maanantai 20. kesäkuuta 2016

Loch Nessillä ja patikoimassa

Terveisiä Aviemoresta, missä sää vaihtelee aurinkoisesta tuuleen ja sateeseen nopeammin kuin me ehdimme vaihtaa vaatetusta. Tänään aurinko paisteli vaihtelevasti, todisteena kuva vaihtokodista ja autosta, joka muuten vieläkin on vahingoittumaton!


Eilen sunnuntaina matkasimme Loch Nessille hirviöjahtiin. Ehdimme perille sopivasti klo 10 risteilylle. Valitsimme lyhimmän, tunnin mittaisen risteilyn, sillä sää oli varsin pilvinen ja ajattelimme, että tunnin paatissa istuminen on ihan riittävän pitkä meille.


Tunnin risteily kävi kääntymässä Urquhartin linnan luona, missä suurin osa väestä jäi pois. Ilmeisesti kahden tunnin risteily tarkoittikin sitä, että jäätiin tunniksi linnalle ja tultiin seuraavalla paatilla pois.


Nessie-hirviön me kyllä näimme järvessä, mutta valitettavasti hän oli niin vikkelä, ettemme ehtineet saada kuvatodisteita näköhavainnostamme. Nyt saatte vain luottaa meidän sanaamme.


Risteilyn jälkeen tutkimme pitkään ja hartaasti läheistä matkamuistomyymälää, mutta emme onneksi juuri mitään löytäneet. Matka jatkui autolla Urquhartin linnalle. Linnaan mentiin myymälän läpi ja sisäänpääsykin jouduttiin maksamaan. Ensin näimme hyvin tehdyn videon linnan historiasta: vanhimmat osat rakennettu 1200-luvulla ja räjäytettiin 1600-luvun lopussa. Sitten pääsimme kiertelemään raunioita, sillä hetkellä ihan kivassa säässäkin.





Takaisin ajellessa pokkesimme pubilounaalle. Pub tosin oli sulki yksityistilaisuuden takia, mutta ruokaa saatiin ulkotarjoilusta. Valikoima ei ollut suuren suuri, joten päädyimme fish and chipsiin.




Kotimatkalla pysähdyimme vielä shoppailemaan Invernessin keskustaan. Kaupunki ei ole kovin suuri, mutta kaikki yleisimmät brittien ketjukaupat löytyvät. Kaupungissa autoilu aiheutti sydämentykytyksiä, mutta kunnialla siitäkin selvittiin.


Tänään aamulla kierrettiin Aviemoren keskustaa. Jossa ei siis ole yhtään mitään, mutta yhdellä meistä oli kuitenkin neljä ostoskassia kotiin palatessa. Kaupoissa myydään pääasiassa vaellusvaatteita ja -tarvikkeita näin kesällä.

Iltapäivällä yritettiin saada Mirkka ja Katri poniratsastukselle huonolla menestyksellä. Päivän ainoa alkeistason retki oli juuri lähtenyt. Nyt on kuitenkin retki varattu keskiviikolle, palaamme siihen silloin.
Ajelimme Glenmoren metsän infokeskukselle, kyselimme ja saimme neuvoja ja söimme lounasta. Sitten alkoi päivän nelituntinen upea patikkaretki mäntymetsän ja suon kautta vuorelle. Välillä satoi, välillä paistoi ja huipulla tuuli ihan vietävästi.







Huipulle kapuaminen oli paikoitellen melko haastavaakin. Olimme kyllä tyytyväisiä, että lenkkimme oli näin päin. Tuosta alas tuleminen olisi ollut miltei mahdotonta.


Ylhäältä oli komeat 360 asteen näkymät Cairngormin puistoon.


Alastulo sujui leppoisasti vaikka etureidet saattavat huomenna kiukutella.





Perillä luontokeskuksessa luimme taulusta, että olimme kävelleet vaivaiset 12,5 km. Meidän mielestä siitä järkyttävästä vastatuulesta pitää lisätä suoritukseen ainakin kilometri. Nuo merkit tarkoittavat, että kyseessä on vaativa reitti. Nostakaa ihmiset hattua tälle rapakuntoiselle kolmikolle!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee minulle tarkistettavaksi ennen julkaisua. Älä siis ihmettele, vaikka tähän menisi muutama päivä. Laitathan kommenttiin (etu)nimesi, jotta tiedän, kuka kirjoitti.