Los Angeles Downtown

Tänään aamu valkeni taas aurinkoisena ja lämpimänä. Tässä on edellistä vähän parempi kuva meidän tämänvuotisesta joulukodista:

Esa sai toiveensa läpi ja me ajelimme Los Angelesin ydinkeskustaan, johon viime vuonna en suostunut lähtemään. Ajomatkaa oli tunnin verran ja me olimme hyvissä ajoin liikkeellä. Pysäköimme Walt Disneyn konserttitalon viereiseen parkkitaloon. Ihan uskomaton rakennus näin ulkoakin tarkasteltuna, sisälle sinne ei päässyt.

Konserttitalon vierestä löytyy myös maailmanrauhalle omistettu patsas.

Konserttitalolta laskeuduttiin puiston läpi kaupungintalolle, jonne ei myöskään sunnuntaina päässyt sisälle.

El Pueblo on Los Angelesin vanhin osa, Olvera Street sen markkinakatu. Täältä löytyy myös kaupungin vanhin talo vuodelta 1818.

Union Station on tuttu monista elokuvista.

Näimme myös taidetta katukuvassa.

Ennen kotiin lähtöä näimme myös erään kadun suljettavan, poliiseja ja radiopuhelinmiehiä oli kaikkialla. Ensin luulimme, että joku tärkeä henkilö on tulossa, mutta sitten näimme kuvausautot. Jäimme odottamaan takaa-ajokohtausta. Heh heh. Kyseessä oli varmaankin automainos, Hyundailla ajettiin ja rekisterikilvessä luki Accent. Sellaista glamouria.

Tankkaaminen oli taas taitolaji. Mikään kortti ei kelvannut kahdelle eri huoltoasemalle. Onneksi oli käteistä, hermoista sen sijaan vähän puutetta.

Arrowhead ja Big Bear Lake

Aamulla Ken taas kokkasi meille aamupalaa. Paistettuja kananmunia ja porsaankyljyksiä sekä kaurapuuroa! Palvelu oli kyllä tehokasta, mutta on mukavaa päästä huomenna ihan itse päättämään, mitä syödään aamiaiseksi. Samalla saatiin ohjeita talon ja retkikohteiden suhteen. Kenneth muuten katsoo Veäjän ja Kiinan televisioita, koska amerikkalainen joukkoviestintä on hänen mielestään pelkkää propagandaa ja muutaman rikkaan juutalaisen hallussa. Hänellä oli myös melko hurjia salaliittoteorioita Krimin tilanteesta. Mielenkiintoista, mutta vähän sanattomia oltiin.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme vuoristokierrokselle. Maisemat olivat upeita ja tie nousi melkein 2800 metrin korkeuteen. Tie oli kuitenkin hyvä ja leveä eikä renkaissa onneksi tarvittu ketjuja. Tuonne ei olisi edes saanut ajaa, jos ei ollut ketjuja mukana. Meillä ei ollut, mutta turistiltahan tuollaiset velvoitteet helposti luiskahtavat ohi. Tie oli siis kuiva ja lämpöäkin muutama aste, joten mitään vaaraa ei ollut missään vaiheessa.

Ensimmäinen pysähdys oli Arrowhead Lakella, joka on pieni lomakylä vuoristojärven rannalla.

Aika hiljaista oli, matkailuneuvontakin suljettu. Järven rannalla on taidegalleria, jonka omistaa alueen taiteilijoiden osuuskunta. Paikalla istuskeli kolme, jotka olivat kovasti juttutuulella.

Vähän aneemiselta näytti tämä jouluntoivotuskelkka lumettomassa maisemassa.

Kotiin tuotaviksi ostettiin myös elämämme ensimmäiset (ja mitä luultavimmin viimeiset) karamelliomenat.

Arrowheadista matka jatkui vähälumisissa maisemissa kohti Big Bear Lakea. Tien varsilla oli autoja pysäköityinä, lapsia ja aikuisiakin pyöriskeli lumessa ja heitteli lumipalloja. Valkoisesta ihmeaineesta haluttiin ottaa kaikki irti ja monilla oli pulkkiakin. Ihan maksullinenkin paikka löytyi, missä laskettiin mäkeä autonrenkailla. Emme kokeilleet. Oikeata lasketteluakin löytyi.

Big Bear Laken pohjoispuoli on kaunista ja rauhallista seutua, siellä olisi ollut kiva patikoida, mutta meillä ei ollut aikaa, sillä halusimme alas vuorilta ennen pimeää.

Lomakylä oli ruuhkainen, vieressä on laskettelua ja ilmeisesti väkeä oli tullut runsaasti viikonlopun ja ehkä jo joulunkin viettoon. Aivan keskusta oli siisti kauppoineen ja ravintoloineen. Lämmittelykin oli otettu huomioon, sillä ilma oli järkyttävän kylmää eteläkalifornialaisille (+7C).

Muut alueet olivat ainakin tien vieressä kamalaa hökkelirötiskökylää. Mieleen tuli parin vuoden takainen visiitti Lake Tahoella. Meillä oli kuitenkin kiva päivä, nähtiin hienoja maisemia ja vähän luntakin.

Kotiin tultiin kaupan kautta ja hurraa: Ken on matkannut Illinois'hin ja me olemme omassa rauhassamme. Kotona aloin tutkia, mistä löytyy LifeHouse Theater ja kaivoin lippuni esille, sillä luulin olevani menossa sinne sunnuntaina. Väärin luultu. Lippu oli lauantaille ja näytös alkaisi puolentoista tunnin kuluttua. Kauhealla kiireellä miehet kokkaamaan ja minä selvittämään, mistä teatteri löytyy ja miten sinne yksinkertaisimmin ajan. Pikaisesti ehdin syödä ja sitten menoksi. Ehdin hyvin, parkkipaikka löytyi helposti ja olin aulassa hyvissä ajoin. Teatteri on pieni paikallinen, näyttelijät lauloivat joululauluja aulassa ennen saliin pääsyä. Hyvin lauloivatkin. Näytelmä oli jouluklassikko Ihmeellinen elämä. Varmaan ihan hyvä, mutta aikaerorasituksen takia nukahtelin. Eturivissä. Noloa.

Kotona muu perhe nukkui ja minäkin nopeasti vähän asiallisemmassa paikassa. Heräsin taas klo 03.45,  joten ihan kovin virkeä ei taida tästäkään päivästä tulla. 

Redlands ja Riverside

Perjantaina Ken kokkaili meille aamupalaa, maissipuuroa, paistettua kinkkua ja perunasuikaleita kananmunan kera sekä paahtoleipää. Jostain kumman syystä tuo maistui ihan hyvältä. Suurin syy taisi olla huonosti nukuttu kolme tuntia ja kamala migreeni. Hän kertoi meille alueen nähtävyyksistä ja oli ilmeisesti täysin unohtanut, että olimme näillä seuduilla viime vuonnakin. Muutenkin kommunikaatio kyllä vähän tökkii, molemminpuolinen huonokuuloisuus taitaa olla isoin este.

Saimme myös ohjeita eri laitteiden käyttöön. Keittiön lattia lakaistaan vietnamilaisella harjalla!koska koko porukka oli herännyt varhain, olimme jo kahdeksan jälkeen valmiita päivän seikkailuihin. Väsytti suunnattomasti, joten suunnitelmana oli vain tutustua lähiympäristöön ja pysyä mahdollisimman kauan poissa Kennethin jaloista. 

Redlandsin kaupunki on noin 50 milia Los Angelesista itään, asukkaita 60 000. Kaupunki näyttäisi selkeästi jakautuneen kahtia. Me asumme siistillä ja varakkaalla puolella, mutta moottoritien pohjoispuolella löytyy köyhempää aluetta, osittain ihan hökkelikylää. Keskusta on pieni, historiallisessa osassa on kauniita puuhuviloita.

Nämä joulutunnelmaiset veljekset ovat Alfred ja Albert Smiley, jotka olivat tärkeitä kulttuurivaikuttajia ja joiden lahjoitusten ja tuen ansiosta tänne perustettiin yksi ensimmäisistä julkisista kirjastoista, kuvassa taustalla. Korjasto on viehättävä, siellä on esim. Tämä viihtyisä lukunurkka.

Alakerrassa oli paljon kirjoja myynnissä dollarilla,sieltä haen täydennystä, jos matkakirjasto tulee luettua.

Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, ihanteelliset vajaat parikymmentä Celsiusta. Valohoito on itselleni yksi tämän matkan tärkeimmistä anneista.

Redlands asukkaineen on aikoinaan vaurastunut sitrushedelmillä ja se näkyy monissa asioissa kadunnimiä myöten. Täällä on jossain tila, missä voi itse käydä poimimassa appelsiineja puista. Niin tekee myös Kenneth, joka itse puristaa appelsiinimehunsa.

Joulu näkyy katukuvassa tyylikkäästi ja vähemmän tyylikkäästi.

Miettikäpä, miltä tuo näyttää illalla, kun suurimpaan osaan syttyy valo. Illalla ajeltiin näitä koristeluja katselemassa. Kenneth kertoi, että rikkaat palkkaavat firman tekemään jouluisen taideteoksen pihalleen. Ei taitaisi Suomessa olla kovin kannattava liikeidea.

Redlandsin kierroksen jälkeen ajelimme moottoriteitä vältellen vähän suurempaan Riversideen. Paikallinen ostoskeskus näytti tältä:

Ajelimme lounaalle keskustan kävelykadulle. Ulkona aterioitiin pikaruokaa auringosta nauttien.

Mahatma Gandhikin oli saanut patsaan Riversiden keskustaan.

Kahvin jälkeen iski hurja väsymys, Suomessahan oli siinä kohdassa jo myöhäinen ilta. Nyt kelpasi jo moottoritiekin ja suuntasimme kotikylään ja sen ainoaan nähtävyyteen, Lincoln Shrineen. Tämän muistomerkin perusti paikallinen äveriäs presidentin ja oman poikansa muistoksi.

Näyttely kertoi presidentti Lincolnin lisäksi sisällissodasta. Opas oli innoissaan, kun kuuli, että olemme Suomesta. Hän alkoi välittömästi puhua hyvin selkeästi, yksinkertaisilla sanoilla, toistaen  ja käsiään käyttäen. Tyypistä olisi tullut mainio kieltenopettaja, niitä keinoja oli mielenkiintoista seurata. Häen isovanhempansa olivat Tanskasta, joten olimmekin melkein sukulaisia. Ja muistakaa (etusormi pystyssä korostaen), jos Suomi ikinä milloinkaan joutuu hyökkäyksen kohteeksi, Yhdysvallat pelastaa meidät kiipelistä. Näin on tosi.

Ajelimme siis vielä pimeällä katselemassa jouluvaloja ja sitten vielä ruokakaupan kautta kotiin. Kenneth ei ollut juttutuulella (onneksi), joten iltapalan jälkeen yhdeksältä nukkumaan. Kyllä kannatti, jaksoin sitten neljältä nousta tätä kirjoittamaan! Nyt on kyllä jo aika hyvin asiat, huomenna toivottavasti jo ihan siedettävässä vuorokausirytmissä. Nyt ehdin vielä suunnitella tätä päivää ennen kuin se valkenee.

Maskusta Redlandsiin 27,5 tunnissa

Torstaina kello herätti klo 2.45, lakanat pyykkiin, hammaspesu, viimeiset tavarat matkalaukkuihin ja sitten menoksi. Jotta ei hommat viime tippaan jäisi, vaihdettiin siinä vielä palovaroittimen paristo ja siivottiin yksi hyllykkö.

Matka lentokentälle alkoi puoli neljältä. Pitkälle ei päästy, kun auto aloitti saman temppuilun kuin viime viikolla: jarru jäi päälle ja auto tärisi hurjasti. Perille kuitenkin päästiin, kun vältettiin jarruttamista. Eikä siinä niin kovin paljon ylimääräistä jarrutteluaikaa ollutkaan. Asiat nyt mutkistuivat, sillä ranskalaistenhan pitäisi ottaa auto lentokentältä meille lähtiessään. Nyt avaimia ei sitten jätettykään Airpron toimistoon heidän nimellään vaan tutun autokorjaamonpitäjän. Onneksi tässä on muutama päivä aikaa, joten toivon, että Honda on ajoissa takaisin lentokentällä paremmassa kunnossa. Ellei, sitten täyttyy miettiä suunnitelmaa B. Jollaista ei oikein ole.

Helsinki-Vantaalla asiat sujuivat muuten mutkattomasti. Lento Lontooseen lähti ajallaan. Olin jo kotona tehnyt chech-inin ja syöttänyt tietomme USA:n viranomaisia varten. Hesassa saimme boarding cardit koko matkalle ja meille kerrottiin vain, että Dallasissa meidän pitää kuljettaa laukut tullin läpi ja sen jälkeen jättää kotimaanlentoa varten.

Lontoon lento lähti ajallaan, mutta koska Heathrow'lla oli ruuhkaa, emme päässeet laskeutumaan vaan pyörimme ilmassa ympyrää puoli tuntia ja olimme luonnollisesti saman verran aikataulusta jäljessä. Koska Britannia ei kuulu Schengen-sopimukseen, jouduimme tietenkin myös passin- ja turvatarkastukseen. Sen jälkeen pääsimme jonottamaan American Airlinesin turvatarkastukseen, joka oli kaksiosainen: ensin meiltä kyseltiin, miksi matkustamme maahan, missä asumme ja kaikkea muuta pikkutietoa, sen jälkeen jonotimme lisää ja vastasimme samoihin kysymyksiin (joihin olin myös jo etukäteen vastannut netissä). Lisäksi Helsingissä printatut boarding cardit revittiin ja printattiin uudestaan. Samat tiedot eriväriselle paperille. Tässä kohdassa olikin jo kiire, lähtöportille oli jo kehotettu menemään. Sinne siis. Portin ovella taas katsottiin passit ja boarding passit, minkä jälkeen saimme jonottaa tarkastukseen, jossa yllättäen taas kysyttiin samoja asioita. Kun vihdoin pääsimme portille, minut otettiin vielä tarkastukseen, kengät piti riisua, iPad laittaa päälle ja kaikki tutkittiin perusteellisesti.

Lento Lontoosta Dallasiin kesti 10 tuntia, tuntui sadalta, mutta sujui kuitenkin suuremmitta kommelluksitta. Lentokoneessa jaettiin tullikaavakkeet valmiiksi täytettäviksi. Maahantulotarkastus sujuikin Dallasissa koneellisesti, joten siinä saatiin vastailla uudestaan samoihin kysymyksiin. Kone ei kuitenkaan antanut Esalle maahantulolupaa, joten jouduimme jonottamaan virkailijalle. Syy oli ilmeisesti se, että pojalla on uusi passi eikä sormenjäljistä siten ollut valmista mallia. Vastattiin kolmannen kerran samoihin kysymyksiin. Tämän jälkeen jouduimme hakemaan matkatavaramme, viemään ne tullin läpi ja jättämään jatkokuljetukseen. Sitten olikin jo melkoinen kiire. Terminaalista toiseen siirryimme junalla. Onneksemme lento oli myöhässä, muuten emme olisi ehtineet.

Viimeinen lento oli jo melkoista tuskaa. Perille kuitenkin päästiin ja vuokra-autokin löytyi nopeasti. Navigaattoriin vaihtokodin osoite ja puolen tunnin ajomatkan jälkeen olimme pihassa. Kenneth oli hankkinut meille yllätyksen:

Suomen lipun lisäksi koimme toisenkin yllätyksen. Kenneth on täällä meidän kanssa lauantaihin asti. Vähän meinasi hymyt hyytyä, kun tämän tajusimme. Mistään sellaisesta ei ollut aiemmin puhetta. Siinä vaiheessa ei kuitenkaan mitään ollut tehtävissä. Kenneth kokkasi meille spagettia tomaattikastikkeessa ja suihkun jälkeen oli unen aika. Lyhyeksi jäi, kahdelta olin jo hereillä. Luvassa oli siis väsynyt perjantaikin.

Kaksi yötä joululomaan on:-)

Nyt alkaa hiljalleen matkajännitys kohota. Yksi työpäivä jäljellä ja torstaina startataan aamuyöllä kohti Kaliforniaa, jos siihen mennessä päästään yhteisymmärrykseen siitä, kuinka paljon Helsinki-Vantaalle ajamiseen pitää varata aikaa ja mitä siellä kentällä ennen lähtöä pitää tehdä.

Aika vähän olemme olleet tällä kerralla yhteydessä amerikkalaiseen isäntäämme. Nyt on kuitenkin sovittu, että hän on kotona meitä odottamassa torstai-iltana kahdeksalta paikallista aikaa. Ja tuo tarkoittaa siis perjantain aamukuutta Suomessa. Hätätapausten varalle meillä on avainkoodeja ja tietoa eri vara-avainten piilopaikoista, joten sisälle pääsemme itsekin, jos matka venähtää (pelottava ajatuskin). Lennämme Ontarion lentokentälle, mistä on vain puolen tunnin ajomatka vaihtokotiin, joten jahka laskeutumaan päästään on suurin koettelemus takana. Toivottavasti. Se tässä vähän huolestuttaa, miten jaksamme Kenin kanssa jutustella melkein 30 tunnin matkustamisen jälkeen. Ollaan varmaan tosi virkeitä ja freeshejä ja annetaan hyvä kuva itsestämme. Tosi asiassa vain toivotaan, että hän mahdollisimman pian ymmärtää jättää meidät rauhaan ja päästään pehkuihin. Tämän päivän viestissä paras uutinen oli se, että hän ei oleta meidän siivoavan ollenkaan, hänen siivoojansa tulee hoitamaan homman sen jälkeen, kun me olemme lähteneet kotimatkalle. Jees!

Me vietämme Redlandsissa kaksi ja puoli viikkoa, Ken tulee tyttöystävänsä kanssa meille ensi syyskuussa viideksi päiväksi tai ei ollenkaan. Tässä diilissä olemme joka tapauksessa saavana osapuolena ja siksikin kovasti kiitollisia. Nyt on kuulemma vähän sadellut ja vuorilla on lunta. Saattaa olla, että jätämme tällä kerralla vuoristot väliin, sillä kovasti ei innosta alkaa lumiketjujen kanssa touhuamaan. Eikä sinne nyt kyllä olla menossa valkeata joulua etsimään. Ensi viikonlopun sääennuste lupaa kuitenkin +20C ja aurinkoa. Tähän pimeyteen tuo on tervetullutta vaihtelua. Jaahas, taas kuului muutama kateudenvihreä huokaisu:-) Se on kuulkaa palkkiota siitä, että on niin suunnattoman rohkea, että menee asumaan uppo-oudon vaarin taloon ja päästää yhtä oudon fransmanniperheen omaan kotiinsa! Sitä rohkeutta olen taas tällä viikolla kuullut ihmeteltävän.

Niitä fransmanneja tässä sääliksi käy. Säänjumalalle on kyllä nyt lähtenyt jokin rukouksentapainen, että edes pikkupakkanen ja vähäinen kuura kirkastaisi tämän maiseman. Meidän ruoho on pidempää ja vihreämpää kuin juhannuksena... Mutta näin on nyt sovittu ja kerroin kyllä silloin syksyllä, että tähän osaan Suomea ei voi taata valkoista joulua. Toivottavasti osaavat nauttia tästä pimeyden eksotiikasta kuitenkin.

Pientä jännitystä oli viime viikonloppuna ilmassa muutenkin, kun uskollinen Hondani alkoi temppuilla. Valitettavasti se on meillä se ainoa menopeli, jolla voi kolme ihmistä siirtyä kentälle ja joka voidaan jättää vaihtoperheen käyttöön. Jarrut oli jumissa ja remonttia tehtiin (siis perheen miesväki, minä luin hallilla Ilkka Remeksen uusinta) ja nyt on auto taas kunnossa. Hyvä puoli tässä on kyllä se, että teki tuon tempun nyt eikä silloin kun ranskalaiset sillä ajelevat. Meillä on taas Kaliforniassa vuokra-auto. Auton vuokraaminen on kyllä sen luokan salatiedettä, että siinäkin jotain tukipalveluja kaivattaisiin. Autovuokraamoiden bisneskulttuuri on se, että kaiken maailman pikkuteksteillä ja vippaskonsteilla yritetään saada asiakasparka maksamaan hurjia summia ylimääräisiä. 30 tunnin matkustamisen jälkeen lukulasit hukassa on joskus olemassa vaara, että raapustaa nimensä väärään paikkaan tosi hintavin seurauksin.

Ranskalaisten kanssa on käyty aika vilkasta kirjeenvaihtoa. Yritin esittää, että jätämme tänne ateria-aineksia, koska he saapuvat aika myöhään. Ei ole kuulemma tarpeellista, HE TUOVAT RUOKAA MUKANAAN KAHDEKSI ENSIMMÄISEKSI PÄIVÄKSI! Kerroin myös, että meillä on täällä pesuaineita, saippuoita ja muuta sellaista, niitä saa käyttää vapaasti eikä tarvitse miettiä ostavansa mitään tilalle. Tuovat kuulemma mukanaan sen merkkistä pyykinpesuainetta kuin ovat tottuneet käyttämään. No mikäs siinä. Kaiken huippu oli mielestäni se, että he kysyivät sänkyjen mittoja, sillä tuovat omat lakanat mukanaan. Vähän alkoi kuulostaa siltä, että luulevat tulevansa johonkin kehitysmaahan. Oikeasti luultavasti on kysymys vain (tarpeettomasta) kohteliaisuudesta, ettei heistä olisi meille vaivaa ja/tai kustannuksia. En kuitenkaan alkanut sen enempää tuosta keskustella, tehkööt niin kuin itse haluavat. Me taas täällä mietimme, kuinka vähällä tavaramäärällä voimme lähteä liikkeelle. Periltä ostetaan se, mitä tarvitaan (ja luultavasti jotain sellaistakin, mitä ei tarvita :-).

Matkasuunnitelmissa on tällä hetkellä pari NHL-ottelua (Los Angeles ja Anaheim) kahdelle hengelle ja pari teatteria yhdelle hengelle. Saa arvailla, miten tuo jakautuu. Lisäksi olemme varanneet hotellin yhdeksi yöksi Palm Springsistä. Muuten tehdään sitä mitä jaksetaan silloin kun jaksetaan. Postauksia tulee seuraavan parin viikon ajan aina, kun jaksan tietokoneen ääreen istua.

Niin ja se, mistä lähdön suhteen kiistellään on, pitääkö auto tankata vasta kentällä, jotta ranskalaisia odottaa täysi tankki, ja pitääkö kentällä käydä pikapesussa, jotta heillä olisi muutaman minuutin ajan putipuhdas auto lentokentältä Maskua kohti lähtiessään. Minä tekisin nuo jo keskiviikkona, mutta tuo miehinen logiikka ei moista ymmärrä.

Kaupassa oli muuten tänään hauskaa seurata, kun ihmiset ostivat ihan hurjia määriä tavaraa ja itse mietin vain, mitä on vielä ihan pakko ostaa, ettei jää ruokaa pilaantumaan eikä täyttämään jääkaappia. Eikä tarvinnut ostaa mitään jouluturhakkeita. Mutta nyt olen vältellyt riittävän kauan kyseisen jääkaapin siivoamista, joten palailen asiaan muutaman päivän kuluttua näistä maisemista:

Lisäyksenä vielä: voin lahjoittaa yhden vuoden ilmaisen homeexchange.com -jäsenyyden siitä kiinnostuneelle. Ensimmäinen yhteyttä ottanut saa lahjakortin.

Kodinvaihdot sovittu Mallorcalle ja Kalifoniaan!

 

Tuo kuva on Joshua Treen kansallispuistosta Kaliforniasta ja sinne olen menossa patikoimaan joululomalla. Olemme nyt sopineet seuraavat kodinvaihdot ja matkaamme siis ennen joulua vähän yli kahdeksi viikoksi Kaliforniaan, Redlandsin kaupunkiin, joka on noin 50 mailia Los Angelesista itään päin, San Bernardinon vuoriston juurella. Tämä sovittiin taas eriaikaiseksi eli Ken ja Chau tulevat meille kesällä.

Työstä kävi kyllä taas tämäkin vaihdon etsiminen. Kuukausia meni ja kymmeniä (ellei ihan satoja) viestejä tuli lähetettyä kunnes sitten tärppäsi - ja kaksi kertaa samana päivänä. Juuri kun olimme luovuttamassa! Oli nimittäin päätetty että ellei tämän viikon aikana löydy mitään, vuokraamme asunnon Floridasta viikonlopun aikana. Ensin tulikin sitten myöntävä vastaus saksalaiselta pariskunnalta, jolla on loma-asunto (tai kaksikin) Clearwaterissa Floridassa sekä Keniltä Redlandsista. Perhe äänesti yksimielisesti Kaliforniaan matkaamisen puolesta, joten siihen tartuimme kiinni ja minä muotoilin nöyrän pahoittelevan viestin saksalaisille.

Tuohon valintaan oli montakin syytä. Ensinnäkin kommunikointi saksalaisten kanssa oli vähän kömpelöä. Heillä oli vaikeuksia ymmärtää yksinkertaisia englanninkielisiä viestejä, mikä vähän ennakoi sitä että myöhemmin olisi saattanut tulla väärinkäsityksiä. Kielivaikeuksia olemme jo kantapään kautta oppineet välttelemään. Floridan asunto oli kerrostalokaksio turistialueella, Kalifornian koti iso omakotitalo tavallisella asuinalueella. Meidän mielestä nuo tavalliset alueet ovat niin kovin paljon mielenkiintoisempia. Lisäksi ainakin yhden perheenjäsenen äänestyskäyttäytymiseen vaikutti selkeästi Anaheimin jääkiekkohalli Honda Center. Siellähän oltiin viime joululomallakin:

Muuten löytyy kyllä uutta tekemistä, viimevuotisia jalanjälkiämme ei tarvi seurata, ainakaan enempää kuin ihan itse halutaan. Meillä on myös päivälliskutsu erään perheen luo Camarilloon. He eivät olleet halukkaita matkustamaan Suomeen, mutta kutsuivat meidät vieraikseen pariksi viikoksi vastauksena minun lähettämään kodinvaihtokyselyyn. Se koti on jonkinlainen ranch, joten sinne olisi kyllä mahtunut. Kun nyt vastailin, että löysimme vaihdon, he lähettivät puhelinnumeron ja pyysivät ottamaan yhteyttä, kun olemme siellä. He haluaisivat tarjota meille päivällisen! Ihan uskomatonta. En oikein tiedä, pitäisikö tuohon uskoa vai onko se vain amerikkalaista kohteliaisuutta. Mutta tuo numeron lähettäminen kyllä mielestäni viittaa jonkinasteiseen vilpittömyyteen.

Lennot on tänään aamuvarhaisella ostettu. Kenin neuvon mukaisesti emme lennä Los Angelesin kansainväliselle lentokentälle vaan Ontarioon, joka on sekä pienempi että lähempänä. Autosta ei ole keskusteltu, näissä eriaikaisissa vaihdoissa se on vähän vaikea järjestää. Se ei meitä sureta, sillä USA:ssa auton vuokraus on halpaa. Paitsi jos vuokraa Corvetten niin kuin täällä vähän haaveiltiin. Ei, se haaveilija en ollut minä.

Keniin olen tutustunut lisää hänen verkkosivunsa kautta. Tämä herrasmies on 75-vuotias eläkkeellä oleva juristi, jonka vaimo kuoli ennenaikaisesti. Nyt hän matkustaa tyttöystävänsä kanssa.

Meille on viime viikkoina tullut useita jouluvaihtokyselyjä Euroopasta. Vastasin tänään yhdelle ranskalaiselle perheelle. Jos he eivät ole vielä vaihtoa löytäneet, voivat tulla meille pisteillä. Tämä on Guest to Guest -sivuston järjestelmä, jossa vaihdon ei tarvitse olla vastavuoroinen vaan siitä saa isäntäperhe pisteitä, joilla voi sitten vuorostaan "ostaa" vaihdon itse haluamastaan kohteesta. Tuo on vähän erilainen sivusto. Se on myös ilmainen. Itse maksoin 25€ siitä, että he todensivat henkilöllisyyteni. Näin luultavasti lisäsin mahdollisuuksiani löytää vaihtoja. Jos haluat tutustua, tässä pieni promootiolinkki sivuille (jos siis liityt tästä linkistä, saan muutaman pisteen, en rahaa):

http://www.guesttoguest.com/?sponsorship_key=351-69090-d1f0931d

Olen sen verran uusi tuolla sivustolla, että en osaa vielä arvioida sen toimivuutta. Yhden vaihdon olen sitä kautta sopinut, hiihtolomaksi meille tulee perhe Mallorcalta ja me menemme heidän mallorcalaiseen fincaansa (vanha kivitalo maaseudulla) luultavasti ensi kesänä. Tuon sovimme kuitenkin ihan vastavuoroiseksi ilman mitään pisteitä tai takuumaksuja (GTG:llä on sellainenkin mahdollista).

Mutta tässä siis vielä kuva meidän joulukodista. Olisipa pian joulu!

Loma loppui, kesän viimeiset vaihtokuulumiset

Kotimatka Sveitsistä sujui suunnitellusti ja kyllä - siitä on jo kuukausi aikaa. Aamutoimien jälkeen pakkasimme loput tavarat ja odottelimme siivoojaa tulevaksi. Sveitsiläisen täsmällisesti hän saapuikin klo 10.00. Kovin oli äkäisen ja turhautuneen oloinen täti-ihminen eikä meillä ollut mitään yhteistä kieltä. Taas kaikki osaamani noin 20 saksan sanaa olivat hyvässä käytössä. Isoin ongelma tuntui olevan se, että hän ei tiennyt mihin jättäisi avaimen lähtiessään. Sveitsissä, kuten useimmissa muissakin maissa, ovi lukitaan ulkopuolelta avaimella, joten sitä ei voi vain suomalaiseen tapaan painaa kiinni. Tämähän on meillä pari kertaa aiheuttanut sen, että vaihtarit ovat lukinneet itsensä ulos, kun eivät ole ymmärtäneet, että ovi menee lukkoon.

Ei tainnut olla mikään virallinen siivooja tämä, ainakaan hänellä ei ollut mitään välineitä mukana. Mutta onneksi se asia ei meille millään tavalla kuulunut. Sanoimme siis kauniisti Auf Wiedersehen sekä siivoojalle että vaihtokodille. Tällä kerralla se ei edes ihan kauheasti surettanut. Vaikka koti oli ihan ok, se ei meidän mielestä ollut kovin viihtyisä ja alemmissa kerroksissa haisi rajusti kellarilta.

Sarnenista on Zurichin lentokentälle vähän yli tunnin matka. Ajoimme suoraan sinne ja voitte vain arvata, että huokasin syvään helpotuksesta, kun sain sen käsivaihteisen lotjan parkkiruutuun viimeistä kertaa. Sitä sitikkaa nyt ei ainakaan tule ikävä. Jätimme tavarat vielä autoon, sillä kentällä ei ollut mitään Baggage drop -systeemiä. Matkasimme junalla Zurichin keskustaan, kiertelimme pääasiassa vanhassa kaupungissa ja istuskelimme kahvilassa.

Iltapäivällä kävimme ennen kentälle lähtöä syömässä elämämme arvokkaimmat makaronit. Kaksi pasta-annosta, yksi vichy ja yksi kokis maksoivat 64€!!! Kyllä, valuutta on oikein. Siihen juomarahat päälle niin päästään 70 euroon. Jos jossain maassa kannattaa lomailla kotia vaihtamalla niin se on Sveitsi. Kotona kokkaamalla säästimme kyllä pitkän pennin.

Lentokentällä etsin asiakaspalvelupisteen, johon voin jättää auton avaimen ja parkkilipun vaihtoperhettä varten. He eivät olleet tottuneet tällaisen palvelun käyttöön, joten meidän ohje oli jättää autosta ikkuna sen verran auki, että saisimme avaimen pudotettua sieltä. Toimin kuitenkin omavaltaisesti ja lähetin asiasta tekstiviestin Angelikalle. Olivat sitten tähän vaihtoehtoon ihan tyytyväisiä.

Lentokenttätoiminnot sujuivat kohtalaisen mutkattomasti ja olimme portilla hyvissä ajoin. Sveitsiläiset tulivat samalla Finnairin koneella, jolla me olimme lähdössä. Koneen laskeuduttua Angelikalta tuli viesti, että jos olemme portilla he vilkuttavat meille. Zurichissä nimittäin tulevat matkustajat menevät eri putkeen kuin lähtevät. Siellä sitten herätimme huvittuneisuutta, kun vaihtariperhe seisoi putkessa heiluttamassa ja peukuttamassa meille ja me teimme samaa portin viereisellä ikkunalla. Angelika oli kuitenkin vakaasti päättänyt, että me tapaamme kentällä, joten parin minuutin kuluttua he tupsahtivat koko perhe portille meitä halailemaan. Siinä sitten vielä pikaisesti kiiteltiin kaikesta.

Kotimatka oli varsin tapahtumaköyhä (onneksi), lento ajoissa, matkatavarat tulivat kaikki ja auto löytyi kentältä helposti. Kuljettaja pysyi hereillä kotiin saakka. Ja sitten vielä vastaus siihen jokakertaiseen kysymykseen: Meillä oli kotona kaikki asiat kohdallaan, samoin mökillä, missä sveitsiläiset viettivät viimeiset päivät. 

Viikonloppuna pyykättiin lakanoita, purettiin laukut ja sitten olikin jo aika pakata uudestaan. Heinäkuun viimeisiksi päiviksi lähdimme mökkeilemään, sillä meille tuli kalifornialaisperhe, jonka kotona me vietimme viime joulun. Mukana oli myös isovanhemmat, joista mummu on suomalainen. Emme ehtineet heitä tavata, matka on pitkä eivätkä he ehtineet meille aamupäivällä. Neljän päivän jälkeen vaihdoimme paikkoja. Tälläkin kerralla vaihto sujui hyvin. Saimme paljon ihania lahjoja ja vieraat tykkäsivät tosi paljon.  Olemme vähän jutelleet, että voisimme vaihtaa kotia joskus toistekin. Mökkiranta varsinkin oli molempien kesävieraiden mieleen:

Nyt onkin ollut muutama viikko työhullunmyllyä, mutta uusiakin lomia on jo suunniteltu. Niistä lisää toisella kerralla.