Skotlantiin!

SAS:n lakko aiheutti melkoisia sydämentykytyksiä Skotlannin kodinvaihdon lähestyessä. Meitä oli matkaan lähdössä kolme, minä Turusta, sisko Vaasasta ja serkku Tampereelta ja tarkoitus oli tavata Tukholmassa ja jatkaa siitä yhdessä matkaa Edinburghiin. Tiistaina olin jo niin huolestunut, että jyräsin lentoyhtiön asiakaspalvelusta itselleni uudelleenreitityksen Finnairilla Helsingin kautta. Muita ei pystytty siirtämään, joten jännitys jatkui tiistai-iltaan, jolloin lakko päättyi. Meidän kannalta lopputulos oli se, että minä olisin perillä 3,5 tuntia ennen muita.

Lento sujui vaivattomasti. Olin suunnitellut meneväni kaupungille odottamaan, mutta vettä satoi kaatamalla ja väsyttikin, joten päätin pysyä kentällä odottamassa matkakumppaneitani. Aamukahvin jälkeen lähdin liittymäostoksille. Turisti-infosta neuvottiin, että ainoa, joka ehkä myy sim-kortteja lentokentällä on WH Smith. Suuntasin siis heidän myymäläänsä. Myyjä totesi, että hänellä on kyllä sim-kortteja, mutta niissä ei ole dataa. Hän kertoi, että heidän toisessa myymälässään terminaalin toisessa päässä on enemmän valikoimaa. Sinne siis. Tässä myymälässä oli neljänlaisia sim-kortteja. Kun sanoin haluavani sellaisen, jossa on myös dataa, myyjä sanoi, että hän ei voi sanoa niistä mitään vaan minun on itse pakkauksesta pääteltävä, minkä haluan ostaa. No niissä pakkauksissa ei puhuttu datasta mitään. Kysyin, voisiko hän kertoa, onko jossain niistä korteista puheluiden lisäksi dataa. Ei voinut, laki kuulemma kieltää. Mutta heillä on kolmas myymälä yläkerrassa. Yläkertaan siis. Siellä oli samanlaisia kortteja, mutta tällä kerralla niissä oli dataa, se vaan oli huomattavan kallista. Myyjä ehdotti menemään myymälään nro 2, koska siellä on valikoimaa enemmän. Kerroin, että siellä asiointi on hieman hankalaa, kun myyjä ei voi neuvoa ollenkaan. Tämä kolmannen liikkeen myyjä ei tuntenut ilmeisesti kyseistä lakia. Kävin vielä kerran keskimmäisessä myymälässä, menetin hermoni, haukuin myyjän ja lopetin sim-kortin hankkimisen.

Matkakumppanitkin pääsivät perille toisella laskeutumisyrityksellä jonkin verran myöhässä. Kello oli jo niin paljon, että päätimme jättää Edinburghin väliin ja jatkaa suoraan vaihtokotiin Aviemoreen. Vaihtarit olivat jättäneet autonsa meille kentän lähistöllä olevaan pitkäaikaisparkkiin. Soitimme sinne ja sieltä neuvottiin, mistä meidät noudettaisiin. Pienen harhailun ja muutaman mutkan jälkeen pääsimme pysäköintialueelle ja saimme Fordin avaimet. Huh! Elämäni ensimmäinen kerta kuljettajana vasemmanpuoleisessa liikenteessä ja käsivaihteinen auto. Siinä sitä on ihan riittävästi painajaista. Olin kuitenkin katsonut etukäteen, että muutaman liikenneympyrän jälkeen pääsemme moottoritielle ja sitä saamme huristella perille asti. Niin varmaan olisikin ollut, ellei kännykän navigaattoriin olisi unohtunut asetus moottoriteiden välttämisestä. Kahden kaupungin keskustassa käytiin törttöilemässä ennen kuin ymmärrettiin ihmetellä, mistä on kysymys. En ollenkaan halua suositella, että kukaan opettelee ajamaan vasemmalla puolella kaupunkien keskustoissa. Ihan meinasi usko loppua itseltänikin.

Moottoritie sitten vihdoin löytyi ja ajo alkoi jotenkin sujua. Mihinkään ei osuttu eikä auto sammunut risteyksiin. Nostan siis itselleni hattua.

Matkalla poikkesimme vielä kahville. Oli jo ilta, kun pääsimme perille. Mökkimme on vanhassa talorivissä lähellä keskustaa. Vähän epäkäytännöllinen, mutta siisti, ja mikä tärkeintä, kolme makuuhuonetta. Tässä kuva omastani.

Kävimme pubissa syömässä, kaupassa hakemassa aamupalatarvikkeita ja kaaduimme puolikuolleina sänkyihimme. Ulkolämpötila oli noin +8 ja sisälläkin kylmä, joten sähköpatterit olivat täysillä. Onneksi sängyt ovat yllättävän mukavia.