Kivikkoista kiipeämistä

Tänäänkin säätiedotus lupasi sadetta, mutta me uskaltauduimme vuorille. Seitsemän jälkeen lähdettiin liikkeelle, haettiin evästä Tescosta ja ajeltiin Loch Morlichille parkkiin. Retki käynnistyi klo 7.40. Ei tänne makaamaan ole tultu.

Ensimmäinen tunti käveltiin soratietä ylös Rothiemurchus Lodgelle, joka on ilmeisesti jonkin sortin retkeilymaja. Matkalla ihmeteltiin metsässä näitä vempaimia. Niitä on näkynyt aiemminkin, yleensä siinä lukee Fire brooms. Mutta mitä ihmettä niillä tehdään?

 Siitä eteenpäin matka jatkui polkua pitkin rinnettä ylös. Välillä tuli muutamia sadepisaroita ja nuorisojoukkoja ohitteli meitä.

Ensimmäinen kunnon lepohetki vietettiin tämännäköisissä maisemissa.

Lepohetki oli tarpeellinen, sillä seuraavana kiivettiin ylös muutama sata epämiellyttävää rappusta. Lepopaikka siis tuolla alhaalla joella.

Ylhäällä päädyttiin kahden kukkulan väliseen syvennykseen. Paikan nimi on Chalamain Gap ja se on täynnä järkyttävän kokoisia kiven lohkareita, joiden yli pitää jollain konstilla päästä.

Onneksi suorituksesta ei annettu tyylipisteitä, sillä kaikki raajat olivat koko ajan käytössä. Kun on ollut sateistakin, lohkareet olivat liukkaitakin. Kun yllä näkyvän kuvan huipulle päästiin, edessä avautui uusi kauheus.

Suurempia vaurioita ei kuitenkaan tullut, mutta aikaa tuohon pätkään tuhraantui melkoisesti. Loppumatka olikin sitten aika helppoa, normaalia vuoristopolkua.

Glenmoressa kävimme kahvilla ja jatkoimme järven rantaa takaisin autolle.

Vaikka synkältä näyttää, emme juurikaan kastuneet. Nyt ollaan jo kotona ja vähän laitettu tavaroitakin kasaan. Auton pesu järjestyy lentoparkissa ja tänne mökille tulee torstaina siivooja, joten ei tässä paljon puuhaa ole. Nyt tästä lähdetään pubiin syömään päivällistä.

Loch Einich ja kevyempää patikointia

Sunnuntain retkikohteemme oli Loch Einich. Vähän arvelutti lähteä tarpomaan 25 km, kun polun vaikeusasteesta ei ollut ihan selvää kuvaa. Matkaan lähdettiin varhain ja polulle starttasimme Coylumbridgestä klo 7.50. Mitäs te teitte siihen aikaan juhannussunnuntain aamuna?

Aurinko paistoi ja mäntymetsästä oli hienot näkymät Cairngormin huipuille.

Olemme koko ajan vähän harmitelleet sitä, että maisemaa hallitsevat kanervat eivät vielä kuki. Nyt näkyi jo niitäkin!

Noin tunnin kuluttua pääsimme joelle. Reitti oli siitä helppo, että piti vain seurata Glen Einichia samannimiselle järvelle ja takaisin. Auringonpaiste ja hulppeat näkymät jatkuivat, joten ajoittainen mudassa rämpiminen ei haitannut.

Edessä oli muutama kinkkinen joenylityskin. Niitä tehtiin paljain jaloin punti ylös käärittyinä ja kerran kengät jalassakin, lopputuloksena vettä hörpänneet vaelluskengät. Matkanteko ei sen jälkeen ihan tanssien sujunut, mutta periksi ei anneta kuin britit EU:n suhteen.

Neljän tunnin tarpomisen jälkeen olimme vihdoin järvellä ja kengätkin pääsivät aurinkoon ja tuuleen kuivattelemaan.

Paikka oli juuri niin upea kuin reittikuvauksissa kerrottiin. Ja olimme siellä kahdestaan rauhasta ja maisemasta nauttimassa.

Paluumatka sujui ripeästi, yhtenä syynä varmaankin iltapäivällä alkanut sade. Viimeiset kaksi tuntia satoi tauotta eikä siinä paljon istuskeltu tai nautittu maisemista.

Kotiin päästiin kunnialla ja oltiin todella kiitollisia että jääkaapissa oli puolivalmista ruokaa uuniin lykättäväksi eikä enää tarvinnut lähteä mihinkään.

Maanantaina pidettiin rennompi päivä. Kävimme kylällä aamukahvilla ja vähän kaupoilla. Iltapäivällä ajoimme ensin paikkaan nimeltä Uath Lochans, jossa teimme rauhallisen parin tunnin lenkin.

Jos joku osaa kertoa, mistä tuossa pöydällä olevassa metallilaatassa on kysymys, otan tiedon mielelläni vastaan.

Kävimme myös Loch an Eileanilla kiertämässä järven.

Tänään on myös selvitelty lentovarausongelmaa ja asia tuli kuntoon. SAS korjasi virheensä mallikkaasti. Varasimme myös huoneen viimeiseksi yöksi lentokentän läheltä ja minä lähetin kyselyn auton pesusta ja siivouksesta sille parkkipaikalle, jonne jätämme Fordimme odottamaan isäntäväen paluuta Islannista. Siihen ei tosin vielä vastattu.

Enää pari päivää jäljellä tätä kodinvaihtoa. Asunto ei ole kovin kummoinen, loma-asunto kun on, mutta maisemat korvaavat kyllä kaikki mahdolliset puutteet.

Balmoral ja Glenlivet

Perjantain patikointi painoi jaloissa ja lauantaina vietimme autoilupäivää. Sen piti olla huilaamista kävelyn rasituksista, mutta ihan rennoksi ei voi ainakaan kuljettajan päivää väittää. Ajelimme täältä Aviemoresta aina vain kapenevia ja mutkistuvia teitä Glenlivetin alueelle. Tomintoulin kylässä poikkesimme aamukahville hotellin kahvilaan ja saimme huonoa palvelua ja vähemmän ihmeellistä kahvia. Löysimme myös varsin viehättävän kyläkaupan, mistä saimme sekä palvelua että suklaata.

Milloinkakohan tässä maassa muuten siirrytään muiden länsimaiden tasolle hanoissa? Melko uusissakin rakennuksissa on edelleen näitä kummajaisia käsienpesun hankaloittamiseksi.

Matkan varrella ihailimme lampaitakin. Ne eivät olleet moksiskaan, jos ohi ajoi auto, mutta pakenivat, jos autosta astui ulos ihminen. Vai olisikohan riippunut ihmisestä?

Ensimmäinen kohde oli kuninkaallisen perheen kesäasunto Balmoral. Pysäköinti oli maantien vieressä, sitten kävellen ylitettiin joki (siltaa pitkin tosin) ja lipputoimiston jälkeen saatiin kuljetus itse linnalle.

Linnan alueella kuljettiin audio-oppaiden kanssa. Suurin osa kierroksesta oli puistossa. Mitään hienoa puutarhaa ei kuningattarella täällä ole, tila on iso ja suurin osa luonnontilassa. Kasvihuoneita ja hyötypuutarha kuitenkin löytyy.

Linna on ulospäin hulppea, sisälle pääsimme kuitenkin vain yhteen saliin ja kuvaaminen oli kielletty. Näimme kuitenkin muutaman kuningattaren asun ja muotokuvia.

Linnan takana virtaa joki ja sen varteen pääsi myös käveleskelemään.

Kylän kirkossa on mm. prinsessa Anne mennyt naimisiin ja kuninkaallinen perhe osallistunut jumalanpalvelukseen Dianan kuoleman jälkeisenä aamuna.

Paluumatkalla poikkesimme mm. luontovalokuvaajan näyttelyyn ja päädyimme Glenlivetin viskitislaamolle, missä opastettu kierros oli ilmainen. Kuvata ei taaskaan saanut, mutta maistiaisia kylläkin.

Glenlivetissäkin on viehättävä vanha silta.

Lopuksi kiipesimme ihmettelemään linnanraunioita. EU-tukea on tämänkin suojeluun myönnetty, mitenköhän tästä eteenpäin?

Sitten olikin jo kiire päivälliselle ja kotiin. Maisema täällä on keltainen!

Juhannusaatto vuorilla

Torstaina meidän piti tehdä pikkuretki yhdelle huipulle. Suunnitelmat vähän muuttuivat ja lopulta kiersimme melkoisen lenkin, kävelyä 5,5 tuntia. Tässä muutamia kuvia matkan varrelta. Ensimmäisessä kiiruna (ptarmigan), joka on Cairngormin yleisin lintu.

Sää suosi siinä mielessä, ettemme juurikaan kastuneet retken aikana, mutta kun sen jälkeen istuimme nykyisen Britannian korkeimmalla sijaitsevassa Starbucksissa, alkoi melkoinen rajuilma. Onneksi ehdimme alta pois!