Kolmen maan kierros ja patikointia helteessä

Lauantaina lähdettiin aamuvarhaisella ajelemaan kohti Tsekin rajaa. Pitkälle ei kuitenkaan päästy kun oli jo ihan pakko poiketa tähän viehättävään tienvarsimajataloon aamukahville. Ikänäkö teki tepposet ja yritimme poistua paikalta maksamalla liian vähän. Pienen hulabaloon saimme aikaiseksi, mutta poliisia ei onneksi kutsuttu paikalle. Selvisimme rahalla ja pahoitteluilla. Ja runsaalla tipillä. Kaikki tämä ilman ainuttakaan yhteistä sanaa asianomistajien kanssa.

Matka jatkui serpentiinitietä rajalle pyöräilijöitä väistellen. Tsekin puolella oli huomattavasti karumpaa, ankeampaa ja köyhempää kuin täällä Puolassa. Lenkkimme jatkui nopeassa tahdissa Slovakiaan. Cadca-nimiseen kaupunkiin päätimme pysähtyä. Pieni paniikki iski, kun huomasimme, ettei meillä varmaankaan ole parkkiautomaatteihin sopivia kolikoita. Menimme kuitenkin mittaria ihmettelemään (rikolliset luonteemme suunnittelivat Puolan zlotyen käyttämistä), mutta kas kummaa - mittari pyysi euroja. Slovakia on siis euromaa! Taas tuli opittua jotain. Cadcassa ei sitten ollut yhtään mitään merkillistä, joten päätimme jatkaa matkaa kohti Zilinaa. Kuningasajatus oli välttää isoa tietä ja ajella pienempiä. Pieniä ne todella olivatkin ja kierto oli ainakin ajassa melkoinen. Näimme kuitenkin mielenkiintoisia vanhoja hökkeleitä ja niiden pihoja, joten mikäs siinä oli ajellessa.

Zilinaan emme poikenneet vaan jatkoimme suoraan Terchovaan, missä olen ollut patikointilomalla kahdeksan vuotta sitten. Kovasti oli tässä ajassa alueen ilme kohentunut ja turistit lisääntyneet. Ennen Terchovaa pysähdyimme lounaalle Diana-hotellin terassille.

Lounaan jälkeen meidät ohitti kaksi hurjastelevaa autoilijaa risteysalueella poliisin silmien alla. Pian olivat poliisit perässä ja pysäyttäneet hurjastelijat. Ja sitten pysäyttivät meidät! Muut kuljettajat oli käsketty ulos autoistaan ja seuraavaksi tiukkailmeinen poliisi komenteli meitä slovakiaksi. Pyöriteltiin päitämme ja pyydettiin englantia. Poliísin kaikki kaksi englannin sanaa pääsivät käyttöön: Go! Go! Hän jopa pysäytti jonon, että pääsimme jatkamaan tienreunasta liikenteen sekaan. Kovin oli kiire päästä meistä eroon.

Mala Fatran kansallispuistossa nousimme hissillä korkeuksiin.

Meillä ei ollut kovin paljon aikaa, mutta kiipesimme huipulle maisemia ihailemaan. Luntakin nähtiin ja kaukaisuudessa siinsi Tatra-vuoristo.

Tuo on todella ihana paikka ja harmitti tietysti, ettemme voineet jatkaa pidemmälle. Ylhäällä kasvoi vain vuorimäntyjä ja alppikukkia.

Matkaa oli pakko jatkaa, sillä iltapäivä oli jo pitkällä ja kotiin melkoinen ajaminen. Pysähdyimme ihailemaan keskiaikaista linnaa Oravsky Hradia. Maksoimme pysäköinnistä kolme euroa, mutta totesimme, että koska sulkemisaika on melkein käsillä ei ole järkeä lähteä kiipeämään linnaan. Joku voisi jopa ajatella, että päivän aiemmalla kiipeämisellä oli asian kanssa tekemistä, mutta näinhän ei tietenkään ole. Kun ystävällinen parkkitäti huomasi, että emme menneetkään linnaan, hän palautti euromme! Ja vilkutteli meille iloisesti, kun poistuimme paikalta.

Slovakiassakin on ankeampaa ja köyhempää kuin Puolassa. Kotimatka sujui todella hitaasti läpi pikkukylien ja lopuksi pienen vuoristomme yli. Wislassa kävimme päivällisellä ja sitten tämä pari olikin valmis suihkuun ja unten maille.

Sunnuntaina otimme aamun rennosti ja ajelimme ennen puoltapäivää naapurikylä Wislaan. Siellä toinen meistä sai aamukahvin ja toinen aamuvohvelin.

Turistitoimistosta löytyi avulias englanninkielentaitoinen virkailija, jolta pyysimme tietoa kylän kävelyreiteistä. Hänen suosituksensa mukaisesti lähdimme kapuamaan kylän takana olevalle vuorelle (tai kukkulalle). Lämpöä oli tänään päivällä +30C, joten usko oli loppua muutaman kerran. Upeat maisemat korvasivat vaivan, säryn ja uupumuksen kuitenkin mainiosti.

Grillauspaikkakin löytyi, mutta päivän evääksi riitti vesi.

Alas olikin sitten mukava tallustella. Mutta jälleen kerran touhussa ei ollut järjenhiventäkään: sekä vaelluskengät että kaikki päähineet kotona Suomessa!

Päivän uurastus palkittiin puolalaisella perinneaterialla Wislassa. Perunoiden ja savukinkun lisäksi tuossa on haudutettua hapankaalia (luulisin).

Nyt täällä ollaan aika ryytyneitä. Kello herättää huomenna seitsemältä ja me palaamme Auschwitziin, tällä kerralla nettivarauksella varustautuneina. Saattaa olla, että huomenna ei ole yhtä rento olo kuin nyt.

Hellettä riittää

Torstaina taksi haki meidät aamulla hotellilta lentokentälle, mistä olimme vuokranneet auton. Kyyti tuli ajallaan ja kuljettaja opasti meidät Thriftyn toimistolle - jonkinlainen väliaikainen parakki parkkihallissa. Toimisto oli kiinni eikä henkilökuntaa näkynyt missään. Odottelimme 10 minuuttia kunnes yrmeännäköinen herrasmies pyyhälsi koppiin sanomatta meille sanaakaan (vaikka siis seisoimme laukkujemme kanssa aivan hänen ovensa edessä). Menin perässä ja sanoin painokkaasti "Good morning". Ukko ei edelleenkään edes katsonut kohti saati tervehtinyt, mutisi vain jotakin joka kuulosti suurinpiirtein momentilta. Varsinainen asiakaspalvelija.

Toyota Auris saatiin ja löydettiinkin, siivoojien avustuksella, kun virkailija ei niin kovasti jaksanut tai osannut meille asiaa selittää. Puolassa taidetaan olla hurjan tarkkoja, dokumentteihin oli merkitty kaikki pienimmätkin naarmut, mitä autosta löytyi. Löysimme ulos kentältä - Krakovan kenttää remontoidaan hurjasti, joten koko paikka on ihan myllerryksissä. Lumian navigaattoriin näppäiltiin Auschwitz ja matka alkoi.

Noin tunnin ajomatkan jälkeen olimme tuossa synkässä paikassa. Olimme juuri kääntymässä vasemmalle keskitysleirimuseon parkkipaikalle, kun huomasimme vihreässä neonliivissä viittoilevan ukkelin ohjaamassa meitä oikealle. Menimme lankaan, mutta huomasimme heti päätyneemme yksityiselle parkkipaikalle. U-käännös ja takaisin museon parkkipaikalle. Joka ei sitten kummoinenkaan pysäköintialue ollut, 10 zlotylla sai etsiä paikkansa tienpenkalta. Auris siis siihen ja lippujonoon.

Sisäänpääsyyn oli kaksi jonoa, yksityisille ja ryhmille. Kun vihdoin pääsin riittävän lähelle ovivahtia kysyäkseni, mistä lippu ostetaan, hän kehotti välttelevästi kysymään informaatiopisteestä, montako lippua on jäljellä ja osoitti oikealle. Sinne siis. Löytyi vessat ja matkamuistmyymälä ja kioski mutta ei informaatiopistettä. Kysyin siitä kioskista, mutta eivät tienneet, osoittivat vain sisäänmenojonoja. Loppujen lopuksi piste löytyi: pihalla nojasi naisihminen kapeaan puhujapönttöön paperinippu kädessään. Ja kuinkas sitten kävikään: torstaille ei ollut yhtään paikkaa englanninkielisille opastuksille. Ilman opasta sisään olisi päässyt kolmen jälkeen iltapäivällä (kello oli noin 11). Puolan-, ranskan- ja italiankielisiin ryhmiin olisi ollut tilaa, mutta koska kesto on kolme ja puoli tuntia, ne eivät oikein iskeneet. Paikan päältä ei myöskään saanut tehtyä varauksia muille päiville. Se jäi siis lyhyeksi visiitiksi.

Matka jatkui kohti Ustronia. Matkan varrella kävimme erinomaisella lounaalla upeassa maaseuturavintolassa. Matkaa oli noin tunnin verran ja perillä Ustronissa olimme hyvissä ajoin iltapäivällä. Tämä vaihtokoti on loma-asunto kerrostalossa. Taloja on tässä useampi, piha-alueet huoliteltuja ja koko kompleksi aidattu, portilla ympärivuorokautinen vahti. Ilmeisesti nämä myöskin ovat kaikki loma-asuntoja, sillä täällä on kovin hiljaista.

Asunto on kaksio keittokomerolla. Siisti ja nätisti sisustettu ja riittävän suuri meille kahdelle, mutta isomman porukan kanssa täällä kyllä menisi hermot. Isäntien kodinvaihtoilmoituksessa lukee, että maksimimäärä on kuusi henkilöä!

Torstai oli täällä pyhä ja vapaa ( Corpus Christi on katolisen kirkon pyhä). Ustronin keskustassa parveili ihmisiä hurjia määriä. Täällä on ollut todella lämmintä, kaikki söivät jäätelöä tai joivat olutta. Siellä mekin sitten pyörimme ja sorruimme kakkukahville.

Ustronin kirjasto on hauskannäköinen, muuten tässä kylässä ei mitään ihmeellisyyksiä olekaan.

Ustronissa nyt sitten asustellaan viikon verran. Lämpötila saisi vähän laskea, vaikka ymmärränkin, että tuo kommentti saattaa ärsyttää siellä Suomen koleudessa.

Perjantaina oli patikointipäivä. Aamulla kävimme turistitoimistossa hakemassa karttoja ja sitten marssimme kahden kilometrin matkan kesäisinkin toimivalle tuolihissille. Sillä pääsimme n. 850 m korkeuteen ihailemaan maisemia. Mitään varsinaisia vuoria tässä ei ole, kilometrin korkuisia kukkuloita pikemminkin.

Hissiasemalta tallusteltiin kivistä polkua ylämäkeen väenpaljoudessa. Huippu on 995 m korkeudessa ja Tsekin puolella! Rajan ylityksen jälkeen huipulla olikin tsekkiläinen olutbaari, johon monet suunnistivat vaan emme me! Kävin myös ylhäällä näkötornissa tutkailemassa Tsekinmaata.

Nämä kaikki kuvat ovat muuten puhelimella otettuja, kameraa en enää jaksa mukana kuljettaa, kun näillä taidoilla ja sillä laitteella kuvista ei juuri tuon merkillisempiä tulisi.

Huipun jälkeen paikallisen papparaisen grilli houkutteli meidät lounaalle.

Reitti jatkui loivasti alaspäin maisemia ihaillen.

Varsinainen laskeutuminen olikin sitten melko jyrkkä, mutta ah armahtavassa varjossa.

Kotiin päästyämme kävimme nopeasti suihkussa ja syömässä ja sen jälkeen asettelimme tottumattomuudesta kipeytyneet jäsenemme levolle. Pikkusisko nukkui seitsemältä!

Tähänastinen loma on sujunut mainiosti. Vaikka olemme kodinvaihdossa, emme kyllä aio kokata kertaakaan, sillä ravintolaruoan juomineen saa alle kympillä eikä meillä ole astianpesukonetta. Pyykkikone sen sijaan on, kuivaava sellainen, mutta se pitää niin järkyttävää meteliä, että täytyy vähän varoa, mihin aikaan konetta käyttää. Siis oikeasti se pauke kuuluu alaulko-ovelle ja meidän asuntomme on kolmannessa kerroksessa!

Kaksi kuumaa päivää Krakovassa

Terveisiä Puolasta! Eilen saavuimme Krakovaan hirvittävän aikaisen herätyksen, neljän tappavan Helsinki-Vantaalla vietetyn ja kahden kerrankin hyvin sujuneen lennon jälkeen puolen päivän aikaan. Finnairin sivuilta olin tilannut taksin valmiiksi meitä odottamaan Cabforce-nimisestä palvelusta. Hinta oli 17,50€, mikä on mielestäni ihan kohtuullinen hinta eikä tarvinnut miettiä kuinka paljon kuljettaja ajeluttaa kiertoteitä kilometrejä kartuttaakseen.

Olemme Krakovassa kaksi päivää. Hotellimme nimi on Leone, huone on siisti ja iso, sängyt todella hyvät, alue rauhallinen, aamupala ihan ok ja tärkeimmät nähtävyydet kävelyetäisyydellä. Suosittelemme siis kaikille krakovanmatkaajille. Oli me perillä jo ennen yhtä ja huone oli jo valmis, joten pääsimme saman tien majoittumaan ja lähtemään kaupungille.

Oli lounasaika ja löysimme tästä aika läheltä siistin lounaspaikan, jossa söimme heti paikallista perinneruokaa, mykyjä lihatäytteellä. Oli maukasta ja aterian hinta kahdelta juomineen oli vähän yli neljä euroa!

Päivä kului vanhaan kaupunkiin tutustuessa. Kiertelimme kauppahallissa, joka on täynnä rihkama- ja matkamuistomyymälöitä. Joku oli suositellut meille heppa-ajelua, joten sorruimme sellaiseenkin. 25 minuutin kierros maksoi saman verran euroissa ja nähtyä tuli samat kadut kuin kävellenkin, joten mikään ihmeellisempi elämys tuo ei ollut. Mutta hevoset kärryineen ja kuljettajineen olivat näyttäviä.

Kävimme tuossa takana näkyvässä Pyhän Marian kirkossa ihan pummilla. Kun tuo puolan kielen taito on vähän puutteellinen, emme oikein tajunneet mistä lippu olisi pitänyt ostaa ja kuljimme vain jonon jatkona sisälle. Ovivahti sanoi ranskaksi: Bonjour! ja minä vastasin reippaasti Bonjour! Yhtäkkiä olimme sisällä emmekä olleet maksaneet mitään. Kuljimme ranskalaisen ryhmän mukana ja ilmeisesti sulauduimme hyvin joukkoon tuolla mittavalla ranskalaisella sanavarastolla... Jätimme kuitenkin rahaa lahjoituslaatikoihin, mikä ajanee saman asian.

Krakovassa on todella paljon kirkkoja ja niihin on kiva poiketa vilvoittelemaan kun lämpötila lähentelee 30 astetta. Ja onhan noissa roomalaiskatolisissa kirkoissa paljon enemmän ihasteltavaa kuin meikäläisissä paljaaksi riisutuissa.

Katuesiintyjiä on paljon ja erilaisia. Tämä viehättävä pariskunta esitti perinteistä musiikkia.

Krakovassa on jonkin verran jäljellä vanhaa kaupunginmuuriakin, tässä oli taidetta kaupan.

Viímeisenä päädyimme linnanmäelle, Wawelin kuninkaanlinnaan. Kello oli kuitenkin jo yli viisi, joten emme päässeet minnekään sisälle. Krakovan oma paavi JP II on saanut oman patsaansa linnanpihalle.

Linnasta on kivat näkymät joelle.

Päivällistä syötiin eräässä keskusaukion lukuisista terassiravintoloista ja sitten olikin aika siirtyä lepäämään. Päivä oli ollut pitkä, kuuma ja antoisa.

Pitkien yöunien jälkeen keskiviikko aloitettiin tarmokkaasti. Menestyksekkään aurinkolasijahdin jälkeen käytiin kahvilla ennen päivän urakkaa. Klo 11 alkoi ilmainen Juutalainen Krakova -kävelykierros. Oppaamme Anya oli reipas ja sujuvasanainen nuori juutalainen, joka elävästi osasi kertoa sekä krakovanjuutalaisten historiasta että nykypäivästä. Kierros oli aika pitkä, kävelyä oli enemmän kuin opastusta ja joissain kohdissa olisimme kaivanneet kuvaustaukoja, mutta kaiken kaikkiaan retki oli todella mielenkiintoinen ja opimme paljon uutta.

Kiersimme ensin vanhan juutalaiskaupunginosan Kazimierzin, jossa Spielberg kuvasi Schindlerin listaa. Näimme synagogia, uuden juutalaisten päiväkeskuksen (jota prinssi Chales on ollut perustamassa) ja Kakkakadun. Puka nimettiin hepreankielessä kolehtilipasta tarkoittavalla sanalla. Puolaksi sama sana kuitenkin tarkoittaa ulostetta...

Krakovassa vanhoja rakennuksia on paljon jäljellä verrattuna moniin muihin keskieurooppalaisiin kaupunkeihin. Tämä johtuu siitä, että kaupunki antautui suoraan natseille eikä edes yrittänyt taistella. Monet rakennukset ovat kuitenkin aika huonossa kunnossa, rahaa kun ei ole korjauksiin.

Tässä holokaustin uhrien muistomerkki Kazimierzissa.

Kazimierzista siirryimme joen yli rakkauden siltaa pitkin.

Näimme Krakovan gheton paikan, mutta siellä ei ollut kovin paljon tuosta ajasta nähtävissä. Aukio, jolta ihmiset lähetettiin keskitysleireille, on saanut seuraavan muistomerkin. 68 tuolia niiden 68 000 juutalaisen muistoksi, jotka asuivat Krakovassa vuonna 1939. Kuusi vuotta myöhemmin heistä oli elossa 3000. Aika hiljaiseksi vetää tällaisissa paikoissa.

Aukiolta jatkoimme matkaa Schindlerin tehtaalle. Saimme kuulla tarinan Schindleristä, arvioita hänen sankaruudestaan ja elokuvan ja todellisuuden eroista. Oli miten oli, Schidlerin toimien seurauksena yli 1000 juutalaista pelastui. Se on iso osa siitä 3000:sta. 

Kierros loppui Schindlerin tehtaalle, joka on kykyisin museo, jonka näyttely kertoo paitsi Schindleristä myös natsimiehityksestä muutenkin. Meillä ei nyt aika riittänyt museoon. Palasimme tuolien aukiolle odottamaan ratikkaa. Aukion kulmassa on paikallista ruokaa tarjoava lounasravintola, johon erehdyimme poikkeamaan. Näin herkullisen näköinen oli kalkkunaleike sekasalaatilla.

Emme suosittele, se toinen annos ei ollut juurikaan kummoisempi.

Ratikkaan pääsy ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Lippuja ei myyty missään eikä meitä oikein osattu neuvoa. Vihdoin löytyi kaunista englantia puhuva nainen, joka lupasi opastaa meitä. Lippu ostettiin kolikkoautomaatista ratikan sisältä! Liikkuvassa kulkuneuvossa se ei ollut kovin miellyttävää puuhaa. Lippu piti myös erikseen leimata toisessa automaatissa. Jäimme pois samalla pysäkillä meitä avustaneen rouvan kanssa. Hyvästellessään hän halusi antaa meille esitteen vapaaehtoistyöstään: Jehovantodistajien materiaalia.

Tässä välissä oli pakko istua terassille kahville ja vedelle. Tänään lämpömittarit näyttivät +29C ja kierros kesti 2,5 tuntia. Tykästyimme puuhaan kuitenkin niin, että päätimme jatkaa toiset 2,5 tuntia vanhan kaupungin kierroksella. Opas oli vielä ensimmäistäkin parempi ja kuulimme paljon tarua ja totta paikallisesta historiasta.

Pyhän Marian kirkon tornista soitetaan aina tasatunnein trumpettia neljään eri suuntaan. Trumpetinsoittaja myös lopuksi vilkuttaa yleisölleen. Kuulemma Puolan paras työpaikka: työtä on neljä minuuttia joka tunti.

Teatterrin on saatu mallia Pariisin oopperasta.

Yliopistolla näimme myös tasatunnein tapahtuvan esityksen: ylhäältä vasemmasta luukusta marssi puunukkeja ulos ja takaisin sisälle oikeasta luukusta.

Yliopiston ehkä tunnetuin opiskelija ja opettaja on ollut Kopernikus, hänetkin tapasimme tänään.

Retki päättyi Wawelin linnaan. Vaikka nämä retket ovat siis ilmaisia, lopussa saa niin halutessaan antaa tippiä. Ja me halusimme, olivat nämä sen arvoisia.

Viiden tunnin opastettu ja muu omatoiminen kävely mukulakivillä ja muilla kovilla alustoilla sandaaleissa ja melein 30 asteessa vei puhdin tehokkaasti. Päivällinen Restauracija 7:ssä keskusaukiolla korvasi mainiosti lounaan pettymyksen.

Aamuksi on taksi tilattu, viereisestä sängystä on jo kohta tunnin ajan kuulunut tuhinaa (tuo siskohan suuttuisi, jos kutsuisin sitä kuorsaukseksi) ja nyt on aika minunkin huilailla.

Lomalla ja matkalle!

Ensimmäinen kesälomapäivä on kiireinen: huomenaamulla anivarhain lennän siskoni kanssa Krakovaan ja sitä ennen on miljoona (tai ainakin kymmenen) asiaa hoidettavana. Tähän mennessä olen hoitanut pankki- ja vakuutusasiat, tehnyt lennon lähtöselvityksen ja printannut kaikki mahdolliset varaukset mukaan, lähetellyt puolalaisen vaihtokumppanin kanssa tekstareita ja juonut neljä espressoa. Nyt muutama sana blogiin ja sitten alkaa pakkaus. Huomattavasti helpompaa on lähteä liikkeelle näin, ettei meille kotiin ole tulossa ketään.

Nämä puolalaiset siis olivat meillä edellisvuodenvaihteessa. Me lennämme huomenna Krakovaan, olemme siellä kaksi yötä ihan hotellissa ja sitten jatkamme vuokra-autolla pieneen kylpyläkaupunkiin nimeltä Ustron. Vähän niin kuin keskelle ei mitään. Sinänsä lupaavaa, sillä nyt on oikeasti aika tyhjentää pää kesän viettoon. Ilma on surkea Suomessa, Etelä-Puolaan on luvassa +25C koko ajalle:-)

Nyt jo alan uskoa, että Finnair saa minut perille huomenna. Lentojen kanssa on ollut niin paljon säätämistä, että muutaman kerran on meinannut epätoivo iskeä. Mehän ostimme lippumme tammikuussa ja sen jälkeen omalta osaltani niitä on muutettu kolme kertaa. Paluulennon ensimmäinen muutos oli sellainen, että Finnair ilmoitti tekstiviestillä, että lennon jälkimmäinen osa Helsingistä Turkuun on aikaistunut. Ihan kiva, mutta ongelmalliseksi asian teki sen, että jatkolento oli jo ennen ensimmäistä lentoa. Hieman hankala toteuttaa. Asiakaspalvelusta viestiini ei vastattu, ei myöskään yksityiseen FB-viestiin. Julkinen FB-julkaisu sitten sai lentoyhtiön liikkeelle. Tarjosivat ensin jatkolentoa SEURAAVANA PÄIVÄNÄ. Omalla kustannuksellani olisin saanut viettää puoli vuorokautta Helsinki-Vantaalla. Melkoisen väännön jälkeen lentoja muutettiin ja meille saatiin yhteys Berliinin kautta toimivaksi. Ei kovin miellyttävä, sillä lento lähtee klo 6.30 Krakovasta ja me olemme sieltä parin tunnin ajomatkan päässä. Mutta kuitenkin. Muutama viikko sitten tuli taas tekstiviesti: Helsinki-Turku -lento oli taas aikaistunut ja taas se lähti ennen saapumistamme Helsinkiin. Keitti ja kiehui, mutta asia järjestyi lopulta. Hieman (tai enemmänkin) ihmettelen tuota lentoyhtiön politiikka ilmoitella toteutuskelvottomista lentoyhteyksien muutoksista viesteillä. Jos asiakkaita oikeasti haluttaisiin palvella, muutokset ilmoitettaisiin vasta, kun yhteydet on varmistettu toimiviksi. On siis vaatimaton mielipiteeni.

Tilasimme myös Finnairin kautta taksin Krakovan lentokentälle odottamaan. Ihan sellaisen Executive-palvelun, kun se ei siellä juuri mitään maksanut. Jännä nähdä, miten palvelu toimii, kun lento kuitenkin on tunnin myöhässä.

Ustronista löytyi CC-haulla tällainen kuva, lupaavan näköistä lomanviettoaluetta, eikö vain:

HomeExchange.com pyysi minulta talvella blogikirjoitusta sivuilleen. Se on nyt julkaistu tällaisessa osoitteessa:

http://blog.homeexchange.com/blog/meet-a-member/meet-a-member-nina-exchanging-second-homes/4058/

Palkkioksi sain ihan kokonaisen vuoden ilmaisen jäsenyyden, kyllä nyt kelpaa taas vaihtoja etsiä! Palailen asiaan Puolasta lähipäivinä (wifi pitäisi olla sekä hotellissa että loma-asunnolla ja matkakumppani ainakin yhtenä iltana töllöttää raveja...)

Hiljaista kodinvaihtorintamalla

Taas on vierähtänyt muutama kuukausi ilman päivityksiä. Ei ole tässä välissä juurikaan ollut lomia ja vielä vähemmän kodinvaihtoja. Hiihtoloman vietimme vuokrakämpässä Itävallan Schladmingissä. Ei siinä kaksiossa mitään vikaa ollut, mutta kyllä taas saatiin muistutus siitä, kuinka hienoihin ja hyvin varusteltuihin koteihin olemme viime lomillamme päätyneet. Noissa vuokralomakodeissa ei juuri koskaan ole kaikkea tarvittavaa (nyt puuttui esim. paistinpannu). Loma oli kuitenkin upea, maisemat rinteet ja talvipatikkareitit ihania.

Meillä täällä kotona hiihtolomaa vietti mallorcalainen nelihenkinen perhe. Riemua oli lapsilla riittänyt, sillä lunta oli alkuviikolla jonkin verran. Meidän miltei kaksikymmenvuotias rattikelkka oli mennyt rikki ja he olivat ostaneet tilalle uuden ja vahingonkorvauksena vielä pulkankin! Tällä kerralla toivoin tosissani, että he olisivat kysyneet, mitä toivoimme asialle tehtävän. Meillä kun ei juurikaan ole tuolle tuliterälle Stigalle käyttöä...

Perhe oli myös kokkaillut meitä odottamaan mallorcalaisen päivällisen. Ihanan huomaavaisia ihmisiä!

Nuo olivat kyllä huomattavasti herkullisempia kuin miltä näyttivät😊

Kesällä meille ei tänä vuonna olekaan tulossa ketään vieraita. Minä menen kesäkuussa Puolaan vastavierailulle meidän toissajouluisten vieraiden luo Mirkka-siskon kanssa. Viime joulun ranskalaisvierailta saamillani pisteillä yövyn Bostonin lähellä heinäkuussa yhdeksän yötä. Heinäkuun lopussa olisi vielä tarkoitus vierailla Pedron luona Mallorcalla. Siinä sitä onkin ohjelmaa yhdelle kesälle. Kuvassa koti Uudessa Englannissa.

Viime syksynä liityin Trusted Housesitters -talonvahtisivustoon löytääkseni lomakodin tänä kesänä. En kuitenkaan jaksanut odottaa pestin löytymistä vaan sovin nuo yllämainitut kodinvaihdot. Tänään tuli Sallasista pyyntö tulla vahtimaan taloa ja lemmikkejä muutamaksi viikoksi kesällä. Uima-allas ja auto sisältyisivät diiliin. Valitettavasti ei taida tuo enää mahtua kalenteriin. Ensi kesänä uusi yritys.