Loch Einich ja kevyempää patikointia

Sunnuntain retkikohteemme oli Loch Einich. Vähän arvelutti lähteä tarpomaan 25 km, kun polun vaikeusasteesta ei ollut ihan selvää kuvaa. Matkaan lähdettiin varhain ja polulle starttasimme Coylumbridgestä klo 7.50. Mitäs te teitte siihen aikaan juhannussunnuntain aamuna?

Aurinko paistoi ja mäntymetsästä oli hienot näkymät Cairngormin huipuille.

Olemme koko ajan vähän harmitelleet sitä, että maisemaa hallitsevat kanervat eivät vielä kuki. Nyt näkyi jo niitäkin!

Noin tunnin kuluttua pääsimme joelle. Reitti oli siitä helppo, että piti vain seurata Glen Einichia samannimiselle järvelle ja takaisin. Auringonpaiste ja hulppeat näkymät jatkuivat, joten ajoittainen mudassa rämpiminen ei haitannut.

Edessä oli muutama kinkkinen joenylityskin. Niitä tehtiin paljain jaloin punti ylös käärittyinä ja kerran kengät jalassakin, lopputuloksena vettä hörpänneet vaelluskengät. Matkanteko ei sen jälkeen ihan tanssien sujunut, mutta periksi ei anneta kuin britit EU:n suhteen.

Neljän tunnin tarpomisen jälkeen olimme vihdoin järvellä ja kengätkin pääsivät aurinkoon ja tuuleen kuivattelemaan.

Paikka oli juuri niin upea kuin reittikuvauksissa kerrottiin. Ja olimme siellä kahdestaan rauhasta ja maisemasta nauttimassa.

Paluumatka sujui ripeästi, yhtenä syynä varmaankin iltapäivällä alkanut sade. Viimeiset kaksi tuntia satoi tauotta eikä siinä paljon istuskeltu tai nautittu maisemista.

Kotiin päästiin kunnialla ja oltiin todella kiitollisia että jääkaapissa oli puolivalmista ruokaa uuniin lykättäväksi eikä enää tarvinnut lähteä mihinkään.

Maanantaina pidettiin rennompi päivä. Kävimme kylällä aamukahvilla ja vähän kaupoilla. Iltapäivällä ajoimme ensin paikkaan nimeltä Uath Lochans, jossa teimme rauhallisen parin tunnin lenkin.

Jos joku osaa kertoa, mistä tuossa pöydällä olevassa metallilaatassa on kysymys, otan tiedon mielelläni vastaan.

Kävimme myös Loch an Eileanilla kiertämässä järven.

Tänään on myös selvitelty lentovarausongelmaa ja asia tuli kuntoon. SAS korjasi virheensä mallikkaasti. Varasimme myös huoneen viimeiseksi yöksi lentokentän läheltä ja minä lähetin kyselyn auton pesusta ja siivouksesta sille parkkipaikalle, jonne jätämme Fordimme odottamaan isäntäväen paluuta Islannista. Siihen ei tosin vielä vastattu.

Enää pari päivää jäljellä tätä kodinvaihtoa. Asunto ei ole kovin kummoinen, loma-asunto kun on, mutta maisemat korvaavat kyllä kaikki mahdolliset puutteet.

Balmoral ja Glenlivet

Perjantain patikointi painoi jaloissa ja lauantaina vietimme autoilupäivää. Sen piti olla huilaamista kävelyn rasituksista, mutta ihan rennoksi ei voi ainakaan kuljettajan päivää väittää. Ajelimme täältä Aviemoresta aina vain kapenevia ja mutkistuvia teitä Glenlivetin alueelle. Tomintoulin kylässä poikkesimme aamukahville hotellin kahvilaan ja saimme huonoa palvelua ja vähemmän ihmeellistä kahvia. Löysimme myös varsin viehättävän kyläkaupan, mistä saimme sekä palvelua että suklaata.

Milloinkakohan tässä maassa muuten siirrytään muiden länsimaiden tasolle hanoissa? Melko uusissakin rakennuksissa on edelleen näitä kummajaisia käsienpesun hankaloittamiseksi.

Matkan varrella ihailimme lampaitakin. Ne eivät olleet moksiskaan, jos ohi ajoi auto, mutta pakenivat, jos autosta astui ulos ihminen. Vai olisikohan riippunut ihmisestä?

Ensimmäinen kohde oli kuninkaallisen perheen kesäasunto Balmoral. Pysäköinti oli maantien vieressä, sitten kävellen ylitettiin joki (siltaa pitkin tosin) ja lipputoimiston jälkeen saatiin kuljetus itse linnalle.

Linnan alueella kuljettiin audio-oppaiden kanssa. Suurin osa kierroksesta oli puistossa. Mitään hienoa puutarhaa ei kuningattarella täällä ole, tila on iso ja suurin osa luonnontilassa. Kasvihuoneita ja hyötypuutarha kuitenkin löytyy.

Linna on ulospäin hulppea, sisälle pääsimme kuitenkin vain yhteen saliin ja kuvaaminen oli kielletty. Näimme kuitenkin muutaman kuningattaren asun ja muotokuvia.

Linnan takana virtaa joki ja sen varteen pääsi myös käveleskelemään.

Kylän kirkossa on mm. prinsessa Anne mennyt naimisiin ja kuninkaallinen perhe osallistunut jumalanpalvelukseen Dianan kuoleman jälkeisenä aamuna.

Paluumatkalla poikkesimme mm. luontovalokuvaajan näyttelyyn ja päädyimme Glenlivetin viskitislaamolle, missä opastettu kierros oli ilmainen. Kuvata ei taaskaan saanut, mutta maistiaisia kylläkin.

Glenlivetissäkin on viehättävä vanha silta.

Lopuksi kiipesimme ihmettelemään linnanraunioita. EU-tukea on tämänkin suojeluun myönnetty, mitenköhän tästä eteenpäin?

Sitten olikin jo kiire päivälliselle ja kotiin. Maisema täällä on keltainen!

Juhannusaatto vuorilla

Torstaina meidän piti tehdä pikkuretki yhdelle huipulle. Suunnitelmat vähän muuttuivat ja lopulta kiersimme melkoisen lenkin, kävelyä 5,5 tuntia. Tässä muutamia kuvia matkan varrelta. Ensimmäisessä kiiruna (ptarmigan), joka on Cairngormin yleisin lintu.

Sää suosi siinä mielessä, ettemme juurikaan kastuneet retken aikana, mutta kun sen jälkeen istuimme nykyisen Britannian korkeimmalla sijaitsevassa Starbucksissa, alkoi melkoinen rajuilma. Onneksi ehdimme alta pois!

Poniratsastusta ja retki Edinburghin lentokentälle

Keskiviikkona Mirkka ja Katri vihdoin pääsivät poniratsastuksellensa Rothiemurchusin keskukseen. Olivat niin vaatimattomia kykyjensä suhteen, että valitsivat alkeisryhmän, mikä taisi vähän jäädä kismittämään. Mutta lähtö oli tyylikäs.

Tein sillä aikaa oman lenkin lähimetsässä, vaikka tuo poniretki eteni sen verran verkkaisesti, että olisin saanut kävellä mukanakin. Tunnin kuluttua talleilta palasi joka tapauksessa kaksi tyytyväistä retkeilijää.

Sitten olikin heidän viimeisen patikkaretkensä vuoro. Jätimme auton Glenmoren luontokeskukselle, menimme bussilla ylös Cairngormin vuorijuna-asemalle. Tarkoitus oli kävellä alas autolle. Polku oli kuitenkin suljettu, koska maanvyörymä oli vienyt siitä osan mukanaan. Vettäkin satoi ja tunnelma oli vähän kireä. Ties kuinka monennen kerran laadittiin suunnitelma B, vuorelta tultiin kiertotietä kävellen ja nähtiin vaihtelevia, enemmän ja vähemmänkin hienoja maastoja ja maisemia.

Siihen päättyi kahden loma Aviemoressa. Torstaina vein heidät Edinburghin kentälle. Navigaattorin mukaan matka oli 2 tuntia 20 minuuttia, mutta siihen meni neljä tuntia. Aivan kentän vieressä oli jotkin messut ja viimeistä 10 kilometriä ajettiin melkein kaksi tuntia. Onneksi olimme hyvissä ajoin liikkeellä ja lentokin myöhässä, joten suurempaa paniikkia ei päässyt syntymään. Sinne siis saattelin ensimmäisen viikon matkakumppanit ja poimin mukaani kaverin toiselle viikolle. Kyllä nyt pääsevät nauttimaan kodinvaihdosta kotiavaihtamattomat kaveritkin. Kotimatka sujui hyvin, kunhan ensin selvittiin ulos kaupunki- ja ruuhka-alueelta. Uusia seikkailuja luvassa!

Carrbridge

Tiistaina ajelimme Carrbridgeen ihmettelemään pikkukylän kuuluisia kaarisiltoja. Aivan ensimmäisenä päädyimme kuitenkin ihanaan pikkukahvilaan aamukahville.

Cappuccino oli erinomaista ja juustoskonssit vielä parempia. Kaupan päälle wifi ja kolmikkomme oli onnellinen.

Carrbridgessä on noin kaksi katua, muutama asukas ja jokaiselle oma ravintola, kahvila tai majatalo. Turisteja paikalle vetää vanha silta keskustassa. Kahvilanpitäjä kertoi, että sillan yli kuljetettiin vainajia kirkosta hautausmaalle. Hautausmaalle olisi varmaan päätynyt, jos sillalle olisi yrittänyt.

Tuo slta on monissa postikorteissa ja jääkaappimagneeteissa täälläpäin. Emme suinkaan olleet ainoat turistit sitä kuvaamassa. Kävelimme myös pienen lenkin joen vartta nähdäksemme kylästä vähän enemmän. Ja nähtiinhän me, monenlaisia kivoja takapihoja, kukkoja ja hevosia.

Toiselle kuuluisalle sillalle aioimme myös kävellä, mutta polun päätä ei löytynyt, joten autoilimme melko pitkälle. Tässä on Slugganin silta, jonka yli olisi voinut kävelläkin. Me vain söimme eväitä joen penkalla.

Merkitty polku olisi ollut edestakainen, mutta koska meille usein pälkähtää päähän hyviä ideoita, uskoimme löytäneemme toisen, mielenkiintoisemman polun paluumatkalle.

Ihan kyllä kuvittelimme näkevämme polun kartallakin, mutta kyllä jossain vaiheessa alkoi usko loppua. Kuka näkee kuvassa polun?

Auto kuitenkin löytyi ja me pääsimme palaamaan Aviemoreen, missä kävimme vielä lenkkeilemässä kylän yläpuolisella kukkulalla.

Illalla palasimme Carrbridgeen päivälliselle ja kyllä oli järjettömän hyvää. Jälkiruoan jälkeen pyörittiin aivan ähkyssä kotiin. Eikä tässä kyllä määrä korvannut laatua, Cairn-hotellin ravinrtola-pubista löytyi kumpaakin.