lauantai 27. heinäkuuta 2013

Quebec

Keskiviikkona lähdimme aamulla siistijän jaloista pois Quebecin provinssin pääkaupunkiin Quebeciin. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Trois Rivieresin pikkukaupunki matkan puolessa välissä. Sitä mainostettiin Meksikon pohjoispuolisen Pohjois-Amerikan toiseksi vanhimpana kaupunkina, mutta ei asia ihan niin taida olla. Joka tapauksessa aika mitätön kaupunki, joka tulipaloissa oli menettänyt suurimman osan historiallisista rakennuksistaan. Jäljellä tosin oli vieläkin 1500-luvun lopulta peräisin oleva nunnaluostari ja sen museo. Kaupungin paras anti oli meidän mielestä ehdottomasti aamupäiväkahvit Morganen kahvilassa.


Tuolla energiamäärällä jaksoimme jatkaa matkaa Quebecin lähistöllä sijaitsevalle Montmorencyn vesiputoukselle. 30 m korkeampi kuin Niagara! On se merkillistä, miten täällä kaikkea pitää verrata johonkin, olla suurempi, parempi tai vanhempi kuin jokin toinen. Hissilläkin olisi päässyt, mutta mehän kävelimme kaikki 487 rappusta ylös ja alas. Näkymät putouksen yläpuoliselta riippusillalta olivat heikompipäiselle vähän huimaavat ja rappusistakin näkyi ikävästi alas.



Patikoinnin jälkeen oli majoittumisen vuoro. Olimme varanneet hienon sviitin vanhasta suojellusta hotellista. Respassa työskentelevä heppu oli todella suuri Suomi-fani, poliittinen järjestelmä, koulut ja varsinkin erinomaisen hyvät suomalaiset opettajat saivat kehuja. Myös aamiaishuoneen tarjoilija oli aika innostunut, olimme ensimmäiset suomalaiset, joita hän oli ikinä tavannut ja käsitys Suomesta oli ihaileva. Kävi kyllä mielessä, että olisikohan ollut tipintoivon nostattamaa innostusta. Huoneisto oli kiva ja tyylikäs. Meidän huone oli ylimmässä kerroksessa, nuo punaiset pelargonit olivat makuuhuoneen ikkunan edessä.


Quebec on Montrealiin verrattuna siisti ja viehättävä kaupunki. Vanha kaupunki on oikeasti vanha mukulakivikatuineen. Monet amerikkalaiset kuulemma tulevat tänne kokemaan vanhan maailman charmia ilman aikaerorasituksia.



Käytiin tietysti myös kuvaamassa maailman kuvatuin hotelli, Le Château Frontenac. Kiinnostaisi kyllä tietää, miten tuotakin asiaa mitataan. En ollut moisesta palatsihotellista ennen kuullutkaan, mutta olihan se kunnioitustaherättävän mielenkiíntoinen torneineen.


Iltapäivällä ennen kotiinlähtöä kävimme vielä katsastamassa paikallisen linnoituksen vartijapoikineen. Mahtoi olla poikaparalla lämmin ja ketuttaa ympärillä pyörivät turistit kameroineen.


Kotiin ajettiin suoraa päätä, sillä matkaväsymys alkaa painaa. Nyt on pian kolme viikkoa reissattu ja vaikka laiskoja kotipäiviäkin on yritetty pitää, pientä kyllästymistä on havaittavissa.

Perjantaina kierrettiin taas etsimässä sitä rikottua uimapatjaa ja tällä kertaa onnisti. Canadian Tiren hyllyssä oli just presiis samanlainen ja me huokaisimme helpotuksesta. Muuten ei jaksettu tehdä oikein yhtään mitään.

Nyt lauantaiaamuna käytiin tutustumassa meidän lähiluonnonpuistoon. Ei se nyt ihan kummallinen nähtävyys ollut, mutta ihan kivoja lenkki- ja pyöräilyreittejä. Nyt bloggaaja siirtyy muiden seuraan uima-altaalle.


perjantai 26. heinäkuuta 2013

Nyt lomaillaan kolmestaan

Tiistaina vietiin Mirkka kentälle aamulla. Aika ajoissa jouduttiin lähtemään, koska oli pakko varautua seisokkeihin moottoritiellä. Mitään ei kuitenkaan sattunut, joten saavuimme perille hyvissä ajoin ja USA:n lähtöterminaalikin löytyi helposti. Mirkan lento oli nimittäin Newarkin ja Tukholman kautta Turkuun.

Siihen se sujuvuus sitten tökkäsikin. Lähtöselvitys oli nimittäin melkoinen kaaos ja epätehokkuuden ilmentymä. Vaikka olisi tsekannut sisälle automaatilla, joutui kuitenkin samaan jonoon jonottamaan muiden kanssa. Mitään erillistä tavaroidenjättöpistettä ei ollut. Virkailijoita oli tasan kaksi, joista toinen puhui puhelimessa ensimmäisen puoli tuntia ja toisella ei muuten vaan ollut kovin kiire minnekään. Takana jonottava kanadalaisnainen puhisi katuvansa joka kerta valittuaan amerikkalaisen lentoyhtiön. Meidän edessä oli kolme väkeä saapuessamme, kolmen vartin päästä edelleen kaksi väkeä ja takana muutama kymmenen. Kun vihdoin luulimme pääsevämme tiskille, virkailija laittoi luukun kiinni ja lähti saattamaan jotain perhettä lähtöportilla. Siinä alkoi jo hymy hyytyä.

Matka jatkuikin sitten vähän ongelmallisesti, kone Tukholmasta Turkuun kääntyi matkalta takaisin ja pikkusisko lenteli sitten Helsingin kautta Turkuun. Koko matkaan taisi mennä kaiken kaikkiaan 1,5 vuorokautta. Veikkaisin, että hermo on ollut kireällä matkan aikana useamman kerran.

Me metsästimme tiistaina uutta uimapatjaa rikkomamme tilalle, mutta eipä löytynyt, ei sitten minkäänlaista. Muutenkin päivä meni vähän haahuillessa ja pyykkiä pestessä.

Keskiviikkona oli taas aikainen herätys, sillä Alma saapui klo 8 siistimään paikkoja. Päätimme jo illalla lähteä pois jaloista ja suuntasimme kohti provinssin pääkaupunkia Quebec Cityä (ranskaksi Quebec Ville).

Tässä pari kuvaa kesäkodistamme.




tiistai 23. heinäkuuta 2013

Patikoimassa kansallispuistossa - Parc National du Mont-Tremblant

Viikonlopuksi ajoimme vaihtoperheemme loma-asunnolle Laurentidesin alueelle. Kylän nimi on Piedmont ja se on lähinnä hiihto- ja ostoskeskus. Perhe käy siellä laskettelemassa talvella joka viikonloppu.

Asunnossa on kaksi makuuhuonetta, tupa ja kylppäri. Oikein on viehättävä asunto, vai mitä?




Kylässä ei kovasti ollut kesällä tekemistä, joten jatkoimme matkaa alueen "pääkaupunkiin", Mont Tremblantiin, jossa viihdykettä olikin joka makuun. Parkkipaikalta ajoimme vuoren juurelle volkkarihissillä.


Gondolihissillä matka jatkui ylös huipulle, mistä oli hienot näkymät joka suuntaan. Mitään kovin korkeita vuoria tuolla alueella ei ole, kaikilla huipuilla kasvaa havupuita.


Lippu oli menopaluu, joten siellä sitten vähän aikaa nahisteltiin, käytetäänkö paluumatka. Minä voitin ja alas tultiin kävellen. Matkalla nähtiin muutama kauris.Tuloksena hirvittävä hiki, tärisevät reidet, hiertymiä ja muutama irronnut kynsi. Niin vain selvittiin siitäkin. Lapsenmielisimmät pääsivät myös mäkiautoilemaan.



 Palkkioksi saimme Piedmontissa suuret ja mehukkaat ribsit.


Sunnuntaina aamupalan jälkeen suunnistimme Mont Tremblantin luonnonpuistoon patikoimaan. Turistitoimiston ohjeiden mukaisesti valitsimme suositun näköalareitin, pituutta noin 9 km ja korkeuseroa 430 m, mikä kyllä vähän oli huijausta sillä ylös alas mentiin jonkin verran. Usko meinasi näiltä höyryjunilta välillä loppua, mutta näkymät todellakin palkitsivat vaivat.



Kotimatkalla näimme vielä pienen kauniin vesiputoukseksi kutsutun. Lieneekö Niagaran aiheuttamaa suhteellisuudentajun puutetta, mutta itse en tuota vesiputoukseksi kutsuisi. Paikka on kyllä hyvin kaunis.



Moottoritiellä meni taas jonottamiseksi, joten kotona olimme vasta ihan illalla. Tänään täällä on sitten muutama ankka vaappunut rappusia ylös alas, sillä nyt on reisi- ja peppulihakset olleet oikeasti koetuksella. Sitä pitäisi saada lisää!

Meillä on muuten todella merkilliset keittolevyt, sekä kotona että loma-asunnolla. Samanlaiset oli viime vuonna toisessa kalifornialaiskodissa. Vähän pelottavia, tuossa alla on jonkinlainen vaihdettava foliovuoka.


Suomesta kuuluu sellaista, että kanadalaiset olivat viikonlopun meidän mökillä Juvalla. Olivat kovasti tyytyväisiä, vaikka kelit eivät ihan tainneet mökkeilyä suosiakaan. Olivat uineet, kalastelleet ja pelailleet ulkopelejä. Ja kun aina joku ihmettelee sitä, missä kunnossa meidän koti on vaihtojen jälkeen, niin ainakin toistaiseksi on hyvässä, kertoo Aija-siivoojamme, joka kävi siellä tänään siistimässä. Ei tainnut olla paljon siistittävää.

Tänään ollaan vain maattu uima-altaalla ja ruskennettu nahkaa. Tämä lepo tuli todella tarpeeseen.

Nyt on tämä reissu puolessa välissä ja Mirkka viedään aamulla lentokentälle. Huh! Kuka vielä väittää, että neljän viikon lomamatka on pitkä?

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Bageleita ja kasvitaidetta

Torstaina päätimme jättää auton metroasemalle ja matkata keskikaupungille julkisilla. Pilvisessä Vanhassa Montrealissa kiertelimme myös vanhaa satamaa, jonka laiturille oli tehty kaupunkilaisille ihan oma ranta, uiminen tosin oli kielletty. Pidimme tätä ensin lähinnä vitsinä, mutta kyllä siellä oikeasti käveli rantaleijonia pikkupikku-uikkareissaan.


Kävimme myös ihastelemassa Notre Damen basilikaa, tällä kerralla ihan maksullisesti kirkossa. Ja taas ihmeteltiin, miksi meikäläiset kirkot eivät voi olla tällaisia, sen verran nöyräksi tunsi itsensä jokainen. Ja nöyryyshän ei ole meille kenellekään mitenkään luonteenomaista:-)



Nöyryyden sijaan olemme kaiken shoppailun jälkeen sen verran trendikkäitä, että päätimme lähteä tutustumaan Montrealin trendikkäimmäksi mainostettuun kaupunginosaan Mile Endiin. Pakolliset bagelit löytyivät ja olivat kyllä ihan mahdottoman hyviä.


Muuten vain ihastelimme katunäkymiä, mutta se loppuikin sitten lyhyeen, sillä pian satoi vettä taivaan täydeltä. Mutta tuonne saatamme päätyä uudelleenkin, naapurusto oli mielenkiintoista.



Jostain kumman syystä bloggaajan aviopuoliso oli kuvannut myös Budweiser-rekkaa ja yritti saada sitä julkaistuksi. Kiinnostuneille tiedoksi, että odotettavissa lienee nyt ihan uusi olutblogi.

Hiestä ja vesisateesta märkinä lähdimme kotiin grillailemaan.

Tänään perjantaina saimme lokakuuksi vaihtopyynnön Sveitsistä. Edellisetkin pyynnöt on vielä prosessoimatta, joten tuota ei ole edes mietitty. Ei taida lomat riittää. Harmi!!

Päivän ohjelma oli sellainen, että yksi matkalainen vietti koko päivän kotona pleikkarin kanssa, kaksi lähti shoppailemaan ja se viimeinen, mutta ei suinkaan vähäisin, vietti ihanan päivän Montrealin kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa oli kansainvälinen taidenäyttely, jossa teokset oli rakennettu kasveista. Hortikulttuuri ja mosaikulttuuri olivat sanoja, joita näyttelyn nimissä esiintyi, mutta en tiedä, onko sellaiselle suomenkielistä nimeä. Laittakaa kommentteja, jos tiedätte. Tässä muutama otos, näyttely oli henkeäsalpaavan ihana++.





Tuolla kului helposti neljä tuntia, kunnes yhtäkkiä alkoi myrsky. Tuli siinä sitten hikoilun ja nahanpolttamisen kruunuksi oltua muutama minuutti vaatteet päällä suihkussa ennen kuin löytyi lähin kasvihuone. Puita kaatui, sähköt olivat poikki sadoiltatuhansilta, uutiset täynnä katastrofikuvia. Nyt on myrsky laantunut, meillä ei onneksi ole mitään tuhoja, trampoliini vain vaihtanut paikkaansa pihassa.

Jos kelit paranevat, aamulla lähdemme kakkosasunnolle Tremblantiin, toivottavasti patikoimaan. Saisi vain mieluiten olla sekä myrsky- että hellevaroitukset peruttu siihen mennessä.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Salakuljettajat Niagaran putouksilla

Sunnuntaiaamuna anivarhain lähdimme suuntaamaan matkan ehkä kohokohtaan eli Niagaran putouksille. Olimme saaneet kuningasajatuksen kiertää Ontario-järvi menomatkalla USA:n puolelta, taka-ajatuksena maisemanvaihdoksen lisäksi löytää rajan takaa outlet-ostoskeskus, jossa voisimme säästää vähän lisää.

Matka sujui kohtalaisen joutuisasti. Aamukahville poikettiin moottoritien varrelle. Näitä paikkoja on säännöllisin väliajoin ja ne ovat aina tarkalleen samannäköisiä. Kahvikaan ei meiltä juuri kehuja saanut.


Rajanylitys tapahtui Ontario-järven pohjoispäässä, 1000 islands -alueella. Oltiin tietenkin väärässä jonossa ja siinä kuluikin mukavasti melkein tunti. Vähän ennen omaa vuoroamme huomasimme reunassa kyltin, jossa kehoitettiin ilmoittamaan tullissa muiden muassa hedelmät. Meillä oli pienessä evääksi otetussa askissa muutama mansikka ja viinirypäle jäljellä. Ajattelimme nopeuttavamme rajanylitystä ja tungimme askin kuljettajan penkin alle. Rajavartija kyseli kaikenlaista: Missä asutte? Mitä teette työksenne? Onko teillä mukana alkoholia? Hedelmiä? (Eei.) Minne menossa? (Niagaran putouksille.) Miksi? Pitkällisen haastattelun jälkeen meiltä vietiin passit ja ohjattiin ajamaan sivuun ja sitten vietiin vielä autonavaimetkin. Meidät komennettiin sisälle seuranamme bussilastillinen aasialaisturisteja. Tässä vaiheessa oli vähän kylmä hiki otsalla, kun mietimme, mitä sitten tapahtuu jos vielä tutkivat autonkin ja löytävät marjat.Salakuljetuksesta kaltereiden taakse?

Meille kuitenkin myönnettiin viisumit ja autonavaimetkin palautettiin. Saimme pulittaa tästä seikkailusta $6/nenä. Onneksi meillä kaikilla on vain yksi nenä. Olimme kuvitelleet rajanylityksen olevan jotenkin helpompi, kun meillä oli kuitenkin ESTA:t (eli matkustusluvat USA:han) valmiina.  Kun sitten vihdoin pääsimme jatkamaan matkaa, aikaa oli hurahtanut lähes pari tuntia.

Matkalla poikkesimme Waterloo Premium Outlet Mallissa säästämässä oikein urakalla. Kasseja oli melkoinen määrä takaluukussa, tässä niistä vain osa.



Jatkoimme Buffalon kautta Niagaralle. Olimme varanneet majoituksen Kanadan puolen Niagara Fallsista, joten takaisin rajan yli oli päästävä vielä samana iltana. Navigaattoria totellen suunnistimme kaupungissa, kunnes meitä kohtasi iloinen yllätys siinä kohdassa, missä navi kehoitti kääntymään vasemmalle raja-asemalle. Kääntyminen kielletty, poliiseja valvomassa ja jono jatkui oikealle niin pitkälle kuin siitä risteyksestä näkyi.  Siispä jonottamaan, reilu tunti meni siinäkin.


Kanadaan tulo kävi kuitenkin helpommin kuin sieltä poistuminen. Vakuutimme, että paluuliput Suomeen on ostettu ja meidät toivotettiin tervetulleiksi. Tarkoitus oli ollut nähdä sunnuntai-illan klo 22 ilotulitukset, mutta siinä kohdassa olimme juuri hotellihuoneessa hengähtämässä. Pikaisen päivällisen jälkeen kaaduimme sänkyihimme. Meillä oli kaksi huonetta, joissa kummassakin kaksi parisänkyä, joten ahdasta ei ollut.

Maanantain päätimme aloittaa periamerikkalaisella aamiaisella. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, mutta hauska kokemus sinänsä. Tässä tämä terveysversio, joka sai kelvata minulle. Niin ja tuo ei ole olutta vaan jääteetä!


Taka-alalla pikkusiskon tavallisempi aamupala:-) Noilla eväillä jaksoi lähteä tarpomaan putouksille, lämmintä oli kuin hornankattilassa. Mutta ne näkymät! Voi olla että on klisee käydä pällistelemässä Niagaran putouksia, mutta kukapa ei ihastelisi tuota luonnonvoimaa? Kokemus olisi ollut jumalainen, elleivät tuhannet muutkin olisi päättäneet tehdä saman juuri viime maanantaina.



Tuossa oli American Falls, vähän kauempaa löytyi isompi Horseshoe Falls.


Koko komeus yritettiin saada myös yhteiseen kuvaan:



Kävimme myös kävelemässä putousten takana, mutta retki oli kyllä melkoista huiputusta. Me olemme Karin kanssa 22 vuotta sitten USA:n puolella oikeasti kävelleet putouksen takana, mutta tässä oli kallioon kaivettu käytävä, jonka parista "ikkunasta" saimme veden putoamista ihmetellä. Sivustakin vähän nähtiin. Oikeastaan vaikuttavampi oli nähdä putous ylhäältä päin.



Mykistävän hieno kokemus oli, siitä olimme yhtä mieltä. Päivän muita viihdytyksiä olivat minigolf, shoppailu, toinen klisee Hard Rock Cafe ja viimeisenä maailmanpyörä. Meistä kokemattomin matkailija tosin melkein pissi housuunsa, kun pyörä lähti liikkeelle.





Muuten Kanadan puolen Niagara Falls on hurja huvipuisto (ja kallis sellainen) jos jonkinlaisine huvituksineen. Jos vaimo haluaa shoppailla, kitisevälle aviomiehelle on onneksi tarjolla säilytyspaikka:


(Aviomiesten päivähoitopaikka)

Tiistaiaamuna olimme taas uusimman harrastuksemme parissa: moottoritiellä ruuhkajonossa. Torontossa miesväki pääsi toteuttamaan unelmaansa Hockey Hall of Fameen.Tarjolla oli paitaa, välinettä, faktaa ja leffaa sekä toinenkin suomalaisperhe.




Ruuhkajonojen ja eksymisten kautta retki vihdoin päättyi ennen puoltayötä omaan ihanaan vaihtokotiimme. Olimme taas ehdottomasti sitä mieltä, että nuo kaksi hotelliyötä riittivät. Ihanaa, että on tilaa!!!

Aamulla kuitenkin herätys oli aikaisin, sillä kotiapulaisemme tuli klo 8 siivoamaan meidän jälkiämme ja viipyi melkein yhdeksän tuntia! Taidamme olla melkoisen suttuista väkeä... Me vietimme päivän +33C:ssa uima-altaalla, säätiedotuksen mukaan kosteuden takia lämpö tuntui +43C:ltä. Ja niin tuntui. Voimassa oli sekä helle- että myrskyvaroitus ja vähän aikaa sitten myrsky saapuikin. Vettä tulee kuin Esterin p:stä ja luulen kyllä,ettei Esterillä taida ihan näin suurta olla. Biljarditurnaus on siis alkanut, kummitäti siellä kellarissa kuuluu kiljahtelevan.

Meiltä kotoa kuuluu sellaista, että kanadalaiset ovat ihastuneet saaristoon, meidän maaseutuympäristöön ja saunaan. Kaikki tuntuu olevan kunnossa ja sehän on hienoa.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Parc Olympique Montreal ja Mont Royal

Terveisiä helteisestä Montrealista! Meille kodinvaihtajille kuuluu hyvää, pari viime päivää olemme lomailleet aika laiskasti, polskutelleet ja kärventäneet nahkojamme takapihan uima-altaalla ja tehneet lyhyitä retkenpyrähdyksiä kaupungille.



Montreal Canadiensin kotihalli on nyt käyty katsastamassa, samoin kuin muutama keskikaupungin ostoskeskus. Torstaina kävimme myös Montrealin olympiapuistossa. Siellä pääsimme hurjalla hissillä ihailemaan kaupunkinäkymää.


Tänään ajoimme kaupungin korkeimmalle ja ainoalle kukkulalle, Mont Royalille, jonka puistoissa on kävelyreittejä ja jonne kaupunkilaiset tulevat viettämään vapaapäiviä. Innokkaimmilla näytti olevan grillit ja puutarhatuolit mukana. Ratsupoliisit partioivat turvaamassa rauhan viikonlopunviettäjille. Näköalapaikalta näkyi myös edellisen kuvan torni.



Montrealin linnan kukkaistutukset ovat kauniita, sisällä linnassa ei sitten olekaan muuta kuin matkamuistomyymälä.


Puistossa on myös kiva järvi sorsineen ja muitakin luontoelämyksiä kaupunkilaisille - ja suomalaisturisteille - ihmeteltäväksi.



Päivän retki lopetettiin kirkkovierailuun, tässä Oratoire Saint-Joseph du Mont-Royal. Koska lämpöä oli yli 30C, olimme tässä vaiheessa ihan tyytyväisiä, että loppumatka basilikaan taittui liukuportailla:-)


Millainen sitten on tämä vaihtokoti? Aika usein kysytään, millaisia koteja vaihdetaan. Meillä on nyt kolmikerroksinen omakotitalo, jonka kellarissa (puoliksi maan alla) on pelihuone (Wii, biljardi, PS3, pöytäjalkapallo), kaksi huonetta, joista toinen on vierashuone ja toinen pieni kuntosali, sekä kylppäri. Mirkka-siskolla on siellä siis ihan oma valtakuntansa. (Laitettiin pikkulikka kellariin!)
Keskikerroksessa on autotalli, keittiö, ruokailu-olohuone ja vessa. Kerrosten välissä on iso työ-olohuone. Ylimmässä kerroksessa on kodinhoitohuone, kaksi makuuhuonetta ja iso kylppäri, jossa suihku ja kylpyamme.


Tilaa on siis vaikka muille jakaa, välillä etsimme toisiamme täältä eikä meinaa löytyä. Kaikki tarvittavat kodinkoneet löytyy ja ne ovat amerikkalaiseen tapaan JÄRKYTTÄVÄN suuria.

Ja vanhempien vaatehuoneesta (joka nyt on meitä varten puolityhjäksi raivattu) löytyi hauska yllätys:


Uuttakin kodinvaihtopäänvaivaa on tullut: saimme vaihtoehdotuksen Westlake Villagesta Los Angelesin läheltä ja nyt mietimme, haluaisimmeko sinne jouluksi. Minä nyt tietysti haluan aina joka paikkaan, mutta mukana on myös näitä hitaammin lämpeneviä. Aikaero olisi tietysti iso parin viikon loman takia kärsittäväksi, mutta Kalifornia kyllä houkuttaa. Taas.

Nyt täytyy laittaa tämä väki nukkumaan, sillä aamulla anivarhain on lähtö Toronto-Niagara-retkelle. Palailemme asiaan kolmen päivän kuluttua. Isipapalle terveisiä!