Rifferswil ja retki Interlakeniin

Sunnuntai oli tarkoituksella enemmän ja vähemmän lepopäivä. Fritzin lyhyehkön aamulenkin jälkeen lähdin ajelemaan Hausenin kylään, missä Katja oli kertonut olevan kauppa, joka on sunnuntaisin auki. Melkoinen erikoisuus Sveitsissä muuten, kahdella edellisellä kerralla meidän lähistöltä ei ole sunnuntaiaukioloja löytynyt. Tietysti eksyin ja sitten ajelin vain ihan tarkoituksella ympäriinsä maisemia ihailemassa ja reittejä oppimassa.

Iltapäivällä lähdin Fritzin kanssa Seeleger Moor -nimiseen puistoon, joka on tässä lähellä. Yllättäen puistoon oli sisäänpääsymaksu, mikä vähän kirpaisi. Koira sentään pääsi ilmaiseksi. Paikka ei ollut kovin kummoinen, joten en ollut pahoillani, vaikka Fritz sai siitä puolessa tunnissa tarpeekseen. Siitä sisäänpääsymaksusta tosin olin vähän pahoillani. Paikan parasta antia olivat patsaat.

Takaisin tullessa Fritz kieltäytyi menemästä auton takana olevaan häkkiinsä. Toki oli melko lämmin, mutta ei mielestäni kovin kuuma. Katja oli sanonut, että kuumalla ilmalla hän joskus antaa Fritzin olla lattialla edessä nauttimassa ilmastoinnista. Sinne hän oli nytkin vakaasti menossa, joten se taitaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kotiin sillä keinolla kuitenkin päästiin.

Maanantaiksi oli suunnitteilla retki Interlakeniin vanhaa tuttua tapaamaan. Täältä on sinne 1,5 tunnin ajomatka, joten olin vähän huolissani Fritzin jaksamisesta. Niin oli ilmeisesti hänen emäntänsäkin, sillä illalla tuli sähköposti, jossa annettiin numero, mistä voisin kysellä päiväkävelyttäjää, jos kuitenkin haluaisin jättää Fritzin kotiin. Aamulla yhdeksältä yritin soittaa ja vähän kuluttua uudelleen, mutta numerosta ei vastattu, joten matkaan oli lähdettävä koiran kanssa.

Menomatka sujui hyvin. Poikkesimme matkalla parinvuodentakaisissa kodinvaihtomaisemissa Sarnen-järven rannalla kävelemässä.

Nyt kun ajettavana automaattivaihteinen auto, eivät ne serpentiinitietkään aiheuta suurempia sydämentykytyksiä. Visiitti Interlakenissa sujui kohtalaisesti. Fritz ei monta minuuttia suostunut kävelemään, mutta makoili melko rauhallisesti ravintolapöytien alla. Tässä hän on Interlakenissa.

Kotimatkalle en häntä taaskaan häkkiin saanut enkä myöskään välietapilla ulos autosta. Tässä on kuitenkin Lungern-järven satumaisema matkamme varrelta.

Jonkin verran ihmetyttää Katjan kommentit siitä, miten Fritz nauttii kävelyistä. Tai joo, jos on max +20C, ei sada ja silloinkin enintään 20 minuuttia. Ja minä hölmö kuvittelin ottavani koiran patikoimaan! Ehei, herra jää kotiin tästä lähtien. Onneksi on lupakin siihen, että hänet saa kahdeksaksi tunniksi jättää yksin.