keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulunviettoa Kleingurmelsissa

Joulunpyhät sujuivat rauhallisesti. Joulupäivänä käytiin pitkällä kävelylenkillä ja illalla syömässä paikallisessa ravintolassa. Taas kerran unohtui sanakirja matkasta ja oltiin jo tilaamassa hevosta pääruoaksi, kun paikalle saapui tarjoilija, joka osasi sen verran englantia, että osasi lihan nimen kääntää. Tilaus muuttui sitten lampaaksi ja naudaksi. Hurjan hyvää ja ruokaa oli riittävästi.

Tapaninpäivän aamuna satoi vettä kaatamalla, mutta aamupäivän aikana alkoi aurinko paistaa. Kävin kuvaamassa vaihtokotiamme takapihaltakin päin.


Ikkunalaudoillakin on joulua koristeltu.


Ajelimme sitten Schwarzseelle, jossa on lähin laskettelukeskus. Tiesimme, että sinne ei laskemaan kannata lähteä, mutta tarkoitus oli kävellä järven ympäri. Mäessä oli kyllä laskijoita, vaikka nurmikko paistoi läpi ja vettä satoi kaatamalla. Me palasimme kuitenkin saman tien kotiin ruokakaupan kautta.

Kävimme vielä ulkoilemassa kotinurkilla, pyörillä ja kävellen. Maisemat ovat viehättäviä ja täällä on tosi paljon pieniä maatiloja.

 


Nyt sitten vain kokkaillaan ja pakkaillaan huomenna alkavaa Crans Montanan retkeä varten. Toivottavasti teilläkin kaikilla joulu sujui leppoisasti!

tiistai 25. joulukuuta 2012

Jouluaatto Gstaadissa

Aattoaamuna herätys oli varhain. Täältä meidän lähialueilta kun on lumet sulaneet kokonaan, päätimme lähteä Gstaadin laskettelualueelle. Täältä on sinne noin puolentoista tunnin ajomatka. Valitsimme alueen kylistä sen, jossa tiedotuksen mukaan oli eniten rinteitä ja hissejä avoinna. Suuntasimme siis Saanenmöseriin, joka on Gstaadin kylästä vielä vähän eteenpäin vuoristosolaan.

Aika vaikea oli tietää, mitä pitäisi päälle pukea. Lämmintä oli kuitenkin luvattu iltapäivälle +11C. Melkein heti vaatteita vietiinkin takaisin autolle. Karille ja Esalle ostettiin päiväliput ja minulle suksettomalle yksi ylösnousu.

Tästä se ensimmäinen päivä alppilaskettelua alkoi:


Minä olin etukäteen tutkinut alueen talvivaelluskarttaa ja sen mukaan tuolta huipulta meni talvivaellusreitti Gstaadin kylään. Ensin piti kuitenkin päästä kahville, sillä mitään rinneravintoloita ei ollut odotettavissa minun reittini varrella. Lähellä olevan ravintolan terassilla paistateltiin päivää upeissa maisemissa.



Reittini lähti ravintolan nurkalta. Edellisen lumisateen jälkeen sitä ei tosin ollut kukaan kävellyt eikä reittiä oltu avattu, joten lumessa joutui tarpomaan. Edelläni käveli kuitenkin onneksi kolmihenkinen porukka, mikä helpotti minun menoani kiitettävästi. Noin puolen tunnin jälkeen he kuitenkin saivat tarpeekseen ja kääntyivät takaisin. Tunnin tarpomisen jälkeen en enää tiennyt, mihin olisi pitänyt suunnata (paitsi alas). Siihen asti oli näkynyt ihan selvät jäljet, mihin reitti oli alunperin avattu, mutta avoimella paikalla jäljet katosivat ja rinne alaspäin oli melko jyrkkä. Takaisin hissille siis. Ei se silti haitannut, maisemat olivat upeita koko matkan eikä niitä olisi alhaalta kylästä nähnyt.


Tuolihissillä pidempi lasku ja sitten tietä pitkin alas kylään. Alhaalla olevat talvivaellusreitit olivat hyvin merkittyjä ja paljon käveltyjä, joten jatkoin aikani kuluksi matkaa viereiseen Schönriedin kylään. Hiihtoladut olivat erinomaisessa kunnossa ja ulkoilijoita oli paljon.


Rinteet eivät ole valaistuja, joten hissit suljetaan klo 16.30. Muutenkin kuulemma lämpö muutti iltapäivällä rinteet huonompikuntoisiksi.

Hieno päivä, sitten kotiin tarkistamaan lämpötila. Täällä oli sisälämpötila +25C. Me, jotka olemme tottuneet +20:een, olimme aivan tuskissamme. Sveitsiläiset tietenkin palelivat meillä. Pari päivää sitten lähettelimme molempiin suuntiin lämmönsäätöohjeita. Ja hurraa, olimme päässeet nyt +23:een!

Illalla täällä oli aika väsynyttä väkeä, iPadilta katseltiin Täällä Pohjantähden alla ja mussutettiin pussillinen suklaata.

Bernissä shoppailemassa aatonaattona

Tässä kuva vaihtokodistamme kadulta päin. Tällä alueella pihat ovat todella pieniä, vaikka tilaa ympärillä on.



 Meidän kotimme on onneksi peränurkassa, joten talon takana on vähän maisemaakin. Me olemme kuitenkin juuri sellaisessa kolossa, että vuoret eivät tähän näy.


Sunnuntaina lähdimme Berniin täydentämään ruoka- ja urheiluvälinevarastoja. Ostoskeskuksessa menikin sitten ihan koko päivä, sillä Esan uusien laskettelusuksien saaminen käyttökuntoon kesti muutaman tunnin. Odotellessamme istuimme kahvilla ja ihmettelimme juustotiskejä. Ostimme myös possupaistin joulukinkun korvikkeeksi. Niin ja sitä sveitsiläistä suklaata.Tällä reissulla hämmennystä herätti se, että ostoskeskuksen parkkihalli oli maksullinen.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulumarkkinoilla Bullessa ja Fribourgin Stockan ruokaosastolla

Lauantaina oltiin aika aamu-unisia, mikä meillä tarkoittaa sitä, että minä nukuin melkein kahdeksaan ja muut kiskoin väkisin sängystä ennen puoltapäivää. Oli aika lähteä hankkimaan joulutarvikkeita.

Sitä ennen kuitenkin tutustuimme postimieheen, joka soitti ovikelloa. Puhui saksaa, Kari vastasi englanniksi ja postimies jatkoi ranskaksi. Ongelma oli kuitenkin se, että hän oli laittanut naapurin postia meille ja halusi laatikon avaimen siirtääkseen postit oikeaan laatikkoon. Seurasin tätä kommunikaatiota taustalta ja aika hauskaa oli, kun kumpikaan ei ymmärtänyt sanaakaan, mitä toinen sanoi.

Ensin kävimme Bullessa. Olin etukäteen nähnyt, että siellä on lähimmät vielä avoimet joulumarkkinat. Joulumarkkinat on kyllä vähän liioittelua, ei niitä kojuja ollut kovin monta. Ostettiin kuitenkin joululeipää ja -pitkoa. Ranskaksi. Ja niin väärin puhuttu ja puolet osoittelemalla, mutta tehtyä tuli, joten olen taas suunnattoman ylpeä itsestäni!


Bullesta palatessa poikkesimme Fribourgin keskustassa. Parkkeerauspainajainen, josta siitäkin sinnikkyydellä selvittiin. Etsimme kahvilaa ja päädyimme Starbucksiin. Niínpä, aikamoinen rimanalitus, mutta satoi vettä ja kahvihammasta kolotti. Ruokaostoksilla kävimme Manorin ruokaosastolla, joka oli aivan kuin kopio Stockmannin vastaavasta. Miten nuo tietyntyyppisten tavaratalojen ruokaosastot voivatkin olla niin samanlaiset ympäri Eurooppaa? Joulukinkkua sieltä ei kyllä löytynyt, mutta ostettiin olennaisimmat (sveitsiläistä suklaata ja viiniä ja lisukkeeksi pihvit ja hedelmiä).

Kotona kokkailtiin ja otettiin rauhallisesti. Ja nautittiin joulusisustuksesta. Sitä ei kyllä hotellijoulussa saisi.


Lähetin Willille sähköpostia, jossa kyselin matkalaukkujen kohtaloa ja ohjeita lämmön pienentämiseksi, täällä on nimittäin meille vähän liian kuuma. Vastaukseksi tuli tekstari, jossa pyydettiin Skypeen. Päätin kuitenkin olla huomaamatta sitä, sillä siinä kohdassa väsytti vietävästi ja viimeksi Skypessä vierähti kaksi tuntia. Kymmenen jälkeen koko väki oli peiton alla. Jos tontut täälläkin kurkkivat, pitivät meitä varmaan tosi kiltteinä.

Matka Sveitsiiin joulunviettoon

Perjantaina vihdoin pääsimme matkaan. Sitä ennen oli tietenkin normaali matkaanlähtöpaniikki. Kotia piti yrittää järjestellä joulukuntoon, auto vaati siivousta ja pakatakin piti. Yksi meistä teki töitä viimeiseen iltamyöhään saakka, toinen on toipilaana ja kolmas teini-ikäinen. Kaikki nuo seikat tuntuvasti haittaavat asioiden edistymistä. Mutta lentokoneet eivät odota, ainakaan matkustajia. Kentälle oli siis lähdettävä, ja ne hommat, jotka siinä vaiheessa oli tekemättä, on sitä edelleenkin.

Muutama muukin viime hetken paniikki aiheutti päänvaivaa. Täällä Sveitsissä astianpesukone hajosi pari päivää ennen lähtöä, ja me jo pelkäsimme joutuvamme käsin tiskaamaan joulunpyhät, mutta uusi kone löytyi ja asennusfirma kävi sen asentamassa, joten nyt meillä on upouusi tiskari. Meillä taas kävi niin, että olimme sopineet menevämme kentälle toisella MB Vianolla, jotta vaihtareiden kaikki matkatavarat mahtuisivat kyytiin. Vaihtoon luvatussa Accordissani on aika pieni takaluukku, joten se ei olisi luultavasti riittänyt. Toinen Viano oli tarkoitus myydä, mutta yhtäkkiä yllättäen kävi niin, että molemmat kävivät kaupaksi noin viikko ennen matkaa. Lähetin Willille ja Ulrikelle viestin, jossa pyysin tarkennusta matkalaukkujen määrään, jotta voisin selvittää, mahtuvatko ne Hondaan. Lupasin kuitenkin, että me maksamme taksin lentokentältä meille ja takaisin, jos näin ei ole. Vastaus oli niin herkullinen, että ihan pakko laittaa se tähän:

 Hi Nina,
 what we hear for crasy things from you?! We are shocked a litte bit!
 Will there drive taxis in the middle of the night?
 We hope, that the Honda is not a small car like a Opel Corsa. What for
 a car is it?
 We come to have winter holiday, so we have a lot of luggage:
 1 piece baggage 82*54*29 cm
 1 piece baggage 75*48*29 cm
 2 pieces baggages 76*61*25 cm each one and
 4 pieces rucksacks 52*40*25 cm each one.
 Also we go to visit friends in Espoo for a few days. You know! Please think
 about renting a car for us on your money.
 We look forward to your reply.

Best wishes
 Willi and Ulrike

Huh huh! Piti hengähtää tovi, ennen kuin aloin vastata, että vaihtoauto ei ole oikeasti muuttunut, kyse on vain lentokenttämatkoista ja että kyllä Suomessa taksit ihan ajavat yölläkin... Tiettyyn rajaan asti epäkohteliaisuuden voi laittaa puutteellisen kielitaidon piikkiin, mutta tuossa nyt kyllä mielestäni raja ylittyi. Mutta asia saatiin selvitettyä.

Meidän matka sujui ihan kohtuullisesti. Lensimme Turusta Kööpenhaminan kautta Geneveen. Kööpenhaminassa tosin istuimme kentällä koneessa tunnin, kapteenin mukaan ilmastointia korjattiin. Aika kauhean metelin se ilmastointi piti joka kerran, kun yritettiin lähteä liikkeelle. Joka tapauksessa matkaan päästiin ja Geneveen saavuttiin vajaan tunnin myöhässä. Matkatavaroita odottaessamme availimme puhelimiamme. Minulle oli tekstiviesti Williltä, että avaimet ovat luukulla 90, joka sulkeutuu klo 20.30. Kello oli siinä vaiheessa 20.20! Muutama ylimääräinen sydämentykytys, jätin pojat odottamaan laukkuja ja rynnistin ulos ja lähtevien lentojen kerrokseen. Ajoissa ehdin ja avaimeni sain, mutta olisi tuossakin helposti voinut käydä niin, että olisimme odottaneet yön Genevessä. Kun sitten odottelin saapuvien ovella Karia ja Esaa, huomasin myös,että laukkutarrojen vastakappaleet olivat käsilaukussani. Olisi siitäkin hauska soppa syntynyt, jos ne laukut eivät olisi tulleetkaan ja miehet olisivat ilman kuitteja yrittäneet saada lentokenttähenkilökuntaa uskomaan, että kyllä meillä kolme laukkua oli.

Laukut kuitenkin  tulivat ja sitten lenkkeilimme kolmen laukun ja suksipussin kanssa vihoviimeiseen parkkitaloon, johon Willi oli saksalaisella säästäväisyydellä auton jättänyt. Tarkistin asian, terminaalin viereen pysäköiminen olisi maksanut kolmisen euroa enemmän vuorokaudelta ja nyt auto oli siellä muutaman tunnin. Auto löytyi: tiedossamme oli kerroksen, rivin ja autopaikan numerot sekä auton merkki, malli ja väri. Mutta jos olisimme onnistuneet olemaan sen noilla tiedoilla löytämättä, antenniin oli sidottu iloinen oranssinen Halloween-nauha, josta oli myös malli saamassamme kirjekuoressa.

Ajomatkaa oli puolisentoista tuntia, kaikki sujui hyvin. Pääsimme kotiin ja kaivoimme pakastimesta meille luvatut pizzat ja tutustuimme vähän joulukotiimme 2012. Talo on iso ja vähän liiankin siisti ja steriili. Nyt on taas sitä siivouspalvelua ikävä, miten me ikinä saadaan tämä kämppä kiiltämään näin kahden viikon päästä? Joulua on laitettu oikein kauniisti ja paljon, tässä osa olohuoneesta:


Lunta täällä oli vielä viime viikolla 25 cm, nyt ei mitään ole jäljellä ja lämpötila on plussan puolella. Ulkonakin on koristeltu joulua:


Alue on rauhallinen, muutaman omakotitalon rypäs maaseudulla:


Sveitsiläisten matka ei sujunut aivan yhtä hyvin kuin meidän: yöllä tuli viesti puoli kolmelta Suomen aikaa, että olivat parin tunnin myöhästymisen jälkeen perillä ja neljästä matkalaukusta yksi oli tullut Turkuun asti. Se olisi kyllä sinne Hondaankin mahtunut!

Perillä, asetuttu taloksi ja loma voi alkaa!

lauantai 24. marraskuuta 2012

Hyvä kodinvaihtoilmoitus

Joskus kodinvaihtosivustoilla näkee todella surkeita ilmoituksia. Ennen oman sivun laatimista kannattaa selailla kriittisesti muiden sivuja ja miettiä, mitä itse haluaisi lukea ja nähdä mahdollisesta vaihtokodistaan.

1. KUVAT

Kuvia kannattaa ottaa sekä ulkoa että sisältä ja mielellään eri vuodenaikoina (tai lisätä kuvia vuodenaikojen vaihtuessa). Jos pihalla on uima-allas, trampoliini tai vaikka hieno grilli, se saattaa kiinnittää jonkun huomion. Yksittäisten kasvien kuvaamista en ihan ymmärrä, harvempi vaihtaa kotia hoitaakseen toisen puutarhaa, mutta olen kyllä nähnyt yhden ilmoituksen, jossa luki, että ei maisemoimattomia pihoja, kiitos.

Sisätiloista kiinnostanee lähinnä keittiön varustetaso ja siisteys sekä oleskelu- ja peseytymistilat. Suomalaisen kannattaa kuvata saunansa, se on luksusta ulkomaalaisille. Eikä kysymyksessä suinkaan tarvitse olla kylpylätason höyryhuone.

Monet laittavat kuvia myös perheestään. Me emme ole siihen ryhtyneet, sillä emme mielellämme jaa potrettejamme vapaasti internetissä. Joidenkin mielestä ilmeisesti heidän lapsensa ovat niin somia että se lisää heidän kotinsa viehätysvoimaa, vaikka useimmat toivonevat, että lapset eivät sisälly vaihtoon! Kun vaihdosta on sovittu, lähetän yleensä meistä kuvan sähköpostilla. Tämä väki kun ei ole niin kaunista, että sillä ketään houkuteltaisiin.

Sivuston salliman kuvamäärän puitteissa kannattaa myös laittaa kuvia ympäristöstä, luonnosta tai kaupungista. Meidän ilmoitusta kaunistaa muutama muumi.

2. TEKSTI

Jos hallitsee useampia kieliä, teksti kannattaa kirjoittaa niillä, varsinkin jos haluaa vaihtoon tietynkieliselle alueelle. Jos tavoittelee Ranskaa, mahdollisuudet kasvavat hurjasti, jos pystyy kommunikoimaan ranskaksi.

Kodista kannattaa kirjoittaa selkeästi, hyviä puolia korostaen ja ehdottoman rehellisesti. Miksi kertoisi, että pihalla on kaasugrilli, jos se ei toimi? Huoneista ja varusteista siis selkeä kuvaus, myös esim. urheiluvälineista, joita voi antaa lainaksi vaihtoperheelle. Polkupyörien lukumäärä saattaa myös olla tärkeä.

Kotikaupungin tai -alueen matkailutoimiston sivuille voi myös laittaa linkkejä. Sieltä ilmoitusta selailevat löytävät usein haluamaansa tietoa siitä, mitä juuri sinun alueellasi voi harrastaa ja kuvia.

Välttäisin liian pitkän ilmoituksen tekemistä. Joskus näkee mahdottoman pitkiä sepustuksia, jotka mitä ilmeisemmin on kopioitu jostain kaupunkia tai aluetta mainostavasta sivustosta. Väsyttävää ja turhauttavaa! Linkitä mieluummin.

3. OMAT TOIVOMUKSET

Sivulle lisätään myös omat kohde- ja ajankohtatoivomukset. Kohteeksi voi tietenkin laittaa, että on avoin kaikille ehdotuksille, mutta kannattaa ottaa huomioon, että monet hakevat vaihtokotia etsimällä omalle alueelleen haluavia. Ellei erittele kohteita, ei osu näihin haaveihin. Monet ovat sidottuja koulujen loma-aikoihin, joten jos siinä voi joustaa, mahdollisuuksia on paljon enemmän.

torstai 22. marraskuuta 2012

Lomakotia voi vaihtaa, vahtia tai vuokrata

Aikaisempina vuosina olemme useita kertoja vuokranneet loma-asuntoja ulkomailta ja Suomesta. Hotelliin verrattuna se on tietenkin hyvä vaihtoehto, jos haluaa enemmän tilaa ja mahdollisuuden kokkailla loman aikana, viettää aikaa omalla pihalla ja muuta mukavaa, mitä kokonainen asunto tai talo antaa verrattuna hotellihuoneeseen. Tämä on varmasti kaikkein helpoin vaihtoehto, ei tarvitse muuta kuin valita sopiva asunto haluamaltaan paikalta, maksaa se ja ilmestyä paikalle sovittuna päivänä.

Kodin vaihtaminen on jo hieman monimutkaisempi juttu: on löydettävä sopiva asunto haluamastaan lomakohteesta ja saatava asunnon omistaja haluamaan viettää lomansa sinun kodissasi. Kotisi sijainnista, koosta ja varusteista riippuen tämän helppous vaihtelee. Etuina vuokraamiseen on se, että vaihto on ilmaista, yleensä saat kaupan päälle auton ja lisäksi joku pitää huolta sinun kodistasi lomaillessasi.

Näiden kahden välimuoto on talonvahtina toimiminen (house sitting). Siinä lupaudut viettämään tietyn ajan jonkun toisen kodissa hänen poissaollessaan, mutta kukaan ei tule sinun kotiisi. Vaihtoa kevyempi versio, jos olet huolestunut oman kotisi sopivuudesta tai siisteydestä. Talonvahdeilta yleensä edellytetään jotain, useimmiten lemmikistä huolehtimista, mutta ihan pahalta ei kuulostaisi viettää vaikka kolmea talvikuukautta ilmaiseksi Australiassa sillä hinnalla, että ruokkii jonkun kissaa tai ajaa nurmikkoa. Näitäkin sivustoja on netissä useita, esim. www.mindmyhouse.com . Jos joku on kokeillut tällaista, kuulisin mielelläni kokemuksia! Allergioiden vuoksi meidän perhe ei lähtisi minkäälaiseen petsittingiin, mutta eläintenystäville tuo voisi olla verraton mahdollisuus.