sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kesävaihtoja suunnitellaan

Viime syksynä, kun aloimme etsiä vaimme etsiä vaimme etsiä vaihtokotia Kaliforniasta, ensimmäinen löytyi heti ensimmäisellä viikolla. Kun sitten selvoisivat vaihtaa vain kahdeksi viikoksi, piti aloittaa toisen vaihdon etsiminen jotenkin järkevän matkan sisällä Sacramentosta. Siinä menikin sitten kaksi kuukautta ja kymmeniä viestejä (ellei sata+) ennen kuin Santa Claran vaihto löytyi. Välillä alkoi jo epätoivokin iskeä. Kun vaihto oli jo sovittu, tulikin vielä pari viestiä, joissa oltiin kiinnostuneita.

Nyt kun muutama viikko sitten aloitin ensi kesän suunnittelun, lähetin heti aika monta viestiä. Nyt luulen lähettäneeni kolmisenkymmentä kyselyä ensi kesästä. Noin puolet on vastannut, että ei kiinnosta (joko selitysten kera tai ilman niitä), muutama on ollut kiinnostunut, mutta ei vielä tiedä ensi kesän aikatauluaan niin tarkkaan, että voisi sopia mitään. Tällä hetkellä neuvottelemme tosissamme kahden perheen kanssa. Tänään tuli vastaus viikko sitten lähettämääni kyselyyn:

I was really excited to get your request and am very, very tempted to say YES, as our daughter & her husband just returned from Estonia and Finland a few weeks ago and they told us we just had to visit. Funny how serendipitous your email came within a few days of their return :)
Nyt alkaa siis tosissaan näyttää hyvältä, sillä vaikka jokin näistä ei nyt toteutuisikaan, en usko, että kaikki kolme voivat kaatua. Tämän viimeisimmän kodin kuvauskin on niin herkullinen, että oli ihan pakko kopioida se tähän:

Open concept spacious, eco-friendly, wooden siding 'Viceroy' home, nestled on a 2.7 acres riverfront property, 20 minutes from Kingston, ON, in a rural area, within walking distance of a village. House: 2 levels includes cathedral ceilings, open concept living room/kitchen/dining room, 2 bathrooms, jacuzzi tub, 3 full sized bedrooms (queen beds), laundry and pool table room, large side entrance and walk out to riverfront patio...
Voisin kyllä kuvitella lomailevani tuollakin. Harmillista, että työnteko haittaa niin paljon tätä maailmanympärimatkailua. Seuraavaksi varmaankin täytyy alkaa harkita vuorotteluvapaata, jotta voisi vähän parsi vähän paremmvähän paremmin tutkiskella erilaisia ympäristöjä. Vieläkö joku on skeptinen sen suhteen, löytyykö jostain meitavat tulla lomailemaan tuiki tavalliseen suomalaiseen maalaismaisemaan? Tässä kohdassa haluaisin vielä muistuttaa, että viikon sisällä olen sanonut ei kiitos Australialle ja Como-järvelle!

torstai 13. syyskuuta 2012

Kodinvaihto Montrealiin toteutuu!

Tai siltä nyt ainakin näyttää. Perhe, jonka kanssa jo elokuun alussa keskustelimme vaihdosta, kirjoitti alkuviikosta ja kyseli lisää. Tämä on siitä hauska perhe, että ovat rohkeasti ja viitseliäästi kyselleet kaikenlaista ja pyysivät jopa kuvan saunasta. Nyt vuorossa oli Suomen kesäsää, onko kotimme ja automme ilmastoituja. Halusivat myös tietää, minkälaisen auton antaisimme vaihdossa. Perheellä on pieni loma-asunto Mont Tremblantin vuoristoalueella ja he halusivat tietää, onko meillä jotain kesä- tai kakkosasuntoa antaa heidän käyttöönsä. Lopuksi vielä kyselivät, millaista matkustaminen Itämerellä on, kuinka kovaa merenkäynti on esimerkiksi matkalla Turusta Tukholmaan. Perheen isällä on kuulemma suunnattomia vaikeuksia matkustaa veden päällä.

Vastailin eilen noihin kysymyksiin parhaani mukaan, vastaukset tuntuivat tyydyttävän ja minun vanha Accordinikin kelpaavan, joten nyt alkaa olla vaihto sovittuna heinäkuulle. Pituus on vielä hieman auki, mutta ainakin kaksi viikkoa olisi varmaa. Tämänhetkinen epävarmuustekijä on se, että löysin sunnuntai-iltana bostonilaisen perheen, joka haluaisi vaihtaa Suomeen ja lähetin välittömästi kyselyn. Sieltä tulikin vastaus, että ovat kiinnostuneita ja palaavat asiaan lähiaikoina. Saattaa siis olla, että matkaamme ensin pariksi viikoksi Bostoniin ja sitten toiseksi mokomaksi Montrealiin. Kuulinko kateellisen huokauksen?

Millaisia nuo vaihtokodit sitten ovat? Montrealin koti on kaupungilla, Montrealin saarella, isohko omakotitalo uima-altaalla ja jokinäkymillä. Ja kyllä, asia on varmistettu, perheellä käy siivooja! Bostonin koti on esikaupungissa, 1899 rakennettu viktoriaaninen kolmikerroksinen talo, jossa on 6+ makuuhuonetta, mitä ihmettä se plussa sitten ikinä tarkoittaakaan. Keskustelut siis jatkuvat, sitä odotellessa voi vaikka yrittää välttää työntekoa Googlen kuvahaulla:

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Tämä perhe haluaa ensi kesänä Kanadaan tai USA:n itärannikolle

Viikonloppu kului näppärästi kodinvaihtopuuhissa. Olen kyllä jo pidemmän aikaa selaillut ilmoituksia Montrealin seudulta ja USA:n itärannikolta Washington DC:n ja Bostonin väliltä ja lähettänyt muutaman kyselynkin, mutta nyt innostuin tosissani. Yhteensä olen lähettänyt 25-30 kyselyä. Pari on vastannut, että kiinnostaa, mutta jotkin asiat ovat vielä auki, eivätkä voi vielä sopia mitään. Suurin osa ei ole (vielä) vastannut.

Tänään tuli tiedustelu Italiasta, Como-järveltä. Vähän aikaa sitä täällä punnittiin, mutta sitten päätettiin kuitenkin jäädä odottelemaan Pohjois-Amerikan vastauksia. Nyt alkaa olla sellainen aika, että viimeisetkin ovat kesälomiltaan palanneet ja ensi kesän suunnittelu alkaa olla vauhdissa. Pitäkää peukkuja meille!

lauantai 8. syyskuuta 2012

Haluatko jouluksi Australiaan?

No nyt kyllä ihan tosissaan osissaan osissaan osissaan osissaan harmittaa. Tänään aamulla tuli vaihtopyyntö jouluksi Brisbuima-altaalla ja kuudella makuuhuoneella. Katsokaapa kuvia tuolta:

http://www.homeexchange.com/show.php?id=312015

Ja miksikös tämä sitten harmittaa? Olemme jo sopineet jouluksi ja uudeksi vuodeksi kodinvaihdon Sveitsiin. Enpä olisi uskonut, että joskus vielä olisin harmissani, siitä, että pääsen joulunviettoon alppimaahan.

Viestin loppu oli suomeksi, joten ilmeisesti sukujuuria on näilläkin Suomessa. Ehdottelin kyllä, että jos vaikka ensi vuoden joulu sopisi, olisimme kovasti valmiita neuvottelemaan. Syvä huokaus.

Mutta tässäpä nyt vinkki kaikille lukijoille, jos joulu Australiassa kiinnostaa. Jotta pystyt lähettämään tälle perheelle viestin, sinun täytyy liittyä Home Exchangen jäseneksi. Siihen on alennuskoodi sivupalkissa:-) Ja kommunikaatiokin sujuu siis suomeksi!

perjantai 24. elokuuta 2012

Hiljaiseloa kodinvaihtorintamalla

Kyllä nyt on hiljaista. Kyselyjä ei juurikaan tule, viime viikonloppuna tosin yksi Australiasta. Pyysin vähän tarkentamaan ehdotustaan, mutta nyt ei sitten olekaan kuulunut lisää. Ehkä joku vastasi innokkaammin.
Esa kysyi tänään, mihin matkustamme ensi kesänä. Toivottavasti tiedämme pian. Lähettelin jokin aika sitten muutaman kyselyn Montrealin seudulle ja sain yhden ehkä-vastauksen. Tämä perhe on juuri nyt matkalla, mutta pyysi lisätietoja (ja kuvia saunasta!) ja lupasi palata asiaan. Toivottavasti myös muistavat vastata, vaikka kielteisestikin. Luvassa olisi tilava omakotitalo rauhallisella alueella Montrealissa, kaksi autoa ja kivannäköinen uima-allas sekä loma-asunto Mt Tremblantin alueella. Aika paljon kivampi olisi käydä töissä seuraavat 9 kk, jos olisi tuollainen loma odotettavissa. Ensimmäisessä vastauksessa tosin luki, etteivät olleet koskaan ajatelleet matkustaa Suomeen, mutta nyt mielenkiinto heräsi. Toivottavasti heräsi tarpeeksi voimakkaana.
Mutta sitä vastausta odotellessa aletaan pikkuhiljaa suunnitella lokakuun vaihtoa Espanjaan. Ryanairkin sitten lopettaa lennot Turusta Gironaan, mutta onneksi vasta pari päivää meidän paluulennon jälkeen. Siinä olisi peruuntunut vaihtomme kokonaan. Aivan, eihän tässä nyt tarvikaan jaksaa tehdä töitä kuin seitsemän viikkoa ja jo päästään Välimeren rannalle rentoutumaan. Toivottavasti Pablolle ja kumppaneille ei sada räntää Maskussa...

Tässä pari kuvaa Pablon albumista, ensimmäinen sisältä talosta ja toinen talon läheltä rantapolulta.




tiistai 24. heinäkuuta 2012

Yhteydenottoja

Nyt on jo parin päivän sisällä tullut kaksi kyselyä ensi vuoden vaihdoista. Ilmeisesti tämä kesä alkaa olla takana ja on aika suunnitella uutta.

Ensin tuli viesti Budapestistä, mistä nuori lapsiperhe etsi pariksi kuukaudeksi vaihtoa Suomesta, sillä heillä on suunnitelmana tehdä kirja suomalaisesta designista! No me emme ikävä kyllä voi lähteä niin pitkäksi aikaa Unkariin.

Eilen tuli kysely Charlestonista, West Virginiasta. Nelihenkisen perheen äiti on ollut 80-luvulla vaihto-oppilaana Turussa ja haluaisi näyttää perheelleen tämän NIIIN kauniin alueen ensi kesänä. Tarjolla oli viisi makuuhuonetta ja neljä kylppäriä remontoidussa "historiallisessa" kodissa, kaksi hybridiautoa ja sata lautapeliä:-) Tämä on nyt meillä mietintämyssyssä.

Otin myös yhteyttä sveitsiläiseen vaihtoperheesseemme. Siskoni halusi tuoda isän myös joulua viettämään alppimaahan, mutta perhe sanoi ei. He eivät kuulemma halua niin monta ihmistä majoittumaan kotiinsa, on jotain huonoja kokemuksia tällaisesta.  Tuo nyt on mielestäni merkillistä niuhotusta, mitä ihmettä kaksi aikuista ihmistä saisivat aikaiseksi haittaa, mutta koti on Willin ja Ulriken ja he päättävät. Lähdemme siis kolmestaan joulunviettoon, sääli! Ovat muuten juuri nyt Göteborgissa vaihdossa ja siellä on samanlainen syksy kuin täälläkin.

Maskun S-marketissa on kesän mittaan ihmetelty englantia puhuvia asiakkaita...

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Kotona taas!

Nyt ollaan oltu muutama päivä kotona ja yritetty (huonolla menestyksellä) toipua aikaerosta. Aika moni on jo kysynyt, missä kunnossa meidän koti on. Koti on erinomaisessa kunnossa, enkä kyllä missään vaiheessa muuta pelännytkään.

Kaikki on siis ehjänä (myös auto), vähäiset viherkasvit ovat saaneet luultavasti parempaa hoitoa kuin meidän kotona ollessa ja kaikki on muutenkin kaikin puolin kohdallaan.

Vieraskirjassamme kovasti kiitellään ihanaa saunaamme (pian sellaisia rakennetaan Kaliforniassa) ja mahtavaa näköalaamme! Näköala on siis pelto ja metsää, mutta koska vaihtareiden omat pihat ovat pienet, korkealla aidalla rajatut, heidän ikkunoistaan ei näe montakaan metriä eteenpäin, joten siinä mielessä ymmärrän. Ja ehkä taas vähän itsekin arvostan sitä näköalaani eri tavalla.

Jos viestejä oikein tulkitsen, näihin vaihtoihin olivat tyytyväisiä kaikki. Kysyin aamulla Esalta, mikä hänen mielestään matkassa oli parasta. Vastaus oli Sacramenton koti. Siihen tykästyin kyllä itsekin, mutta upeat luonnonmaisemat, Yosemite, Sequoia, Lake Tahoe ja rannikko, vievät kyllä voiton.

Vähän jo ollaan juteltu ensi kesän mahdollisista vaihdoista, mutta ensin käydään lokakuussa Espanjassa ja jouluna Sveitsissä. Niitä odotellessa!