Palkinto saatu!

Tällä viikolla tämä kirjoitusharrastukseni koki varsinaisen kohokohdan: Liedon lukion abit myönsivät minulle Vuoden bloggaaja -palkinnon! Olen tästä varsin otettu, sillä raati on arvovaltainen ja kilpailu oli kova. Sitä vähän ihmettelin, että palkintojenjakotilaisuudessa seinälle ei suinkaan heijastettu tätä kovalla vaivalla ja suurella taidolla laatimaani tuotosta vaan mtv3:n nettisivuilta poimittu haastatteluni, minkä tekstin (tai sen onnettoman otsikon) kirjoittajaksi en kyllä tunnustautuisi.

Kun miesväki aamulla lähti lentokentälle ja kohti Lappia, ihmettelin itsekseni, miksi en sittenkin suostunut vaihtamaan dublinilaisten kanssa kotia täksi viikoksi. Olipa mahdottoman hyvä perustelu, että siellä varmaan sataa ja tuulee. Mieluummin kai kuitenkin sateessa ja tuulessa Dublinin keskikaupungilla kuin räntäsateessa ja tuulessa Maskun syrjäkylällä! No se oli ja meni ja ihan riittävästi on luvassa matkailua tälle vuodelle.

Olisikohan tämä monien vaihtareidemme ylistämä näköala ilahduttanut niitä irkkuja?

Helmikuun kuulumisia

Viikon päästä alkaa hiihtoloma ja meilläkin on pähkäilty lomanviettotapoja viime viikkojen aikana. Dublinista tuli kodinvaihtopyyntökin juuri samoille päiville kuin mekin olisimme voineet matkustaa. Koti oli kiva ja ihan keskustassa, joten tätä ehdotusta mietittiin täällä ihan tosissaan. Loppujen lopuksi kuitenkin kiitin kauniisti ei. Miksi?

Vaihdon suunnittelemisessa on aina aika paljon vaivaa, aikataulujen sopimista, oman ohjelman miettimistä, vaihtokumppaneille tiedon etsimistä sekä kodin kuntoon laittamista. Kun kyse on vain viikosta, kannattaa tarkkaan miettiä onko saatava hyöty kaiken vaivan väärtti. Tässä tapauksessa totesin, että ei ole. Irlannin sää helmikuussa ei juuri houkuttele, sitä samaa saa tänä talvena yllin kyllin täällä Etelä-Suomessa. Jos sitten Dubliniin olisinkin halunnut, keskustassa en viikon aikana olisi autoa tarvinnut eikä vasemmanpuoleinen liikenne ainakaan lisää ajeluintoa. Hotellihuoneen saa Dublinista viikoksi muutamalla satasella ja sen verran sitä jaksaa hotellihuoneessa asustellakin. Jos siis olisimme päättäneet jossain vakavassa mielenhäiriössä helmikuussa matkustaa Irlantiin, emme olisi vaihtaneet kotia vaan päätyneet hotelliin. Paljon kyllä harrastetaan ihan viikonloppuvaihtojakin, mutta sen vaihtoehdon olen kyllä sulkenut omistani pois.

Käväisen hiihtolomalla Tukholmassa ja sieltä olisi saattanut jopa vaihtokin löytyä, jos olisin jaksanut alkaa etsiä, onhan tuo Muumimaailmakin auki hiihtolomalla. Mutta maksan siis mieluummin pari yötä hotellissa kuin alan organisoida monen ihmisen liikkumista kahteen suuntaan.

Näin pari viikkoa sitten siivoojamme ja kyselin kodin kunnosta jouluvaihtojen jälkeen. Meillähän ei ollut mitään siivousta sovittuna vaan tarkoitus oli jokaisen itse siivota jälkensä. Ihan viimeisinä päivinä sovimme kuitenkin, että hän käy täällä vilkaisemassa paikat ja pesemässä lakanoita. Siivoukseen olikin sitten mennyt tuplasti se aika kuin meillä normaalisti menee. Ilmeisesti täällä ei oltu edes imuroitu koko aikana, lattialla oli kahvitahroja ja muuta sen sellaista. En voi edes palautetta antaa, sillä täällähän oli kaksi väkeä, emmekä voi tietää, kumpi vai molemmatko olivat jättäneet hommansa hoitamatta. No, mitään katastrofia ei ole tapahtunut, mitään ei ole pilalla, mutta tämä oli kyllä ensimmäinen kerta kun näin kävi. Yleensä täällä on ollut niin siistiä, ettei siivoojilla ole ollut oikein mitään tekemistä vaikka siitä olisi sovittukin.

Opetus? Ei enää perättäisiä vaihtoja, joihin ei ole sovittu siivouspalvelun käytöstä välillä. Eikä sellaisia onneksi nyt ole tiedossakaan.

Sveitsiläiset eivät vieläkään ole onnistuneet selvittämään lentojensa kohtaloa. Heille lennot myynyt saksalainen sivusto ei tiedä mitään Turun lentokentän kesätauosta eikä siis ota mitään kantaa asiaan. Kaipa tuokin asia tässä lähiaikoina selviää. Sitä odotellessa tarkkaillaan lentojen hintoja myös Sydneyyn.

Kotona taas ja uusia lomia suunnittelemassa

Nyt ollaan oltu muutama päivä kotona, vuorokausirytmit ihan sekaisin eikä mistään meinaa tulla yhtään mitään. Kodinvaihtoloma Kaliforniassa on onnellisesti ohi ja olemme siis päässeet palaamaan kuumasta ja kuivasta auringonpaisteesta tähän Suomen armeliaan pimeään ja kosteaan talveen. On se kyllä niin, että ei tämä kansa olisi tällaista juoppohullua väkeä, jos se saisi saman verran aurinkoa kuin vaikka kalifornialaiset. Huomattavasti helpompaa on olla virkeä ja pirteä ja hyväntuulinen tuollaisessa ilmastossa.

Kotimatka sujui, ei hyvin, mutta sujui kuitenkin. Lauantaina aamukahdeksalta hypättiin vuokra-Hyundain kyytiin ja hyvästeltiin kaunis ja viihtyisä Kalifornian kotimme yllätysgeckoineen. Olimme varanneet autovuokraamon ohjeiden mukaan runsaasti aikaa siirtymiseen ja kuinkas sitten kävikään: ei ollut ruuhkia teillä, ei autovuokraamossa eikä lentokentällä, joten olimme valmiina odottamassa lentoamme ainakin kaksi tuntia etuajassa. Mutta parempi niin päin kuin viisi minuuttia myöhässä.

Lentomme Los Angelesista Dallasiin lähti vähän myöhässä, mutta kapteeni lupasi, että suotuisien tuulien ansiosta saavumme kuitenkin perille ajoissa. Saavuimmekin, mutta emme päässeet portille, kun siinä oleva edellinen kone ei jostain syystä päässyt lähtemään. Istuimme siis kolme varttia koneessa Dallasin kentällä, mikä ei ollut ollenkaan hyvä juttu, sillä vaihtoaikamme oli 55 minuuttia. Kiire oli muillakin, eräskin setä yritti ylipuhua lentoemäntää päästämään hänet ulos, kun oli jatkolento lähdössä. Jostain kumman syystä lentoemo ei ollut yhteistyöhaluinen eikä setä päässyt ulos.

Meidän onneksemme lähtöporttimme oli lähellä tuloporttia. Rynnistimme uudelle portille ja sieltä jo huudettiin, että juoskaa ihmiset, kone lähtee ja aioimme juuri antaa teidän liput jonottaville. Hmm. Ehdimme siis koneeseen ja asettauduimme kiireen vilkkaa istumaan ja vyöt kiinni. Saimme kivat, vähän tilavammat istuinpaikat, mutta olimme kaikki kolme eri riveillä. Koneessa kuulutettiin, että ovet on suljettu ja olemme valmiit lähtemään. Siinä sitten istuimme kaksi tuntia koneessa lähtöportilla ja odottelimme sitä pikaista lähtöä. Matkatavaroita lastatessa konetta oli kolhittu, sitä jouduttiin korjaamaan eikä meitä tietenkään päästetty ulos koneesta. Olimme siis Dallasissa kaiken kaikkiaan yli kolme tuntia, joista kentällä kävelyyn kului noin viisi minuuttia ja loput istuttiin koneessa.

Yö meni niin kuin yö lentokoneessa menee: epämukavasti ja hitaasti. Jalat turpoavat ja niskaan sattuu, päätä särkee ja vatsasta nipistää. Lento kesti 8,5 tuntia ja Lontooseen saavuttiin reilu tunti myöhässä. Vaihtoaikaa oli 1 h 45 min, mutta meidän ei edes annettu yrittää British Airwaysin Helsingin lennolle, heti koneesta poistuttuamme meitä oli vastassa henkilökuntaa, joka kertoi, että varauksemme on muutettu seuraavaan Helsingin lentoon, joka oli Finnairin lähtö kolme tuntia myöhemmin. Särystä ja ketutuksesta korvauksena American Airlines tarjosi meille 10£ ruokakupongit ihan jokaiselle! Sillä sitten laitettiin elämä risaiseksi Heathrow'lla italialaisessa ravintolassa (ja maksettiin itse loput, sillä eihän tuo risaisuus riittänyt pastalautasellisiin...)

Jotta oleskelu Heathrow'lla ei olisi ollut liian tylsää, uusiin varauksiimme ei oltu laitettu istumapaikkoja. Ne meidän käskettiin hakea Finnairin palvelupisteestä, joka ei tietenkään ollut auki. Ilmoitettuna avaamisaikana menimme tiskille (seuranamme runsas joukko Amerikan lennoilta tulleita mattimyöhäisiä). Virkailijasta ei tietoakaan. Väsynyt väki oli aika turhautunutta. Vartin myöhässä paikalle saapuessaan Finnairin edustaja ei edes pyytänyt ärtyneeltä väeltä anteeksi, mikä olisi ehkä hieman helpottanut hänen tehtäväänsä. Hän ei myöskään osannut vastata ihmisten kysymyksiin eikä vaivautunut ottamaan selvää mistään. Jotkut eivät tienneet miten ja missä ruokakuponkeja voi käyttää, mutta sehän ei tälle henkilölle kuulunut millään tavalla. Jonkin toisen hän ohjasi Air Canadan palvelupisteeseen, vaikka miesparka yritti sanoa, että hänen nimenomaan käskettiin tulla Finnairille. Kun turhautunut asiakas tokaisi jotain nasevaa, FINNAIRIN VIRKAILIJA KÄSKI HÄNEN PITÄÄ PIENEMPÄÄ SUUTA!! Sellaista palvelua. Meillä kaikki sujui kuitenkin hyvin, kun ei ollut mitään kysyttävää. Hyviä asiakkaita siis.

Finnairin koneessa istuttiin kyynärpäät toistemme syleissä, onneksi emme joutuneet vieraiden viereen istumaan. Se on kyllä ihme juttu, miten noista lapsille mitoitetuista istuinpaikoista voidaan veloittaa aikuisten hinta!! Mutta saatiin ruisleipää, päästiin Suomeen (pimeään ja vesisateeseen) ja kaikki matkatavaratkin olivat löytäneet kanssamme samaan paikkaan. Sitten vain hakemaan Airpro:lta auton avaimet ja matkaan.

Kun lähtiessämme jätin avaimet kentälle, maksoin viiden euron säilytysmaksun. Näin on aina toimittu näissä vaihdoissa, se, joka on jättänyt, on maksanut. Hollantilaiset olivat kuitenkin jättäneet maksun minun maksettavakseni. Ei ihmeen iso juttu, mutta vähän ihmetytti. Kaksi kertaa olin varmistanut, että jättäisivät auton parkkipaikalle 3A tai 3B. Avainten mukana oli lappu, jossa kerrottiin, että auto on parkkitalossa 5, kerroksessa 2. Meni vähän harhailuksi, kun emme heti löytäneet kyseistä taloa. Kerroksesta kaksi ei autoa kuitenkaan löytynyt. Tarkemmin kirjettä tutkiessamme huomasimme, että kakkosen edessä oli erivärisellä kynällä laitettu piste, jonka päättelimme esittävän miinusta ja näin olikin. Auto löytyi siis muutaman kerroksen alempaa. Mutta kuinkas sitten kävikään: kulkuneuvo ei inahtanutkaan. Hollantilaiset olivat jättäneet sisävalon palamaan ja yhdeksässä vuorokaudessa akku oli tyhjentynyt! Tässä vaiheessa olimme olleet matkalla 26 tuntia eikä naurattanut yhtään. Siis ei yhtään. Kentältä löytyi onneksi tilanteeseen apua sunnuntai-iltana klo 19 ja pääsimme vihdoin kotimatkalle. Kuljettaja pysyi hereillä, etten olisi häntä alkanut virkistää lauluesityksellä.

Kotona kaikki oli ok, keittiö täynnä puolalaista ruokaa ja meille runsaasti puolalaisia lahjoja. Minä sain pöytäliinan, Kari korkkiruuvin ja Esa karkkia ja pelikortit. Lisäksi meille oli vielä puolalainen suklaakakku! Ymmärrän kyllä tuon ruoka-asian, Suomen hintataso on puolalaisille aika hurja. Vieraskirjassa molemmat vieraat kiittelivät kovasti ja vakuuttivat olevansa tyytyväisiä oleskeluunsa. Hyvä niin, kivampi mennä sitten joskus myöhemmin vastavierailulle. Itse olemme menestyksekkäästi valvoneet öitä tällä viikolla ja yrittäneet siinä sivussa jollain tavalla käydä töissä ja koulua. Onneksi alkaa viikonloppu, toivottavasti uuteen viikkoon päästään selväpäisempinä.

Eilen tuli uusi viesti Stellalta Brisbanesta. Hän kyseli, joko olisimme valmiita tekemään päätöksiä ensi joulusta. Myös Pariisin läheltä tuli kysely ensi kesästä, iso hieno arkkitehdin talo ja iso uima-allas pihalla, mutta meidän kesähän on jo ihan täyteen buukattu. Tuo on muuten aika hauskaa miten keskieurooppalaiset mainostavat SUURIA pihojaan: näilläkin oli ihan mainittu, että tontin koko on 650 neliötä. Pitäisiköhän ilmoittaa meidän sivulla, että tuota takapihaa on tuossa 6500 neliötä?

Uusia lomia pitäisi siis miettiä, vaikka edellisestäkään ei ole ihan vielä selvitty. Aika paljon on elämä muuttunut sen kolmen vuoden aikana, kun olemme kodinvaihtoa harrastaneet. Muuttunut siis mielenkiintoisemmaksi!

Viimeinen lomapäivä Thousand Oaksissa

Tänään siivoiltiin aamupäivä, se kaikkein tylsin osuus kodinvaihtolomissa. Muiden ihmisten koteja on vähän hankala siivota eikä asiaa yhtään helpota se, että noin yleisestikin inhoaa koko puuhaa ihan suunnattomasti. Kyllä pitäisi pyrkiä löytämään vaihtokoteja, joissa käy siivooja. Homma tuli kuitenkin tehtyä ja oman arviomme mukaan talo on yhtä siisti kuin kaksi viikkoa sitten.

Iltapäivällä ajeltiin vielä täällä kotikulmilla ja vierailtiin pienessä paikallisessa museossa. Ilmeisesti tuollaiset paikat pyörivät täällä vapaaehtoisvoimin, sillä kovasti innokkaiden oppaidemme keski-ikä taisi olla noin 75.

Pääsimme myös syöttämään lampaita

ja ihmettelemään historiallista säiliökuljetustekniikkaa.

Kävimme juuri ylensyömässä Famous Daven ravntolassa ja nyt suunnittelemme nukkumaan menoa. Kotimatka alkaa 12 tunnin kuluttua.

Ai niin, gecko on elossa ja käynyt jo pölläyttelemässä matojaan.

Los Angeles vielä kerran

Viimeinen varsinainen lomapäivä oli tänään, sillä huomenna pitää siivota ja pakata sekä yrittää mennä aikaisin nukkumaan. Siispå suuntasimme aamulla ennen yhdeksää Los Angelesiin.

Viimeksi kun yritimme kuvata Hollywoodin merkkiä, emme oikein löytäneet sopivaa paikkaa. Tällä kerralla olimme paremmin valmistautuneita ja tiesimme muun muassa, että lähelle merkkiä ei saa mennä ollenkaan, merkki on suojeltu ja alueella kameravalvonta. Paras näköalapaikka on Griffith Parkin observatorio, jonne siis suuntasimme ensimmäisenä.

Sisälle emme ehtineet, mutta näköalat olivat hienot. Jos rakennus näyttää tutulta, se saattaa johtua siitä, että siellä on kuvattu Nuoren kapinallisen tähtientuijottelukohtaus. Siksipä itse James Dean oli päässyt kunniapaikalle:

Ja se merkki siis tuolla takana olevalla kukkulalla eli kovin lähelle ei päästy.

Griffith Parkista matka jatkui Beverly Hillsiin Rodeo Drivelle tekemään näyteikkunaostoksia. Kadulla käveli kahdenlaisia ihmisiä: köyhimyksiä kameroineen ja niitä, jotka menivät liikkeisiin sisälle. Voitte yrittää arvuutella, kumpiin tämä kodinvaihtoa harrastava porukka kuuluu.

Tämä 1,7 miljoonan Bugatti on aina parkissa erään liikkeen edessä. Kuvan saaminen oli hankalaa, kun japanilaislauma halusi jokaikinen kuvan itsestään Bugatin kanssa. Hohhoijaa! Karilla on suunnitelmissa lähteä autokaupoille huomenna...

Venice Beach on jämähtänyt 60-luvulle. Enemmän ja vähemmän epätoivoisia yrittäjiä koitti kaupata vaikka mitä, esimerkiksi neuvoja 25 centillä. Useammassa kolossa tarjottiin arviointeja marihuanan lääketieteellisen käytön tarpeelle. Mielenkiintoista ja säälittävää samanaikaisesti

Kävimme vielä Santa Monicassa ja ajelimme Sunset Boulevardia, mutta sitten oli aika tulla ruokakaupan kautta kotiin, jossa odottikin melkoinen yllätys ja järkytys. Kari alkoi grillailla ja minä päätin aloitella siivousta pyyhkimällä pölyt Esan huoneesta. Kirjoituspöydällä on geckon terraario. Olimme sopineet elokuussa, että gecko lomailee joulun ja uuden vuoden naapurissa. Kävin heti ensimmäisenä iltana tarkistamassa, että terraario on tyhjä ja siltä se näyttikin. Nyt sieltä kuitenkin luolan uumenista tuijotti silmä! Se otus on ollut kotona koko tämän kaksi viikkoa ilman juomaa ja ruokaa!!! Jano oli ilmeisesti kova (yllätys, yllätys), sillä se tuli heti juomaan, kun kaadoin vettä astiaan. Kari nosteli pinseteillä eläviä matoja ruoaksi, mutta ne eivät kovasti kiinnostaneet.

Nyt vain ihmetellään, mikä meni pieleen ja miksi meidän ohjeissa ei missään mainita sanallakaan koko ötökkää. Pöydällä on pullossa vettä ja purkissa matoja, mutta miten me olisimme voineet tietää, miten geckoa hoidetaan? No joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että selvisimme säikähdyksellä ja lisko on hengissä. Esa luki netistä, että gecko ei välttämättä talvella edes syö. Hirvittää ajatella, että melkein tapoimme toisten lemmikin janoon! Huh.

Vuosi vaihtui Kaliforniassakin

Tiistaina lähdimme aamupäivällä ajelemaan kohti etelää. Karilla ja Esalla oli liput NHL-otteluun Anaheimissa ja minut tarvittiin mukaan, sillä lippujen lunastaminen edellytti ostettaessa käytetyn luottokortin omistajineen. Ajomatkaa oli reilu tunti ja perillä kävimme ensin katsastamassa Honda Centerin (pelipaikka) ja sitten aloimme ihmetellä, miten iltapäivän viettäisimme.

Anaheimissa ei ole yhtään mitään nähtävää, paitsi tietysti Disneyland, joka ei ole meidän juttu. Päädyimme Orangen kauniiksi mainostettuun vanhaan kaupunkiin. Siinä olikin naurussa pitelemistä. Vanha kaupunki on käytännössä liikenneympyrä, josta lähtee neljään suuntaan kadut, joiden varrella varmaankin on useita kymmeniä vuosia vanhoja rakennelmia. Joissakin myytiin antiikkia. Varsinaista historian havinaa!

Tuossa se orange(=appelsiini). Nälkää ei tuollakaan tarvinnut kärsiä, nämä hampurilaiset peltilautasella ovat vertaansa vailla.

Peli alkoi viideltä, katsojia kuulemma yli 14 000. Amerikkalaisten käyttäytyminen herätti pahennusta meidän miesväessä: kaikki roskat pähkinänkuorista lähtien päätyivät penkkien väliin lattialle. Neljä suomalaista pelasi ja jännittävää oli.

Sillä välin minä näin viereisessä leffateatterissa Wall Streetin suden. Sielläkin syötiin runsaita eväitä, mutta sikailtiin vähemmän.

Illalla kotona sitten vain yritettiin pysyä hereillä puoleen yöhön. Pari raketin paukahdusta kuului, muuten oli rauhallista niin kuin täällä aina. Anaheimin retkellä tuli taas todettua, että asumme melko äveriäässä ympäristössä.

Tänään aamulla minä kävin ostoskeskuksessa ostamassa matkalaukun ja ihanan ylellisiä Ralph Lauren -kylpypyyhkeitä. Ja säästin taas ihan hurjasti. Kassalla aina lisättiin jotain ylimääräisiä alennuksia. Aamulla totesin myös, että pinsetit ovat Suomessa, joten kävin myös vahauttamassa kulmakarvani. Ja ilmeisesti töppäsin. Maksaessani ihmettelin, miksi vahaajani oli niin merkillisen näköinen. Ulos käveltyäni tajusin, että olisi varmaan pitänyt antaa tippiä. Helkkarin juomarahakulttuuri! Pahempi juttu oli, että tajusin tipin toivon olleen todennäköinen syy ihoni kehumiseen. Ei se oikeasti taidakaan olla niin rypytön... Toivottavast se naisparka (aasialaistaustainen, ei juuri puhunut englantia) saa oikeasti palkkaakin eikä pelkkiä tippejä.

Iltapäivällä olimme patkoimassa Cheeseboro Canyonissa. Taas kerran lämpöä, auringonpaistetta ja kauniita, kuivia kanjonimaisemia. Kivaa oli, kun ohipyöräilevät huutelivat hyvän uuden vuoden toivotuksia. Näimme paljon tunnistamattomia eläimiä, jotka mielikuvituksemme leimasi korppikotkiksi ja kojooteiksi, mutta oikeasti taisivat olla lähempänä tavallista korppia (tosin mieleen tuli Hitchcockin Linnut) ja kettua.

Kotona taas kokkailtiin helppoa lomaruokaa. Oletteko muuten tienneet, että vihannesten turvalliseen puhdistamiseen tarvitaan oma suihkeensa?

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Malibu Creek State Park

Tänään patikoitiin tällaisissa maisemissa Santa Monican vuoristossa. Auringonpaistetta ja kiehtovia näkymiä koko päivän, ruumis rasittui mutta mieli lepäsi.

Luonnonpuiston yhdessä kolkassa kuvattiin tv-sarja M.A.S.H. Jotain tästä oli vielä näkyvissä.

Hieno päivä, nyt jo hirvittää että muutaman päivän päästä ollaan jo Suomen pimeydessä ja vettä sataa.