sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Jääkiekkoa, teatteria ja museo

Loma täällä Walnut Creekissä jatkuu hyvin. Tutustuimme naapurin Lyndaan, joka kävi esittäytymässä ja tarjoamassa apua, jos sellaista tarvitaan. Lynda on miehensä Rodin kanssa lähdössä kesällä Itämeren risteilylle ja poikkeaa Helsingissäkin. Olimme ensimmäiset suomalaiset, jotka hän on ikinä tavannut ja se oli hänen mielestään todella mielenkiintoista. Olimme silloin juuri lähdössä, mutta hän lupasi että he tulevat myöhemmin yhdessä juttelemaan ja kyselemään Suomesta. Mitä heille kertoisimme? Räntää sataa ja maan talous on kuralla?

Torstain jääkiekko-ottelu San Josessa oli sujunut mallikkaasti, vaikka kotijoukkue hävisikin. Keskustasta oli löytynyt sama saluuna, jossa neljä vuotta sitten kävimme lounaalla. Katsomosta tuli sellaista kommenttia, että ihan järjettömiä määriä roskaruokaa mussutetaan koko ajan. Ei siis tietenkään meidän miehet vaan ne muut, onnettomat amerikkalaiset. Nyt ovat parhaillaan toista kertaa San Josessa, katsomassa runkosarjan viimeistä ottelua. Nuo liput oli hankittu jo hyvissä ajoin etukäteen.





Minulla on täksi illaksi Lesher Arts Centeriin lippu Gypsy-nimiseen musikaaliin. Toivottavasti Jeeppini edelleenkin suostuu käynnistymään eikä hajoa matkan varrelle. Vähän ikävää on autoilla, kun koko ajan saa jännittää, mutta ei täältä sinne oikein muullakaan pääse. Tai siis en halua klo 23:n jälkeen kävellä pimeässä niin pitkää matkaa kuin bussipysäkiltä on. Onneksi hankin sen lipun vain Walnut Creekiin enkä vaikka San Franciscoon, sinne tuolla koslalla en uskaltaisi lähteä. Mutta ei pitäisi taaskaan valittaa, ihan kiva, että on kakkosautokin, muutenhan ajelisin taksilla.


Buickkikin kävi tänään korjaamolla. Oltiin aamupäivällä kauppareissulla, kun rengaspaineen varoitusvalo syttyi. Perheen tekninen tukihenkilö diagnosoi renkaan vuotavan, suhina ihan kuulemma kuului (kuuleville, ei hänelle jolla on kuulonalenema). Kaupungilta löytyi pieni paja ja sieltä apua. Renkaassa oli naula, joka poistettiin ja rengas paikattiin. Jack oli jättänyt meille ihan vakikorjaamonsa osoitteenkin, mutta se putiikki oli muuttanut Pleasant Hilliin. Mitä tästä opimme? Päivitä kodinvaihtokansio säännöllisesti ja tarkista tietojen paikkansapitävyys. Emme kuitenkaan ole Jackille nyreissämme, hän on jättänyt niin paljon ohjeita ja vinkkejä, että kaikki sujuvat mallikkaasti.


Jos näin suurena asiantuntijana jatkaisin tuota autojuttua, niin voin kertoa, että kummassakin meidän autossa on V8. Buickissa se on väärinpäin ja tämä on kerta kaikkiaan hävytöntä ja surullista. Moottorit on kuvattu, koska ne ovat merkittävä asia. Siis kova ääni ja bensaa kuluu. Valitettavasti Jeepin kohdalla se ei ole voimakkain ääni.



Eilen kävimme Blackhawkissa, ylellisessä ostoskeskuksessa sijaitsevassa hulppeassa museossa.



Tuon norsun merkitys ei meille oikein valaistunut, sillä museossa oli kaksi osastoa: autonäyttely ja villin lännen näyttely. Tämä oli nyt oikeasti sellainen ihan kiva juttu, mutta niitä autoja kyllä kuvattiin. No joo, olivat ne ihan hienoja, mutta enemmän tykkäsin rekvisiittana olevasta taiteesta. Mielipide on siis henkilökohtainen eikä edusta enemmistöä tässä perheessä!










Blackhawkissa kävimme myös ostamassa järkyttävän hintaiset pihvit, jotka illalla grillasimme. Oli kyllä hyvää, mutta ensi kerralla katsotaan kaupassa vähän tarkemmin, mitä tiskiltä pyydetään.

Tänään on ollut sadepäivä, joten ulkoiltu ei olla. Mutta nyt siis lähden suunnistamaan teatteriin, pitäkää peukkuja ettei kulkupeli jätä matkan varrelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee minulle tarkistettavaksi ennen julkaisua. Älä siis ihmettele, vaikka tähän menisi muutama päivä. Laitathan kommenttiin (etu)nimesi, jotta tiedän, kuka kirjoitti.