sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Santa Barbara, vuoristotietä ja viininmaistelua

Tänään ajelimme pohjoiseen. Pacific Coast Highwayn varrella pysähtelimme taas ihailemaan valtamerta ja surffareita, mutta ensimmäinen varsinainen kohteemme oli Santa Barbara. Kaupunki tuhoutui suurilta osin maanjäristyksessä 1920-luvulla, minkä jälkeen määrättiin, että kaikki uudet rakennukset on suunniteltava Välimeren tyyliin. Viehättävää, mutta ei ehkä eurooppalaiselle niin iso juttu kuin amerikkalaiselle. Kaupungilla oli kuitenkin kiva kävellä ja kävelykaduilta löytyi mielenkiintoisia pronssipatsaita.


Kaupungilta siirryimme kuuluisaan paikalliseen luostariin, Santa Barbaran Missioniin. Nopea kävelykierros oli todella mielenkiintoinen, puutarhat ja rakennukset ovat kauniita.




Matka jatkui San Marcosin reittiä yli vuorten. Maisemat olivat huikaisevia sekä merelle että ympäröiville vuorille. Se yksi poikkeama päätieltä serpentiinitietä näköalapaikalle olisi erään korkeanpaikankammoisen mielestä vaikka voinut jäädä tekemättä.



Matkalla piti myös olla näkemisen arvoinen järvi, mutta siellä oli rakenteilla pato ja vesi oli kovin alhaalla. Sitä vähän ihmettelimme, että leirintäalueella näytti olevan melko paljon asukkeja, vaikka jo portilla varoiteltiin, että veden kanssa ei saa joutua kosketuksiin.

Viimeinen visiitti tehtiin Inez Valleyssa opaskirjan avulla valitulle viinitilalle. Luulimme tähän aikaan vuodesta viinitiloilla olevan hiljaista, mutta kaikki tilat olivat auki ja autoja parkkipaikoilla runsaasti.




Yhden viininmaistelun hinta oli 12$. Paljon halvempaa kuin Napan viinialueella viime vuonna, mutta Eldoradossa maistiaiset olivat ilmaisia. Tasting sisälsi kaksi valkoviiniä ja neljä punaista, mutta kun sanoin, että meistä toinen juo vain valkoista ja toinen punaista, saimme neljä kumpaakin ja maksoimme vain yhdestä. Hyvää oli! 


Mukava paikka, täällä tuo viinikulttuuri on paljon rennompaa kuin vaikka Ranskassa. Uskaltaa ihan reilusti olla aika tietämätön ja viineistä kerrotaan yksinkertaisesti, selkeästi ja ystävällisesti. Tällä kerralla emme kuitenkaan ostaneet kotiintuomisia.



Kotimatkalla taas ihailtiin valtamerta, syötiin kiinalaista pikaruokaa (Panda Express on suursuosikki) ja poikettiin Camarillon outletissa shoppailemassa (=säästämässä). Ihan vähän vaan.

Huomenna on näillä näkymin vuorossa enkelten kaupunki. Miesväki haluaa museoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee minulle tarkistettavaksi ennen julkaisua. Älä siis ihmettele, vaikka tähän menisi muutama päivä. Laitathan kommenttiin (etu)nimesi, jotta tiedän, kuka kirjoitti.