Meillä on ihan tavallinen, 1990-luvulla rakennettu omakotitalo maaseudulla. Kun aloimme harkita kodinvaihtoa, aivan ensimmäinen ajatus oli: Kuka tänne nyt haluaisi lomallaan tulla? Yllätys, yllätys, aika monikin. Kun matkailu on hurjasti lisääntynyt viime vuosikymmeninä, useat haluavat lomallaan jotain ihan muuta kuin perinteisessä turistikohteessa hotellin uima-altaalla makaamista. Suomi on vielä maailmalla eksoottinen kohde ja jotkut etsivät selkeästi hiljaisuutta ja rauhaa. Kesämökki järven rannalla Suomessa on myös kohtalaisen haluttu kohde.
Mitä sitten muualla on tarjolla? Ihan kaikkea, pienistä suurkaupunkiyksiöistä monen hehtaarin rancheihin. Taso vaihtelee todella vaatimattomasta ylelliseen. Vaihtaa voi myös vuokra-asuntoa, jos siihen on omistajan lupa. Monet vaihtokodit ovat loma-asuntoja, jolloin on myös helpompi vaihtaa eriaikaisesti.
Vaihtaa voi lisäksi myös autoa, venettä, moottoripyörää, asuntoautoa tai pihassa olevaa vierasmajaa.
Löysimme kodinvaihdon helmikuussa 2011, jolloin liityimme sekä Intervac- että Home Exchange -kodinvaihtosivustoihin. Ensimmäiset vaihtomme teimme samana vuonna: kesäkuussa Tukholmaan ja heinäkuussa Marseilleen. Vaikka kaikki ei aina ihan sujunut käsikirjoituksen mukaan, olemme kuitenkin löytäneet mielenkiintoisen ja edullisen tavan tutustua uusiin paikkoihin maailmalla, pahimpien turistirysien ulkopuolella. Klikkaamalla kuvia saat ne suurempina ja kommentit ovat tervetulleita!
perjantai 30. maaliskuuta 2012
Kodinvaihtoloman kustannukset
Mitä meidän lomailumme nykyään maksaa? Maksamme kummallekin kodinvaihtosivustolle vuosimaksua noin 80€. Halvempiakin sivustoja on, myös ilmaisia, mutta nämä kaksi ovat ainakin toimineet hyvin.
Suorat kustannukset jokaisesta lomasta/vaihdosta ovat vain matkat. Vaihtajien välillä ei liikutella rahaa. Lisäksi tulevat elinkustannukset tietenkin sen mukaan, mitä lomallaan haluaa tehdä. Itse kokkailemalla pääsee tietenkin halvalla.
Viime kesän 18 päivän lomamme Marseillessa maksoi 560€ meiltä kolmelta + matkat lentokentälle omalla autolla. Tämän kesän kuukausi Kaliforniassa maksaa n. 2200€, lisäksi siirtymiset lentokentille ja vaihtokotien välillä. Juttelin viime viikolla erään tutun kanssa, joka on lähdössä kesällä kolmeksi viikoksi USA:han 12 000 €:n budjetilla. Meiltä olisi jäänyt tekemättä.
Kustannuksiin voi laskea myös käytetyn ajan. Vaihtokotien etsimiseen, kirjeenvaihtoon ja suunnitteluun saa uppoamaan kymmeniä tunteja helposti. En ole tunteja laskenut, sillä tämä on ollut ihan mielenkiintoista ja samalla kehittyy kielitaito.
Kokeneemmat kodinvaihtajat sanovat usein, että edullisuus on vain se ensimmäinen syy. Myöhemmin tärkeämmiksi nousevat lomailun helppous täysin varustelluissa kodeissa (plussaa varsinkin lasten kanssa matkatessa), paikallisiin tutustuminen ja vaihtoperheiden kanssa ystävystyminen.

maanantai 26. maaliskuuta 2012
Lemmikit
Jos perheellä on lemmikkejä, niiden hoidosta sovitaan erikseen. Tukholmassa oli kaneja takapihalla. Se sopi meille hyvin, niitä oli kiva mutta vaivatonta hoitaa ja koska ne olivat ulkona, ei ollut vaaraa meille allergisille.
Marseillessa oli kissa, Leila. Leila ei kuitenkaan asu talossa sisällä vaan kiertää alueella vapaasti ja tulee aamuisin kotiin syömään. Olimme luvanneet ruokkia hänet, meille oli jätetty ranskankieliset ohjeet sitä varten. Tässä kohdassa meni pieleen. Ohjeessa luki, että ruoan alle pitää laittaa vettä, jotta muurahaiset eivät pääse siihen käsiksi. Laitoin siis lautaselle vettä ja kasan purkkiruokaa keskelle. Ruoka ei kelvannut kissalle. Tarkoitus oli myös ulkovarastoon jättää kuivamuonaa ja vettä ja pitää ovi auki silloin, kun olemme kotona. Parina ensimmäisenä päivänä ovi saattoi mennä "itsestään" kiinni sillä aikaa, kun kävimme vaikka kaupassa. Tajusimme nopeasti, että aidan takana asuva sisko kävi laittamassa ovea kiinni. Kolmantena iltana Agnesin aikuinen poika tuli antamaan meille wlan-koodin ja sanoi, että hän voi ottaa kissan ruokinnan naapuriin. Annoimme ruoat ja kipot. Ilmeisesti olivat huomanneet, ettemme oikein ymmärtäneet mitä pitäisi tehdä. Vesi piti laittaa isolle lautaselle ja siihen päälle toinen kippa, johon tuli ruoka. Leila kävi meitä kuitenkin säännöllisesti katsomassa ja meille oli koko ajan hiukan epäselvää, saiko kissa ruokaa vai ei. Tämä epätietoisuus oli ikävää. Ilmeisesti naapurimme eivät osanneet englantia, kun eivät muina päivinä meille mitään tulleet juttelemaan.
Päätimme yrittää pysytellä lemmikittömissä kodeissa. Vaihdon aikana voi myös haluta ajella johonkin pidemmälle ja yöpyä matkalla (kuten me teimme Toulousen reissulla), ja silloin on ongelma, jos on luvannut huolehtia lemmikeistä. Sacramenton perheellä on koira, mutta he ovat luvanneet viedä sen Kenneliin vaihdon ajaksi.

Ensimmäisten vaihtojen jälkeen
Viimeinen päivä Marseillessa kului siivotessa :-( Päivän uurastuksen jälkeen talo oli varmasti puhtaampi kuin sinne saapuessamme. Siivousvälineet olivat myös melko onnettomia, imuri ei pysynyt kasassa, moppi oli niin kulunut ja likainen, että jätimme sen kaappiin, rätit vanhoja ja haisevia. Ostimme pari rättiä ja käytimme harjaa. Sitten oli vuorossa pakkaus, jotta kaikki olisi aamua varten valmiina. Lähtö kentälle olisi 4.30.
Kotimatka sujui hyvin. Tapasin vaihtokumppanimme vielä lentokentällä, palasivat samalla Lufthansan koneella, jolla me saavuimme Helsinkiin. Auto löytyi parkkihallista ehjänä ja pestynä! Kotonakin kaikki oli kunnossa, koti siivottu ja lakanat kuivausrummussa. Kummankin vaihdon jälkeen saimme kotimme takaisin siinä kunnossa kuin olimme sen jättäneetkin.
Veimme tuliaisiksi Muumi-keittiöpyyhkeitä ja suomalaisia karkkeja kumpaankin vaihtokotiimme, sillä olin ohjeista lukenut, että jotain pientä olisi hyvä viedä. Meille ei tuotu mitään, joten ehkä se ei kuitenkaan ole kovin yleistä. Parempi näin päin, olisi harmittanut, jos olisimme saaneet lahjoja emmekä antaneet mitään.
Ensimmäisen vaihtokesän opetus oli, että yhteinen kieli pitää olla. Pieniä väärinkäsityksiä sattui matkan varrella, kun kommunikaatio oli minun olemattoman ranskantaitoni ja Thierryn yhtä vähäisen englannin varassa. Lisäksi olen alkanut varmistaa uusia vaihtoja etsiessäni, että keittiöstä on kuva ja se näyttää siistiltä ja hyvin varustellulta. Siisteys kuvassa ei tietenkään todista mitään: Tukholman kotikin oli aivan selvästi siivottu kuvausta varten, kukkia maljakossa jne. Todellisuus oli sitten vähän toista.
Monet sopivat vaihtoja pariksikin vuodeksi eteenpäin. Niinpä minäkin aloitin tulevan kesän vaihdon etsimisen melkein heti kotona. Halusin ehdottomasti päästä Pohjois-Amerikkaan. Laitoimme Esan kanssa hakuehtoihin myös uima-altaan. Parissa viikossa löytyikin tämän kesän Sacramenton kotimme.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
Marseillen kotimme
Vaihtokotimme Marseillessa oli vanha pieni omakotitalo muurilla ympäröidyllä yksityisellä alueella, jossa taloja oli arviolta parikymmentä. Viereisissä taloissa asui Agnesin sisaruksia ja myös äiti asui lähellä. Ilmeisesti kyse oli perintötilasta, joka oli jaettu.
Talo tai piha eivät olleet mitenkään kovin hyvin hoidettuja, ote tuntui olevan rennon ranskalainen. Meillä oli kuitenkin pesukone ja astianpesukone käytössä. Me olemme melko pedantin tarkkaa väkeä, joten siisteys- ja puhtaustaso ei aivan ollut haluamaamme tasoa. Uuni esimerkiksi oli niin palaneen lian peitossa, että luovuimme sen käytöstä suosiolla. Kun asuu muutaman viikon toisen ihmisen kodissa, alkaa nähdä omansakin vähän eri silmin. Mutta kodinvaihtajana varmasti oppii myös avarakatseisuutta: et voi olettaa, että toisen käsitykset asioista vastaavat omiasi.
Makuuhuoneissa oli ilmastointi, mikä helpotti nukkumista, sillä heinäkuussa on melko kuuma.
Vaikka joissakin asioissa kohottelimme aluksi kulmakarvojamme, totuimme nopeasti. Ja oli kyllä ihanaa viettää iltaisin aikaa omalla pihalla eikä ahtaissa hotellihuoneissa. Alue oli uskomattoman rauhallinen. Ainoa meteli oli oikeastaan naapuritalon lasten mekastaminen uima-altaallaan, mitä kateellisina kuuntelimme.

Tutkimusretkillä Provencessa
Marseillen vaihtomme oli 18 päivää pitkä ja sinä aikana ehdimme tutustua aika hyvin ympäristöön. Marseillen kaupungin lisäksi kävimme mm. Avignonissa, Aix-en-Provencessa, Monacossa ja Cassisissa, patikoimassa Calanqueilla, veneretkellä merellä ja tuttujen luona Toulousessa. Yksi kohokohdista oli 14.7., kansallispäivän ilotulitus Marseillen vanhassa satamassa. Aivan uskomatonta taidetta. Toinen mieleenpainuva elämys oli Carcassonen keskiaikainen kaupunki. Kuva patikkaretkeltä:
Päivät kuluivat retkillä. Kotiin palatessa kävimme yleensä ruokakaupassa ja illat vietimme kokkaillen. Päivälliset söimme ulkona viiniköynnösten kehystämällä terassilla. Paikalliset juustot olivat jälkiruokana miltei päivittäin. Aika harvoin söimme päivällistä ravintolassa, sillä lähistöllä ei ollut yhtään kunnon ruokapaikkaa. Kaupungille lähteminen illalla oli myös hankalaa, sillä lähimmälle metroasemalle oli kolmen vartin kävelymatka ja bussit lopettivat meille ajamisen kahdeksalta illalla. Takseja ei myöskään näkynyt missään.
Olimme vaihtokumppaneittemme kanssa säännöllisesti yhteydessä sähköpostilla, joten tiesimme, että Suomessa kaikki sujui hyvin, vaikka olikin liian kuumaa.

Lähtö Marseilleen
Marseilleen lähtö koitti maanantaina 11.7. Viikonloppu meni pakkaamisessa ja viime hetken järjestelyissä. Polkupyörien käyttökunto tarkistettiin, auto pestiin ja siivottiin. Hankin varalamppuja ja -paristoja. Kirjoitin myös tervetulokirjeen vieraille ja laitoin kirjoittamani ohjeet ja keräämäni esitteet ja kartat esille. Meidän ruohonleikkuri on hirvittävän vanha ja käynnistyy huonosti, joten olimme palkanneet naapurintytön huolehtimaan nurmikostamme. Ostin jääkaappiin maitoa, juustoa ja leikkeleitä alkutarpeisiin. On melko hankala tietää, mitä vieraat voisivat haluta, emmehän tienneet allergioista tai erikoisruokavalioista.
Maanantaina lähdimme hyvissä ajoin ajamaan Helsinki-Vantaalle ja meille tuli siivooja laittamaan paikat kuntoon. Tunnelma oli aika jännittynyt. Matkalla poikkesimme pikaisesti tervehtimässä tuttua, joka ihmetteli kovasti, aioimmeko todellakin antaa kentällä automme ja kotimme avaimet jollekin uppo-oudolle ihmiselle. Sitä aloin kyllä ihmetellä itsekin.
Odottelimme terminaali 1:n saapuvien ovella Agnesta ja Thierryä. Olimme viikonlopun aikana vaihtaneet valokuvia, joten osasimme etsiä heitä. Siinä sitä sitten seisottiin ja ihmeteltiin. Näytin heille pikaisesti Airpron toimiston, johon heidän paluumatkalla oli tarkoitus jättää auton avaimet. Sitten lähdimme parkkipaikalle luovuttamaan autoa. Kaikki oli ok, ja olimme jo lähdössä takaisin sisälle jättämään matkatavaroitamme, kun Thierry huusi perääni. Palasin autolle. "Se on automaatti. En ole koskaan ajanut automaattivaihteista. Miten se tapahtuu?" KÄÄK! Olin kysynyt tätä asiaa heti alussa, ja Agnes vakuutti, ettei se ole ongelma. Eivät ehkä olleet ymmärtäneet. Pidin sitten viiden minuutin pikakurssin vaihteista ja katselin kauhuissani, kun he lähtivät lentokentän parkkipaikalta kohti Turkua. Missäköhän kunnossa näkisin autoni seuraavan kerran? Lyhyen tapaamisemme aikana selvisi myös, ettei Agnes puhunut ollenkaan englantia, Thierry selvisi jotenkuten.
Meillä oli pitkä matkustuspäivä. Jouduimme vaihtamaan Frankfurtissa ja yhteys oli todella huono. Vietimme viisi tuntia Frankfurtin lentokentällä. Parempiakin yhteyksiä olisi löytynyt, mutta koska halusimme nähdä ranskalaiset Helsingissä, jouduimme valitsemaan nämä lennot. Saavuimme Marseilleen klo 23 aikoihin illalla. Matkatavarat tulivat nopeasti ja pääsimme ulos. Siellä meitä oli vastassa Michelle, joka lähtisi seuraavana aamuna vierailemaan meidän kodissamme. Kentällä oli Thierryn auto, Citroën C8. Michelle ajoi edellämme vaihtokotiimme, ajomatkaa oli puolisen tuntia. Oli todella hyvä, että hän oli meitä opastamassa, sillä pimeässä ja väsyneinä emme olisi varmaan koko yönä löytäneet perille. Saavuimme esikaupunkialueelle, ajoimme sisään vanhan muurin portista ja olimme perillä.
Michelle oli tuonut patonkia ja leiponut omenapiirakan. Hän näytti meille nopeasti talon ja lähti sitten muutamaksi tunniksi nukkumaan ennen Suomeen matkaamistaan. Me söimme iltapalaksi omenapiirakkaa, ihmettelimme taloa ja etsimme matkalaukuista iltatoimitarvikkeet. Nukkumaan pääsimme kolmen jälkeen aamuyöllä. Onneksi sängyt oli valmiiksi pedattu. Ensimmäinen pitkä kodinvaihtomme oli alkanut!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)