Toinen viikko Walnut Creekissä

Olemme sairastaneet koko perheen voimin flunssaa ja se on nyt tällä viikolla hidastanut retkeilyä melkoisesti. Yksi päivä pysyttiin kotona kokonaan ja muutamana muunakin ollaan tehty vain lyhyitä reissuja lähiympäristöön. Walnut Creekin keskustassa ollaan käyty pari kertaa. Tästä on sinne muutama kilometri ja autolla on kuljettava, sillä bussipysäkille on melkoisesti matkaa eivätkä ne ihan kovin usein kulje.
Keskiviikkona meillä kävi sekä siivousporukka että puutarhuri, joten silloin karkasimme iltapäiväksi kylille ja onnistuimme olemaan reissussa juuri sen ajan, kun he olivat täällä laittamassa paikat kuntoon. Uima-altaan kanssa on nyt sellainen tilanne, että sen moottori on rikki, vesi ei kierrä, joten pohja on melkoisen törkyinen ja vaikka puutarhuri sen pinnan roskista putsaakin, emme uskalla sinne pulahtaa. Ihan tässä lähellä on tämän omakotialueen yhteinen yksityinen allas (community pool), mutta tautisena emme ole jaksaneet vielä sinne lähteä. Ehkä nyt viikonloppuna, sillä luvassa on hellettä.
Walnut Creekin keskusta on kiva, pieni ja helposti käveltävissä. Ylemmän hintaluokan tavarataloja ja putiikkeja on melkoisesti ja kivahan niissä on katsella. Yhtä matkalaukkua olemme etsineet, mutta kun matkalaukkukaupan hinnat lähtivät tuhannesta dollarista ylöspäin, päätimme, että ovat nuo outletit enemmän meidän köyhälistön paikkoja. Oikein maukkaat italialaiset lounaat söimme ja sitten jo kiirehdimme puunattuun kotiimme köhimään.

Tuossa pari yksityiskohtaa keskustasta. Kuten täällä meidän asuntoalueellakin, siellä on siistiä ja viihtyisää ja mukavan leppoisa ilmapiiri. Tämä on ehdottomasti minun suosikkini kaikista meidän kodinvaihdoista!

Eilen perjantaina kävimme puistossa nimeltään Gardens at Heather Farm. Ihana aurinkoinen sää ja nautiskelimme näyttävistä kukkaistutuksista, lammikoista ja eläimistä. Ihmisiä oli paljon lueskelemassa ja piknikillä, vaikka olikin arkipäivä.

Illalla sitten vain grillailtiin, pari tyyppiä tuijotti telkkarista NHL:ää ja jäljelle jäänyt tyyppi Ruudusta Voice of Finlandia, kun saimme ohjeet, miten se saadaan näkymään täällä.

Yhden päivän vietimme myös shoppailemassa, mutta ei löydetty oikein yhtään mitään vaikka koko päivä oltiin reissussa. Ehkä johtui flunssastakin, ettemme oikein jaksaneet innostua. Se matkalaukku on nyt kuitenkin valmiiksi katsottu ja uusi yritys tehdään vielä jonain päivänä ennen kotiinlähtöä.

Viime sunnuntaina oli vielä vähän pilvisempää ja vähän yritti sadellakin, joten päädyimme museoon. Oaklandissa (puolen tunnin ajomatka) on Kalifornian museo, iso ja hieno kompleksi, jossa on omat osastonsa Kalifornian historialle ja kulttuurille, luonnolle ja vielä taiteellekin. Siellä saimme kulumaan pitkän aikaa, vaikka pari tyyppiä ei oikein syttynytkään taideosastolla.

Museon pysäköintihallissa oli erikseen varattu paikat vähäpäästöisille autoille. Ympäristöystävällisyyttä yritetään siis suosia. Meidän veekasia emme siihen rohjenneet pysäköidä, sen sijaan volkkari paikoilta löytyi, mikä herätti hilpeyttä meidän joukkueessa.

Viikon ehdoton kohokohta oli kuitenkin tiistain visiitti Napan viinialueelle. Lähdimme liikkeelle jo aamulla ja poikkesimme Yountville turisti-infossa saamassa vinkkejä. Siellä olikin kovasti avulias täti, joka piirsi meille valmiiksi päivän reitin, suositteli viinitiloja ja antoi niihin kaksi yhden hinnalla -kuponkeja. Suhtauduimme kyllä vähän kriittisesti hänen suositteluperusteisiinsa, mutta toisaalta tiloja on niin paljon, että oikeastaan on ihan sama mihin päätyy. Kaksi yhden hinnalla on mainio juttu, sillä maisteltu viini on Napassa kallista.

Ensimmäinen tila oli Beaulieu eli BV. Siellä maistelimme pitkään ja hartaasti vanhemman herrasmiehen opastuksella, keskustelimme kodinvaihdosta, Suomesta, USA:sta, Baltian maista ja vaikka mistä. Viinistä myös. Niin tiiviisti keskustelimmekin, että unohdimme ottaa yhtään kuvaa. Viinit olivat hyviä ja mukaan tarttuikin yksi punaviini, jota täällä nyt säästellään hyvien pihvien seuraksi (jotka ehkä on haettava muualta kuin Safewaysta).

Toinen vierailu oli Raymondille. Sielläkin saimme perusteellisen opastuksen ja selvityksen tilan historiasta. Ilmi kävi myös, että iso osa viinitiloista on joidenkin jättien, esim. Nestlen omistuksessa.

Nuo kädet kuvastavat kaikkia niitä käsiä, joita tarvitaan siihen, että viini on valmis tarjoiltavaksi. Täällä voi myös esimerkiksi tuoksutella eri aromeja ja siten opetella niitä tunnistamaan. Tilan omistajalla on ranskanbulldogeja, mikä sekin näkyi sekä viinien nimissä että tilalla muutenkin.

Sitten olikin lounaan aika, sillä olimme kupongeillamme maistelleet tähän mennessä jo 10 viiniä. Lounas oli ylihintainen ja mitäänsanomaton, mutta saatiinpa lisää virtaa retken jatkumiseen. Napan laakson pohjoispäässä ´Calistogassa on geysir, jota viime kerralla emme päässeet katsomaan, olimme kai liian myöhään paikalla. Nyt onnisti. Tällä hetkellä geysir purkautuu viiden minuutin välein, mutta suihku on melko matala. Tämä johtuu juuri päättyneistä sateista. Loppukesää kohden suihkut harvenevat ja ovat korkeampia ja pidempikestoisia. Jos väli on yli puolitoista tuntia, siitä voidaan ennakoida maanjäristystä. Tämän kaiken opin lipunmyyjältä kysymällä.

Kävimme vielä paikassa nimeltä Petrified forest, jossa on läheisen tulivuoren purkauksen tuhkan ja mudan peittoon kolme miljoona vuotta sitten jääneitä puita. Puut ovat tämän takia "kivettyneet". Tuosta alemmasta on R.L. Stevenson kirjoittanut jossain kertomuksessaan.

 Tässä vielä syyllinen, sittemmin sammunut tulivuori Helena ja "tuhkaputous" maastossa.

Siinä tämän viikon kuulumisia. Aika paljon on kuitenkin ehditty, vaikka ei ole jaksettu oikein yhtään mitään. Ja vielä kerran: tuo maisema, joka näkyy keittiön isoista ikkunoista, on hieno! Jään tänne aupairiksi.

Jääkiekkoa, teatteria ja museo

Loma täällä Walnut Creekissä jatkuu hyvin. Tutustuimme naapurin Lyndaan, joka kävi esittäytymässä ja tarjoamassa apua, jos sellaista tarvitaan. Lynda on miehensä Rodin kanssa lähdössä kesällä Itämeren risteilylle ja poikkeaa Helsingissäkin. Olimme ensimmäiset suomalaiset, jotka hän on ikinä tavannut ja se oli hänen mielestään todella mielenkiintoista. Olimme silloin juuri lähdössä, mutta hän lupasi että he tulevat myöhemmin yhdessä juttelemaan ja kyselemään Suomesta. Mitä heille kertoisimme? Räntää sataa ja maan talous on kuralla?

Torstain jääkiekko-ottelu San Josessa oli sujunut mallikkaasti, vaikka kotijoukkue hävisikin. Keskustasta oli löytynyt sama saluuna, jossa neljä vuotta sitten kävimme lounaalla. Katsomosta tuli sellaista kommenttia, että ihan järjettömiä määriä roskaruokaa mussutetaan koko ajan. Ei siis tietenkään meidän miehet vaan ne muut, onnettomat amerikkalaiset. Nyt ovat parhaillaan toista kertaa San Josessa, katsomassa runkosarjan viimeistä ottelua. Nuo liput oli hankittu jo hyvissä ajoin etukäteen.

Minulla on täksi illaksi Lesher Arts Centeriin lippu Gypsy-nimiseen musikaaliin. Toivottavasti Jeeppini edelleenkin suostuu käynnistymään eikä hajoa matkan varrelle. Vähän ikävää on autoilla, kun koko ajan saa jännittää, mutta ei täältä sinne oikein muullakaan pääse. Tai siis en halua klo 23:n jälkeen kävellä pimeässä niin pitkää matkaa kuin bussipysäkiltä on. Onneksi hankin sen lipun vain Walnut Creekiin enkä vaikka San Franciscoon, sinne tuolla koslalla en uskaltaisi lähteä. Mutta ei pitäisi taaskaan valittaa, ihan kiva, että on kakkosautokin, muutenhan ajelisin taksilla.

Buickkikin kävi tänään korjaamolla. Oltiin aamupäivällä kauppareissulla, kun rengaspaineen varoitusvalo syttyi. Perheen tekninen tukihenkilö diagnosoi renkaan vuotavan, suhina ihan kuulemma kuului (kuuleville, ei hänelle jolla on kuulonalenema). Kaupungilta löytyi pieni paja ja sieltä apua. Renkaassa oli naula, joka poistettiin ja rengas paikattiin. Jack oli jättänyt meille ihan vakikorjaamonsa osoitteenkin, mutta se putiikki oli muuttanut Pleasant Hilliin. Mitä tästä opimme? Päivitä kodinvaihtokansio säännöllisesti ja tarkista tietojen paikkansapitävyys. Emme kuitenkaan ole Jackille nyreissämme, hän on jättänyt niin paljon ohjeita ja vinkkejä, että kaikki sujuvat mallikkaasti.

Jos näin suurena asiantuntijana jatkaisin tuota autojuttua, niin voin kertoa, että kummassakin meidän autossa on V8. Buickissa se on väärinpäin ja tämä on kerta kaikkiaan hävytöntä ja surullista. Moottorit on kuvattu, koska ne ovat merkittävä asia. Siis kova ääni ja bensaa kuluu. Valitettavasti Jeepin kohdalla se ei ole voimakkain ääni.

Eilen kävimme Blackhawkissa, ylellisessä ostoskeskuksessa sijaitsevassa hulppeassa museossa.

Tuon norsun merkitys ei meille oikein valaistunut, sillä museossa oli kaksi osastoa: autonäyttely ja villin lännen näyttely. Tämä oli nyt oikeasti sellainen ihan kiva juttu, mutta niitä autoja kyllä kuvattiin. No joo, olivat ne ihan hienoja, mutta enemmän tykkäsin rekvisiittana olevasta taiteesta. Mielipide on siis henkilökohtainen eikä edusta enemmistöä tässä perheessä!

Blackhawkissa kävimme myös ostamassa järkyttävän hintaiset pihvit, jotka illalla grillasimme. Oli kyllä hyvää, mutta ensi kerralla katsotaan kaupassa vähän tarkemmin, mitä tiskiltä pyydetään.

Tänään on ollut sadepäivä, joten ulkoiltu ei olla. Mutta nyt siis lähden suunnistamaan teatteriin, pitäkää peukkuja ettei kulkupeli jätä matkan varrelle!

Aikaerosta toipumassa

Aika tiukkaa on nyt tehnyt aikaerosta toipuminen. Täällä on valvottu ja heräilty aika epämääräisiin aikoihin. Nenäliinoja kuluu, kiitos flunssan ja siitepölyallergian. Ollaan siis oltu aika väsyneitä, mutta sen kyllä etukäteen tiesimmekin. Onneksi on neljä viikkoa aikaa, niin ei ole mitään väliä, vaikka käynnistytäänkin vähän hitaasti. Meidän perhettä ei todellakaan saisi siirtymään tällaista matkaa kovin lyhyen ajan vuoksi.

Aamulla meillä kävi muutama vierailija pihalla:

Päivän aikana nähtiin myös kaksi kertaa kettu pihassa ja iltaisin pari sorsaa tulee uiskentelemaan meidän altaaseen. Luonto on vielä lähempänä kuin kotona Maskussa!

Keskiviikkona nautiskeltiin aamupäivä takapihalla auringosta ja odotettiin puutarhuria, joka ei koskaan tullut. Eipä täällä juuri muuta tekemistä olisi ollutkaan kuin uima-altaan putsaaminen, mikä siis kuuluu hänen tehtäviinsä. Päivä oli muuten tosi lämmin, parhaimmillaan noin +32C.

Iltapäivällä ajelimme takapihallemme näkyvään Mount Diablon luonnonpuistoon. Mutkaa mutkan perään ja hurja määrä pyöräilijöitä oli matkalla huipulle. Oranssit Kalifornian unikot kukkivat juuri parhaillaan ja muutenkin luonto oli upean vihreänä.

Huipulta oli hienot näkymät laaksoon ja aina San Franciscon lahdelle saakka. Golden Gatekin näkyi, vaikka ehkä vähän mielikuvitusta pitikin käyttää.

Illalla käytiin vielä Walnut Creekin keskustassa tarkastamassa katumarkkinat, joita täällä järjestetään joka kuun ensimmäinen keskiviikko. Siinä oli aika niukasti tarkastamista, mutta markkinaväellä tuntui kyllä olevan hauskaa ja bändikin oli melkoisessa vauhdissa.

Illalla kaaduttiin taas sänkyihin varhain herätäksemme jälleen oikein hyvissä ajoin torstaina. Aamupäivän yrittäjä teki laskuja (jollain tämä reissu on kustannettava) ja me muut laiskottelimme. Illan ohjelmassa oli miehillä NHL-ottelu San Josessa ja minä arvoin elokuvan ja patikoinnin välillä, mutta valitsin jälkimmäisen. Tarvittiin siis kaksi autoa.

Jeepissä oli akku irroitettu ja kuinkas sitten kävikään, ei lähtenyt käymään. Jackin ohjeiden mukaan löysimme käynnistyskaapelit kaapista ja kärsivällisyys palkittiin, auto saatiin käymään. Se pitää ihan hirvittävää kolinaa! Huvittuneesti hymyillen muu perhe lähti San Joseen ja minä läheiselle puiston parkkialueelle. Ainakin tämän reissun se kosla kesti, mutta kyllä aika paljon jännitti.

Parkkipaikalla oli itsepalvelumaksu. Raha laitetaan kirjekuoreen ja pudotetaan säiliöön, josta puistonvahti sen sitten joskus noutaa. Kuoresta taitetaan lipuke tuulilasiin ja kumpaankin tulee samat tiedot, joten kiinni saattaisi jäädä ellei maksaisi.

Reittini varrella näkyi Kiinanmuuriksi kutsuttu luonnon muovaama kivimuuri.

Tuossa kuvassa näkyy vain pieni pätkä, oikeasti muuri oli aika pitkä. Ympäröivillä niityillä oli lehmiä laitumella. Oli aika lämmin, joten varjoon oli heistäkin moni päätynyt.

Reitti oli ihanan kaunis ja alkumatkasta rentokin. Matkaan mahtui paljon erilaisia maisemia ja polkuja. Pikku-Yosemiten vesiputous oli valitettavasti kuivunut, mutta paljon muuta mielenkiintoista nähtävää oli matkan varrella. Ja koska on ollut lämmintä, oli aika arvattavaa, ettei vesiputous kovasti soljuisi.

Opaskirjassani luki, että seuraava pätkä saattaa MÄRKINÄ kausina olla haasteellinen, koska pitää ylittää puro neljässä kohdassa. Vettä oli yllättävän paljon, mutta isompien kivien avulla selvisin neljästä ylityksestä jalat kuivana ja huokasin helpotuksesta. Liian aikaisin. Seuraavat kolme ylitystä olivatkin sellaisia, ettei auttanut muuta kuin ottaa kengät ja sukat pois ja kahlata yli. Vaelluskenkiä tuli ikävä ja kolmannella kerralla alkoi jo hymy vähän hyytyä. Olisi saanut olla se vesi siellä vesiputouksessa!
Retki oli kuitenkin hieno ja luonnossa oli paljon nähtävää. Tälläkin tammella oli kokoa ja näköä ja varmaan ikääkin ihan kunnioitettavasti.

Kotimatkalla hain lähikaupasta lämmintä tomaattikeittoa ja Jeeppi kesti senkin, ei kolisematta mutta kuitenkin. Penkkiurheilijat eivät ole vielä palanneet, niistä kuulumisista myöhemmin.

Terveisiä aurinkoisesta Kaliforniasta!

Viimeinen viikonloppu kotona oli yhtä hulinaa. Perheen niuhot työnarkomaanit (lue: kaikki yli viisikymppiset) luulivat vieläkin saavansa kaikki maailman työt tehtyä ja kotinsa tiptopkuntoon skotlantilaisia vieraita varten ja siinä touhunsa melkein sekosivat lopullisesti. Autoja ja kotia siivottiin, kunnostettiin ja katsastettiinkin. Kesärenkaita ostettiin ja vaihdatettiin, kodinvaihtokansion ohjeita päivitettiin ja matkalaukkuihin heitettiin kaikenlaista tarpeellista ja varmaan paljon tarpeetontakin. Valmiiksi ei maailma tullut tälläkään kerralla, vaikka yrittäjä teki paperitöitä melkein koko viimeisen yön ja matka lentokentälle alkoi poikkeamalla kirjanpitäjän postilaatikolle ja omalle työpaikalle.

Kello soitti neljältä ja viideltä istuttiin autossa. Autokin piti jättää Lentoparkkiin asti, sillä skotit lentävät Turkuun ja heille jäi kotiin auto odottamaan. Kuukauden pysäköinti lentokentällä on sen verran arvokasta, että taivuimme vähän kauempaan vaihtoehtoon. Ja hyvin se sujui, lentokenttäbussia jouduttiin odottamaan noin kaksi minuutti ja matka kesti ehkä viisi, joten matkanteko ei tuosta juurikaan hidastunut. Lentokentälläkään ei ollut ruuhkaa, joten ehdimme ihan aamukahvitkin juoda ennen Norwegianin lentoa Tukholmaan. Arlandalla alkoi kyllä vähäiset yöunet painaa, neljän tunnin odotus oli melko puuduttava. Mutta kyllä oli mukavaa olla kentällä, jossa ajan sai oikeasti käyttää kahvilassa istumiseen eikä jonosta toiseen siirtymiseen. Kaikki muodollisuudet sujuivat mallikkaasti, vaikka nuori mies joutuikin tarkemmin syynättäväksi.

Olimme ostaneet lennot jo syksyllä ja maksaneet vähän enemmän paketista, jolla saimme halpalennollakin ateriat, matkalaukut ruumaan ja valita istumapaikkamme. Kyllä kannatti, ainakin tuon paikan suhteen. Kun olimme niin aikaisin liikkeellä, saimme kaikille lennoille paikan varauloskäynnin kohdalta ja jalkatilaa riittävästi. Yhtään ei käynyt kateeksi takana polvet suussa istuvia. Ateriat eivät olleet kaksiset, niitä oli kaksi, eikä välillä tarjottu edes juotavaa. Tilattua tosin sai lisävirvokkeita. Valittaa ei kuitenkaan pidä, halpalentoyhtiö on halpalentoyhtiö ja itse sen olimme valinneet. Sitä paitsi hinta (600€/nenä) Helsingistä Oaklandiin oli hurjasti paljon halvempi kuin muilla yhtiöillä. Kyllä siinä voi muutaman vesipullon ostaakin. Lento sujui kaiken kaikkiaan hyvin vaikka pitkä olikin.

Lentokentällä maahantulomuodollisuudetkin sujuivat ihan kohtuullisen nopeasti. Edessämme jonossa oli suomalainen isä noin kymmenvuotiaan tyttärensä kanssa. Pelästyin ihan itsekin, kun virkailija alkoi pyytää tytön äidiltä kirjettä, jossa annetaan lupa viedä lapsi USA:han. Isä yritti selittää, että he ovat eronneet eikä passia saa ilman toisen huoltajan lupaa, mutta ei auttanut. Oikeasti jo luulin, että heidät siitä käännytetään. Joutuivat esittämään paluulippunsakin ja lopulta pääsivät läpi. Kai tuo liittyi ihmiskauppaan, mistä seinällä olevat julisteetkin varoittivat. Meiltä kaikki sujui hyvin, virkailija vähän vitsailikin. Matkalaukutkin löysivät kaikki perille! Kolmeen kertaan saimme vielä vakuuttaa, ettemme tuoneet maahan ruokaa, kaikki laukut läpivalaistiin ja vihdoin olimme ulkona.

Kentältä ei löytynyt kolikkopuhelinta, mutta sain soittaa infopisteestä Stellalle, joka tuli meitä vastaan lentokentälle. Opin uuden asiankin viime viikolla, kun sain häneltä viestin. Stella (joka on siis meidän isäntiemme ystävä) kirjoitti odottavansa meitä kännykkäparkissa ( cell phone parking lot) ja pyysi soittamaan, kun olemme saaneet matkalaukkumme. Koulussa kännykkäparkki tarkoittaa jotain ihan muuta, niin piti ihan googlettaa tuo juttu. Lentokentillä on siis alueita, jossa vastaantulijat voivat ilmaiseksi odottaa soittoa, minkä jälkeen he vain kiireesti käyvät poimimassa matkalaiset terminaalin edestä. Että nyt tiedätte sitten tekin tämän asian. (Aina pitää vähän opettaa :-)

Stella ajoi meidät siis kentältä kotiin, kertoi matkalla kaikenlaista hyödyllistä tietoa (kuten esimerkiksi ohittamiemme alueiden kiinteistöjen hintaluokkia: ei näillä palkoilla) ja näytti vielä lähimmän kauppakeskuksenkin. Kotona saimme pikaisen opastuksen oviin ja avaimiin ja sitten olimmekin omillamme. Mielestäni pärjäsin aika hyvin small talkissa, vaikka kaiken kaikkiaan oli aika sekopäinen olo. Tässä vaiheessa kello oli siis Suomessa kaksi aamulla ja oltiin oltu hereillä ja matkustettu melkein vuorokausi. Jaksoin kuitenkin esittää kysymyksiäkin (vaikka ei yhtään kiinnostanut). Kotona vain heitettiin tavarat pikaisesti sisälle ja lähdettiin kauppaan. Meillä on kaksi autoa, tuota Buickia käytetään yleensä, Jeeppi on kakkosauto.

Lähimpään ostoskeskukseen Alamossa on noin viiden minuutin ajomatka ja siellä on kaikkea, mitä arkipäivään tarvitaan, myös suosikkikahvilani Peets ja Panera Bread. Tällä kerralla syötiin meksikolaisessa pikaruokapaikassa mitäänsanomattomat burritot ja siirryttiin Safewaylle hankkimaan illaksi ja aamuksi tarvittavat sapuskat.

Safeway on kauppaketju, josta kanta-asiakaskortilla saa aina alennusta monista tuotteista. Meillä on sellainen kortti joskus ollutkin, mutta nyt liityttiin uudestaan. Kyllä kovasti saatiin apua  supermarketin työntekijöiltä ja aika ihmeissään olivat uusista suomalaisista kanta-asiakkaista. "Nähdään taas pian," meille toivoteltiin, kun kassit oli pakattu, kortti lompakossa ja hurjat alennukset saatu. Nyt on käynnissä myös hurjat Monopoly-arpajaiset, mekin saimme 21 arpaa. Sieltä voitettiin paljon 25 sentin lisäalennuksia tuotteista ja ylimääräisiä arpoja seuraavalle käynnille. Oikeasti tämä Monopoli loppui meiltä nyt tähän.

Tämänkertainen(kin) vaihtokoti on hieno. Asustellaan omakotialueella päättyvän tien päässä ja mäen  päällä, joten meillä on takapihalla hulppeat näkymät. On siistiä ja viihtyisää, keittiö hyvin varusteltu, koneet uudenkarheita ja muutenkin on kaikkea, mitä voimme tarvita. Polkupyörät olisi kivoja, mutta se nyt on ymmärrettävää, että yli kahdeksankymppiset Jack ja Claire eivät enää pyöräile. Olivat kuitenkin hankkineet meille tennismailat, vaikka kirjoitin, että voidaan itse ostaa, jos tarvitaan. Niitä on jo kokeiltu ja minäkin osuin palloon!

Kahdeksalta viimeinenkin meistä kaatui sänkyyn. Yö nukuttiin vaihtelevalla menestyksellä, joten tänään otettiin rauhallisesti. Ajelimme lähikaupungeissa ja nautimme auringosta.

Dublinin keskustassa historiallisen alueen havina ulottuu 1850-luvulle. Museo ei ollut auki, mutta aina muutama suomalainen pääsee katsomaan näyttelyä, jos vain kävelee sisälle avonaisesta ovesta. Näyttely on vanhassa koulurakennuksessa.

Museoalueella oli myös vanha kirkko ja hautausmaa, minne kaupungin alkuaikojen merkittäviä henkilöitä ja sukuja on haudattu.

Danvillen vanhassa keskustassa kierreltiin myös, tässä vanha rautatieasema.

Sitten jaksettiinkin enää käydä kaupassa ja tulla kotiin grillailemaan. Takapihalla on NHL-kisakatsomo ja bloggari joutui töihin. Loma on siis alkanut mainiosti ja nyt bloggari on ansainnut lasillisen viiniä!