torstai 26. joulukuuta 2013

Joulupäivän retki Paramount Ranchille

Joulupäivän viettoa aloiteltiin rauhallisesti auringonpaisteessa kahvitellen, tässä on meidän uusi upea neljän kupin keitin ja purkki suosikkikahvia.


Iltapäivällä alkoi kuitenkin olla vähän levoton olo ja lähdimme retkelle Paramount Ranchille, joka on tästä kotoa muutaman kilometrin päässä. Siellä Paramount Pictures kuvasi lännenfilmejä 20-luvun lopulta 50-luvulle sekä myöhemminkin monia ohjelmia, mm. Tohtori tuli kaupunkiin.


Paikka on nykyään kansallispuistoa, mutta rakennuksia oli vielä jäljellä. Saluunasta ei kuitenkaan saanut juotavaa eikä sheriffi ollut työpaikallaan.


Puistossa risteilee myös paljon kävelypolkuja, joita mekin tallustelimme ristiin rastiin. Nämä kuivat maisemat ovat meidän silmiin eksoottisen kauniita, mutta pidemmän päälle alkaisi varmaankin kaivata vihreyttä.




Loppuillaksi on suunnitteilla lähinnä laiskottelua. Yritämme sinnikkäästi pysyä hereillä iltayhdeksään, eilen se ei onnistunut keneltäkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee minulle tarkistettavaksi ennen julkaisua. Älä siis ihmettele, vaikka tähän menisi muutama päivä. Laitathan kommenttiin (etu)nimesi, jotta tiedän, kuka kirjoitti.