Matka sujui kohtalaisen joutuisasti. Aamukahville poikettiin moottoritien varrelle. Näitä paikkoja on säännöllisin väliajoin ja ne ovat aina tarkalleen samannäköisiä. Kahvikaan ei meiltä juuri kehuja saanut.
Rajanylitys tapahtui Ontario-järven pohjoispäässä, 1000 islands -alueella. Oltiin tietenkin väärässä jonossa ja siinä kuluikin mukavasti melkein tunti. Vähän ennen omaa vuoroamme huomasimme reunassa kyltin, jossa kehoitettiin ilmoittamaan tullissa muiden muassa hedelmät. Meillä oli pienessä evääksi otetussa askissa muutama mansikka ja viinirypäle jäljellä. Ajattelimme nopeuttavamme rajanylitystä ja tungimme askin kuljettajan penkin alle. Rajavartija kyseli kaikenlaista: Missä asutte? Mitä teette työksenne? Onko teillä mukana alkoholia? Hedelmiä? (Eei.) Minne menossa? (Niagaran putouksille.) Miksi? Pitkällisen haastattelun jälkeen meiltä vietiin passit ja ohjattiin ajamaan sivuun ja sitten vietiin vielä autonavaimetkin. Meidät komennettiin sisälle seuranamme bussilastillinen aasialaisturisteja. Tässä vaiheessa oli vähän kylmä hiki otsalla, kun mietimme, mitä sitten tapahtuu jos vielä tutkivat autonkin ja löytävät marjat.Salakuljetuksesta kaltereiden taakse?
Meille kuitenkin myönnettiin viisumit ja autonavaimetkin palautettiin. Saimme pulittaa tästä seikkailusta $6/nenä. Onneksi meillä kaikilla on vain yksi nenä. Olimme kuvitelleet rajanylityksen olevan jotenkin helpompi, kun meillä oli kuitenkin ESTA:t (eli matkustusluvat USA:han) valmiina. Kun sitten vihdoin pääsimme jatkamaan matkaa, aikaa oli hurahtanut lähes pari tuntia.
Matkalla poikkesimme Waterloo Premium Outlet Mallissa säästämässä oikein urakalla. Kasseja oli melkoinen määrä takaluukussa, tässä niistä vain osa.
Jatkoimme Buffalon kautta Niagaralle. Olimme varanneet majoituksen Kanadan puolen Niagara Fallsista, joten takaisin rajan yli oli päästävä vielä samana iltana. Navigaattoria totellen suunnistimme kaupungissa, kunnes meitä kohtasi iloinen yllätys siinä kohdassa, missä navi kehoitti kääntymään vasemmalle raja-asemalle. Kääntyminen kielletty, poliiseja valvomassa ja jono jatkui oikealle niin pitkälle kuin siitä risteyksestä näkyi. Siispä jonottamaan, reilu tunti meni siinäkin.
Kanadaan tulo kävi kuitenkin helpommin kuin sieltä poistuminen. Vakuutimme, että paluuliput Suomeen on ostettu ja meidät toivotettiin tervetulleiksi. Tarkoitus oli ollut nähdä sunnuntai-illan klo 22 ilotulitukset, mutta siinä kohdassa olimme juuri hotellihuoneessa hengähtämässä. Pikaisen päivällisen jälkeen kaaduimme sänkyihimme. Meillä oli kaksi huonetta, joissa kummassakin kaksi parisänkyä, joten ahdasta ei ollut.
Maanantain päätimme aloittaa periamerikkalaisella aamiaisella. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, mutta hauska kokemus sinänsä. Tässä tämä terveysversio, joka sai kelvata minulle. Niin ja tuo ei ole olutta vaan jääteetä!
Taka-alalla pikkusiskon tavallisempi aamupala:-) Noilla eväillä jaksoi lähteä tarpomaan putouksille, lämmintä oli kuin hornankattilassa. Mutta ne näkymät! Voi olla että on klisee käydä pällistelemässä Niagaran putouksia, mutta kukapa ei ihastelisi tuota luonnonvoimaa? Kokemus olisi ollut jumalainen, elleivät tuhannet muutkin olisi päättäneet tehdä saman juuri viime maanantaina.
Tuossa oli American Falls, vähän kauempaa löytyi isompi Horseshoe Falls.
Koko komeus yritettiin saada myös yhteiseen kuvaan:
Kävimme myös kävelemässä putousten takana, mutta retki oli kyllä melkoista huiputusta. Me olemme Karin kanssa 22 vuotta sitten USA:n puolella oikeasti kävelleet putouksen takana, mutta tässä oli kallioon kaivettu käytävä, jonka parista "ikkunasta" saimme veden putoamista ihmetellä. Sivustakin vähän nähtiin. Oikeastaan vaikuttavampi oli nähdä putous ylhäältä päin.
Mykistävän hieno kokemus oli, siitä olimme yhtä mieltä. Päivän muita viihdytyksiä olivat minigolf, shoppailu, toinen klisee Hard Rock Cafe ja viimeisenä maailmanpyörä. Meistä kokemattomin matkailija tosin melkein pissi housuunsa, kun pyörä lähti liikkeelle.
Muuten Kanadan puolen Niagara Falls on hurja huvipuisto (ja kallis sellainen) jos jonkinlaisine huvituksineen. Jos vaimo haluaa shoppailla, kitisevälle aviomiehelle on onneksi tarjolla säilytyspaikka:
(Aviomiesten päivähoitopaikka)
Tiistaiaamuna olimme taas uusimman harrastuksemme parissa: moottoritiellä ruuhkajonossa. Torontossa miesväki pääsi toteuttamaan unelmaansa Hockey Hall of Fameen.Tarjolla oli paitaa, välinettä, faktaa ja leffaa sekä toinenkin suomalaisperhe.
Ruuhkajonojen ja eksymisten kautta retki vihdoin päättyi ennen puoltayötä omaan ihanaan vaihtokotiimme. Olimme taas ehdottomasti sitä mieltä, että nuo kaksi hotelliyötä riittivät. Ihanaa, että on tilaa!!!
Aamulla kuitenkin herätys oli aikaisin, sillä kotiapulaisemme tuli klo 8 siivoamaan meidän jälkiämme ja viipyi melkein yhdeksän tuntia! Taidamme olla melkoisen suttuista väkeä... Me vietimme päivän +33C:ssa uima-altaalla, säätiedotuksen mukaan kosteuden takia lämpö tuntui +43C:ltä. Ja niin tuntui. Voimassa oli sekä helle- että myrskyvaroitus ja vähän aikaa sitten myrsky saapuikin. Vettä tulee kuin Esterin p:stä ja luulen kyllä,ettei Esterillä taida ihan näin suurta olla. Biljarditurnaus on siis alkanut, kummitäti siellä kellarissa kuuluu kiljahtelevan.
Meiltä kotoa kuuluu sellaista, että kanadalaiset ovat ihastuneet saaristoon, meidän maaseutuympäristöön ja saunaan. Kaikki tuntuu olevan kunnossa ja sehän on hienoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tulee minulle tarkistettavaksi ennen julkaisua. Älä siis ihmettele, vaikka tähän menisi muutama päivä. Laitathan kommenttiin (etu)nimesi, jotta tiedän, kuka kirjoitti.