lauantai 31. joulukuuta 2016

Uusi vuosi koiranvahtina Richmondissa

Hyvää uutta vuotta Lontoosta! Tulin torstaina aamulennoilla Turusta Helsingin kautta Heathrow'lle vahtimaan Christinen taloa ja Polly-koiraa viikoksi. Christine on Australiassa joulunvietossa tyttärensä perheen luona neljättä viikkoa. Alun perin hänen piti kotiutua jo viime torstaina, mihin asti hän oli sopinut talonvahtiensa, uusiseelantilaisen pariskunnan Steven ja Christinen kanssa pestistä. Kun hän sitten päättikin jäädä vielä yhdeksi viikoksi, tarvittiin apua, sillä Steve ja Christine olivat jo lupautuneet muualle. Se apu olen nyt sitten minä.
Koti on Suur-Lontoon alueella Richmondissa, aivan Kew Gardensin vieressä. Mökit on alunperin rakennettu 1880-luvulla puutarhan työntekijöille. Niissä on alhaalla keittiö ja olohuone, yläkerrassa kaksi makuuhuonetta ja kylpyhuone. Näissä on parhaimmillaan asunut kymmenenkin ihmistä, tilaa on sopivasti minulle ja Pollylle.


Polly on oikein suloinen kultainen noutaja, rauhallinen kuin lammas. Valitettavasti hänellä on parhaillaan juoksuaika eikä hän saa olla ulkoillessa irrallaan, mihin on tottunut. Tämä on meille vähän aiheuttanut kitkaa, samoin sulhasten pois hätisteleminen. Koirat juoksevat Thamesin rantapolulla enimmäkseen vapaina, joten tarkkana pitää olla, kun omistajat voivat olla kaukanakin.


Eilen oli niin sumuista, että vieressä virtaavaa jokea tuskin näkyi.


Uusiseelantilaiset odottivat minua torstaina ja ohjeistivat talon tavoille. Kävimme vielä yhdessä lenkilläkin, mikä oli oikein mukavaa. He ovat olleet keväästä asti Englannissa, kiertäneet eri paikoissa talonvahtina ja aikovat viipyä lokakuulle asti. Hauska tapa viettää eläkepäiviä!

Richmond on oikein mukava ja siisti, yksi Lontoon äveriäimmistä alueista kuulemma. Vihreää on, lämpötila vähän plussan puolella, mutta ihmiset istuskelevat terasseilla.




Eilen olin päivän Lontoossa ja iltapäivällä teatterissa katsomassa Leijapoikaa ((The Kite Runner). Joulu on vielä paljon esillä katukuvassa ja näytelmä oli hieno. Eturiviin sai halvan lipun eikä siinä yhtään tarvinnut istua niska takakenossa.





Tänään kiertelen päivän Richmondissa ja menen illalla taas West Endiin katsomaan Agatha Christien Hiirenloukkua ((The Mousetrap), jonka olen viimeksi nähnyt luultavasti vuonna 1994.

Ottakaahan illalla rauhallisesti!

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Syysloma kissavahtina Englannissa

Lokakuussa vietin hurjan pitkän nelipäiväisen syyslomani Coco-kissan vahtina Hertfordissa Englannissa, noin 45 minuutin junamatkan päässä Lontoosta. Vahtimani talo (tai meikäläisittäin ehkä pikemminkin asunto) oli vanhaan sotasairaalaan rakennettu moderni nelikerroksinen kaupunkiasunto.



Etsin ja sain pestin aika viime hetkellä, mutta kaikki meni mainiosti. Lensin Heathrow'lle ja siirryin metrolla ja junalla Lontoon kautta Hertfordiin, missä perheen bulgarialainen siivooja Alina tuli minua rautatieasemalle vastaan, vei talolle ja esitteli paikat. Hän oli myös ollut aiemmin päivällä siivoamassa asunnolla, joten paikat olivat siistit. Coco oli aluksi vähän epäluuloinen, mutta tulimme hyvin toimeen. Työtä oli oikeasti tosi vähän, ruoka ja vesi aamulla ja illalla sekä kerran päivässä kissanhiekan puhdistus.


Kolme kokonaista päivääni sujuivat Hertfordissa ja ympäristössä kävelyretkillä, kahviloissa kirjan kanssa ja tällä kerralla tuli ihan shoppailtuakin. Brexitin ansiosta tuntui Englannissa olevan aika edullista. Mitään kommelluksia tai merkillisyyksiä ei tällä kerralla sattunut ja kotiin lähtiessä oli ihan levännyt olo, mitä tuossa vaiheessa monestakin syystä kaipasin.










Minilomasta tuli hyvä mieli ja hyvät suositukset:

Thanks to Nina we were able to leave our beloved Coco in safe hands.Nina was very responsible and caring. We were provided with updates on Coco and found a very happy pet in our return. I would not doubt in recommending Nina to others.

Jos itsekin haluaisit olla talonvahti lomallasi, tässä 20%:n alennuskuponki Trusted Housesitters -sivuston jäsenyydestä. Omani uusin tänään, sillä aion kyllä jatkaa näistä seikkailuja tulevaisuudessakin.

https://www.trustedhousesitters.com/su/YlkiLrtA

Jouluksi on ihan hurja määrä pestejä, joten sellainen löytynee helposti. Cocokin tarvitsisi seuraa joulunpyhiksi! Sain itse juuri heiltä viestin, jossa pyysivät minua tulemaan, mutta me vietämme tänä vuonna joulun kotona, joten en valitettavasti pääse avuksi.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Aina ei voi onnistua

Olen nyt ehtinyt olla viikon verran kotona ja paljon on tapahtunut tällä matkustusrintamalla sen jälkeen. Ketutuskäyrä oli kohtuullisen korkealla alkuviikolla ja tuntui, että nyt saa luvan riittää talonvahtiminen ja kodinvaihtokin tökki.

Alkuviikolla lähetin Katjalle Sveitsiin suosituspyynnön Trusted Housesitters -sivulta. Siellä on sellainen automaattitoiminto, jolla pyynnön voi lähettää. Ne suositukset ovat kullanarvoisia, jos vielä joskus haluan pestin saada. En ollenkaan ajatellut, että siinä voi jotain ongelmaa olla, sillä hän kovasti kiitteli loppuviikolla kotiin palattuaan.

Sain Katjalta sähköpostin, jossa hän kertoi, että hän ei aio antaa suosituksia, sillä hän on kovasti järkyttynyt siitä, että olen käyttänyt hänen kasvovoidettaan ja ilmeisesti vielä vartalovoiteena, sillä purkki on nyt yllättäen ihan tyhjä! En oikein ensin edes ymmärtänyt koko viestiä, mutta sitten alkoi adrenaliinia kertyä. Vastasin, etten todellakaan ole koskenut hänen voiteisiinsa. Suosituksia en niinkään murehdi, mutta olen puolestani järkyttynyt siitä, että hän kehtaa esittää tuollaisia tyhjänpäiväisiä syytöksiä. Myönnettäköön, että viesti ei varmaankaan ollut kaikilta osin ihan poliittisesti tai muutenkaan korrekti, mutta kun suututti. Suututti siis ihan vietävästi.

Vähän ajan kuluttua tuli vastaus, että asiaan on ehkä olemassa jokin muukin selitys. Sitten meni vielä tunti ja tuli uusi viesti, että nyt onkin selvinnyt, että voiteen käytti joku muu ja hän on pahoillaan ja voi kuitenkin antaa sen suosituksen. Jaa-a, se oli sitten varmaankin se koira, joka kauneuttaan hoiti hurjan arvokkailla La Mer -voiteilla, sillä muita ei talossa sen kahden viikon aikana näkynyt. No suositukset on nyt saatu, täysillä viidellä tähdellä. Vastata en siihen kuitenkaan aio. Ja nyt tuntuu siltä, että tästä lähtien on vältettävä Sveitsissä asuvia saksalaisia, sen verran ikäviä kokemuksia on heistä. Katsopa vaikka joulun 2012 kodinvaihto Kleingurmelsissa.

Sunnuntaina saimme vaihtopyynnön Etelä-Afrikasta. Ennen siihen vastaamista päätin vielä varmistella havaijilaisilta, että onhan meidän sopimus vielä voimassa. No ei ollut. Ovat parhaillaan Sloveniassa, omasta mielestään liian kaukana Ljubljanasta, ja tulleet siihen tulokseen, että haluavat Suomessa Helsinkiin. No se siitä. Koomista on, että he olivat se osapuoli, joka halusi jo ennen joulua sopia päivistä puolentoista vuoden päähän.

Lähettelin alkuviikolla muutaman viestin. Nyt meillä on uusi, ihan allekirjoitettu sopimus oregonilaisen pariskunnan kanssa ensi kesäkuuksi noin kahdeksi viikoksi. Viininmaistelua siis luvassa taas! Viestintä on sujunut hienosti ja tätä jo odotellaan ja suunnitellaan innokkaasti. Talo on vähän syrjässä, mutta niinpä on tämä meidän talokin. Nämä ovat aina valintoja: jos haluaa kaupunkiin, voi saada pienen ja ehkä rähjäisen kämpän, jos vähän tinkii sijainnista, voi saada upeita lukaaleja. Me nyt joka tapauksessa tykätään tuosta viinialueesta ja tarkoitus on ajella rannikkoa, missä maisemat pitäisi olla hienot (ehkä jopa huikeat :-) Oregon on valittu USA:n parhaaksi road trip -osavaltioksi, joten eiköhän sieltä meille näkemistä löydy. Ennen tai jälkeen vaihdon mennään varmaankin ihan muutamaksi päiväksi Seattleen kaupunkilomalle. Ensi kesän lomakoti ja sen keittiö näyttävät tältä:



Meitä on lähdössä kaksi, joten eiköhän me tuonne mahduta. Ennen sopimista varmistelin vielä, että heillä on siivooja, ettei meidän tarvi alkaa noita neliöitä loman lopuksi puunaamaan. USA:n länsirannikko on siitä ihanaa kodinvaihtoaluetta että siellä kaikilla tuntuu olevan kotiapulainen tai siivooja. Siitä on kaksikin etua: paitsi ettei tarvi itse siivota lomalla voi myös luottaa, että pääsee puhtaaseen kotiin lomailemaan.

Ennen tuota ei nyt ole mitään suunnitelmia vahtia tai vaihtaa taloa, mutta joskus sellaisia voi tulla aika nopeastikin.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Viimeiset päivät Rifferswilissä

Sunnuntaina olin viimeisellä patikkaretkelläni Rigi-Kulmin huipulle. Luvassa oli nousua melkein 800 metriä, joten lähdin liikkeille varhain ja olin jo kahdeksan jälkeen Seebodenalin hissiasemalla.


Hissillä nousin ylös noin 600 metriä todetakseni, että yläasemalle olisi päässyt autollakin, huomattavasti halvemmalla. No siinä olisi sitten jäänyt tuo hissimatka kokematta, joten ei se oikeastaan harmittanut. Sitä paitsi tie luultavasti ei olisi ollut mitenkään nautinnollinen ajettava.

Reitti kulki onneksi alkumatkan pääasiassa metsässä, sillä päivä oli kuuma ja talonvahti uupui nopeassa tahdissa. Yllättävän nopeasti ja helposti pääsin kuitenkin ylös. Nuorin matkalla näkemäni patikoija oli kolmevuotias ja äiti totesi, että kyllä poika ihan itse kävelee sekä ylös että alas. En siis ole ainoa, joka ajattelee, että alle kouluikäinenkin voi vaeltaa!

Rigi-Kulmille pääsee junallakin ja asemia on matkan varrella useita. Näkymät ylhäältä ja kiertetietä pitkin laskeutumalla olivat järisyttävät. Kännykkäkuvat eivät tietenkään ole kovin merkillisiä, mutta tässä vähän yritystä:








Alemmissa kuvissa näkyvä järvi on Vierwaldstättersee, minkä rannalla Luzernkin on.

Illemmalla lähinnä katsoin tennistä televisiosta ja olin väsähtänyt. Maanantaina oli aamulla järkyttävän kuuma ja iltapäivällä tuli ukkosmyrsky. Tiistaina satoi lähes koko päivän. Ohjelmassa oli siis vain kaupassakäynti, Fritzin lenkittämistä ja television katsomista. Sveitsissä kun kaikki ohjelmat ovat dubattuja, olin kiitollinen padistani, jolla voin katsoa Suomen ohjelmia.

Tiistaina siivosin. Katja oli kovasti ollut kiireinen ennen lomaansa, joten talo oli päällisin puolin siisti, mutta huonekalujen takana ja tavararöykkiöiden alla melkoisia villakoiria. Siinä sitten arvoin, paljonko pitäisi siivota, mutta päädyin siihen lopputulokseen, että riittäköön sama siisteystaso kuin tullessani.

Keskiviikkona ajelinkin lentokentälle, jätin auton Katjalle lentokentän parkkihalliin ja avaimen infopisteeseen säilytykseen. Kotimatka sujui suuremmitta ongelmitta, yli viiden tunnin vaihtoaika Riiassa oli pitkästyttävä, mutta onneksi oli se iPad (tämä ei ole mainos, varmaan olisi saman asian ajanut mikä tahansa laite).

Torstaina tuli Katjalta kiitokset hyvin hoidetusta talonvahdinnasta. Ihan harmi, että töihin meno häämöttää, näitä seikkailuja saisi olla enemmänkin!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Risteily Zugerseellä

Lauantaina oli taas luvassa kuuma päivä ja talonvahtia laiskotti. Fritzin aamulenkin jälkeen ajelin Zugiin. Useimmilla järvillä täällä järjestetään risteilyjä, niin Zugerseelläkin. Olin saanut Katjalta hyviä alennuskuponkeja ja sellaiselle oli nyt käyttöä.

Laiva lähtee Zugista useita kertoja päivässä ja poikkeaa vaihtelevasti järven eri kylissä.


Olin kysynyt matkailuneuvonnasta, mikä kylistä olisi sellainen, jossa kannattaisi pysähtyä. Vastaus oli Immensee. Noin tunnin matkaamisen jälkeen jäin siis pois kyydistä.


Immenseessä oli tasan yksi aukio, jonka varrella oli pari hotellia ja kyläkauppa. Onneksi seuraava paatti poikkesi siellä jo kolmen vartin päästä, jollpon olin jo melkoisen pitkästynyt.


Tuossa kuvassa etummaisena näkyy myös Rigi-vuori, jolle kiipeäminen oli helteisen sunnuntain ohjelmassa.


Zugissa vielä vähän kävelin kaupungilla, kävin syömässä soppaa ja ruokakaupassa.


lauantai 9. heinäkuuta 2016

Auringonpaistetta

Perjantaina nautin (ja myönnettäköön, että välillä kärsinkin auringosta ja lämmöstä Ägeritalin maisemareitillä. Kuusi tuntia kävelyä helteessä, ajoittain uskomattomia maisemia ja ylä-sekä alamäkeä yhteensä noin 600 metriä kumpaakin.




Sattel -Hochstuckli

Torstaina oli viimein aika päästä patikoimaan hieman korkeammalle. Aamurutiinien jälkeen ajoin täältä Rifferswilistä noin kolmen vartin matkan Sattelin kylään. Matkallakin oli ihan kivat näkymät Zugerseelle. Sattelista löytyi helposti gondolihissin ala-asema, mistä pääsee kylän 800 metristä 400 metriä ylöspäin pyörivällä gondolilla. Ihan kiva idea, mutta ei se yksi kierros matkan aikana kokemusta ihan järisyttävästi elävöittänyt.

 Yläasemalta lähdin ensin tällaista kivaa Skywalk-siltaa pitkin rotkon yli. En suosittele korkeanpaikankammoisille. Ihan hiukan saattaa alkaa pyörryttää, jos uskaltaa alaspäin vilkaista. En ollut ainoa, joka piti kaiteista kiinni. Niin kuin niistä nyt olisi apua ollut.


Tässä sama vielä kauempaa kuvattuna. Tuo harmaa viiva kuvan keskellä on siis se samainen silta.


Ennen varsinaista koitosta kävin vielä Herrenboden-majatalossa aamukahvilla. Kello oli siis tässä vaiheessa puoli kymmenen.


Kun reittimerkit muuttuvat keltaisista punavalkoisiksi, on luvassa haasteita. Niin tälläkin kerralla. Seuraavan metsikön läpi noustiin melkein pystysuoraa ylämäkeä luultavasti ainakin 200 metriä. Valitettavasti nämä haasteet kuvissa näyttävät aina kovin vaatimattomilta.


Täällä on reittien varrella tällaisia juomakaukaloita. Noista putkista tulee hyvää, juomakelpoista vettä. Vielä joskus kun uskaltaisi luottaa sellaisen tarvittaessa löytävänsä, niin ei aina tarvitsisi kantaa litratolkulla juotavaa repussa.


Matka jatkui ylös. Ja ylös. Yksivälietapeista näytti tällaiselta.

 
 
Vielä noin 1500 metrissä on näin vihreätä.



Sieltä myös löytyi toinen kohta, jota en suosittele, jos vertigosta kärsii. Tiedän, ei tuokaan kuvassa näytä miltään ja on varmaan koko kuvakin vinossa, kun yritin nojautua rinnettä kohti.


Hochstucklin hissiasema on 1600 metrissä ja huippu vielä pieni jyrkkä kiipeäminen siitä ylöspäin. Ihan käsittämättömän upeat näkymät! Kännykkäkuvissa eivät saa oikeutta, mutta tässä nyt niitä kuitenkin.



Tuossa alemmassa on kaksi järveäkin, vaiika eivät kunnolla näy.

Vuoriston maatiloille on aina bälillä perustettu ravintoloita. Hauskan (ei kuitenkaan ehkä kovin houkuttelevan) näköistä, kun navetan takaa luodaan lantaa ja edessä tarjoillaan leivonnaisia.



Matka alas sujui melko rivakasti ja ilman suurempia kompasteluita. Uudelleen Herrenbodenin ohi.


Tässä vielä kerran se kammottava silta.


Alas taas pyörivällä gondolilla. Retkeen meni nelisen tuntia ja auto- ja hissimatkat päälle.


Ilta sujui kuten muutkin illat. Fritzille ja itselleni ruokaa ja pari kävelylenkkiä, kunhan ilma viileni sen verran, että vanhaherra suostui ulos.