän kanssa lauantaihin asti. Vähän meinasi hymyt hyytyä, kun tämän tajusimme. Mistään sellaisesta ei ollut aiemmin puhetta. Siinä vaiheessa ei kuitenkaan mitään ollut tehtävissä. Kenneth kokkasi meille spagettia tomaattikastikkeessa ja suihkun jälkeen oli unen aika. Lyhyeksi jäi, kahdelta olin jo hereillä. Luvassa oli siis väsynyt perjantaikin.