Alcatraz, jääkiekkoa ja patikointia

Loppuviikon merkittävin ohjelma oli torstain vierailu Alcatrazin vankilasaarelle, jonne matkataan San Franciscosta lautalla. Liput myydään usein pitkälle etukäteen ja meillä oli täällä pieni hässäkkä, kun emme meinanneet saada virtaa printteriin. Muutaman kerran käytiin pähkäilemässä Jackin työhuoneen kymmenien johtojen viritelmiä eikä ongelmaa tuntunut löytyvän. Kunnes yhtäkkiä käännettiin valokatkaisijasta ja kas kummaa, kaikkiin laitteisiin tulikin virta ja pöytälamppuihin valo. Kattovaloa ei huoneessa ole ollenkaan, kuten ei monessa muussakaan huoneessa. Mutta virta siis löytyi ja liput saatiin printattua. Tästä oli hyötyä myös, kun San Jose Sharks pääsi playoffeihin ja meidän piti tietenkin ostaa lisää lippuja.

Torstaina siis lähdimme ennen yhdeksää kohti San Franciscoa ja tällä kerralla ihan autolla. Sen päätöksen viisaudesta voi olla ainakin kahta eri mieltä. Ruuhkaa oli ja Bay Bridgelle jonotettiin, matka kesti melkein puolitoista tuntia vaikka kilometrejä ei ihan kovin paljoa olekaan. Olimme kuitenkin hyvissä ajoin perillä ja ehdimme kahvitella ennen kuin lauttamme lähti klo 12. Alcatrazissa ei myydä eikä saa syödä tai juoda mitään muuta kuin vettä, kansanpuisto kun on.

Lautalta oli tosi kivat näkymät sekä kaupunkiin että silloille, sama juttu pätee tietysti myös saareenkin. Laiturilla meille annettiin ensin käyttäytymisohjeet ja muuta informaatiota, sen jälkeen saarella sai käveleskellä omaan tahtiinsa.

Alcatraz on alun perin ollut armeijan vankilana, 1930-1960-luvuilla pahamaineisimpien vankien (mm. Al Capone) sijoituspaikkana. Vankila suljettiin vuonna 1963. Varsinaisessa vankilarakennuksessa kuljettiin kuulokkeista kuunneltavan opastuksen avustuksella. Olen nyt ollut niin kauan ulkomailla, etten tiedä mitä audio guide on suomeksi, auttakaa, jos osaatte! Nauhoitteella sekä entiset vangit että vartijat kertoivat tarinoitaan. Opastus oli huolellisesti ja mielenkiintoisesti toteutettu, kerrankin niiden kuulokkeiden käyttäminen oikeasti kannatti.

Alcatrazista paenneista vangeista viisi jäi teille tietymättömille, lienevät hukkuneet tai päätyneet Etelä-Amerikkaan. Yksi entisistä vangeista on juuri julkaissut kirjan ja hän oli torstaina Alcatrazin yhdessä kirjakaupassa signeeraamassa kirjojaan. Jono oli pitkä sekä kirjailijalle että kassoille, me emme kuitenkaan ihan niin kiinnostuneita olleet. Tässä tuo pankkiryöstäjä itse:

Vankila-ajan jälkeen joukko intiaaneja valtasi saaren mielenilmauksena intiaanien kohtelua vastaan, tästäkin oli saarella vielä näkyvissä jälkiä. Nyt pääasiallisina asukkaina on suuri määrä erilaisia lintuja. Puutarhakin on ihan näkemisen arvoinen.

Pääsimme pakenemaan Alcatrazista ja loppupäivää vietettiin satama-alueella ruokaillen ja katutaitelijoita ihmetellen. Laiturilla 39 asustelee tällainen hyljeyhdyskunta.

Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä pikaisesti Golden Gate -puistossa, joka on valtava kaupunkilaisten ulkoilualue. Kasvitieteellinen puutarha ja museot olivat jo kiinni. (Kuuluikohan takapenkiltä helpotuksen huokaus?)

Perjantaina minä suuntasin taas patikoimaan, tällä kerralla Las Trampasin luonnonpuistoon.

Jeeppi tärisi ja kolisi, mutta perille pääsin. Tästä on parkkipaikalle noin puolen tunnin matka. Melkein viiden tunnin lenkkiin mahtui monenlaista maastoa ja maisemaa, kerran eksyinkin. Noin yleisesti voisi sanoa, että luulisi tähän ikään mennessä oppineen, että vaelluskengät jalkaan mieluummin liian usein kuin harvoin, aurinkovoide ja päähine ovat kova sana helteessä, yksin ei kannata lähteä, varsinkaan jos ei oikein tiedä mihin on menossa ja paikan nimessä on sana wilderness. Välillä pelkäsin putoamista ja välillä käärmeitä, mutta kyllä siitä niin voittajaolo tulee, kun perille pääsee. Eikä ole pudonnut rotkoon eikä nyrjäyttänyt nilkkaansa ja joutunut kutsumaan helikopteria. Luin muuten jossain, että täällä East Bayssa (eli San Fransiscon lahden itäpuolella) on koko USA:n isoin keskittymä luonnonpuistoja. Olen siis ihan oikeassa paikassa, mutta valitettavasti enää vajaat kaksi vuorokautta ja alku meni flunssan kourissa.

Illalla olin vielä elokuvissakin odotellessani San Josen matkalaisia. Kotijoukkue voitti pelin ja perheen penkkiurheilijat olivat onnellisia. Peleissä jaetaan katsojille kaikenlaista rihkamaa, tässä nyt pari esimerkkiä niistä, joita me joudumme kotiin raahaamaan.

Tänään kävimme pesettämässä auton. Asiakkaita oli paljon ja työntekijöitäkin pyöri autojen kimpussa melkoinen määrä. Sisä- ja ulkopuunaus, yhteensä noin 23€. Ilmeisesti kuivuuden takia autoja ei oikein saa itse pestäkään. Taaskaan ei tiedetty, pitääkö tipata, joten kysyin vieressä odottavalta naiselta. Kyllä "pitää", mutta 1-2 dollaria riittää.

Tämän jälkeen päätimme hakea jostain vappumunkit. Ei onnistunut, kaikki donitsikaupat olivat menneet kiinni jo puolenpäivän jälkeen. Donitsithan ovat aamiaisruokaa. Sen verran jäi kaivelemaan, että jos muuhun aikatauluun sopii, meillä on huomenaamulla donitseja.

Stella, joka haki meidät lentokentältä, kyseli, tarvitsemmeko maanantaina kyydin BART-asemalle. Emme kuitenkaan aio lähijunilla lähteä reissaamaan matkalaukkujen kanssa. Vuokrasimme juuri huomisillasta auton lentokentältä, sillä sitten pääsemme luontevasti kentälle. Maksoi puolet vähemmän kuin taksi, mutta onhan siitä hakemisen vaiva.

Meillä on siis enää huominen päivä aikaa täällä ihanassa vaihtokodissa. Tässä vielä pari kuvaa.

Arki koittaa aivan liian pian!