Kirjoitin tuossa pari postausta aiemmin, että kun olemme sopineet kolme vaihtoa vajaan vuoden sisälle, alkaa olla kiintiö täynnä. Mutta kuinkas sitten kävikään... ainahan joukkoon neljäs mahtuu.
Olemme reilut kaksi viikkoa joululomalla Kaliforniassa. Siitä ajasta ensimmäiseksi viikoksi on jo aiemmin sovittu hollantilaisen parin lomailu meillä. Se toisen viikon talo olisi kuitenkin ollut vapaana, mutta ei ole enää. Uutta vuotta Maskussa ottaa vastaan puolalainen nelikko, kaksi aikuista paria Pohjois-Puolasta. Vähän tässä on mennyt sormi suuhun, kun olen miettinyt, milloin me menisimme vastavierailulle Puolaan.
Vaihtokoti Puolassa ei ole perheen varsinainen koti vaan loma-asunto Etelä-Puolassa noin tunnin matkan päässä Krakovasta. Se on jonkinlaista lomailualuetta, terveyskylpylöitä ja hiihtokeskuksia, mutta ei kuitenkaan Tatra-vuoriston korkeuksissa. Nyt on sovittu, että saamme mennä käytännössä milloin vain meille sopii, sillä asunto on vapaana oikeastaan koko ajan. Paitsi että... kesäkuun lopulla sinne majoittuu Lauren Washington DC:stä, kyllä vaan, se sama bloggaava mummo, josta viime viikolla kirjoitin! Näin taitaa olla pieni kotiavaihtava maailma (vaikka kymmeniätuhansia jäseniä sivustoilla onkin).
Tänään tuli kaksi tiedustelua Espanjasta, pohjoisespanjalaiset halusivat meille jouluksi ja teneriffalaiset ensi kesänä. Kiitin (toivottavasti) kohteliaasti ei. Olin yrittänyt jo pari päivää kirjoittaa listaukseemme, että nyt emme suunnittele lisävaihtoja, mutta kas kummaa kun tuo HomeExchange.com ei toiminut ollenkaan vähään aikaan, mitään päivityksiä ei pystynyt tekemään. No nyt se homma on hoidettu.
Me keskitymme nyt keräämään henkisiä voimia kanafarmarin pestiimme. Tässä ne meidän ensi kesän lemmikit, kuva on vähän muotopuoli kun leikkasin siitä tytön pois:
Löysimme kodinvaihdon helmikuussa 2011, jolloin liityimme sekä Intervac- että Home Exchange -kodinvaihtosivustoihin. Ensimmäiset vaihtomme teimme samana vuonna: kesäkuussa Tukholmaan ja heinäkuussa Marseilleen. Vaikka kaikki ei aina ihan sujunut käsikirjoituksen mukaan, olemme kuitenkin löytäneet mielenkiintoisen ja edullisen tavan tutustua uusiin paikkoihin maailmalla, pahimpien turistirysien ulkopuolella. Klikkaamalla kuvia saat ne suurempina ja kommentit ovat tervetulleita!
torstai 12. syyskuuta 2013
perjantai 6. syyskuuta 2013
Sveitsiin kanoja hoitamaan?
Olemme laatineet sveitsiläisten kanssa sopimuksen vaihdosta. Muutamia yllätyksiä putkahti esille alkuneuvottelujen jälkeen. Perheellä on loma-asunto ylhäällä vuoristossa, ihanien vaellusreittien varrella. Ihanaa, tämän parempia yllätyksiä ei oikein voisi tulla!
Perheellä on lisäksi kolme kanaa, joista saamme huolehtia ja jotka kiitokseksi antavat meille tuoreita munia! Aih ja voih, mutta oletan, että kanat eivät ala kiukutella vieraille ihmisille vaan hyväksyvät ruokansa ja vetensä vieraaltakin ihmiseltä. Kunhan vaan muistamme laittaa luukun kiinni illalla, ettei kettu vie heitä! Hätäapukin on olemassa: naapureillakin on kanoja, voivat auttaa ja huolehtia niistä, jos me haluamme mennä johonkin pidemmälle. Myönnettäköön, että uutta uraa harkitessani en milloinkaan ole harkinnut ryhtyväni kanafarmariksi Sveitsiin.
Mutta siis kanoja tai ei, katsokaa tuota maisemaa...

keskiviikko 4. syyskuuta 2013
Kolme kodinvaihtoa seuraavan 11 kk:n aikana!
Yes! Eilen illalla sain viestin Angelikalta Sveitsistä, että he ovat päättäneet vaihtaa kotia meidän kanssamme ensi kesänä. Vielä vähän hiotaan yksityiskohtia, mutta päälinjat on sovittu eli vaihtopäivät ja auton käyttö. Vaihtoperheellä on kolme lasta, joten yksi heistä joutuu nukkumaan joko lattialla patjalla tai sohvalla, mutta sekin asia on sovittu yhteisymmärryksessä.
Vaihtokoti on ihan tavallinen kohtuukokoinen omakotitalo, mutta ne näköalat... Eihän siellä oikeastaan tarvisi lomalla muuta tehdäkään kuin istua parvekkeella ja huokailla:
Tämä perhe halusi, että me tulemme päivää ennen heidän matkaansa, he hakevat meidät lentokentältä ja opastavat kaikki asiat. Suostuin siihen, vaikka emme kovin helposti uusille tuttavuuksille lämpeneviä olekaan. Ilmeisesti joillekin lisää vaihdossa turvallisuuden tunnetta se, että ovat tavanneet vaihtokumppaninsa ihan henkilökohtaisesti. Vähän se kyllä hirvittää, jos me kaikki kahdeksan nukumme sen yön saman katon alla, mutta talo on aika suuri, joten kai se onnistuu. Salaisesti toivon kyllä, että majoittuvat sukulaisiin.
Perheellä on myös vaatimaton loma-asunto ihan oikeasti vuoristossa eikä vain sen juurella, sitä saamme halutesamme käyttää. Kaikennäköistä vapaa-ajanvempainta tuntuu myös olevan riittämiin, mm. kolme kanoottia. Luvassa on siis melontaakin, jos tuolta parvekkeelta saamme hilattua itsemme jonnekin.
Koti on tämännäköinen:
Jouduin nyt sitten kirjoittamaan kahdelle perheelle Ranskan Alpeille, että valitettavasti emme vaihda heidän kanssaan ensi kesänä, mutta toivottavasti joskus tulevaisuudessa. Voih ja nyyh, mutta ihan joka paikkaan ei ehdi, kun tuo työssäkäynti haittaa tätä muuta elämää niin suunnattomasti.
Mutta hups! Nyt on kolme sopimusta seuraavan 11 kuukauden ajalle, joten taitaa olla kiintiö täynnä. On ollut tosi mielenkiintoista nyt muutama viikko aktiivisesti tutkiskella noita listauksia ja yrittää löytää itseä miellyttäviä. Toisaalta on kyllä hurjan ihanaa, että ne kohteet ovat nyt selvillä ja voi vain etsiä tietoa ja kuvia netistä.

lauantai 31. elokuuta 2013
Oppitunti kodinvaihdosta
Aika usein kysytään, miten nämä vaihdot oikein järjestetään. Tässä syysleskenä lauantai-iltaa viettäessäni (ja kodinvaihtosivuilla surffailtuani) ajattelin yrittää kirjoittaa, mitä ja miten me olemme viimeisen reilun kuukauden aikana sopineet kahdesta vaihdosta ja viritelleet uusia keskusteluja.
Ihan ensimmäiseksi täytyy tietysti liittyä jäseneksi jollekin kodinvaihtosivustolle. En halua ollenkaan ottaa kantaa siihen, onko jokin sivusto parempi kuin jokin toinen, kannattaa vähän tutkailla niitä sivustoja, googlettamalla löytyy, ja katsoa, mikä miellyttää eniten. Joku amerikkalainen guru on kirjoittanut, että kannattaa ensin päättää, minne haluaa vaihtaa ja sitten etsiä sivusto, jolla on kyseisessä paikassa eniten jäseniä. Niin varmaan kannattaa toimia, jos suunnittelee vaihtavansa vain kerran, mutta se ei liene monenkaan suunnitelmissa. Oikeastihan tässä käy niin, että ruokahalu vain kasvaa syödessä tai matkakuume lisääntyy reissatessa. Tällä hetkellä kumpikin sivusto, joissa me olemme jäseninä, on uudistanut koko saittinsa hirvittävän surkealla menestyksellä - kaikki on aivan sekaisin. Hakutoiminnot eivät toimi tai toimivat väärin, navigointi sivuilla on hankalaa ja monet toiminnot ovat hävinneet jonnekin bittiavaruuteen. Jäsenet purnaavat enemmän tai vähemmän kovaäänisesti sosiaalisessa mediassa, vaativat rahojaan takaisin, uhkaavat erota jne. Meillä ei ole mitään suurempaa hätää, kun ensi kesällekin on jo matka luvassa ja kummankin jäsenmaksu on maksettu kevääseen asti, joten olen ajatellut hieman vielä antaa aikaa korjata puutteet ja virheet. Mutta tunnustan kyllä käyneeni vilkuilemassa jo vähän muitakin sivustoja. Yksi niistä oli ainakin niin vanhanaikaisen näköinen, että sama sekamelska on varmasti odotettavissa sielläkin, jos aikovat kilpailussa mukana pysyä.
Olin keväällä kirjoittanut sivullemme, että haluamme jouluksi Floridaan tai eteläiseen Kaliforniaan. Florida olisi ollut ykkösvalintamme, mutta sieltä ei kukaan halua tulla talvella Suomeen eikä välttämättä kesälläkään. (Nina, Finland is way too cold for us Floridians any time of the year...) Heinäkuussa Montrealissa lomaillessamme saimme sitten viestin, jossa perhe Los Angelesin läheltä ehdotti meille vaihtoa. Heidän kotinsa on vapaana joulun aikoihin kaksi viikkoa ja he haluaisivat tulla meille ensi kesänä, jos meidän on mahdollista järjestää eriaikainen vaihto ja jos he voisivat viettää osan ajasta mökillämme Itä-Suomessa. Kanadan-lomalla oli aika vaikea alkaa keskittyä suunnittelemaan ensi kesää, joten ensin vastailimme vähän epäröiden, mutta sitten joulumatka alkoi houkuttaa ja viestitimme, että haluamme neuvotella. Joulumatkan ajankohta oli helppo, heidän joulumatkansa on juuri meidän joululomamme kohdalla ja mittainen, joten Westlake Villagen koti olisi meidän käytössämme. Sivuilla ei ollut kuvia heidän kylppäreistään eikä talosta ulkoapäin, joten pyysin niitä. He pyysivät meiltä mökin kuvia, joita meillä ei tietenkään ollut mukana Kanadassa. Sovimme siis olevamme yhteydessä, kunhan olemme Suomessa ja kunnolla heränneet.
Kuvia läheteltiin puolin ja toisin ja vaihtokodit hyväksyttiin. Kalifornialaisten kesäloman ajankohta aiheutti vähän päänvaivaa. Suomessa koulu alkaa melko aikaisin ja heidänkin täytyy lähteä kotiin jo elokuun puolessa välissä. Toisaalta toivomme, että perheen nuori mies olisi ensi kesänä alkukesän kesätöissä ja silloin meille ei oikein voi majoittua kukaan. Jonkinlaisella hyväntahtoisella tinkausmenetelmällä saimme päivät sopimaan. Vieraat tulevat ensin meille kotiin muutamaksi päiväksi heinäkuun lopussa, jolloin me menemme mökille laittamaan paikat kuntoon heitä varten. Muutaman päivän jälkeen vaihdamme paikkoja ja he ovat mökillä paluumatkaansa asti. Autonvaihtoakin he toivoivat, mutta meille se ei oikein sopinut, sillä on vaikea arvioida näin paljon etukäteen tilannetta ja todennäköisesti tarvitsemme itse kummatkin automme. Vaihto siis sovittiin siten, että kumpikin vuokraa itselleen auton.
Tässä on meidän joulukotimme tänä vuonna:
Kun tuo vaihto oli sovittu, laitoin sivuillemme tiedon, että kotimme olisi vapaana eriaikaiseen vaihtoon matkamme aikana. Samalla lähetin jo ajankohdasta ehdotuksen muutamalle perheelle, joiden toivekohteena on Suomi ja joilla on mahdollisuus eriaikaiseen vaihtoon. Myöhemmin samana päivänä sain jo ehdotuksen Isabellalta Hollannista, hän haluaisi miehensä kanssa tulla joulun viettoon meille, kun kummankin lapset ovat toisilla vanhemmillaan. Vastasin hänelle, että olen juuri itse lähetellyt kyselyjä ja odotan muutaman päivän, mutta ellei myöntäviä vastauksia tule, palaan asiaan viikon sisällä. Niin sitten teinkin ja nopeassa tahdissa sovittiin, että Isabella ja Paul tulevat meille jouluksi ja me menemme Paulin taloon ensi kesäkuussa sellaiseksi viikoksi, jolloin kummallakaan ei taaskaan ole lapsia ja he voivat majoittua Isabellan taloon. Sovimme autojen vaihdostakin ja nyt Isabella ja Paul saavat meidän auton Helsinki-Vantaalta muutama tunti meidän lähtömme jälkeen ja palauttavat sen sinne ennen paluutamme. Näppärää, eikö vain? Ja me teemme lyhyen Hollannin-loman kesäkuussa pikkukaupunkiin, johon emme muuten olisi ikinä eksyneet. Ja jos teini on kesätöissä, hän voi jäädä kotiin, sillä meille ei ole silloin tulossa ketään.
Nyt meillä on siis jäljellä suurin piirtein heinäkuun alkupuolisko kesävaihtoa varten. Lähettelin jo viikolla muutamia ehdotuksia ja sain kolme kiinnostunutta vastausta. Yhden kanssa ei löytynyt yhteisiä päiviä, sillä he olisivat tarvinneet eriaikaisen vaihdon ja meidän osalta se olisi mennyt vähän monimutkaiseksi. Harmi, sillä se koti oli ihana tirolilaistalo Innsbruckin lähellä. Kaksi perhettä laittoi asian mietintämyssyyn, lähetti lisäkysymyksiä, toinen kyseli mahdollisuuksista käyttää kesämökkiä ja kumpikin on luvannut palata asiaan viikon sisällä. Nyt emme siis tee mitään vaan odottelemme noita päätöksiä, toinen Sveitsin ja toinen Ranskan Alpeilta. Sillä minähän haluan päästä Alpeille patikoimaan ensi kesänä!!!
Näin se siis etenee, kysellään, pyydetään kuvia, neuvotellaan päivistä ja muista ehdoista ja jos yhteisymmärrys löytyy, tehdään sopimus. Vaivaa tästä kaikesta tietysti on, mutta useimmiten kuitenkin pääsee ihan tuntipalkoille, jos vertaa talon- ja autonvuokriin. Ja onhan se myös mielenkiintoista. Ja jos sopimukseen ei päästä, ja kysymys on vaikka vain päivien sopimattomuudesta, ainahan voidaan palata asiaan seuraavana vuonna.
Kun sopimukseen on päästy, kirjeenvaihto jatkuu vaihtelevalla tempolla. Asioista kysellään, tarkennetaan yksityiskohtia ja tutustutaan vaihtoperheeseen. Ja siinähän sen sitten viimeistään huomaa, että ihan normaali perhe on siellä toisessakin päässä, eivät he ole tulossa tänne hävittämään meidän kotia vaan haluavat olla vieraanvaraisia isäntiä ja kunnioittavia vieraita!
Tässä vielä yksi kuva Hollannin kodista:

tiistai 27. elokuuta 2013
Missä kunnossa koti on kodinvaihdon jälkeen?
Taas tänään joku kysyi, missä kunnossa meidän koti oli tämänkesäisen vaihdon jäljiltä. Uskokaa nyt (tai älkää), mutta meidän koti ei ole yhtään kärsinyt näistä seitsemästä vaihdosta ulkomaisten perheiden kanssa. Jos oikein kovasti päätäni vaivaan, muistan seuraavat vahingot ja unohdukset:
1. Suihku oli pudonnut lattialle ja sen pää oli rikkoutunut. Vaihtoperhe oli hankkinut uuden pään, mutta oli pahoillaan, ettei ollut löytänyt juuri samanväristä. Emme olisi sitä huomanneet elleivät olisi kertoneet.
2. Kerran oli espressokeittimeen jäänyt vesi ja kun en itse sitä heti käyttänyt ja asiaa huomannut, siinä limaisessa mönjässä oli parin viikon päästä melkoinen putsaaminen. Mutta siis tiskaamalla sujui tuo asia. Gaggiani toimii edelleen mainiosti.
3. ???? Siinäpä ne, mitään muuta ei ole sattunut tai tapahtunut. Aina on ollut puhdasta ja siistiä ja niissäkin vaihdoissa, joihin on kuulunut loppusiivous, siivoojamme on aina välillä ihmetellyt, mitä hänen olisi tarkoitus vaihtareiden jäljiltä siivota.
Kertokaa nyt kaikki kyselijät kommenteissa, mitä pelkäisitte kodissanne tapahtuvan vaihdon aikana?

maanantai 26. elokuuta 2013
Uusia sopimuksia ja suunnitelmia
Kyllä tuo työnteko huomattavasti haittaa tulevien matkojen suunnittelua. Lisäksi sitä haittaa melkein vieläkin enemmän se, että se Home Exchange että Intervac ovat uusineet nettisivunsa eikä kumpikaan toimi kunnolla. Home Exchange ei vastaa viesteihin, paitsi jos manaa julkisesti niiden FB-sivulla. Sitten keskustelu pyydetään siirtämään yksityisesti ja lopputulos on se, että nämä toiminnot eivät ole käytettävissä. Pari kertaa olen ollut chatissakin asioita kyselemässä, mutta lopputulos on aina sama. Intervacin toimii vähän paremmin, mutta kaikenlaisia käyttökelpoisia työkaluja on sielläkin kateissa.
Joka tapauksessa kalifornialaisten kanssa sopimus on voimassa. Lisäksi löysimme uuden vaihdon: hollantilaispariskunta Isabella ja Paul haluavat tulla meille joulunviettoon meidän ollessa Kaliforniassa. Me menemme sitten Paulin taloon kesäkuussa. Hauskaa! Kaupungin nimi on 's-Hertogenbosch, yksinkertaisemmin tunnettu nimellä Den Bosch. Ei ihan mikään yleisin turistikaupunki, joten kuvia löytyy niukanlaisesti, muutama kiva kuitenkin:
Aikataulutkin saatiin tosi näpsäkästi sovittua: kun me lähdemme Los Angelesiin, Paul ja Isabella saapuvat muutama tunti myöhemmin, saavat auton Helsinki-Vantaalta ja palauttavat samaan paikkaan ennen meidän kotiinpaluuta. Den Bosch on noin tunnin matkan päässä Amsterdamista, missä minä en ole ikinä ollut (paitsi lentokentällä tietysti), joten uusia maisemia on taas luvassa. Nyt vain toivotaan hollantilaisille runsaslumista valkoista joulua ja meille aurinkoista ja vähäsateista sellaista!

sunnuntai 11. elokuuta 2013
Joulumatkan suunnittelua: Kalifornia
Muutama päivä sitten saatiin lopullisesti sovittua kodinvaihto joululomalle. Menemme siis kahdeksi viikoksi Westlake Villageen Los Angelesin lähelle. Vaihtokoti on omakotitalo aidatulla alueella, joten google-auto ei ole päässyt sitä kuvaamaan, mutta alue näyttää tällaiselta:
Kovin hyviä vapaasti käytettäviä kuvia ei löytynyt, mutta melko hyvän kuvan tuosta saa. Ylin keskilämpötila joulukuussa näyttäisi olevan +20C ja sellaista tietysti toivotaan.
Tätä kirjeenvaihtoa on ollut hauska käydä, sillä se on suomeksi! Perheen äidillä on suomalaisia sukujuuria ja hän kirjoittaa aika hyvää suomea. Se tietysti heidät on saanut kiinnostumaankin Suomesta ja ovat aiemminkin olleet täällä useasti, mutta kodinvaihto on heille uutta.
Viimevuotiset Kalifornia-oppaat on nyt kaivettu esille, miten sitä muuten jaksaisi huomista loman päättymistä:-( Seuraavanlaista ohjelmaa on suunnitteilla joululomaksi, blogia lukeneet ehkä osaavat päätellä, kenen mikäkin suunnitelma on:

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)