Eilen illalla puhelun jälkeen tuli vielä Sveitsistä sähköposti. Siihen oli tarkkaan listattu, mitä yhdessä sovittiin ja vielä muita asioita, joista pitäisi sopia. Tähän tyyliin:
Kun lähdemme kotoa ennen vaihtoa, laitamme sänkyihin puhtaat lakanat. Olkaa ystävällisiä ja peskää meiltä jääneet likaiset lakanat. Kun lähdemme teiltä, laitamme käytetyt lakanat pyykkikoriin. Emme laita sänkyihin puhtaita lakanoita. Tehkää te samoin.
Autossa ei saa syödä mitään. Ei saa myöskään juoda muuta kuin vettä. Auto siivotaan sisältä vaihdon lopuksi.
Te hankitte meille joulukuusen valmiiksi ja laitatte koristeet viereen laatikossa. Me koristelemme itse. Ennen vaihdon päättymistä riisumme kuusen koristeista ja nostamme ulos.
Ja lista jatkuu. Onko tuo sveitsiläistä pilkuntarkkuutta? Mutta toisaalta on ihanaa, että tietää, mitä odotetaan eikä tarvitse ihmetellä, voiko käyttää isäntien astianpesuainetta. Ja siis tuo kaikki oli hyvin positiivisessa hengessä juteltu ja kirjoitettu. Tällä perheellä on 25 vaihtoa takana, joten ehkä ovat oppineet vääntämään kaiken rautalangasta.
Tuossa minikuva Sveitsin kodistamme ja autostamme.
Varoitin vielä, että Suomessa on tosi pimeää ja päivät lyhyitä joulukuussa. Olivat asiasta kuulleet ja haluavat kuulemma nähdä, mitä se luonnossa tarkoittaa.
Olen tässä talven aikana tehnyt ihan hurjasti työtä näiden vaihtojen eteen. Mutta nyt niitä on siis loppuvuodelle luvassa neljä, joten alkaa olla aika nauttia työn hedelmistä. Kesälomaa, syyslomaa ja joululomaa odotellessa!
Löysimme kodinvaihdon helmikuussa 2011, jolloin liityimme sekä Intervac- että Home Exchange -kodinvaihtosivustoihin. Ensimmäiset vaihtomme teimme samana vuonna: kesäkuussa Tukholmaan ja heinäkuussa Marseilleen. Vaikka kaikki ei aina ihan sujunut käsikirjoituksen mukaan, olemme kuitenkin löytäneet mielenkiintoisen ja edullisen tavan tutustua uusiin paikkoihin maailmalla, pahimpien turistirysien ulkopuolella. Klikkaamalla kuvia saat ne suurempina ja kommentit ovat tervetulleita!
lauantai 14. huhtikuuta 2012
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Jouluksi Sveitsiin!
No niin, nyt on skypetetty Willin ja Ulriken kanssa. Ja tästä tuli sitten totta: meidän perhe lähtee Fribourgiin, Sveitsiin, jouluksi ja uudeksi vuodeksi! Kaikki kävi tosi nopeasti, parissa päivässä. Tunti juteltiin ja nyt on sovittu, että lennot ostetaan loppukuusta.
Aika jännä keskustelu, halusivat sopia melkein kaikesta yhdellä istumalla. Mutta mikäs siinä. Jopa joulukuusiasiat on valmiiksi neuvoteltu. Tämä vaihtoperhe on ollut Suomessa kolme kertaa aikaisemmin: kaksi kertaa Espoossa ja kerran Oulussa. Vieraillut myös yhden päivän Turussa! Kaksi teinipoikaa pyöri siellä taustalla. Esa saa lainata lasketteluvarusteita, jos ne vain sopivat.
Aika ihanaa on, että nämä tälle vuodelle sovitut vaihdot ovat kaikki ihan erilaisia. Ja kaikki ovat mielettömän hyvissä kohteissa, siistejä omakotitaloja. Mitään kompromisseja emme ole enää joutuneet tekemään. Viime vuonna hyväksyimme Marseillen, koska pelkäsimme, ettei kesäksi muuta löydy. Nyt nämä kaikki ovat paikkoja, joihin oikeasti haluamme matkustaa ja tutustua.
Muutin samantien listaustamme siten, että seuraavaksi neuvottelemme kesästä 2013. Joku meillä täyttää silloin pyöreitä ja olisi hienoa päästä johonkin uuteen ja eksoottiseen kohteeseen. Itse en kyllä tässä kohdassa lähetä enää yhtään pyyntöä, mutta on kiva nähdä, koska ensimmäinen pyyntö meille tulee.

Jouluksi Sveitsiin?
Tällä viikolla huomasin, että sveitsiläinen perhe oli käynyt meidän Intervac-sivullamme ja hakee vaihtoa jouluksi. Kävin katsomassa heidän tietonsa ja hyvältä näytti. Sen tarkemmin asiaa miettimättä lähetin heille viestin ja kysyin, haluaisivatko mahdollisesti tulla meille jouluksi. En oikeastaan odottanut myönteistä vastausta, mutta ihme tapahtui.
Eilen sain Ulrikelta ja Williltä viestin, että heitä kovasti kiinnostaisi tämä vaihto ja liudan kysymyksiä Turun seudusta. Viestistä näkyi, että olivat hakeneet jo paljon tietoa ja katsoneet lentojakin. Mutta mutta... Voiko täällä mennä pororekiajelulle jouluna? No ei voi. Yritin vastailla mahdollisimman realistisesti ja kerroin esimerkiksi, että lumen määrää tällä seudulla on mahdoton ennustaa, joskus sitä on olemattoman vähän. Porojen luo on matkaa tuhat kilometriä. Tässä vaiheessa ajattelin, että nyt tulee kiitos ei -viesti, mutta eipä tullutkaan. Meillä on tänään illalla skype-treffit ja jutellaan lisää.
Nyt on vähän epätodellinen olo. En ollut ollenkaan ajatellut vaihtoa Sveitsiin jouluna vaan tämä oli ihan hetken mielijohde. Mutta meistä ei kukaan ole koskaan käynyt Sveitsissä, joten kovasti kiinnostaa. Talo ei ole missään hiihtokeskuksessa, mutta muutama on aika lähellä, joten perheen miesväki pääsisi vihdoin Alpeille laskettelemaan ja minä lumikenkäilemään. Tai ihan vaan ihmettelemään ja ihastelemaan maisemia, syömään sveitsiläistä suklaata ja juustoja (Gruyere on siinä ihan lähellä).
Nyt juuri tuli sähköpostia Williltä, joka oli alkanut miettiä ehdotustani, että Turun sijasta lentäisivät Helsinkiin. Eivät kuulemma halua ajaa niin pitkää matkaa Suomen jäisillä teillä, suostuvat lentämään vain Turkuun. Ja hauska juttu: heille lentohinta Finnairilla on sama, vaikka siinä olisi jatkolento Turkuun, meille se maksaa monta sataa euroa enemmän. Mutta onneksi on tuo SAS, joka on halvempi. Ja kaikki on suhteellista, eipä tämä silti maksaisi lähellekään samaa kuin kuusi päivää Levillä viime jouluna.....
Jännä nähdä, tuleeko tästä jotain. Ellei, täytyy miettiä jotain muuta.

torstai 12. huhtikuuta 2012
Pietariin tai Ranskaan?
Tänään kilahti sähköpostiin kolme lentolippua San Franciscoon! Matkakuume alkaa nousta, vaikka vielä on kaksi kuukautta aikaa lähtöön. Tällä viikolla on sovittu ihan käytännön asioista: mihin jätetään avaimet, miten autonvaihto käytännössä tapahtuu ja mistä saa ruokaa, kun saapuu perille myöhään illalla. Koko talvi on odotettu ja nyt tämä alkaa tuntua todelta.
Tällä viikolla on tullut vaihtokyselyitä Pietarista ja pari Ranskasta. Ne olivat kaikki sellaiseen aikaan, ettei meille sovi. Aina harmittaa lähettää kieltävä vastaus ja yritän muotoilla niitä ystävällisiksi: Valitettavasti meille ei sovi ja onnea etsintään jne. Amerikkalaisilla on vakiona kehua kyselijän kotia: Nina, your house is beautiful, but... Kerran joku jopa kiitti erinomaisesta englannin kielen taidosta. Se tuntui vähän liioittelulta, mutta kyllä niitä kyselyjä tulee aika puutteellisellakin kielitaidolla kirjoitettuina.
Pitäisi aloittaa kaappien siivoaminen, ettei tarvitse koko kesäkuun alkua niitä nuohota. Jos löytyy innokkaita vapaaehtoisia, ilmoittautua voi vaikka heti!

perjantai 30. maaliskuuta 2012
Millaisia koteja vaihdetaan?
Meillä on ihan tavallinen, 1990-luvulla rakennettu omakotitalo maaseudulla. Kun aloimme harkita kodinvaihtoa, aivan ensimmäinen ajatus oli: Kuka tänne nyt haluaisi lomallaan tulla? Yllätys, yllätys, aika monikin. Kun matkailu on hurjasti lisääntynyt viime vuosikymmeninä, useat haluavat lomallaan jotain ihan muuta kuin perinteisessä turistikohteessa hotellin uima-altaalla makaamista. Suomi on vielä maailmalla eksoottinen kohde ja jotkut etsivät selkeästi hiljaisuutta ja rauhaa. Kesämökki järven rannalla Suomessa on myös kohtalaisen haluttu kohde.
Mitä sitten muualla on tarjolla? Ihan kaikkea, pienistä suurkaupunkiyksiöistä monen hehtaarin rancheihin. Taso vaihtelee todella vaatimattomasta ylelliseen. Vaihtaa voi myös vuokra-asuntoa, jos siihen on omistajan lupa. Monet vaihtokodit ovat loma-asuntoja, jolloin on myös helpompi vaihtaa eriaikaisesti.
Vaihtaa voi lisäksi myös autoa, venettä, moottoripyörää, asuntoautoa tai pihassa olevaa vierasmajaa.

Kodinvaihtoloman kustannukset
Mitä meidän lomailumme nykyään maksaa? Maksamme kummallekin kodinvaihtosivustolle vuosimaksua noin 80€. Halvempiakin sivustoja on, myös ilmaisia, mutta nämä kaksi ovat ainakin toimineet hyvin.
Suorat kustannukset jokaisesta lomasta/vaihdosta ovat vain matkat. Vaihtajien välillä ei liikutella rahaa. Lisäksi tulevat elinkustannukset tietenkin sen mukaan, mitä lomallaan haluaa tehdä. Itse kokkailemalla pääsee tietenkin halvalla.
Viime kesän 18 päivän lomamme Marseillessa maksoi 560€ meiltä kolmelta + matkat lentokentälle omalla autolla. Tämän kesän kuukausi Kaliforniassa maksaa n. 2200€, lisäksi siirtymiset lentokentille ja vaihtokotien välillä. Juttelin viime viikolla erään tutun kanssa, joka on lähdössä kesällä kolmeksi viikoksi USA:han 12 000 €:n budjetilla. Meiltä olisi jäänyt tekemättä.
Kustannuksiin voi laskea myös käytetyn ajan. Vaihtokotien etsimiseen, kirjeenvaihtoon ja suunnitteluun saa uppoamaan kymmeniä tunteja helposti. En ole tunteja laskenut, sillä tämä on ollut ihan mielenkiintoista ja samalla kehittyy kielitaito.
Kokeneemmat kodinvaihtajat sanovat usein, että edullisuus on vain se ensimmäinen syy. Myöhemmin tärkeämmiksi nousevat lomailun helppous täysin varustelluissa kodeissa (plussaa varsinkin lasten kanssa matkatessa), paikallisiin tutustuminen ja vaihtoperheiden kanssa ystävystyminen.

maanantai 26. maaliskuuta 2012
Lemmikit
Jos perheellä on lemmikkejä, niiden hoidosta sovitaan erikseen. Tukholmassa oli kaneja takapihalla. Se sopi meille hyvin, niitä oli kiva mutta vaivatonta hoitaa ja koska ne olivat ulkona, ei ollut vaaraa meille allergisille.
Marseillessa oli kissa, Leila. Leila ei kuitenkaan asu talossa sisällä vaan kiertää alueella vapaasti ja tulee aamuisin kotiin syömään. Olimme luvanneet ruokkia hänet, meille oli jätetty ranskankieliset ohjeet sitä varten. Tässä kohdassa meni pieleen. Ohjeessa luki, että ruoan alle pitää laittaa vettä, jotta muurahaiset eivät pääse siihen käsiksi. Laitoin siis lautaselle vettä ja kasan purkkiruokaa keskelle. Ruoka ei kelvannut kissalle. Tarkoitus oli myös ulkovarastoon jättää kuivamuonaa ja vettä ja pitää ovi auki silloin, kun olemme kotona. Parina ensimmäisenä päivänä ovi saattoi mennä "itsestään" kiinni sillä aikaa, kun kävimme vaikka kaupassa. Tajusimme nopeasti, että aidan takana asuva sisko kävi laittamassa ovea kiinni. Kolmantena iltana Agnesin aikuinen poika tuli antamaan meille wlan-koodin ja sanoi, että hän voi ottaa kissan ruokinnan naapuriin. Annoimme ruoat ja kipot. Ilmeisesti olivat huomanneet, ettemme oikein ymmärtäneet mitä pitäisi tehdä. Vesi piti laittaa isolle lautaselle ja siihen päälle toinen kippa, johon tuli ruoka. Leila kävi meitä kuitenkin säännöllisesti katsomassa ja meille oli koko ajan hiukan epäselvää, saiko kissa ruokaa vai ei. Tämä epätietoisuus oli ikävää. Ilmeisesti naapurimme eivät osanneet englantia, kun eivät muina päivinä meille mitään tulleet juttelemaan.
Päätimme yrittää pysytellä lemmikittömissä kodeissa. Vaihdon aikana voi myös haluta ajella johonkin pidemmälle ja yöpyä matkalla (kuten me teimme Toulousen reissulla), ja silloin on ongelma, jos on luvannut huolehtia lemmikeistä. Sacramenton perheellä on koira, mutta he ovat luvanneet viedä sen Kenneliin vaihdon ajaksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)