keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Rannoilla, teatterissa ja elokuvien maailmassa

Emme ole oikein päässeet tähän Kalifornian rytmiin kiinni. Vuorotellen valvotaan öisin ja päivisin on vähän veto pois. Paljon on silti tehty viime päivinäkin.

Sunnuntaina suuntasimme länteen kohti Tyyntä valtamerta. Tästä on sinne Santa Monican vuorten yli puolisen tuntia ajamista. Rannalle pääsimme Malibussa, joka ei ihan kovin suurta vaikutusta tehnyt. Rannat ovat toki kauniita ja onneksi tähän aikaan vuodesta suhteellisen tyhjiäkin.


Malibusta jatkoimme rantatietä kohti Los Angelesia ja yllättävän nopeasti olimmekin Santa Monicassa. Sen laiturilla joimme huimasti ylihintaiset kahvit, eräs huimapää kävi kokeilemassa vuoristorataa ja muuten vain ihmeteltiin paikan hulinaa.


Rannalla teimme pitkähkön kävelylenkin ihmetellen ja ihastellen katutaiteilijoita ja muuten vain rentoutumassa olevien ihmisten monipuolisia viihdykkeitä.



Illalla minä olin Thousand Oaksissa katsomassa Pähkinänsärkijää, muu väki töllötti televisiosta jääkiekkoa. Täytyy tunnustaa, että huonosti nukuttujen öiden takia olin nukahtaa esityksen aikana. Eikä vika todellakaan ollut esityksessä, joka oli varsin viehättävä.

Maanantain vietimme Universal Studioilla Hollywoodissa. Esityksiin ja laitteisiin oli pahimmillaan kolmen tunnin jono, joten aikataulu vähän rajoitti valintojamme. Waterworld taisi olla leffana ihan fiasko, mutta siihen perustuva esitys oli vauhdikas ja näyttävä. Ja kasteli suuren osan yleisöstä.


Olimme myös studiokierroksella (tunnin jonotus), jossa pääsimme joidenkin elokuvien ja ohjelmien kulisseihin, mm.Wisteria Lanelle. Tapasimme myös King Kongin ja puukkonsa kanssa heiluvan Norman Batesin.


Päivä oli hieno, mutta pitkä. Joulupukkikin nähtiin ja lunta satoi. Kannatti käydä, mutta jos suunnittelet visiittiä tuonne, kannattaa ehdottomasti harkita jononohituspassia (100$/nenä).


Uupunut väki kaatui sänkyyn ennen kymmentä ja heräsi kolmen aikaan jouluaaton viettoon. Missattiin siis joulurauhanjulistus vain tunnilla. Väsyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee minulle tarkistettavaksi ennen julkaisua. Älä siis ihmettele, vaikka tähän menisi muutama päivä. Laitathan kommenttiin (etu)nimesi, jotta tiedän, kuka kirjoitti.