Korkean paikan leiri Brustissa

Tiistaina lähdimme aamulla ajelemaan kohti Attinghausenia ja vaihtoperheen loma-asuntoa Brustissa. Olimme jo alun perinkin sopineet, että kumpikin saa käyttää toisen mökkiä vaihdon aikana. Aamulla ennen lähtöä luin vielä ajo-ohjeita ja satuin huomaamaan mökin nettiosoitteen paperissa. Kävin vielä lukemassa senkin informaation ja löysinkin yllätyksen: mökissä ei ole suihkua ollenkaan. Onneksi huomasin tuon ajoissa, sillä Brustiin noustaan Attinghausenista hissillä kilometrin verran ja sinne pitää viedä mukana kaikki tarvittava. Aika paljon ylimääräistä tilaa olisi vienyt kaksi kylpypyyhettä. Ja toiseksi onneksi emme olleet suunnitelleetkaan olevamme kuin yhden yön.

Moottoritietä siis huristelimme melkein tunnin verran. Ensimmäisen kerran elämässäni näin sellaisenkin, että tie jakaantui tunnelissa kahtia. Perille löydettiin ja ajoin ohjeiden mukaan hissin väliasemalle, missä pysäköinti on ilmaista. Tosin ala-aseman ja väliaseman ero oli ihan mitätön, ei tainnut juuri kukaan sieltä alhaalta asti hissillä ajella. Tuonkin tienpätkän aikana kuljettaja kuitenkin ehti toivoa, ettei kukaan vaan vastaan tulisi. Eikä tullutkaan. Lipunmyyjä ei ymmärtänyt englantia, mutta paikannimeä ja käsiä käyttäen saatiin ostettua kaksi menopaluuta yläilmoihin.

Tuolla kopperolla pääsimme maan ja taivaan välissä keinutellen kilometrin ylöspäin. Niin se vain paranee korkean paikan kammokin, kyllä 20 vuotta sitten olisi aika paljon saanut maksaa, että olisin moiseen hökötykseen astunut. Seurana meillä oli paikalle viime minuutilla Porschella porhaltanut noin seitsemänkymppinen pariskunta. Ukko oli yrmeä kuin mikä ymmärrettyään joutuneensa ulkomaanelävien kanssa samaan laatikkoon, rouva sen sijaan puhui taukoamatta. Taivas oli aika pilvinen ja sumuinen, me olimme päättäneet pysytellä helpossa maastossa ensimmäisen päivän, mutta matkaseuralla oli tavoitteena kiivetä Surenenpassille (paikasta lisää myöhemmin). Aika reipasta, tuohon kun pystyisi itsekin parinkymmenen vuoden päästä.

Ylhäällä huomasimme, että kartta mökin sijainnista oli autossa. Grr! Sen verran muistin, että majatalolle päin kävellään kymmenen minuuttia, joten niin tehtiin. Sieltä kävin kysymässä, onneksi muistin mökin nimen Berghöckli. Mökki olikin ihan majatalon vieressä ja emäntä oli kuullutkin, että naapuriin tulee suomalaisia vieraita. Samalla sovittiin, että tulisimme päivälliselle kuuden aikoihin.

Mökki on hyvin pieni ja vanha, mutta sitä on kovast kunnostettu viime aikoina. Perhe käyttää sitä ympäri vuoden, Brustissa on myös laskettelua talvisin. Me purimme tavarat ja lähdimme kävelemään Brustin kierrosta. Näköaloja ei juuri ollut säästä johtuen ja polku oli tosi mutainen viikon satamisen jäljltä. Lisäksi noin kolmasosa reitistä kulki lehmien laitumella, joten ehkä arvaatte, mitä siellä väisteltiin. Iltapäivä kului aluetta kiertäen ja mökillä lueskellen.

Kuvassa sitä laidunta, ei suinkaan mökkimme.

Ruoaksi valitsimma päivän illallisen, johon kuului kolme ruokalajia: kasvissosekeitto, salaatti ja kotitekoiset nuudelit lihakastikkeella. Hyvää oli, mutta valitettavasti jälkiruoka oli pakko jättää väliin. Emme yksinkertaisesti olisi kyenneet syömään enää murustakaan.

Mökissä oli tosi kylmä, joten laitoimme sähkölämmittimen päälle ja menimme peittojen alle lämmittelemään. Puolen yön aikaan heräsimme siihen, että oli hiki. Muuten nukutti vallan mainiosti aamuun saakka.

Keskiviikko valkenikin sitten oikein aurinkoisena ja lämpimänä. Aamupalan jälkeen vedettiin vaelluskengät jalkaan ja lähdettiin reippaasti kohti Surenenpassia. Luvassa oli hurjaa nousua ja täytyy tunnustaa, että puuskutus oli heti alussa melkoista. Kun siinä sitten eteen tuli kohtalaisen hurjan näköinen paikka, meinasi usko loppua sisukkaammaltakin.

Tuostakin selvittiin, mutta yhtään ei lohduttanut tieto, että takaisin olisi tultava samaa kautta. Meidän matka ylös kesti kolme ja puoli tuntia. Matkalla nähtiin lumisia huippuja, vesiputouksia, alppiniittyjä, alppiruusuja ja yksi kauris.

Usko meinasi loppua useamman kerran, mutta kyllä perillä oli niin voittajafiilis!!! Viis siitä, että useampi alppimaan asukki pyyhälsi ohi, me teimme sen!

Takaisin tultiin huomattavasti reippaammin. Mökki laitettiin kuntoon ja tavarat pakattiin. Brustista pitää roskatkin tuoda alas itse, sillä sinne ei oikeasti mene autotietä. Hissikään ei kulje, ellei ole asiakkaita ja yläasema on miehittämätön, joten ala-asemalle pitää soittaa, jos haluaa palata ihmisten ilmoille. Samaan aikaan oli onneksi muitakin menijöitä, joten emme joutuneet puhelimessa puhumaan käsillämme.

Yöllä viimeinen perheenjäsen tuli viimein junalla Zurichistä. Kello yksi olimme siis autiolla Sarnenin rautatieasemalla odottamassa.

Hurjat ja hurjanhienot kaksi päivää vuoriston korkeuksissa ovat tänään hiukan tuntuneet lihaksissa. Aamun kotipuuhien jälkeen oli aika kokeilla Sarnen-järven risteilijää nimeltään MS Seestern. Sillä pääsi mukavasti järven yli ja sieltä kävellen takaisin kotiin uuvuttavassa 30 asteen helteessä. Mutta koska koko viime viikon valitin sadetta, ainakaan vielä tänään en valita helteestä