Loch Nessillä ja patikoimassa

Terveisiä Aviemoresta, missä sää vaihtelee aurinkoisesta tuuleen ja sateeseen nopeammin kuin me ehdimme vaihtaa vaatetusta. Tänään aurinko paisteli vaihtelevasti, todisteena kuva vaihtokodista ja autosta, joka muuten vieläkin on vahingoittumaton!

Eilen sunnuntaina matkasimme Loch Nessille hirviöjahtiin. Ehdimme perille sopivasti klo 10 risteilylle. Valitsimme lyhimmän, tunnin mittaisen risteilyn, sillä sää oli varsin pilvinen ja ajattelimme, että tunnin paatissa istuminen on ihan riittävän pitkä meille.

Tunnin risteily kävi kääntymässä Urquhartin linnan luona, missä suurin osa väestä jäi pois. Ilmeisesti kahden tunnin risteily tarkoittikin sitä, että jäätiin tunniksi linnalle ja tultiin seuraavalla paatilla pois.

Nessie-hirviön me kyllä näimme järvessä, mutta valitettavasti hän oli niin vikkelä, ettemme ehtineet saada kuvatodisteita näköhavainnostamme. Nyt saatte vain luottaa meidän sanaamme.

Risteilyn jälkeen tutkimme pitkään ja hartaasti läheistä matkamuistomyymälää, mutta emme onneksi juuri mitään löytäneet. Matka jatkui autolla Urquhartin linnalle. Linnaan mentiin myymälän läpi ja sisäänpääsykin jouduttiin maksamaan. Ensin näimme hyvin tehdyn videon linnan historiasta: vanhimmat osat rakennettu 1200-luvulla ja räjäytettiin 1600-luvun lopussa. Sitten pääsimme kiertelemään raunioita, sillä hetkellä ihan kivassa säässäkin.

Takaisin ajellessa pokkesimme pubilounaalle. Pub tosin oli sulki yksityistilaisuuden takia, mutta ruokaa saatiin ulkotarjoilusta. Valikoima ei ollut suuren suuri, joten päädyimme fish and chipsiin.

Kotimatkalla pysähdyimme vielä shoppailemaan Invernessin keskustaan. Kaupunki ei ole kovin suuri, mutta kaikki yleisimmät brittien ketjukaupat löytyvät. Kaupungissa autoilu aiheutti sydämentykytyksiä, mutta kunnialla siitäkin selvittiin.

Tänään aamulla kierrettiin Aviemoren keskustaa. Jossa ei siis ole yhtään mitään, mutta yhdellä meistä oli kuitenkin neljä ostoskassia kotiin palatessa. Kaupoissa myydään pääasiassa vaellusvaatteita ja -tarvikkeita näin kesällä.

Iltapäivällä yritettiin saada Mirkka ja Katri poniratsastukselle huonolla menestyksellä. Päivän ainoa alkeistason retki oli juuri lähtenyt. Nyt on kuitenkin retki varattu keskiviikolle, palaamme siihen silloin.

Ajelimme Glenmoren metsän infokeskukselle, kyselimme ja saimme neuvoja ja söimme lounasta. Sitten alkoi päivän nelituntinen upea patikkaretki mäntymetsän ja suon kautta vuorelle. Välillä satoi, välillä paistoi ja huipulla tuuli ihan vietävästi.

Huipulle kapuaminen oli paikoitellen melko haastavaakin. Olimme kyllä tyytyväisiä, että lenkkimme oli näin päin. Tuosta alas tuleminen olisi ollut miltei mahdotonta.

Ylhäältä oli komeat 360 asteen näkymät Cairngormin puistoon.

Alastulo sujui leppoisasti vaikka etureidet saattavat huomenna kiukutella.

Perillä luontokeskuksessa luimme taulusta, että olimme kävelleet vaivaiset 12,5 km. Meidän mielestä siitä järkyttävästä vastatuulesta pitää lisätä suoritukseen ainakin kilometri. Nuo merkit tarkoittavat, että kyseessä on vaativa reitti. Nostakaa ihmiset hattua tälle rapakuntoiselle kolmikolle!

Loch an Eilean ja Cairngorm Mountain

Lauantaille oli luvassa parempaa säätä, joten ohjelmassa oli patikointia. Aamulla oli pilvistä, niinpä katsoimme parhaaksi vaeltaa metsässä, jos sittenkin alkaisi sataa. Jostain oli luettu, että Britannian upein piknikpaikka on Loch an Eilean, ja se herätti mielenkiinnon. Löysimme perille ja kiersimme tämän idyllisen järven parissa tunnissa. Maisemat muistuttivat paljon suomalaista, joten mitään hirveitä ihastuksenkiljahduksia meiltä ei kuulunut. Hienoa oli kuitenkin ja loppumatkassa aurinkokin jo alkoi puskea pilvien läpi.

Järvikierrokselta ajoimme Cairngormin hissiasemalle. Sieltä ajoimme junalla ylös vuorelle. Yläasemalta ei pääse kävelemään huipulle muuten kuin opastetulla retkellä, joten osallistuimme sellaiselle. Retki olikin oikein hyvä, opas samoin. Muu ryhmä oli osa polttariporukkaa ja vaaleanpunainen taskumattikin kiersi välillä. Täydessä auringonpaisteessa näkymät huipulta olivat uskomattomat!

Kotimatkalla kävimme vielä ylensyömässä buffetpäivällisellä, minkä jälkeen täällä ei ole jaksettu yhtään mitään. Muu väki nukkuu ja bloggaaja on jätetty yksin. Nyt hänkin lähtee nukkumaan. Juttu jatkunee lähipäivinä, mutta nyt hyvää yötä!

Viskitislaamo, linna ja vesiputouksia

Perjantai valkeni pilvisenä ja harmaana. Palelimme aamulla ihan järkyttävästi. Eteinen oli kuin jääkaappi. Vähän ihmeteltiin, miten täällä kukaan talvella selviää. Me päätimme, että ainakin osa päivästä on saatava olla sisätiloissa eikä lämmikekään ole pahasta, joten ensimmäiseksi kohteeksi sopi Dalwhinnien viskitislaamo. Se sijaitsee Aviemoresta puolisen tuntia takaisin Edinburghiin päin. Alkumatka ihan isoa tietä, mutta viimeisiksi maileiksi pääsimme pikkutielle, missä kuljettajakin ehti ihailla maisemia. Ja sai kerrankin pysähtyä aina, kun halusi.

Osuimme tislaamolle juuri opastetun kierroksen aikaan. Kympillä saimme kierroksen eli oppitunnin viskin valmistuksesta, viski- ja suklaamaistiaiset sekä lasin kotiinviemisiksi. Opas oli hyvä ja ihan hauskakin. Valitettavasti sisällä ei saanut ottaa kuvia, mutta tässä pari ulkoa.

Olisihan sieltä tietysti saanut pullojakin ostaa, mutta onneksi luovuin 40£ maksavan talviviskin ostosta, sillä lauantaina näimme saman paikallisessa supermarketissa ja hintana 25£. Ei, emme erehtyneet, ihan samaa oli.

Dalwhinniestä jatkoimme matkaa Blair Athollin linnaan, jossa olen käynyt 30 vuotta sitten päiväretkellä Edinburgistä. Linnan vanhimmat osat ovat 1200-luvulta eikä siellä enää asu kukaan. Puitteet ovat mahtavat ja linnassa järjestettiin juuri häät. Taaskaan sisällä ei saanut kuvata eteisaulaa lukuunottamatta. Se oli koristeltu muutamalla aseella.

Linna oli oikeasti mielenkiintoinen, opasta emme saaneet, mutta huoneista löytyi paljon tietoa Athollin suvusta, muotokuvia eri sukupolvista ja mm. kuningatar Viktorian vierailullaan käyttämä tammenlehdistä punottu seppele.

Athollin tila on suuri, mutta vierailijoille mielenkiintoisia ovat Dianan lehto ja Herkuleksen puutarha. Vähän tihuttikin, mutta kävelimme puistoissa ihailemassa. Dianan lehdossa oli punapuitakin!

Linnan jälkeen poikkesimme lounaalle paikkaan nimeltä The House of Bruar. Se on iso kompleksi, jossa on ravintolan lisäksi ruoka-, vaate- ja lahjatavaramyymälöitä.

Meidä lounas oli ylämaan Angus-härästä paahtopaistia. Oli muuten hyvää!

Ihan vahingossa huomasimme, että paikan takaa lähti polu vesiputouksille. Aika paljon saatiin ylöspäin kiivetä, mutta putoukset ja vanhat kiviset kaarisillat olivat upeita!

Siinä se sitten olikin, ensimmäinen kokonainen päivämme Skotlannissa. Tämäkin kodinvaihtoloma on alkanut mainiosti!

Skotlantiin!

SAS:n lakko aiheutti melkoisia sydämentykytyksiä Skotlannin kodinvaihdon lähestyessä. Meitä oli matkaan lähdössä kolme, minä Turusta, sisko Vaasasta ja serkku Tampereelta ja tarkoitus oli tavata Tukholmassa ja jatkaa siitä yhdessä matkaa Edinburghiin. Tiistaina olin jo niin huolestunut, että jyräsin lentoyhtiön asiakaspalvelusta itselleni uudelleenreitityksen Finnairilla Helsingin kautta. Muita ei pystytty siirtämään, joten jännitys jatkui tiistai-iltaan, jolloin lakko päättyi. Meidän kannalta lopputulos oli se, että minä olisin perillä 3,5 tuntia ennen muita.

Lento sujui vaivattomasti. Olin suunnitellut meneväni kaupungille odottamaan, mutta vettä satoi kaatamalla ja väsyttikin, joten päätin pysyä kentällä odottamassa matkakumppaneitani. Aamukahvin jälkeen lähdin liittymäostoksille. Turisti-infosta neuvottiin, että ainoa, joka ehkä myy sim-kortteja lentokentällä on WH Smith. Suuntasin siis heidän myymäläänsä. Myyjä totesi, että hänellä on kyllä sim-kortteja, mutta niissä ei ole dataa. Hän kertoi, että heidän toisessa myymälässään terminaalin toisessa päässä on enemmän valikoimaa. Sinne siis. Tässä myymälässä oli neljänlaisia sim-kortteja. Kun sanoin haluavani sellaisen, jossa on myös dataa, myyjä sanoi, että hän ei voi sanoa niistä mitään vaan minun on itse pakkauksesta pääteltävä, minkä haluan ostaa. No niissä pakkauksissa ei puhuttu datasta mitään. Kysyin, voisiko hän kertoa, onko jossain niistä korteista puheluiden lisäksi dataa. Ei voinut, laki kuulemma kieltää. Mutta heillä on kolmas myymälä yläkerrassa. Yläkertaan siis. Siellä oli samanlaisia kortteja, mutta tällä kerralla niissä oli dataa, se vaan oli huomattavan kallista. Myyjä ehdotti menemään myymälään nro 2, koska siellä on valikoimaa enemmän. Kerroin, että siellä asiointi on hieman hankalaa, kun myyjä ei voi neuvoa ollenkaan. Tämä kolmannen liikkeen myyjä ei tuntenut ilmeisesti kyseistä lakia. Kävin vielä kerran keskimmäisessä myymälässä, menetin hermoni, haukuin myyjän ja lopetin sim-kortin hankkimisen.

Matkakumppanitkin pääsivät perille toisella laskeutumisyrityksellä jonkin verran myöhässä. Kello oli jo niin paljon, että päätimme jättää Edinburghin väliin ja jatkaa suoraan vaihtokotiin Aviemoreen. Vaihtarit olivat jättäneet autonsa meille kentän lähistöllä olevaan pitkäaikaisparkkiin. Soitimme sinne ja sieltä neuvottiin, mistä meidät noudettaisiin. Pienen harhailun ja muutaman mutkan jälkeen pääsimme pysäköintialueelle ja saimme Fordin avaimet. Huh! Elämäni ensimmäinen kerta kuljettajana vasemmanpuoleisessa liikenteessä ja käsivaihteinen auto. Siinä sitä on ihan riittävästi painajaista. Olin kuitenkin katsonut etukäteen, että muutaman liikenneympyrän jälkeen pääsemme moottoritielle ja sitä saamme huristella perille asti. Niin varmaan olisikin ollut, ellei kännykän navigaattoriin olisi unohtunut asetus moottoriteiden välttämisestä. Kahden kaupungin keskustassa käytiin törttöilemässä ennen kuin ymmärrettiin ihmetellä, mistä on kysymys. En ollenkaan halua suositella, että kukaan opettelee ajamaan vasemmalla puolella kaupunkien keskustoissa. Ihan meinasi usko loppua itseltänikin.

Moottoritie sitten vihdoin löytyi ja ajo alkoi jotenkin sujua. Mihinkään ei osuttu eikä auto sammunut risteyksiin. Nostan siis itselleni hattua.

Matkalla poikkesimme vielä kahville. Oli jo ilta, kun pääsimme perille. Mökkimme on vanhassa talorivissä lähellä keskustaa. Vähän epäkäytännöllinen, mutta siisti, ja mikä tärkeintä, kolme makuuhuonetta. Tässä kuva omastani.

Kävimme pubissa syömässä, kaupassa hakemassa aamupalatarvikkeita ja kaaduimme puolikuolleina sänkyihimme. Ulkolämpötila oli noin +8 ja sisälläkin kylmä, joten sähköpatterit olivat täysillä. Onneksi sängyt ovat yllättävän mukavia.