sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Vaellusta, formulaa ja taidetta

Viikonloppu sujui täällä siten, että herrat pakkasivat perjantai-iltana laukkunsa ja ajelivat Saksanmaalle Hockenheimin formulakisoihin. Minä jäin tänne yksikseni viettämään laatuaikaa ja laadukasta siitä ajasta kyllä tulikin.

Lauantaina heräsin varhain. Suunnittelin patikointia (yllätys, yllätys!), lämpötilan oli luvattu nousevan yli 30 asteeseen ja lisäksi täältä Wilenistä ei varsinkaan viikonloppuisin ihan jatkuvasti pääse liikkeelle julkisilla kulkuneuvoilla. Sveitsissä ovat ainakin. Toistaiseksi kaikki kulkuvälineet kulkeneet suunnilleen sekunnilleen aikataulussa. Kohteeseeni Stanserhornin huipulle päästäkseni tarvitsin viittä eri kulkuneuvoa ja aikataulutus meni siten, että bussi Wilenistä lähti meidän pysäkiltä klo 8.03 ja saapui Sarnenin rautatieasemalle klo 8.14 (kumpikin ajallaan). Juna lähti 8.17, vaihtoaikaa Hergiswilissä oli 12 minuuttia. Juna saapui Stansiin klo 8.52 ja ensimmäinen juna ylöspäin lähti klo 9.00. Siitä sitten vielä jatkoin matkaa maailman ainoalla avoimella hissillä ja kyllä - olin Stanserhornilla klo 9.15! Jos nuo kolme junaa olisivat olleet VR:n, olisin varmaan vieläkin matkalla Stansiin. Tämä täsmällisyys on kyllä ihan käsittämätöntä.




Melkoiset maisemat Stanserhornin huipulta, vai mitä?

Pienen ihmettelemisen jälkeen alkoi lasku kohti Kernsiä. Ihan ylhäällä huipun kiersi leveä panoramapolku.


Tuosta kun sitten lähdin alaspäin, kyltissä varoiteltiin polun olevan vain kokeneille vuorillakulkijoille ja suoraan sanottuna hirvitti ihan järkyttävästi, kun vaijereiden avustamana ja hyvin hitaasti laskeuduin alaspäin. Juttelin parin paikallisen naisen kanssa saadakseni tietää, kannattaako minun korkeanpaikankammoisen ollenkaan jatkaa matkaa, mutta rouvat alkoivat kinata asiasta keskenään. Jatkoin kuitenkin ja puolen tunnin päästä helpotti. Jostain syystä tuosta pätkästä ei ole yhtään kuvaa (bloggaaja piti kaksin käsin vaijereista).

Sitten alkoivatkin upeat kukkaniityt ja eteneminen oli hidasta jatkuvan kuvaamisen takia.



Kotijärvi Sarnen näkyi kaukaisuudessa moneen otteeseen päivän aikana.


Pari tuntia meni ihan mukavasti, mutta huomasin kyllä olevani loppumatkasta vähän vähemmän kuljetulla reitillä, polku oli monissa kohtaa aika huomaamaton. Kunnes sitten eräällä pellolla harhaillessani kadotin sen kokonaan ja eksyin. Tässä vaiheessa iltapäivää oli vietävän kuuma ja siinä alkoi kärsivällisyys olla koetuksella. Mitään pelottavaa tilanteessa ei ollut, järvi näkyi ja tiesin, että alaspäin on mentävä. Löysinkin sitten viimein erään talon kivimuurin taakse ja huutelin taloa maalavaa isäntämiestä apuun. Minut opastettiin tielle ja sillä sitten pysyttelinkin loppumatkan.

Aamulla olin jotenkin kuvitellut, että ehkä kävelisin kotiin asti, mutta se jäi kyllä kuvitelmaksi. Kuumuus ja 1200 metrin lasku veivät mehut niin, että ihan tyytyväisenä hyppäsin Kernsissä postibussiin ja tulin Sarnenin kautta kotiin. Kaikki paikat kipeinä ja vaatteet hikeä valuen mutta voih niin itseeni tyytyväisenä! Itselleni palkinnoksi lainasin vaihtoperheeltä sveitsiläistä suklaata ja rojahdin suihkun jälkeen sohvalle.

Aamulla kuvailin vähän tätä meidän kotia auringonpaisteessakin.


Kaksi viikkoa mennyt enkä vielä ole saanut noita pelargonioita hengiltä! Mutta onhan tässä vielä melkein viikko aikaa korjata tilanne. Uskokaa tai älkää, mutta tuossa talon seinustalla kuten myös ylävasemmalla parvekkeella kasvaa kiiviä!


Sunnuntaiksi oli luvattu sadetta, joten lähdin Luzerniin taidemuseokierrokselle. Museot olivat hienoja ja rauhallisia, mutta vanhassa kaupungissa oli muutama kauppa auki ja niiden ympäristössä oli ihme kuhinaa. Liikkeet eivät siis täällä normaalisti ole sunnuntaisin auki, mutta nyt pari matkamuistmyymälää sekä ylellistä kelloliikettä oli auki ja niiden välissä olevalle aukiolle liikenteenohjaaja päästi aina pari bussia kerrallaan. Amerikkalaisia ja japanilaisia turisteja. Ostin Victorinoxin kynsisakset ja pienemmällä kummilapselle tuliaisen, jota en tässä paljasta, ja myyjä oli todella ihmeissään, kun en kuulunut mihinkään ryhmään. Taisi mennä ostoksista provisiot matkanjärjestäjille.

Tässä vielä kaupunkimaisemaa taidemuseon kattoterassilta. Sadekin alkoi vasta nyt, kun kello on melkein kymmenen illalla. Sitä onkin sitten luvattu seuraaville kolmelle päivälle, joten saas nähdä, mitä ohjelmaa niille keksitään.


Ja sitten vielä hurjasti zoomattuja formulatunnelmia:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee minulle tarkistettavaksi ennen julkaisua. Älä siis ihmettele, vaikka tähän menisi muutama päivä. Laitathan kommenttiin (etu)nimesi, jotta tiedän, kuka kirjoitti.