Kotimatka

Onpas ihanaa olla kotona! Asuintilat ovat kahdessa kerroksessa ja jääkaappi on puhdas, kodinhoitohuoneessa on kuivausrumpu ja autossa automaattivaihteet. Ei tarvi yrittää jaksaa lähteä mihinkään vaan voi ihan rauhassa näpytellä tablettia, ulkona kun on kylmä ja sataa sekä vettä että rakeita. Eikä ole Bosche Bolleja ahmittavana eikä näy olohuoneen ikkunasta tuulimyllyä. Ei tarvi lähteä iltalenkille hiekkadyyneille lämpimässä auringonpaisteessa. Maskussa ei ole yhtään van Goghia, jota pitäisi päästä katsomaan. Kyllä ihmisen elämä olisi niin paljon helpompaa, kun pysyisi vaan kotona. Jostain syystä pelkkä ajatuskin kauhistuttaa, onneksi sähköpostin Matkat-kansiossa on vielä yksi käyttämätön lentolippu, kahden viikon päästä Zurichiin!

Kotimatka sujui torstaina kommelluksitta. Laukut jätettiin Amsterdamin keskusrautatieasemalle. Sieltä suuntasimme ratikalla van Gogh -museoon. Sisäänpääsy oli aikataulutettu, joten meille jäi toista tuntia aikaa tapettavaksi ennen taidemuseota. Muffinssikahville siis ja läheiseen puistoon kävelemään ja ihailemaan lasten ja nuorten luomaa taidetta. Tässä papukaijapuu:

Amsterdamista löytyy paljon ihailun arvoisia yksityiskohtia ihan ilma museokäyntejäkin.

Kansallismuseon sisäpihalle ehdimme vielä ilmaiskonserttiinkin vähäksi aikaa ennen päivän kohokohtaa, van Gogh -museota. Aivan upea paikka, valtava määrä upeita maalauksia ja tietoakin olisi ollut koko päivän tarpeiksi, mutta sen osan jätimme aika vähille. Valokuvaus oli (onneksi) keskitetty muutamaan seinälle tehtyyn jäljennökseen.

Täysin mitäänsanomattoman pizzalounaan jälkeen aloimme harhailla vesisateessa Anne Frankin talolle. Vähän tarkempi etukäteissuunnittelu olisi ehkä valmistanut näkyyn, joka siellä odotti: jono kiemurteli kaduilla talon ulkopuolella. Meillä ei aika riittänyt parin tunnin seisoskeluun, joten luovuimme ajatuksesta ja piilopaikka jäi näkemättä. Kuninkaanlinnan aukiolla joimme lämpölampun alla kuninkaallisen hintaiset kahvit ja sitten vain kiertelimme katuja ja kujia pitkin rautatieasemalle.

Matkalaukut säilytyksestä, junalla lentokentälle ja kommelluksitta kotiin vähän ennen kahta yöllä. Hieno viikko, kiitos Mirkka!

Viimeinen päivä Hollannin vaihtokodissa

Keskiviikko alkoi pilvisenä ja pieniä sadekuurojakin tuli välillä. Meidän päivän ohjelmassa oli hidas aamu ja tallustelua den Boschissa. Aamulla kuvailin olohuoneen ikkunasta vaihtokotimme modernia ja voih niin epäviihtyisää ympäristöä.

Den Boschissa käytiin lounaalla ja jälkiruoaksi oli taas ihan pakko saada Bosche Bolleja. Laihdutetaan sitten juhannuksen jälkeen. Tai ensi vuonna. Kierreltiin kaupungilla ostamassa herkkuja kotiinviemisiksi. Eräässä tavaratalossa käytiin vessassakin ja siellä taas istuskeli ukkeli keräämässä rahaa. Tämä oli eilistä vähän laadukkaampi toiletti, hintakin ihan 0,30€. Ukkeli oli myös tehokas, en ehtinyt vielä käsiäni pestä kun hän jo rynnisti puhdistamaan vessaa.

Keskustan ulkopuolella kummastelimme hollantilaista arkkitehtuuria.

Iltapäivällä sanottiin hyvästit den Boschille ja sen leivonnaisille, käytiin kotona vaihtamassa kengät ja lopetettiin kodinvaihtomme samoin kuin se aloitettiinkin, iltalenkillä dyyneillä. Nyt parkkeerattiin puiston toiselle puolelle ja paikka oli vielä viimeviikkoistakin kauniimpi.

Lenkin jälkeen olikin aika valmistautua jättämään vaihtokoti. Auto tankattiin ja jätettiin talolle, Isabella ja Paul huolehtivat sen palauttamisesta. Tässä vielä kuva keittiöstä ennen siivousta

ja olohuoneesta siivouksen jälkeen.

Aamulla noustiin jo varhain, vietiin lakanat ja pyyheliinat pyykkäystä odottamaan ja lähdettiin bussille. Matka den Boschiin kesti paikallisbussilla melkein tunnin. Junalipun osto ei sujunut meidän korteilla automaatista, joten jouduimme palvelupisteeseen. Ei sielläkään huolittu Visaa eikä Mastercardia. Ihme maa! Nyt ollaan kuitenkin onnellisesti junassa matkalla Amsterdamiin ja vaikka matka vielä tämän päivän jatkuukin, kodinvaihto Hollannissa on saatu päätökseen.

Hoge Veluwe: taidemuseo ja luonnonpuisto

Tiistain retkikohde oli Hoge Veluwen kansallispuisto noin tunnin ajomatkan päässä Waalwijkista. Matkaan lähdettiin hyvissä ajoin ja Lumia opasti meidät näppärästi ja turvallisesti perille. (Montakohan kertaa tuo pitää mainita, että alkaa tulla lahjusnokiaa postiluukusta? Mutta siis toistaiseksi lahjomaton mielipide.)

Kansanpuiston portilla meitä opasti erittäin ystävällinen ja englanninkielentaitoinen puistovahti. Päivä meille kahdelle maksoi 43,50€, mikä saattaa kuulostaa paljolta, mutta se siis sisälsi pysäköinnin puiston sisällä, sisäänpääsyt taidemuseoon ja koko luonnonpuistoon, kartan sekä polkupyörien ilmaisen käytön. Yhtä tarpeellista asiaa maksu ei kuitenkaan sisältänyt, mutta siitä lisää myöhemmin.

Aloitimme vierailumme Kröller-Mullerin taidemuseosta (u:n päälle pilkut, mutta tämä padi ei nyt ainakaan näillä asetuksilla taivu moiseen). Tämä pariskunta hankki 100 vuotta sitten 11500 taideteosta, mistä kokoelmasta sitten perustettiin museo vuonna 1938.

Museossa on maailman toiseksi suurin van Gogh -kokoelma. Paljon oli esilläkin, mutta täytyy kyllä sanoa, että nautintoa hieman laimensi kaksi bussilastillista japanilaisturisteja, joista suurin osa halusi kuvauttaa itsensä melkein jokaisen van Goghin vieressä. Nyt joku tätä blogia aiemminkin lukenut saattaa ajatella, että minulla on jotain japanilaisia vastaan. Hmm. No tilannetta ei suuremmin parantanut muutama bussilastillinen täysin kurittomia koululaisia, jotka juoksivat ympäri museota ja melskasivat mielin määrin. Melkein jo puutuin asiaan. Mutta siis maalaukset olivat vaikuttavia, ja siellä sai siis kuvata ja tässä kohdassa se jopa onnistui ilman japanilaisia. Eräs versio auringonkukista:

Aivan kaikkea ei tällainen vähemmän taiteesees perehtynyt matkailija taaskaan ymmärtänyt. Nämä lienevät niitä kohtia, joissa pitäisi nyökytellä tyytyväisen näköisenä luodakseen mielikuvan, että on fiksu. 

Museolla on myös 25 hehtaarin suuruinen patsaspuisto, jossa myös käyskentelimme tovin.

Hoge Veluwessa on vierailijoiden käyttöön 1700 ilmaista (siis suomeksi pääsymaksuun sisältyvää) polkupyörää. Lounaan jälkeen mekin aloitimme fillariretken luonnonpuiston pyöräreiteillä.

Tämän seuraavan kuvan ottamisen aikoihin olisi ollut hyvä tietää, että luimme kartan hollanninkielisiä reittejä ihan väärin. Pyöräiltiin siis harhaan ja eestaas muutama kilometri ennen kuin vihdoin ymmärrettiin, mistä oli kysymys. Saa nauraa (siis kartantekijöille, ei meille).

Päivän lenkki oli loppujen lopuksi kolmisenkymmentä kilometriä ja lopputuloksena (ei sentään verta mutta) hikeä ja melkein kyyneliä (siis peput NIIN kipeinä). Maisemat olivat kivoja mutta eivät ihan niin uskomattomia kuin odotimme.

Ja siis se juttu mikä ei sisältynyt hintaan oli vessa! Vessassa istuskeli täti, joka velotti jokaiselta kävijältä 0,25€! Ihan kuin ennen vanhaan Itä-Euroopassa, kun kommunistit yrittivät työllistää jokaisen.

Kotimatkaksi suljettiin navigaattorista moottoritiet pois ja ajeltiin maaseutukylien läpi, ostettiin tilamyynnistä uskomattoman hyviä kirsikoita ja ihasteltiin maisemia.

Sitten yhtäkkiä meiltä loppui tie alta, Mirkka joutui ajamaan ensimmäistä kertaa elämässään lossille. Tästäkin selvittiin eikä kuljettaja tainnut pissiä housuihinsa.

Illalla alettiin suunnitella kotimatkaa, viestiteltiin isäntien kanssa lähtöjärjestelyistä ja kärvennettiin päivällispihvimme. Mainio päivä oli taas tämäkin!

Kinderdijk, Breda ja Waalwijk

Sunnuntaina suunnistimme Rotterdamin lähistölle. Kinderdijk on UNESCO:n maailmanperintökohde ja yksi Hollannin suosituimmista turistikohteista, minkä kyllä huomasimmekin. Esimerkiksi Rotterdamista voi tehdä risteilyn Kinderdijkiin.

Alueella on jäljellä 19 vanhaa tuulimyllyä, joista kahteen pääsee sisällekin eli ne toimivat nykyään museoina. Pihoista päätellen muutamissa asutaankin.

Mielenkiintoinen paikka, tuulimyllyn siivet pyörivät melkoisella voimalla jo kohtalaisen pienelläkin tuulella. Bussilastillinen amerikkalaisturisteja ja toinen japanilaisia: näin rauhallisten kuvien saaminen vaati vähän suunnittelua.

Kinderdijkistä matka jatkui lounaalle Bredan vanhaan kaupunkiin.

Kauniissa keskustassa maisemaa hallitsevat kirkko

ja kuninkaallinen sotilasakatemia:

Sunnuntai näytti olevan kävelykaduilla vilkas päivä, ihmiset olivat ostoksilla, lounaalla tai kahvilla, jotkut istuivat taidemaalarien mallina. Kuvassa ei valitettavasti kuulu aukion elävä musiikki.

Bredasta ajelimme pieniä maaseututeitä kotiin päin, ostimme markkinoilta mansikoita ja ihmettelimme pyöräilijöiden määrää. Kesäjuhliin voi täällä polkea pyörällä juhlatamineisiin pukeutuneena.

Kolme tiivistä päivää vaativat veronsa ja illalla täällä suurella sohvalla näpytti tablettejaan kaksi väsynyttä matkanaista. Lepopäivän tarpeessa päätimme pysyä maanantain Waalwijkissa. Keskustassa näytti kuitenkin aamupäivällä lähinnä siltä, että ihmiskunta on maapallolta kuollut. Kun joku vihdoin käveli vastaa, saimme selityksen: sen lisäksi, että kaupat on suljettu sunnuntaisin ne aukeavat maanantaisin vasta yhdeltä! Aamukahvit kuitenkin saimme kaupungintalon aukiolla.

Kaupungintalossa oli muuten hieno näyttely valokuvakilpailun sadosta. Ystävällinen täti opasti meitä vaatimattomalla englannillaan (joka kuitenkin päihitti meidän hollannintaitomme; luemme kyllä sujuvasti, mutta puhumisesta ei vielä tule mitään).

Waalwijk on viihtyisä kaupunki, paljon vaikuttavia rakennuksia ja kauniita kukkaistutuksia.

Tänään saatiin muutama vesipisarakin niskaamme. Kotiin kokkailemaan päästiin neljän aikoihin.

Olemme muuten todella kyllästyneitä asumaan neljässä kerroksessa, ihan järjetöntä ylösalasjuoksemista. Onneksi täällä ei tarvi olla monta viikkoa. Tänään jouduin vastaamaan kielteisesti Kalifornian Long Beachilta tulleeseen kodinvaihtopyyntöön. He halusivat meille ensi kesäkuussa, mutta sitä me emme valitettavasti voi vielä luvata. Nyyh!

Nyt täällä taas maataan sohvalla ja näpytetään padeja. Saas nähdä, käykö niin, että tänään ei enää päästä mihinkään.

Kodinvaihto toi meidät Waalwijkiin Hollantiin

Eriaikainen kodinvaihtosopimuksemme hollantilaisten Isabellan ja Paulin kanssa on nyt tullut siihen vaiheeseen, että on meidän vuoromme lomailla puukenkämaassa. Hehän olivat meillä jouluna ja meillä oli pientä kädenvääntöä siitä, mitä oli sovittu tästä jälkimmäisestä vaihdosta. Hieman siis jännitti perjantaina matkaanlähtö, kun en tiennyt, minkälainen vastaanotto olisi luvassa.

Olen matkalla siskoni Mirkan kanssa, sillä perheen miesväkeä ei Hollanninmatkailu kiinnostanut. Lentomatka Turusta Tukholman kautta Amsterdamiin sujui kommelluksitta, samoin suora junamatka lentokentältä lähikaupunkiimme 's-Hertogenboschiin, jota paikalliset nimihirviön helpottamiseksi kutsuvat den Boschiksi. Jo junamatkalla huomasimme olevamme kohtalaisen hollanninkielentaitoisia, sillä saksan ja englannin avulla pystyimme päättelemään melkein kaiken. Kielitaito kannattaa, sillä täällä ei ole juuri vieraita kieliä näkynyt tai kuulunut Schipholin lentokentän jälkeen.

Olimme perillä puolenpäivän jälkeen ja Isabella oli luvannut noutaa meidät asemalta klo 15. Mainio suunnitelmamme oli jättää laukut asemalle säilytykseen ja lähteä kaupungille. Suunnitelma oli kyllä mainio, mutta hankalasti toteutettavissa, sillä asemalla ei ollut mitään säilytystiloja. Laukut siis mukaan kaupungille. Aika pian alkoi kiinnostaa lounastauko ja löysimmekin kivan kävelykadunpätkän kanavan varrelta ja sieltä edullisia lounasravintoloita. Aurinko paistoi ja ruoka oli hyvää.

Yritimme myös etsiä turisti-infoa saadaksemme kaupungin kartan, mutta eipä löytynyt. Tässä vaiheessa olivat puoli viideltä heränneet matkalaiset kohtalaisen ryytyneitä, väsyneitä ja hikisiä. Hyvissä ajoin ennen kolmea olimme asemalla. Isabella oli vähän myöhässä, mutta löysimme toisemme. Hän tuli meitä noutamaan autolla, jonka he kinamme jälkeen olivat meille hankkineet. Se on tosi pieni, mutta liikkuu, mikä on pääasia. Googletin firman, jota auton kyljessä mainostetaan. Se on jonkinlainen kimppa-autobisnes.

Ajelimme kotiin Waalwijkiin, joka on pikkukaupunki den Boschin lähellä. Asumme tämän viikon Paulin talossa, Paul muutti mappeineen Isabellan luo ja kummankin lapset ovat toisilla vanhemmillaan. He esittelivät meille nelikerroksisen kuutiotalon ja jättivät sitten meidät asettumaan taloksi.

Varsinaista pihaa meillä ei ole, alakerrassa on laatoitettu patio ja kolmannessa kerroksessa kattoterassi. 

Paul on jonkinlainen terapeutti ja alin kerros on hänen vastaanottoaan. Toisessa kerroksessa on keittiö ja olohuone, kolmannessa pari makuuhuonetta ja kylppäri. Ylimmässä, neljännessä kerroksessa on makuuhuone ja pesukone. Joudumme siis käyttämään kolmea kerrosta koko ajan ja neljättäkin pyykinpesuun! Siivottu täällä ei juurikaan oltu, jääkaappi sai karvat nousemaan pystyyn, mutta kylppäri on onneksi puhdas. Leipälaatikossa on homeista leipää, joten painoin kannen takaisin kiinni. Jääköön se viljelmä sinne viikoksi kehittymään. Jos olisimme täällä pidempään, olisin kyllä aloittanut pienellä siivouksella, mutta nyt vain jätetään pienet epäkohdat huomiotta.

Kävimme myös lähisupermarketissa hankkimassa viikonlopuksi sapuskaa. Sain melkoisen hässäkän kaupassa aikaiseksi kysymällä sisältääkö haluamamme leipä ruista (olen siis sille allerginen). Neljä ihmistä saapui asiaa ihmettelemään, kukaan heistä ei tiennyt, mitä englannin sana rye tarkoittaa. Kännykällä se sitten selvitettiin, nyt tiedämme mekin, että rugge on se vilja, jota meidän pitää välttää. Tarmokkain kaupantäti ei loppujen lopuksi edes luottanut paketin tuoteselosteeseen vaan lähti varmistamaan asian pomolta. Hyvää palvelua lähikaupassa!

Kotimatkalla pysähdyimme vielä ikuistamaan lähituulimyllymme.

Jostain syystä luulimme, että päivä ei ollut ollut siihen mennessä riittävän rasittava ja saimme päähämme lähteä läheiseen luonnonpuistoon. Uskomattomat maisemat, mutta kyllä puolitoistatuntinen tarpominen hiekkadyyneillä vei loputkin mehut.

Päivälliseksi Gordon bleuta ja Pinot Grigiota ja sitten tulikin nukkumatti. Sen tuloa tosin hiukan viivästytti ulkoa kuuluva hirveä karjuminen, sillä Hollanti pelasi eilen jalkapalloa jossain tärkeissä kisoissa.

Lauantaina suunnattiin aamupalan jälkeen den Boschiin. Lumia-navigaattori opasti meidät upeasti perille ja parkkipaikkakin löytyi helposti. Tässä vaiheessa tosin huomattiin, että puhelimesta oli virta melkein loppu ja laturi edelleen matkalaukussa, joten takaisin olisi osattava ihan omatoimisesti. Ihan kaikkea kun ei vaan voi muistaa!

Ensimmäisenä ohjelmassa oli venekierros kanavilla. Hieno kierros ja hollanninkielinen opastusta kuunneltiin sujuvast 50 minuuttia, mutta pakko oli kyllä tunnustaa että kieliopintomme ovat keskeneräiset. 

Paikallinen kulinaristinen erikoisuus on Bossche bol, jollaiset olimme kuullunymmärtämisharjoituksen jälkeen (ainakin omasta mielestämme) ansainneet.

Iltapäivällä etsimme epätoivoisesti pankkiautomaattia, sillä meillä ei ole mitään korttia, jonka paikalliset ravintolat ja kaupat hyväksyisivät. Ainoastaan hollantilaiset kortit kelpaavat, ulkomaiset visat ovat liian eksoottisia täkäläisille maksupäätteille. Rahaa saatiin, vaikka se ei ihan helppoa ollutkaan, ja myös laitettiin menemään tuliaisiin ja toriostoksiin. Täällä on kyllä ruoka huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Ostin kassillisen vihanneksia kolmella eurolla! Kukatkin olivat kauniita ja halpoja, mutta sen kiusauksen onnistuimme välttämään.

Jalkapalloinnostus näkyy katukuvassa, oransseja paitoja on lähes joka toisella, taloja on koristeltu, leivonnaisia, makeisia ja jopa juustoja löytyy jalkapalloteemaisina!

Juu ja noita polkupyöriä on kaikkialla, pyöräteitä ja -kaistoja löytyy kiitettävästi. Oikeasti harmittaa, että tässä talossa ei ole ainuttakaan fillaria.

Kirkkovierailut ovat Keski-Euroopassa enemmän tai vähemmän pakollisia.

Lopuksi kävimme vielä museossa, joka on omistettu taidemaalari Hjeronymos Boschille. Kyseisen herran mukaan on kaupunki saanut nimensä. Merkillinen seikka oli se, että museon teokset olivat kaikki jäljennöksiä. Puitteet olivat kuitenkin mahtavat, rakennus on aiemmin ollut kirkko.

Narrikin oli päässyt esille:

Kotimatkalla pokkesimme vielä Isabellan meille suosittelemassa Heusdenin kylässä ihailemassa vanhaa kaupunginmuuria, rakennuksia ja pikkukatuja. Kaksi hienoa tuulimyllyäkin löytyi.

Lopuksi vielä paistattelimme päivää terassilla cappuccinolla virkistäytyen. Tänään ei tullut mitään äkillistä mielenhäiriötä, joka olisi pakottanut upottavaan hiekkaan patikoimaan. Päivä oli hieno, nyt suihkuun ja nukkumaan!