Viikonloppu Wilenissä

OLauantaiaamu oli taas kovin pilvinen, mutta säätiedotus ei luvannut sadetta. Menimme tutkimaan autokatoksen polkupyöriä ja löysimmekin jollain tavalla sopivat. Ongelma on lähinnä se, että vaihtoperhe on kovasti paljon lyhyempi kuin me. Perheen pisin jäsen on neljä senttiä lyhyempi kuin meidän lyhin. Pientä treeniä pidettiin tässä kotikadulla ennen liikenteen sekaan lähtemistä.

Huomatkaa muuten, että meillä on järvinäkymä JOKA huoneesta, myös autokatoksesta. 

Tunnustan hyytyneeni ylämäissä ja jarrutelleeni reippaasti alamäissä, mutta Sarnen-järveä lähdimme kiertämään. Mäkiä olikin vain järven tällä puolella, toisella puolella ajeltiin aika alhaalla. Sääkin muuttui vallan mainioksi: aurinko paistoi ja oli lämmin. Järvikierros on 20 km. Ensimmäinen tehtiin ihan opasteiden mukaan, mutta reitti meni aika kaukana järvestä. Toiseen kierrokseen lisättiin sivuretkiä ja vastarannalla ajettiin ihan rantaa pitkin. Se oli kylläkin kävelypolku, mutta emme ihan ainoita pyöräilijöitä olleet. Ja tämän jälkimmäisen reitin varrella pääsi ihailemaan maisemia, matkalla oli pieniä puistoja, penkkejä ja pöytiäkin. Vesi on ilmeisesti melko korkealla, sillä osa penkeistä oli osittain ja yksi kokonaan veden alla!

Viimeinen kuva on yritys zoomata meille kotiin. Vaihtokotimme on kuvan keskellä olevan taloryppään yläosassa. Ja vaikka siis järvellä oli aurinkoista ja lämmintä, vuoret olivat pilvessä. Illalla satoikin taas jo ihan reippaasti.

Sunnuntaina oli kävelyretken vuoro. Aamulla satoi kaatamalla, joten lähtö meni melkein puoleen päivään. Mitään selkeää reittisuunnitelmaa ei ollut, tarkoitus oli katsoa mitä jaksetaan ja millaiseksi sää muuttuu. Suuntana taas ensin Stalden, jonne joutuu kiipeämään oli reitti mikä hyvänsä.

Jälleen kerran Staldenin kirkko. Noita näyttäviä kesäkukkaistutuksia on täällä joka puolella ja hajusta päätellen se näyttävyys luodaan ihan luonnonlannotteilla.

Kirkkoon pääsi nyt myös sisälle. Kaikki on uutta ja raikasta, penkitkin aika modernit kirkkoon.

Staldenissa oli kirkon vieressä kävelijöitä varten vessatkin, oikein siistit, oli vessapaperia ja oikein kangaspyyhekin.

Kylältä matka jatkui ylöspäin, ensin jonkin matkaa asfalttiteitä. Eräästä talosta ajoi vaari perään pyörällä ja halusi kovasti jutustella retken kohteesta, saksaksi ja sveitsinmurteella. Aika vähissä oli yhteiset sanat, mutta sain selville, että kohta pilvet katoavat ja Jänziin asti kannattaa mennä, polku ei ole vaikea ja perillä on tanssit, joissa hänen tyttärensäkin on. Ja tytär kyllä puhuu englantia. Jälkeenpäin harmitti, etten pyytänyt saada ottaa kuvaa, herralla oli nimittäin komiat alppihenkselit ja hattu. Juttutuokion lopuksi hän pyöräili takaisin eli tuli ilmeisesti vain vähän juttelemaan.

Muutama tunti ylöskapuamista oli edessä, metsiä ja niittyjä pitkin. Välillä satoi enemmän ja välillä vähemmän ja ajoittain ei ollenkaan.

Puoli neljän aikaan häämötti edessä Chäserei, alppijuustola. Ja siellähän ne tanssit olivat. Musiikki ja taputus kuuluivat kauas.

Tästä olisi Jänzin korkeimpaan kohtaan näköalapaikalle ollut vielä 200 metriä kiipeämistä. Kovasti näytti siltä, että näkymiä ei juurikaan olisi ja kellokin oli aika paljon, joten suunta oli alaspäin. Tietä pitkin, koska koko matka oli yllättäen viikon sateen jälkeen niin mutaista ja liukasta, ettei yhtään tehnyt mieli lähteä kokeilemaan sitä alamäkeen. Ylöspäin käveleminen on kuitenkin aina paljon helpompaa. Tie kiersi aika kaukaa, kotona oltiin seitsemän aikoihin.

Nyt on maanantaiaamu ja ihan joka ikiseen lihakseen sattuu, lauantaina yli 40 km liian pienellä pyörällä  ja eilen kilometri ylös ja alas kävellen. Mutta kyllä on voittajaolo! Ja aurinkokin taas pilkahtaa.